Salaisuus, jota ei ollut (2023)
"Sunnuntaina 19.6.2022 julkaisi Helsingin Sanomat artikkelin, jossa minusta esitettiin poikkeuksellisen rajuja väitteitä. Alusta pitäen kiistin noiden väitteiden paikkansapitävyyden, mutta kertaalleen käynnistettyä julkisuusmyllyä ei käynyt pysäyttäminen. Kyseisen artikkelin vaikutukset elämälleni olivat mitä dramaattisimmat."
"Lehtijutun otsikko oli ”Kokoomuksen salaisuus”. Kirjassani Salaisuus, jota ei ollut -kirjassani kerron omasta näkökulmastani kyseisen kohtalokkaan lehtijutun taustoista. Samalla kyseessä on rajattu omaelämäkertani toukokuusta 2020 juhannukseen 2022. Paikoin kerronta ottaa vauhtia myös kyseisen ajanjakson ulkopuolelta."
https://www.willerydman.fi/kirjoja
Kyseisen kirjan voi lukea maksutta linkin takaa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Luen tätä jo toista kertaa, tai paremminkin annan laitteen lukea minulle sitä ääneen. Tässä kirjassa kerrotaan myös erilaisista sen aikaisista politiikan kiemuroista hyvin kiinnostavalla tavalla.
Rydman on taitava poliitikko. Ehkä hän on ollut liian rehellinen ja tätä hänelle kostetaan oikein olan takaa.
Rehellinen ja Oikeamielinen ihminen ei Suomessa pärjää!
Selkärankaista ihmistä Suomessa haukutaan ja herjataan ja tehdään kaikkea muuta pahaa!
Paavo Teittinen, tähtitoimittaja Helsingin Sanomissa - siinäpä varsinainen juorutäti! Kenenkähän mainetta tämä tähtitoimittaja tällä hetkellä antaumuksella pilaa?
Mitenkähän messeviä palkkioita nämä Rydmanin mainetta tuhonneet naikkoset ovat valekertomuksistaan saaneet?
https://www.willerydman.fi/blogi/2022/6/17/xt7r3oui5j2wdd275jwi8vf6641k6r
Kenkää miniatyyrille! Ei se opi.
Kappas vain, vesipää-ääriöyhöttäjäkin on jo herännyt.
Oli niin mielenkiintoista että luin todella nopeasti.
Tästä kirjasta saisi hyvän elokuvan tai ehkä sarja olisi parempi, koska niin paljon tapahtuu. Kunpa tämä kirja olisi paperiversiona saatavilla niin se tavoittaisi useampia lukijoita.