Jos housut on käynyt liian pieneksi kannattaa leikata housujen kummallekin yläsivulle noin 10 centin pätkä ja onnella väliin kiilanpallinen pala.Mielummin joustavasta kankaasta.
Mitä isompi maha,sitä isompi kiila ja henkselit on aina huomattavasti mukavammat käyttää kun on iso maha.
Säästökonsti isomahaisille.
3
199
Vastaukset
- Anonyymi
minun housuissani on jo monissa kiila
- Anonyymi
Konsti ei näköjään kiinnosta isomahaisia.Ennemmin se maha pitäisi tietysti saada pois,mutta mukavuuden vuoksi olisi hyvä olla yhdet läski housut.
- Anonyymi
Kiitos hyvästä muistutuksesta.
Olkainten lisäksi housut voi varmistaa vielä vyöllä. Maha voi myös samalla levätä sen vyön päällä tai yli, napa tulee yleensä siihen taitepisteeseen, usein kuitenkin vyön yli ja polvia kohti.
Kiilapalat kannattaa tehdä joustavasta materiaalista, nykyisin ns. stretch, koska silloin housut eivät purista vaikka tulisi lisää massaa.
Naiset hameessa joutuvat roikuttamaan vatsaansa ilman vyön antamaa tukea, ja se on sääli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192711
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561165- 941151
- 81094
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791021Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63943Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku42845Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie38817