Petin miestäni ja rakastuin tähän naimisissa olevaan mieheen, jonka kanssa petin. Olemme tapailleet monta kertaa myöhemminkin ja pettäneet kerran jos toisenkin. Enkä tippaakaan kadu. Tekisin kaiken uudestaan koska vain. Suhde jatkuu ja syvenee. Rakastamme toisiamme, mutta olosuhteiden pakosta elämme nykyisten puolisoidemme kanssa. Haaveilemme yhteisestä tulevaisuudesta ja todella toivon sen joskus koittavan.
Rakastuin
Miina
432845
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Eikö ämmässä ole "munaa" ottaa reilusti ero miehestään kun tarvitsee etsiä valmiiksi uusi josta saa henkistä tukea?
t: KESKI-IKÄINEN NAINEN, MONESTI PETETTY
Miina häpeäisit!!!!
Juuri tuollaisten takia,moni perhe hajoaa....
Toivon,että pilkka osuu omaan nilkkaan!
Yhdyn edelliseen !!!! Reilusti ero eikä vehtailla kahden välillä ja pilata monen ihmisen elämä !!!
Onnea sinulle!!! Nauti onnestasi ja tunteistasi. Me elämme vain kerran ja jos onnea löydät jostakin ja rakkautta, pidä tiukasti kiinni. Hyvästä suhteesta ei lähdetä toisen luo ja syliin, joten miksi kärsiä ja kaivata toista kun voi nauttia ja rakastaa. Miten suhteenne alkoi, miten eteni ja tietääkö miehesi?? Mitä ei tiedä, se ei satuta!!
ajatella klitoriksella?
Haluatko saada henkistä tukea muilta samanlaisilta horoperseiltä?
Niinhän se lemmen leimahdus tyrmästi minutkin, ei tosin ihan äkisti, koska ystävyyttä tuli virittelyä vuosia ennenkuin se lämpeni syväksi luottamukseksi ja rakkaudelliseksi vuorovaikutukseksi. Sellainen ilmiö ei ikävä kyllä kysele näitä varausasteita kohdalle osuessaan - joka niin kuvittelee, ei ole vielä kokenut vastaavaa ja jaksaa paasata pettämisestä tai moraalittomuudesta.
Pelkohan siellä kummittelee taustalla - pelko siitä että se oma ukko tai eukko ei olekaan hallittavissa ja kahlittavissa eikä paljasta elämästään kaikkea. Realistiset ja kokeneet ihmiset aina tietävät, ettei ketään voi väkisin kahlita eikä vangita. Myöskin tokaisut "ei sitä petetä jos menee hyvin suhteessa" ovat ylitoiveikkaita, koska sitä ns. pettämistä tapahtuu monesti ihan vaan vaihtelunhalustakin.
Itse puhun kuitenkin sellaisesta ystävyyden ja elämänjakamisen asteesta, että se ei ole mikään ohimenevä kepeä seikkailu. Olemme tärkeitä toisillemme ja tulemme olemaan, tavalla jota ei voi mihinkään muuhun suhteeseen verrata. Se, että toinen osapuoli on tahollaan aviossa, ja aikoo toistaiseksi pysyäkin, on fakta, jonka kanssa on elettävä.
Yhteisissä hetkissä siitä keskustellaan tietenkin, onhan se toisen elämän realiteettin jokaikinen päivä. Elämähän ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista, että kun kohtaan ihmisen, jonka kanssa on edellytykset sielun tasolle yltävään yhteyteen, hän sattuisi vapaana kulkemaan tässä maailmassa.
Ne, jotka väittävät sitkeästi, että tuollaisesta kohtaamisesta on KIELTÄYDYTTÄVÄ tai torjuttava tunteensa... ei heistä muuta voi sanoa kuin että omakohtaista kokemusta heillä ei voi olla vastaavasta tunteesta. Jos olisi, se olisi tuonut jo sellaista avaraa näkemystä, ettei koskaan rupeaisi tuomaroimaan toisten suhdetilanteita.
Vastenmielisiä pettäjiä toki on nettikin täynnä, siis näitä vaihtelukalua tai -pilua estottomasti ja ilman tunnontuskia hakevia "seikkailijoita", joihin vapaana naisena törmään päivittäin kaikilla areenoilla. Heidän tilanteeseensa tai asenteeseensa en itse mitenkään voi samaistua, koska siinä pelissä ei ole mitään tunnetta mukana.
Rakkauden voima on elämän vaikuttavimpia asioita.
Sen rinnalla tuntuvat inttämiset ja kitinät pettämisestä kyllä sangen vähäpätöisiltä.
// ystävyyttä tuli virittelyä vuosia ennenkuin se lämpeni syväksi luottamukseksi ja rakkaudelliseksi vuorovaikutukseksi. //
Niin, sinä siis tieten tahtoen järjestit itsesi uuteen suhteeseen, vaikka entinenkin on meneillään. Miten se voisi oll oikeutettua? Ai, rakkaus on aina oikein? Rakkaudessa kaikki sallittua?
// Myöskin tokaisut "ei sitä petetä jos menee hyvin suhteessa" ovat ylitoiveikkaita, koska sitä ns. pettämistä tapahtuu monesti ihan vaan vaihtelunhalustakin. //
Kuka selittäisi minulle, mistä tuo vaihtelunhalu kumpuaa? Kuka haluaa olla huonossa suhteessa ollenkaan, jos ei se tyydytä? Jos ei arkea kestä, niin miksi ylipäätään vaivautua olemaan yhdessä?
// Ne, jotka väittävät sitkeästi, että tuollaisesta kohtaamisesta on KIELTÄYDYTTÄVÄ tai torjuttava tunteensa... ei heistä muuta voi sanoa kuin että omakohtaista kokemusta heillä ei voi olla vastaavasta tunteesta. ... Rakkauden voima on elämän vaikuttavimpia asioita. Sen rinnalla tuntuvat inttämiset ja kitinät pettämisestä kyllä sangen vähäpätöisiltä. //
Rakkaus E I O L E T U N N E . Jos olisi, se menisi ohi, aivan kuin viha, tai suru. Tarkoittanet ihastumista tuolla kuvaamallasi repivällä, ainutlaatuisella "rakkauden" tunteella. Sori vain, mutta se ei kestä. Joka suhteessa tulee arki. Joka suhteessa on hetkiä, jolloin tulee kiusauksia. Se joka ei ymmärrä parisuhteeseen liittyviä riskejä, on sokea - ei rakkaus.
Onpa upea lukea muiltakin omakohtaisia ja rehellisiä kohtaloita!! Ei tunteitaan voi hallita ja kahlita, ja rakkaus on suurin tunteista, ja jokainen joka sen useamman kerran saa kokea on onnellinen. Jotka tuomitsevat ja halveeraavat, ovat itse kateellisia ja halpamaisia, ehkä he eivät ole rakkautta edes kokeneet.
Paskan marjat!
Kun vähän tätä tunteikkaaksi itseään kutsuvaa, rakkauskemian huumaavaa ihmistä sohaisee samoin kuin matoa, koppakuoriasta tai muuta nilviäistä, niin sehän reagoi!
Pyh! "Rakkaus" oikeuttaa refleksieläimien mielestä mihin tahansa. Pyh!
Enpä ole lapsellisempaa tekstiä lukenut. Jos joku aikuinen ihminen väittää, että rakkaus on hallitsematon tunne ja on oikein olla välittämättä puolisosta tai muista kanssaihmisistä rakkauteen vedoten, kannattaisi hakeutua terapiaan. On mielestäni täysin oikeutettua nykypäivänä elää lyhytaikaisissa suhteissa ja lopettaa ne intohimon loppuessa. On myös oikeutettua elää vakisuhteessa ja pitää rinnakkaissuhteita, jos molemmilla on sama oikeus ja rinnakkaissuhteiden pito on yhteinen sopimus. Kuitenkaan ei ole oikeutettua elää parisuhteessa, jossa puolisoilla on eri pelisäännöt. Mitä ihmettä rinnakkaissuhteen pitäjät oikein kuvittelevat voittavansa salaamaalla salapanonsa? Suurin osa petetyistä lopettaa joka tapauksessa suhteen, kun pettäminen paljastuu. Eikö olisi reilumpaa lopettaa ykkössuhde, ennen kuin loukkaa joskus rakastamaansa ihmistä? Tai sitten olla pitämättä kakkossuhdetta?
*rakkaus on suurin tunteista, ja jokainen joka sen useamman kerran saa kokea on onnellinen.*
että olet sitä onnellisempi mitä useamman miehen alla saat elämäsi aikana "rakkauden pohjalta" maata?
Ketä luulet naruttavasi höpinöilläsi? Lähinnä itseäsi.
Haloo hei: "Rakkaus ei ole tunne" "Jos olisi, se menisi ohi" Ihanko tosissasi väität näin, ilmeisesti, huh-huh?
Kyllä rakkaus on tunne. Katsele vähän ympärillesi niin huomaat sen. Rakkaus on tunteista suurin ja sitä janoavat kaikki. Ihmisen suurin tarve on tulla rakastetuksi ja hyväksytyksi.
Luin kerran vessanseinärunoista yhden, joka kolahti. Se oli niin aito ja todentuntuinen. Se menee näin "Rakkaus on kuin löysä paska, sitä ei voi estää" Toisin sanoen: Rakkaus syttyy juuri silloin kun (jos) on syttyäkseen. Jotkut ovat onnekkaampia rakkauden suhteen kuin toiset, mutta kukaan ei voi "järjestää" sitä itselleen.
Ehkäpä juuri ne ihmiset, jotka ovat saaneet rakkautta osakseen vain vähän eivät kertakaikkiaan voikaan ymmärtää niitä rakkaussuhteita, jotka vain syntyvät varattujenkin välille. Heistä se on epäreilua, että jotkut saavat enemmän ja itse täytyy tyytyä vähempään; jos "lisärakkaus" sattuukin tupsahtamaan tielle niin siitä on kieltäydyttävä.
Rakkaus on tunne ja se voi loppua äkistikin. Mitä nopeammin se syttyy sitä todennäköisemmin se nopeasti sammuukin. Ei toki aina. Et sitten koskaan ole lukenut päivä- ja viikkolehtien lööpeistä kuinka julkkisparien "rakkaus vain loppui?
Rakkaus voi toisinaan myös jatkua, vaikka parisuhde loppuisikin. Itse olen ollut mieheni kanssa 20 vuotta, mutta rakkauteni ensimmäiseen poikaystävääni on jatkunut. Tosin sanon olevani hänen kanssaan "vain ystävä". Rakkausasioissakin voi olla korrekti :). Sitten hei: Rakastamaansa ihmistä kohtaan voi tuntea myös vihaa. Se on erittäin normaalia/yleistä jopa suotavaa. Välinpitämättömyys on rakkauden vastakohta.
Tutustuin muutama vuosi sitten nyt parikymppiseen nuoreen mieheen (minua puolta nuorempaan)vietämme erittäin sielukkaita ajatustenvaihtotuokioita. En ole koskaan sanonut hänelle rakastavani häntä eikä hän minua. Se on ikäänkuin itsestäänselvyys; muuten emme edes tapailisi. Olen itsekin välillä hämmästynyt miten paljon yhteistä meillä on ja miten hyvin ymmärrämme toisiamme, vaikka taustamme ja ikämme ovat todella erilaiset. Juuri tämä suhde on opettanut minulle, että kaikenlaiset rakkaussuhteet eivät sovi parisuhteiksi ollenkaan. Rakkaudessa ei välttämättä aina
ole mitään järkeä, mutta parisuhteessa sitä on oltava
Mitkä f***in "olosuhteiden pakot"? Mikä ihmeen pakko kenenkään on olla ja elää suhteessa ihmisen kanssa, joka ei kiinnosta? Pöh, sinulla ei kuitenkaan ole tarjota mitään muita kuin tekosyitä. Ei ole pakko mitään mitä ei halua - eli toisin sanoen haluat kuitenkin olla tässä tilanteessa. Mikäs siinä, sidot kumppanisi itseesi, samalla kun käyt vähän "rakastamassa" toista miestä, joka hänkin elää tahollaan vaimonsa kanssa, mistä muustakaan syystä kuin omasta tahdostaan.
Haaveeksi se yhteinen tulevaisuus eittämättä jää, jos kummassakaan ei ole sen verran vastuuntuntoa, että ottaisi ohjat omiin käsiinsä. Vai - annas kun srvaan - luotatte kumpikin siihen samaiseen kohtaloon, joka teidät yhteen johdatti? Kukkua.
Itse se on oma elämä elettävä. Ei siinä auta pitää puolisoa varalla, jos ei koko suhdetta arvosta.
Nautin rakkaudesta täysin sydämin. Olen onneni ansainnut. Kateelliset puhukoon mitä huvittaa. Tapasin tämän ihanan miehen ihan sattumalta. Onnekseni. Siitä se lähti.
Omalla miehelläni oli ensin viritelmiä sinne tänne ja hän jäi kiinni niistä. Ehkäpä siinä meidän suhteenne "hiukan" viileni. oten, sanottaisiinko näin: "Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan!"
Minkä helvetin takia olisin uskollinen, kun ei miehenikään sitä ole ollut?
Puollan mutta varauksin: kun avioliitto on muodostunut melkeinpä kuin konserniksi, jonka sortuessa rikkoutuu paljon ja seuraukset vierivät muidenkin elämään vierivän lumipallon tavoin, on oltava alusta asti rehellinen.
Jos on vain "me", tekisin itsekin juuri noin - so what?!
YLEENSÄ PITÄÄ SITÄ PUSIKKOA KASASSA. ET SINÄ MIHELLESI MITÄÄN KOSTA. USKO POIS KUN AIKAS TOUHUAT SINULLE EI JÄÄ KUIN PASKA KÄTEEN. NAUTI SIINÄ SITTEN ELÄMÄSTÄS....
En tiedä, mistä olet saanut päähäsi, että kateelliset ihmiset olisivat suhdettanne vastaan. Voin vakuuttaa, että täältä löytyy ainakin yksi, joka ei sinua kadehdi. Oma parisuhteeni on välillä ylämäkeä ja välillä alamäkeä niin kuin varmaan kaikilla. Edes pahimpien vaikeuksien aikana en ole ajatellut lähtemään korjamaan tilannetta etsimällä rinnalle uutta ihastuksen kohdetta. Ero on kyllä käynyt mielessä. Salarakkaudet loppuvat aikanaan ja ainakin lasten ollessa kuvioissa mukana, huuma kyllä unohtuu, kun juttua aletaan molemmissa perheissä selvittelemään. Sitä ei monen rakastuneenkaan pää kestä.
Ihastuminen on ihana tunne. Mutta en kyllä sinua kadehdi, vaikka saatkin kokea molemmin puolista ihastumista. Saattaa kaduttaa pika puoliin koko juttu itseäsikin.
Hyvä Miina..hm tosi osuva nimimerkki.Miksi yleensä jatkat liittoasi jos kerran onnesi olet löytänyt.Kenties se ei olekkaan varmalla pohjalla koska roikut vanhassa ja 'turvallisessa'
Minusta leikit nyt tyhmää sitä saa mitä leikkiä.
Luuletko itsetuntosi olevan nyt korkealla,kun olet saanut näyttää,että sinäkin saat vielä miestä.
Onnesi sinulle suotakoon,mutta lopeta AIKUINEN nainen noi hiekkaalaatikko leikit
Saamaani kielteisimmät kommentit olivat typeryydessään ihan ennakoitavissa. Kaikkein paras pohjanoteeraus taisi olla "ei rakkaus ole TUNNE". Noin kukoistaa ihmisten vimmattu, mutta tuhoon tuomittu pyrkimys elämän HALLINTAAN myös ihmissuhteiden ja tunteiden saralla.
Pelottavinta, mitä hallintaan uskovalle ihmiselle voi tulla kohdalle, on edes häivähdys siitä, että elämä tai kumppanin tekemiset tai se mystinen rakkaus eivät olisikaan mitenkään hallittavissa tai valittavissa.
Minua paljon viisaammat filosofit ovat kuitenkin aina tienneet, että emme ME valitse rakkautta, se valitsee meidät, jos olemme onnekkaita. Siinä katsannossa kaikenlaiset höpötykset täällä palstoilla ovat tuuleen huutelua.
Ai niin, ikävä kyllä tämä unohtui. Kaikki me emme hingu kuolettamaan tai puuduttamaan rakkautta "normaaleihin" parisuhteisiin, joissa väistämättä tulee aina se ARKI, kuten täälläkin toistuvasti kerrotaan.
Kuka, missä ja miksi olisi sanonut että se AINOA OIKEA tapa toteuttaa läheisyyttä, kiintymystä ja rakastamista on olla vuodet läpeensä 24 tuntia vuorokaudessa fyysisesti yhdessä?? Ihminen, joka jakaa tunteeni, ajatukseni ja elämäni jokaikinen päivä, oli hän lähellä tai etäämpänä...sehän on tärkeintä.
Usein suhteisiinsa puutuneet/juuttuneet lyövät kuin ruoskalla tuolla 'rakkaus on illuusio, ihastuminen ei kestä' -marinallaan. Kukaan ei kuitenkaan pysty arvioimaan toisen ihmisen sydämen tunteita.
Oman kommenttini halusin kirjoittaa rohkaistakseni muitakin seuraamaan rakkauden voiman kutsua, koska se on vastustamaton voima.
Muuten pidän näitä kitinöitä tosiaan VAIN sinä mitä ne aina ovat: yhden yksittäisen ihmisen kokemuksia ja näkemyksiä.
Livekeskustelu eroaa tästä yhdessä merkittävässä suhteessa. Kun live-elämässä puhun rakkaudestani ja suhteestani, kukaan ei ole sanonut "paskan marjat" tai "höpö höpö". Se onkin mahdollista vain täällä :)
Onkos setä minkä verran katsellut elämätä vai yleisteleekö työkseen netissä? Täällähän kaikki on selkeätä ja helppoa, kun voi vittuilla ja vähätellä. Livekeskusteluissa MINUN kanssani se ei käy, ja siksi keskustelu lopahtaa, jos toisella ei ole riittävän avaraa ajatusmaailmaa.
Kyllä minusta parisuhteensa RIKKOO esim. vaimo tai mies, joka ei kunnoita kumppaniaan, ei anna emotionaalista lämpöä, vähättelee kaikkia toisen sanomisia ja ajatuksia, kohtelee tätä itsestäänselvyytenä kuin huonekalua, antautuu vaisuun rutiininaintiin vastahakoisesti kerran viikossa (tai harvemmin), ja kuitenkin konahtelee nettiä myöten mustasukkaisesti jo ajatuksesta, että oma eukko- tai ukkokulta voisi kiinnostua jostakusta toisesta ihmisestä sydämen, mielen ja sielun tasolla. Pelkkä pikainen panopettäminen ehkä vielä menisikin...
Ei siinä kuule setä silloin enää tarvitse paljon muita osapuolia tai elämänvoimia paljon tarvitse syytellä siitä että liitto on karilla henkisesti ja tunnemielessä, vaikka sitä yhteiseloa jatkuisi vielä kymmeniäkin vuosia. Olisi kauhean ihanaa jos ihmisten tilanteet ja suhteet olisivat mustavalkoisia ja selkeän helppoja, mutta eivät ne koskaan satu olemaan.
Kuten sanoin setä, vähättelevä vittuilu on laji, joka kukoistaa eniten ja avoimimmin netissä, jossa kommenttejeaan voi laukoa kasvottomana ilman vastuuta.
Niinpä setäkin sortuu jo joutavaan hehtaariperse-jorinaan, vaikka alkuperäinen puheenaihe oli jotain vallan muuta. Missä kohtaa muuten mainitsin perseeni koosta jotain?? Ahaa, setä onkin näitä netin perusilkimyksiä, jotka tutkivat tuotantoani muillakin areenoilla...
Jep, minun kanssani se ei käy se livevittuilu, koska miksi ihmeessä viisas nainen kuuntelisi jotain vittuilevaa kitisijämiestä, oli se vapaa tai varattu ukkeli?? Näin ajattelen asian, eikä siihen liene mitään lisäämistä. Sehän ei ole edes ylpeyttä, vaan realismia.
Maailmassa on tietty määrä ukkoja, joiden hermoa jotenkin kohtuuttomasti kirpaisee se, kun vapaat naiset vapaasti valikoivat seuransa ja ajatusvaihtokumppaninsa. Heille suositan sopivan tyhmää perusmisua perustyöstöön ilman turhia inttämisiä tai lässytyksiä, tai melkein mykkää ja sopivan nöyrää aasialaistaustaista vaimoketta kotikentän palvelutehtäviin. Jos nämä äijät nimittäin yrittävät puhutella miellyttävä ja itsetuntoista naista omalla kielteisellä tyylilään, voi käydä niin että tulee kolisten turpaan ja voi sattua :)
Tapaamilleni ukkomiehille suuri kiitos ja kunnia siitä, että he eivät yleensä päästele mollaavia typeryyksiä ilmoille päästänsä tai suustansa, koska naiset = vaimot ovat jo koulineet vuosia heidän käytöstään huomaavaiseen suuntaan. Menehän setäkin jo naisiin sieltä äläkä juutu nettiin!
Tunteminen ei ole sama asia kuin tunteiden vietävänä oleminen. Ihminen eronnee eläimestä mm. siinä, että pystyy edes jossain määrin kontrolloimaan käytöstään. Ihminen, joka ajattelee muita ja tuntee empatiaa esimerkiksi omaa puolisoaan tai ystäviään kohtaan, tuntee ihan yhtä aidosti kuin sinkkunainen, joka rakastuu ukkomieheen ja antautuu tunteidensa vietäviksi. Varmaankin on niin, että perheellisille ihmisille tunteminen ei ole pelkkää "parisuhdetunteilua", koska tunneside on niin vahva mm. lapsia kohtaan. Mielestäni esimerkiksi mies, joka kieltäytyy suhteesta salarakkaan kanssa lapsiinsa vedoten, on huomattavasti tunnekypsempi kuin mies, joka ajattelee vain itseään seurauksista ja muista kanssaihmisistään välittämättä.
Mielestäni kukaan tässä ketjussa ei aseta rakastumista kyseenalaiseksi. Se tai ihastuminen on hyväksyttävä tunne. Ihminen saa myös antautua elämään viettiensä varassa. Itse hyväksyn sen täysin. Elämä vain pitää järjestää sen mukaisesti. Tiedän yhden kuusikymmpisen naisen, joka on erittäin onnellinen koko elämänsä sinkkuna viettänyt. Sinkkuus on hänelle tietoinen päätös ja hän on saanut viettää sellaista elämää kuin on halunnut. Rakastumisia ja ihastumisia on tullut ja mennyt. Mutta hän on sen tehnyt rehellisesti ja muita loukkaamatta.
Elämää ei voi hallita, aina tulee yllätyksiä ja hyvä niin. Kumppaniaan ei voi omistaa, mutta kunnioittaa voi. Ja jokainen tietysti toivoo sitä kunnioitusta myös muilta ihmisiltä ja omalta puolisoltaan.
esiintyy niin fiksuna ja filmaattisena. Vähintäänkin Nobel-ehdokkaana. Kuitenkin kirjoitus on kuin KATUHUORAN tekstiä: Vittua, vittua, vittuilua, livevittuilu...
Niinpä niin...
Entäpä se mies, joka kypsästi kuuntelee OMIA TUNTEITAAN tilanteessa, jossa ei saa toivomaansa kunnioitusta ja/tai lämpöä toiselta? Ei sellainen mies "lapsiinsa vedoten" kieltäydy siitä, mitä hän kuitenkin haluaa elämältä: lämpöä, läheisyyttä, välittämistä. Sehän olisi itsensä kieltämistä ja kuolettamista. Sitäkö meidän täytyisi pitää ihanteena. Lapsiaan hän rakastaa ja tekee heidän eteensä kaikkensa, siitä ei ole epäselvyyttä. Tunneside lapsiin on siis tosi vahva, eikä sitä mikään voisi rikkoa. Onko semmoinen mies siis vastuuntunnoton ja piittaamaton pettäjä?
Minähän en tässä asetelmassa ole ketään LOUKKAAMASSA, koska en kilvoittele vaimon kanssa, enkä odota onnen täyttymyksenä parisuhteen kariutumista tai miehen eroa perheestä. Se, että nähdään vaimon kannalta loukkaavana ystävyys, josta hän ei mitään tiedä eikä tule tietämäänkään (ainakaan toistaiseksi), on yksisilmäistä katsantokantaa minusta. MITEN se häntä loukkaisi ja miksi minun pitäisi ottaa hänen elämänsä eheys vastuulleni? Hän on halunnut miehen, talon ja perheen, ja ne hän on saanut. Se riittää hänelle. Suhteen perustoista tai tavoitteista ei hänen mielestään ole mitään keskustelemista. Joidenkin ihmisten elämä on niin yksinkertaista, ei sen parempaa tai huonompaa kuin jollain toisella, esim. vapaalla naisella.
Kuten sanoin, mies ei ole saanut sitä kunnioitusta omalta vaimoltaan ja on kuitenkin vastuunsa tuntevana miehenä päättänyt hoitaa perhekenttänsä - mutta tehdä samalla itsenäisesti tietyt omat valintansa ja ratkaisunsa siitä mitä hän elämäänsä tarvitsee. Näin hän on tehnyt pitkän liiton aikana jo aiemmin, ja tekee nytkin.
Kaunis ihannekuvahan on se, että kumppanit elävät koko elämänsä yhdessä ja harmonisesti toisiaan kunnioittaen vilkuilematta vieraisiin.
Sehän ei vain aina voi toteutua, ja silti kaikki perheet eivät hajoa pettämisiin tai pitkiinkään sivusuhteisiin.
Omasta sielun tasolle yltävästä ystävyydestäni ukkomiehen kanssa puhun viiden vuoden kokemuksella - en siis ihan eilispäivänä ihastuneena ja tunteiden vietäväksi heittäytyneenä. Lienee tarpeellinen lisäys, kuten sekin, että minun ja ystäväni mielestä ihmisen elämässä ei ole olellista käytöksen kontrolloiminen sellaisen "moraalin" takia, jota ohjaa jokin muu kuin ihmisen yhteys omiin oikeisiin tunteisiinsa. Kuka meille kertoo kenen moraali on elämässä se oikeimmaksi todettu?
Onhan asioihin toinenkin näkökulma: tunteidensa vastaisesti eläminen on epämoraalista, koska se on itsensä kieltämistä. Aina vaan kaikenlaisia kommentteja lukiessa näyttää vahvasti siltä, että ihmisen pelko hylätyksi tulemisesta saa tavoittelemaan sitkeästi määritelmiä siitäkin millainen tunteminen on "oikeaa" ja sallittua.
Me kirjoittelijat täällä karahdamme kiville kuitenkin jo siinä kohtaa, kun ryhdymme kiistelemään tunteiden tai rakkauden olemuksesta.
Emme voi niistä kiistellä tai väitellä, voimme vain vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia. Ei ole vääriä tai oikeita tapoja tuntea, on vain erilaisia. Ei siis myöskään ole 'hyväksyttäviä' tai 'ei-hyväksyttäviä' tunteita, eikä elämä aina piittaa meidän halustamme JÄRJESTÄÄ sitä.
Ihminen pelkää elämän arvaamattomuutta niin paljon, että kaikkein vaikein asia on myöntää se, ettei omia valintojaan tai arvostuksiaan voi "myydä" väkisin toisille. Ei voi myöskään koskaan arvostella tai moralisoida toisten elämänvalintoja, vaikka miten paheksuisi, koska ne ovat heidän omia ratkaisujaan. "Minä en ikinä tekisi noin eikä mieheni ikinä tekisi niin" ei koskaan ole riittänyt argumentiksi missään keskustelussa, eikä tule riittämään.
"Rehellisesti" esiintyy kovin usein näissä kommenttiteksteissä. Minusta omien tunteidensa kuunteleminen on rehellisintä mitä ihminen voi tehdä - ja silloinhan muiden ihmisten moraalimääritelmillä ei ole hirveästi merkitystä.
Olemme kaikki täällä kirjoittelijat lopulta vain tuuleen huutavia ääniä :) ja niitähän maailmassa riittää.
Sorry Setä, emme jatka sinun kanssasi enempää, koska sulla ei ole sitä mitä ajatusvaihtoon tarvitaan: argumentteja. Juutut epäolennaisiin ja harrastat nimenomaan sitä VITTUILUA, vaikka pidät sanaa jotenkin paheksuttavana. Etsihän muita kohteit. En ole esiintymässä fiksuna tai filmaattisena, olen vaihtamassa ajatuksia. Sulla on tästä kirjoittelusta jokin toisenlainen idea = henkilökohtainen nipistely. Ei toimi, joten sedälle hellät heipat!
En olisi todellakaan jatkanut keskustelua tuollaista huoramaista alatyylin katuslangia viljelevän henkilön kanssa.
Asiallisiakin kirjoittajia löytyy ilman v...u, v...u, v...u...
Argumentteja täällä toki on, mutta niitä esitän hieman erilaista kieltä käyttävälle henkilölle.
Realistitäti voi minun puolestani jatkaa "VITTUILUA".
Lainaus kirkoituksestasi: "MITEN se häntä loukkaisi ja miksi minun pitäisi ottaa hänen elämänsä eheys vastuulleni? Hän on halunnut miehen, talon ja perheen, ja ne hän on saanut. Se riittää hänelle. Suhteen perustoista tai tavoitteista ei hänen mielestään ole mitään keskustelemista." Miten voit noin tarkaan tietää, mitä vaimon päässä liikkuu? Oletko hänen ns. ystävänsä vai luotatko miehen puheisiin ja tulkintoihin? Oli kummin tahansa, olet jo ottanut vaimon paikan miehen elämässä eli jaat jopa vaimon yksityisasiat hänen miehensä kanssa. Eikö olisi rehellisempää vaimoa, aviomiestä ja itseäsi kohtaan tehdä peli selväksi ja antaa vaimollekin mahdollisuus rehelliseen elämään. Mistä olet päätellyt, että vaimoa haluaa vain talon ja lapset, muttei välitä miehestään? Miksi tehdä vaimo naurunalaiseksi? Miksi perustaa oma suhde epärehellisyyden pohjalle?
Mielestäni nykyisin ei ole mitään yksipuolista ihannekuvaa kuolemaan asti kestävistä liitoista. Enemmänkin lienee vallalla aika monipuolinen käsitys perheistä ja parisuhteista. Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan hyväksy pettämistä ja valehtelua. Minä hyväksyn avioeron ja uuden liiton, mutten esimerkiksi halua edes hiljaisesti hyväksyä avioliiton ulkopuolisen suhteen ylläpitoa siten, että toinenkin puolisoista ei sitä tiedä. Moniavioisuushan voi olla myös yhteinen sopimus ja silloin se ei ketään loukkaa.
Kirjoitustesi perusteella tähän viestiketjuun ainakin minulle on muodostunut kuva, että olet itsekäs ja erittäin itserakas (ehkä jopa narsistinen) henkilö. Käsityksesi rakkaudesta on sama kuin parisuhteen intohimo. Todennäköisesti miesystäväsi rakastaa myös vaimoaan, koska hän ei vaimoaan jätä. Rakkaushan kasvaa ja muuttaa muotoaan ajan kanssa. Toki on mahdollista, että hän rakastaa myös sinua, koska rakkaus yhteen ei sulje pois mahdollisuutta rakastaa myös toista.
tämä Realistitäti ilmeisesti.
Olisikohan sittenkään ihanaa ja kivaa jos kaikki olisi mustavalkoisen helppoa? Elämän tekee mielenkiintoiseksi kaikki vaihteleva ja tavallisuudesta poikkeava. Siis minun mielestäni enkä tarkoita tällä sitä, että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä kanssani!
Kaikista tylsintä näissä keskusteluissa on se, ettei luoteta siihen mitä jotkut täällä tuntevat! Todella surkuhupaisaa "keskustelua" jossa mitätöidään toisen ajatukset (välillä koko ihminenkin) hyvin usein sanomalla "sä et oo oikeessa, mä oon". Kaiken keskustelun a ja o on se, että suhtaudutaan vakavasti siihen mitä keskustelukumppani sanoo ja yritetään porautua asiaan hänen näkökulmasta.
Nimenomaan ajatusten ja kokemusten erilaisuus on elämän rikkautta. Siitä kirjostahan eivät käsitä mitään nämä innokkaat "keskustelijat", joiden pääpointtina on "olet huora ja vanha varis"...tai muuta älytöntä.
Nehän voi jättää kitisemään itsekseen, mutta tuo mitä sinäkin sanot, on totta. Hyvin yleinen asenne tuntuu olevan että voisi VÄITELLÄ tunteista ja niiden aitoudesta, ja tehdä siltä pohjalta päätelmiä ja analyysejä ihmisten tunnekyvyttömyydestä näiden kirjoitusten perusteella. Surullista! Tyylinä on usein juuri tuo: koska minä ajattelen eri tavoin kuin sinä, minä olen oikeassa, sinä olet väärässä, sinä tunnet ja elät väärällä tavalla. Se ei todellakaan ole mitään keskustelua.
Hyviä pointteja sinulla!
En ole juurtajaksain selostellut kaikkia oman pitkän ystävyyteni käänteitä, koska tämä areena ei ole sitä varten. Siksi tuleekin helposti vääriä tulkintoja.
Moniavioisuus kävisi ystävälleni, ei hänen vaimolleen, joten yhteisellä sopimuksella he eivät voi sitä toteuttaa. Ystäväni rakastaa toki vaimoaan, mutta ei saa vastineeksi sellaista emotionaalista lämpöä, jota hänen sielunsa kaipaa - ja sille asialle ei voi enää yhtään mitään. Mikään eron syy se ei tietenkään ole, eikä tässä vaiheessa enää vuosien jälkeen ryhdytä kertaheitolla "tekemään peliä selväksi", koska siitä kärsisi koko perhe pahasti.
Jokuhan tässä viestiketjussa puhui siitä lasten edusta. Kyllä lasten etu tässä tapauksessa on ehdottomasti se, että perhe pysyy kasassa ja jatkaa elämäänsä mukavassa talossa, jonka isäntä vaivalla ja työllä on hankkinut. Jos hänellä se parisuhteen ja perhe-elämän kestäminen kunnialla taas helpottuu syvällisen ystävyyden avulla, niin silloinhan sekin suhde palvelee perheen ja lasten etua.
Me olemme taas perustaneet oman suhteemme usean vuoden aikana kehittyneeseen luottamukseen ja toistemme tuntemukseen, emme harkittuun "pettämiseen" tai epärehellisyyteen. Nämä perhe-elämän realiteetit on käsitelty keskusteluissa useaan kertaan ja todettu, että se tilanne, jonka tämä ystävyytemme paljastaminen vaimolle "rehellisyyden nimissä" aiheuttaisi, olisi kaikille osapuolille sangen raastava. Kenen etua se palvelisi?
Jos minä olen itsekäs henkilö, niin samaahan voisin sanoa KAIKISTA, jotka ovat parisuhteissa, koska täysin epäitsekästä ja pyyteetöntä suhdetta en ole vielä nähnyt. Jokainen tahtoo jotain suhteesta myös ITSELLEEN, eikö niin?
Mitä tulee yksisilmäisyyteen ja suvaitsevaisuuteen, minulle ei tuota vaikeuksia hyväksyä sitä, että ihmiset haluavat olla liitoissa ja parisuhteissa. Uskon myös aidosti sydämen tasolta lähtevään kiintymykseen ja uskollisuuteen kun näen sitä. Miksi sitten toisenlaisten suhdemuotojen käsittäminen tuottaa ihmisille suuria vaikeuksia? Vastaus piilee sinun tekstissäsi: "en halua (edes hiljaisesti) HYVÄKSYÄ jne". Kun olemme päättäneet mikä elämässä on oikein ja sopivaa, emme hyväksy mitään muuta, emmekä halua toisenlaisissa tilanteissa olevien kannalta asiaa edes yrittää nähdä. Onko se itsekkyyttä vai mitä se on?
Elämän käänteet eivät kuitenkaan tottele meidän hyväksymistämme tai haluamistamme. Siksi ne eivät etene 'siistissä' järjestyksessä: ensin yksi suhde käsitellään loppuun, ja sitten vasta ryhdytään seuraavaan. Ehkä sinun maailmassasi, mutta ei suinkaan kaikkien, ihan siitäkään päätellen miten yleisiä erilaiset sivusuhteet ovat.
Ja vielä yksi mielenkiintoinen pointti: kun olen vaihtanut näistä kiehtovista aiheista ajatuksia miesseurassa, ei ole yleensä kellään kuulijalla ollut suuria asennoitumisvaikeuksia - sensijaan naisihmisillä tuntuu olevan jonkinlainen pahasti fiksoitunut näkemys siitä millaisia ovat "oikeat" ja sallitut tunteet tai suhteet.
Siitä tulee kyllä heti mieleeni, että jokaisen parisuhteessa elävän kannattaa varmistella, että se kumppanin moraalinen näkemys kulkee samoja latuja kuin oma; muuten voi tulla ikäviä ylläreitä matkan varrella - koska, kuten sanot, se armas kumppani voi eri syistä rakastaa vankasti myös toista, ja toteuttaa sitä tunnesuhdettaan sitten parhaaksi katsomallaan tavalla. Koska hän tietää, kuten minunkin ystäväni, mikä on toisen osapuolen tiukka näkemys (= en hyväksy!), hän tietenkin sitten toimii huolellisesti salassa.
Kuinka suhteessa voi koskaan varmistella sen, että tietää KAIKEN toisen ajatuksista ja tunteista? Kuinka toista voi vaatia tilittämään kaikki sisimmät ajatuksensa? Kertooko hän silti ikinä kaikkea? Itse joudun toteamaan, etten koskaan voisi lähteä siitä ajatuksesta, että omistan toisen ihmisen niin täysin, että voin vaatia sellaista kaikkien asioiden jakamista.
Minä olen pohtinut parisuhteita monelta kantilta juuri YMMÄRTÄÄKSENI jotakin niiden todellisuudesta, ja sellaisesta elämästä, joka on kovin erilaista kuin omani. Samasta syystä olen käynyt pitkiä ja syvällisiä keskusteluja parisuhdearjesta niin miesten kuin naistenkin kanssa. Tavoitteena ei ole ollut kummasteleminen tai tuomaroiminen, vaan oman ajatusmaailmani avartaminen. Narsismi-diagnoosi menee tuossa kohtaa nurin, koska narsistinen persoonallisuus ei kykene ennakkoluulottoman empaattiseen asennoitumiseen toisia kohtaan. (Tarkistele alan perusteoksista jos on muuten epäselvää mitä kyseinen luonnehäiriö pitää sisällään.) Yleensäkin näillä palstoilla viskellään kyökkipsykologisia arviointeja turhan huolettomasti, joten sitä koetan itse välttää. Sehän ei ole aiheenakaan tässä ketjussa.
ja vielä:
Toisen ihmisen tunteista ja niiden aitoudesta ei todellakaan voi väitellä. Lisäksi ihminen, joka kuvittelee olevansa aina "tunneoikeassa" on itseasiassa täysin kyvytön todelliseen vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa.Veikkaanpa, että heillä on kaikista eniten ongelmia parisuhteissaan. Kaikki on väärin, ellei kumppani ole kaikessa samaa mieltä. Sitten tämä "oikein" ajatteleva kumppani haluaa virittää "keskustelun", jotta kumppani ryhtyisi tekemään/ajattelemaan samoin kuin hän eli sillä ainoalla oikealla tavalla ;D. Kaikista hämmästyttävintä on, että vielä ihmetellään miksi "keskustelusta" ei synny kuin riitaa :).
suomalainen akan rökäle!!muista sitten kun oot
tämän ihatuksen kanssa....sulle käy tasan samal-
lalailla!!!
Oletko hukkunut häpeään kun et enään puolustele ansaittua onneasi ?
haluamme palavasti kuulla välikommenttiasi...
vai oletko palannut vanhaan suhteeseesi arjen alettua häämöttää suhteessanne???
Kiireitä pitää, kun rakastaa. Olen olemassa ja rakastan koko sydämestäni uutta ihanaa miestäni. Lisäksi käyn töissä ja ehdin jopa harrastamaan kaikenlaista.
En huku, en veteen enkä häpeään. Nautin onnestani.
Oletko sä Sari L. sun hillumiset tiedetään.
Hiljaisuus on myöntämisen merkki!