Miksi terveitä kuskataan ambulanssilla

Anonyymi-ap

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/22b997cf-b6e5-4418-bfef-cd8d918e0937
"Parikymppinen potilas huitaisi hoitajaa kasvoihin. Raivonpurkauksen syynä oli se, ettei ensihoitaja ollut antanut ambulanssin kyydissä olleelle potilaalle puhelinta.
24-vuotias nainen oli soittanut hätäkeskukseen ja kertonut ottaneensa yliannostuksen lääkkeitä alkoholin kanssa. Kun ambulanssi saapui alaovelle, hän kiisti ottaneensa mitään.
Ensihoitajat sanoivat, että sairaalaan täytyy siitä huolimatta lähteä. Nainen sanoi tuolloin, että taju lähtee.

Hänet siirrettiin paareille. Kun hoitajat olivat tutkimassa naista, hän hamusi puhelintaan. Hän pyysi sitä toiselta hoitajista.
– Sitä ei tässä vaiheessa tarvita, hoitaja vastasi.
Raivo repesi. Nainen ponkaisi paareilta pystyyn ja tinttasi toista hoitajista silmäkulmaan.
Hoitaja kuvasi kohtauksen muistuttavan ”lapsen itkupotkuraivareita”. Lyönti itsessään ei ollut voimakas, mutta tekohetkellä hoitaja tunsi kipua ja ärsytystä silmässään.

Ambulanssimatka Acutaan ajettiin kiireen vilkkaa. Sairaalan päähän pyydettiin vartija vastaan. Hoitajat kuvailivat oikeudessa myöhemmin, että ”koko matkan, kun yritti selvittää tajunnan tasoa, tilanteessa tuli nyrkkiä”.
Nainen sai syytteen pahoinpitelystä. Hän kiisti syytteen kauttaaltaan, vedoten muistamattomuuteen. Hän kertoi, ettei tarkoitus ollut lyödä ketään."

Miksi tällaisia otetaan edes ambulanssin kyytiin.
Jos kerran kiistä, ettei ole mitään ottanut, niin ei tarvi ambulanssilla alkaa kuskaamaan.
Jos kerran on voimia olla väkivaltainen, niin ei tarvi ambulanssin kyyitä.

Eihän ambulanssi edes ota kyytiin, jos ambulanssin tullessa soittaja on jalkeilla, vaikka olisi soittanut sydänvaivasta.
Ambulanssi ei ota kyytiin todeten, että ettehän te ambulanssin kyytiä tarvitse, kun pystytte olemaan jakeilla ja ambulanssi neuvoo soittamaan invatkaisin, jolla tulla ensiapuun.

Ambulanssikuskit ovat väkipakolla ottaneet kyytiin näitä, jotka eivät ole edes ambulanssin kyydin tarpeessa ja siksi ne sitten riehuvat ambulanssissa.
Ei apua oiekasti tarvitseva ala riehumaan ambulanssissa, kun ei sellaiseen ole edes voimia.

1

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt olet pikkuisen väärässä.
      Miksiköhän siitä on jopa uutisoitu, että on potilaita, jotka käyvät aggressiivisesti jopa ensihoitajien päälle ?
      Jotkut ovat oikeasti aggressiivisia, jotkut voivat olla todella sairaana ja saattavat olla hämmentyneitä, mitä on tapahtumassa ja saattavat huitoa sen takia.
      Sen ei pitäisi mennä niin, mutta on järkyttävää, että käydään sellaisten kimppuun, jotka ovat tulleet auttamaan.
      Ja jos on yliannostus kyseessä, potilas voi alkuun olla suhteellisen hyvässä voinnissa, vointi voi romahtaa nopeastikin. Sen takia on hyvä hoitaa ja ottaa tarkkailuun.
      Tuon potilaan kohdalla hoito on tainnut jatkua suljetulla osastolla, mene ja tiedä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2800
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2011
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1538
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      979
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe