Miksi jotkut anopit ovat niin ilkeitä? minusta tuntuu että olen vienyt anopin omaisuuden, äidin pienen kultapojan. Ja toinen avopuolisoni sisko, siinä toinen päänvaiva.
Tiedän että ne ei tykkää minusta en kyllä minäkään heistä, mutta olen kyllä yrittänyt purra hammasta ja tulla toimeen. Aina kun yritän niin ne keksii kuinka heidän suvun muut naiset ovat niin rehellisiä ja reippaita...
En edes viitti puhua asiasta avomiehelleni mitä taas on sattunut, en jaksa aina riidellä kun ei se halua uskoa niistä ilkeyden piirteitä.
Olen ottanut periaatteen etten ota asioita henkilökohtaisesti vaan toisesta korvasta sissään ja toisesta ulos, mutta taas minua niin ärsyttää... Heidän suku on niin hyvä...
Kertokaa ja auttakaa mitä teen?
Tiedän että ne ei tykkää minusta en kyllä minäkään heistä, mutta olen kyllä yrittänyt purra hammasta ja tulla toimeen. Aina kun yritän niin ne keksii kuinka heidän suvun muut naiset ovat niin rehellisiä ja reippaita...
En edes viitti puhua asiasta avomiehelleni mitä taas on sattunut, en jaksa aina riidellä kun ei se halua uskoa niistä ilkeyden piirteitä.
Olen ottanut periaatteen etten ota asioita henkilökohtaisesti vaan toisesta korvasta sissään ja toisesta ulos, mutta taas minua niin ärsyttää... Heidän suku on niin hyvä...
Kertokaa ja auttakaa mitä teen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
puolellesi. Olisi hyvä, että voisit elämäsi miehen kanssa jakaa niin hyvät kuin huonotkin hetket. Ymmärrän, ettei se ihan helposti käy, että poika käy äitiänsä vastaan, mutta sellainenkin ihme voi käydä.
Jos joudut väkistenkin tapaamaan anoppiasi ja tämän tytärtä, niin yritä puhua "neutraaleista" asioista.
Minun anoppini on yleensä mukava, mutta huonolla tuulella ollessaan on todella kaamea! Mieheni on ollut aiemmin naimisissa ja anoppi ei pitänyt ex-vaimostakaan, mutta nyt puhuu tästä naisesta kuin he olisivat olleet ylimpiä ystäviä. Se todella satuttaa, kun tiedän sen tahallaan yrittävän ärsyttää. Teen niinkuin sinä: toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tosin olen pariin otteeseen ottanut anoppini kanssa kovinkin lujasti yhteen -vahvoja kusipäitä kun olemme-. Mutta riidat unehtuu ja on hyvä kylvää uutta riitaa. Tosin en olisi jaksanut yksin taistella anoppini kanssa. Ihana mieheni on AINA ollut puolellani.
Anoppini on oikea esimerkkitapaus tuollaisesta "meidän kultapoika on täydellinen ja nyt paha nainen tuli ja vei sen" -tapauksesta. Sain kuulla ensimmäisen vuoden ajan jatkuvaa piikittelyä ja arvostelua siitä, kuinkahan nyt osaan kultapoikaa miellyttää ja passata. Itse yritin alussa tuota samaa taktiikkaa, eli toisesta korvasta sisään toisesta ulos... mutta vähitellen se mitta täyttyy, ja höyryjä on päästettävä ulos. Nykyisin vastailenkin anopilleni samanlaisilla piikittelyillä kuin mitä hän minun suuntaani heittelee. Olen myös kertonut hänelle suoraan, että hänen poikansa ei ole mikään herra täydellisyys, vaan aivan tavallinen ihminen puutteineen ja vikoineen, eli ongelmissamme vika ei ole aina ollut yksin minussa. Kehottaisinkin sinua ottamaan myös suoremman tyylin, eikä vain kuuntelemaan nöyränä kaikkea mitä niskaan kaadetaan.
Minäkin mietin, ottaisinko tuollaisen asenteen. Mutta kun en osaa!
Pitäisi olla salamannopea ja todella sanavalmis, että aina ehtisi heti siinä tilanteessa keksiä jotain v-mäistä jolla akan suun saisi tukkoon.
Mutta kun ei. Minä olen sellainen hidas hämäläinen, jolle tulee ne nasevat vastaukset mieleen seuraavan yön tai päivän aikana, joskus vielä myöhemmin.
Olen yrittänyt sanavalmiustaitoja opetellakin, mutta en ole onnistunut. Se on ilmeisesti joku syntymälahja.
Ja sitä paitsi tuollaiset v-mäiset ihmiset ovat USKOMATTOMAN kekseliäitä, monta kertaa luulee, että nyt on varmaan kuullut kaikki mahdolliset letkaukset, vaan kas, taas tulee jotain uutta arvostelunaihetta.
Mulla ei ilmeisesti ole tarpeeksi mielikuvitusta. Eikä ole haluakaan arvostella toisia ihmisiä jatkuvasti v**llen sillä silmällä, että toisella aiheutuisi paha mieli. Mutta noita anoppeja ilmeisesti kahdehdittaa varsinkin jos huomaa, että nuoremmalla parilla menee hyvin. Ei vissiin saisi mennä. Eikös ole outoa!
On aivan itsesi paatettavissa haluatko tuollaisen perheen. Hyvin usein se perhe kun tulee kaupan paallisiksi.
Olettehan vain avoliitossa joten kuka estaa sinua poistumaan kuvioista ja hankkimaan elinkumppanin joka on ylpea sinusta ja jonka perhe otta sinut avosylin vastaan?
vai saatko kenties jotain sairasta tyydytysta saadessasi aikaan ristiriitaisuutta?
Avomieheni äiti on aivan kaamea tapaus. Perhe on ulkomaalainen ja äidille on muodostunut kamalaksi ongelmaksi, että olen suomalainen. Kun vielä asuimme mieheni kanssa omissa kodeissamme ja kyläilin heillä, sain aivan kamalaa kohtelua. Pahinta on, että hän ei voi sanoa minulle asioista suoraan, päinvastoin hän mielistelee minua koko ajan. Miehelleni hän sen sijaan jauhaa koko aika, kuinka surkea tapaus olen, "suomalainen sika", niinkuin hän minua nimittää. Hänellä oli kaikenlaisia ihme sääntöjä..mm. en koskaan saanut syödä heillä mitään. Hänellä oli myös tapana kutsua heille kylään kauniita tyttöjä, jotta mieheni löytäisi vihdoinkin jonkun kunnollisen. Minähän olen vain joku välivaihe, kun ei muutakaan ollut tarjolla.
Nyt olemme asuneet vuoden yhdessä mieheni kanssa, eikä tarvitse enää kestää tuollaista kohtelua. olen tehnyt selväksi miehelleni, että hänen äitinsä ei ole koskaan tervetullut meidän kotiimme. Asumme kuitenkin pienellä paikkakunnalla, enkä voi välttyä törmäämästä hänen äitiinsä. Olen joskus ollut baarissa veljeni kanssa istuskelemassa, ja valitettavasti tämä äitikin sattui sinne samaan aikaan. Siitäpä vasta soppa syntyi. Hän meinasi käydä päälleni ja huusi huoraa huonolla suomenkielellään. Ei voinut kyllä muuta kuin nauraa.
Itse olen päättänyt, että en tahdo koskaan olla tämän "anopin" kanssa missään tekemisissä. Harmittaa kyllä, sillä en ole koskaan kohdannut tuollaista kohtelua keneltäkään. Tietysti tahtoisin olla väleissä mieheni perheen kanssa, mutta eipä taida vaan onnistua.