Miksei kukaan halua minua? Mikähän minussa on sellaista, että minuun ei kannata tutustua alkua pitemmälle? Vikoja varmasti, moniakin, aivan kuten jokaisessa ihmisessä.
Olenkohan liian heikko? Yritänkö "olla" liiaksi normaali? Ei ainakaan uskalla heti olla oma itsensä, kun aina torjutaan.
Olen ollut yksin 26 vuotta. Pieniä juttuja, "jopa" muutama pari kuukautinenkin.
Tekisi mieli seurustella. Opetella tuntemaan joku ihminen ja luottamaan syvemmin. Olen vuosien varrella tehnyt löytöretken itseeni ja opetellut pyrkimään kehittymään ihmisenä, joten en nyt ole enää naiivi teinikään.
Vaan yksin olen vieläkin. Ei kai yksinelämisessä mitään vikaan ole, jos asennoituu oikein, mutta haluaisin ennen väistämätöntä "erakoitumista" ainakin kokeilla kunnollista suhdetta kerran.
Kun välillä ihastuu johonkin naiseen, tuntuu siltä kuin olisi herännyt kummallisesta horroksesta, johon on vaipunut yksinelellessä. Ihmeellisiä nuo tunteet. Yrittävätkö ne kertoa, että ihmisen ei kuulu olla yksin? Samanlaisia "fipoja" ei kyllä normaalista sinkkuudesta irtoa.
Eli vastoin yleistä sinkkuus-termin käyttöä, tarkoitan sillä sitä, että olen täysin "puutteessa", enkä nussi puolta kaupunkia. Ei minulta sellaiset elkeet onnistu.
Vaikka tiedän, ettei pitäisi ajatella asiaa näin, sanon silti, että ilman parisuhdetta tuntee olonsa jotenkin vajaavaiseksi. Ehkä siihen on syynä sosiaaliset paineet, joita ihmisille asetetaan ja joiden ympärillä kasvetaan. Ehkä se on jotain muuta. En oikein tarkkaan tiedä.
Ehkä täällä maailmassa on kylmä olla. Ehkä nyt on vain heikko hetki..
Olenkohan liian heikko? Yritänkö "olla" liiaksi normaali? Ei ainakaan uskalla heti olla oma itsensä, kun aina torjutaan.
Olen ollut yksin 26 vuotta. Pieniä juttuja, "jopa" muutama pari kuukautinenkin.
Tekisi mieli seurustella. Opetella tuntemaan joku ihminen ja luottamaan syvemmin. Olen vuosien varrella tehnyt löytöretken itseeni ja opetellut pyrkimään kehittymään ihmisenä, joten en nyt ole enää naiivi teinikään.
Vaan yksin olen vieläkin. Ei kai yksinelämisessä mitään vikaan ole, jos asennoituu oikein, mutta haluaisin ennen väistämätöntä "erakoitumista" ainakin kokeilla kunnollista suhdetta kerran.
Kun välillä ihastuu johonkin naiseen, tuntuu siltä kuin olisi herännyt kummallisesta horroksesta, johon on vaipunut yksinelellessä. Ihmeellisiä nuo tunteet. Yrittävätkö ne kertoa, että ihmisen ei kuulu olla yksin? Samanlaisia "fipoja" ei kyllä normaalista sinkkuudesta irtoa.
Eli vastoin yleistä sinkkuus-termin käyttöä, tarkoitan sillä sitä, että olen täysin "puutteessa", enkä nussi puolta kaupunkia. Ei minulta sellaiset elkeet onnistu.
Vaikka tiedän, ettei pitäisi ajatella asiaa näin, sanon silti, että ilman parisuhdetta tuntee olonsa jotenkin vajaavaiseksi. Ehkä siihen on syynä sosiaaliset paineet, joita ihmisille asetetaan ja joiden ympärillä kasvetaan. Ehkä se on jotain muuta. En oikein tarkkaan tiedä.
Ehkä täällä maailmassa on kylmä olla. Ehkä nyt on vain heikko hetki..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kysyntä ja tarjonta ei kohtaa. Normaalin miehen on tyytyminen etsimään sisältöä elämäänsä harrastuksista, työstä tai uskonnosta.
...moni nainen haluaisi tuollaisen sympaattisen oloisen fiksun miehen. Jostain syystä kysyntä ja tarjonta ei vaan näytä kohtaavan...
Itse haluaisin jonkun mukavan, fiksun ja kivannäköisen LUOTETTAVAN miehen. Eipä vaan tunnu löytyvän noita ominaisuuksia pitemmän päälle samasta ihmisestä. Baareissa juokseminen ei enää jaksa kiinnostaa, en halua mitään yhdenillan juttuja. Siispä olen mieluummin täysin itsekseni kuin jossain huonossa suhteessa. Itseasiassa yksin olemisessa on paljon hyviä puolia, joita en välttämättä tällä hetkellä edes haluaisi vaihtaa seurusteluun.
Ajattele sinäkin positiivisesti. Ja eiköhän se pitempi suhde jossain vaiheessa tule eteen ja se sitten kestää tai ei kestä. Mutta ei vielä ainakaan kannata vaipua epätoivoon.
Hauskaa kesää :)
Vai onkohan syynä tämä nykyajan ihmeellinen trendi, että on olevinaan helvetin hienoa olla sinkku?! Tai se, että kenellekään ei kelpaa mikään? Onko meidät kasvatettu niin itsekkäiksi, että me odotetaan sitä täydellistä ja ainoata oikeaa, joka ei juo, ei polta, ei piereskele, haisee hyvälle ja käyttäytyy just niin kuin pitää (mitä se sitten onkin..)??? Näistä asioista on juteltu ystävien kanssa valtavasti ja sivusta olen myös tätä "onnetonta" parisuhteen etsimistä seurannut, mutta vastauksia ei kai olekaan.
Syyllistyn itsekin tähän samaan (mä kyllä itse juon, poltan kun juon, piereskelen ja takuulla haisen pahalle!!) tarkoitan, että odotan jotain hyväkroppaista miestä joka saa mut syttymään jo sillä, että mä katselen niitä upeita reisilihaksia ja että se rakastuis muhun tietty aivan silmittömästi ym. Oikein, olen katsonut liikaa romanttisia nyyhkyleffoja. Toki tiedän, ettei se mene niin, mutta kuitenkin..
Se miten se tuntuu menevän on, että tapaa "kivan" tyypin johon itse ihastuu ja hupsis, toinen jarruttaa tai ei vain ole kiinnostunut tai toisinpäin, kundi tykkää ja haluaa tavata, mutta itseä ei vaan sytytä. Eli mitä tapahtuu?? Mihin tämä maailma on menossa? Ihmiset on onnettomia yksin, mutta ei kuitenkaan mikään kelpaa?? Kyllä se loppujen lopuks taitaa olla niin, että pitää tutustua, ystävystyä, oppia tuntemaan se ihminen oikeasti ja rakkaus syttyy pikkuhiljaa vai kuinka?
Olen eroni jälkeen löytänyt itsestäni uuden piirteen ja se on sosiaalisuus. On äärettömän ihanaa tutustua uusiin ihmisiin enkä tarkoita siis panomielessä tai mitään muutakaan vaan sekä miehiin, että naisiin. Eli kannattaa olla avoin, pitää silmätkin auki ja ottaa vastaan mitä elämä tuo. Hymyä niin joku saattaa uskaltaa tulla juttelemaankin. Kun ei etsi, niin löytää, on kyllä enemmän totta (edelleen mun mielipide, joku muu on varmasti eri mieltä) kuin se, että etsivä löytää.. Rakkautta kaikille toivoen!