asialla uussuomalaiset porukat, joten tuosta ei pidetä isoa meteliä.
Ensitietojen mukaan kahta henkilöä oli puu*otettu ja kahta henkilöä oli yritetty puukottaa, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Maarit Kaskinen.
Osallisena väkivaltatilanteessa oli aikuisia sekä alaikäisiä nuoria, joiden välille oli ensin syntynyt sanaharkkaa ja jonkin asteista tönimistä puolin ja toisin. Tämän jälkeen yksi tai useampi nuorista oli huitonut teräaseilla aiheuttaen asianomistajille sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Ensitietojen mukaan kahta henkilöä oli puu*otettu ja kahta henkilöä oli yritetty puukottaa, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Maarit Kaskinen.
Osallisena väkivaltatilanteessa oli aikuisia sekä alaikäisiä nuoria, joiden välille oli ensin syntynyt sanaharkkaa ja jonkin asteista tönimistä puolin ja toisin. Tämän jälkeen yksi tai useampi nuorista oli huitonut teräaseilla aiheuttaen asianomistajille sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Kulttuuri korjaaminen
Taas peitellään ja suojellaan rikoksen tekijöitä. Ei kuulu median älämölöä,, vaan syvä hiljaisuus.
>Ei tule rasismimölinää nyt.
100%.
Aina sama.
Puukolla huitominen ja sohinen, kuuluu heidän kulttuuriin ja tapoihin.Parempi kun tappavat toisiaan.
Pitäis saada ne takas kotimaihinsa vaan.
Kuten kulmahousuilla.
Mussetko otti yhteen?
Todennäköistä.
Persujen valeuutistoimisto taas työssään. Mites se eilinen Nurmijärven kahakka yms.
Poliisi siis valehtelee?
Mites ne Antin natsikuvat? Hänen mielestään niissä ei ole mitään ihmeellistä. Natsismi on hänelle täysin normaalia ja luontevaa.
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii sunnuntai-iltana 23. kesäkuuta Vantaan Länsimäessä tapahtunutta väkivaltatilannetta.
– Poliisi sai tehtävän kohteeseen eilen illalla noin kello 21.35. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita ja pelastuslaitoksen yksiköitä.
Faktaa.
Oliko somalit taas asialla?
Hys hys....
Näitä tapahtuu vuosittain suuria määriä. Mutta niistä koetetaan olla HYS HYS hiljaa.
Vasta kun sekopäiden puukkoleikeissä sattuu joskus ihonvärit osumaan "oikealla" tavalla, kieppuvat toimittajien silmät JACKPOT sektoriin, ja tapahtuneesta nostetaan mahdollisimman suuri metakka.
Näin saadaan 1% väkivaltarikollisuudesta tuntumaan siltä, kuin 100% olisi juuri tätä.
Eri mamuryhmien edustajat ottaa usein yhteen, mutta niistä ei raportoida.
Piestävä kunnolla ja omaan maahan, ei niistä myöhemminkään ole kuin saa..tanal....sta rahanmenoa ja harmia
Niin sinustakin, mutta mamu on sentään komea ja upea luonne.
Onko näille joillekin puukkojulleille maksettu siitä, että aiheuttavat yhteiskunnassa sekaannusta? Alkaa ihmetyttää nykymeno jo.
On vähättelyä puhua "huitomisesta". Teräaseella uhkaamisesta jo pitäisi aina tulla rangaistus ja jos tulee vahinkoa, niin aina istumista.
Toi tuli sentään ilmi.
Mikä ongelma teillä rasisteilla oikein on?
Sanotte, että ulkkareita ei saisi olla Suomessa, mutta sitten kun ne tappaa toisiaan vähemmäksi, kiljutte siitä, kuin se olisi ongelma teille.
Selvittäkää nyt edes päänne, että mitä mieltä te ootte tai mitä ette oo.
Joo, ja sitten rasistit suunnittelee terrori-iskuja suomalaisia, ei ulkkareita vastaan. Se rassujen mielestä sitä oman kulttuurin suojeluu.
Kyllä mä en ihmettele jos rassut äänestää jotai persuja, on ne kyl niin tyhmii.
Ethän sinä sokea ja kuuro viherpunakannattaja mitään ymmärrä. Matkit vain muita kaltaisiasi kuin tollo zombi ajattelematta mitään omilla aivoillasi.
Ei Iltasanomissa ollut mitään juttua tuosta?
Tuleekohan tuostakin yksi aihe Ylen a-studioon?
Punavihreät sulkevat silmät tällaisilta uutisilta, niistä ei saa puhua. Jos puukottaja olisi kantasuomalainen ja kohde muualta Suomeen tullut henkilö, asiaa pohdittaisiin isosti ja kauan ja sitä suurenneltaisiin hirmuisesti ja tuntuisi, että asia olisi maailman tärkein asia ja sitä puitaisiin pitkään ja kaivettaisiin kaikki mahdollinen ja syyllistettäisiin iso joukko täysin väkivallanteosta sivullisia henkilöitä, vaikka teot olisivat yksittäisten mielipuolien tekemiä eivät isojen ryhmien .
Punavihreiltä unohtuu täysin perustuslaillinen kansalaisten yhdenvertainen kohtelu.
Vasta uutisoitiin talvella tapahtuneesta tapauksesta Kontulassa, jossa somalit ryöstivät suomalaisen, mukioivat hänet ja jättivät hänet pakkaseen mahdolliseen kuolemaan. Eipä media ole asiaa edes ihmetellyt, vähemmistöön kuuluvien väkivallanteot muita kohtaan näyttävät viherpunan mielestä olevan luonnollisia ja hyväksyttäviä, ne voi ohittaa olankohautuksella ja hyväksyä.