Uskottomuus

Uskottomuus parisuhteessa on valitettavan yleistä. Itse tein sen virheen, etten pistänyt heti peliä poikki kun vaimo tunnusti. Enkä pistänyt toisenkaan kerran jälkeen. Olin liian kiltti ja tavallaan hyväksyin hänen katumuksensa. Luottamus oli mennyt, mutta rakkaus ei. Kun vaimo tunnusti kolmannen kerran jouduimme molemmat heräämään todellisuuteen. Parisuhde oli pitkään ollut yhtä tuskaa, varsinkin minulle. Vaimo oli sulkenut minut tunteidensa ulkopuolelle väkisin. Hänen tunne-elämänsä oli todella sekaisin.

Käynnistimme asumuseron ja ensimmäistä kertaa olemme voineet keskustella asioista kypsästi. Vaimo hakeutui terapiaan ja minä taas omille tahoilleni hakemaan itsenäisyyttä sekä jämäkkyyttä tunteisiimme. Tajusin, etten voi laskea pettämiskertoja, vaan katsoa kokonaisuutena, ettei ensimmäistä kertaa heti selvitetty. Ei terapiaa - asia vain lakaistiin pöydän alle.

Hyvinkin vakavista uskottomuustoilailuista voi selvitä, mutta se vaatii perusteellista elämänmuutosta. Totuus on, että usein huomaa jos toisella on salaisuuksia. Salaisuudet kasvavat ja taakka nousee liian suureksi. Tunne-elämältään tasapainoton voi tehdä silloin täysin käsittämättömiäkin ratkaisuja. Kuten omani - alkujaan herkkä, kiltti ja toisista välittävä - ihminen.

Voin vielä jatkaa suhdetta ehkä aikanaan jos tunteita vielä molemmilla on, mutta tällä kertaa teot puhuvat. Kaikki on aloitettava alusta - ehkä jopa mentävä uudestaan naimisiin symboliksi uudelle alulle. Paikkakuntaa vaihdetaan. Ehkä työpaikkojakin. Käytävä terapiassa selvittämässä, miten saada vahvuutta tunne-elämään. Ehkä apua masennukseen. On myös ymmärrettävä, onko itsessä ollut jotain joka on alunperin vienyt suhdetta huonoon suuntaan.

Neuvoni petetyille on: laittakaa suhteenne HETI poikki, vaikka toinen katuisi. En tarkoita lopullista katkaisemista vaan aikalisää. Jos pettäjä pääsee liian helpolla, se ei ehkä herätä häntä todellisuuteen ja vaikeuksia on edessä.

Toiset tietenkin jättävät toisen heti kun joutuvat petetyiksi. Mutta kenenkään ratkaisuja ei voi tuomita. Vain itse tietää tilanteen ja omat tunteensa.
---
[email protected]
3708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tahtoo olla pettäjän luonto. Kun tekee kerran, niin tekee toisenkin...

Tsemppiä sinulle!

Äänestä

Älkää pyrkikö jatkamaan, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ja vaikka toinen kuinka yrittäisi mitätöidä tekoaan ja keksiä siihen oikeuttavia (teko-)syitä.

Älä yritä unohtaa pettämistä. Vaadi hyvitystä.

Älä koskaan kosta, sillä jos saat kostosi, sinun on helpompi unohtaa menneet ja jatkaa samaa rataa, sillä olettehan tasoissa (se ei ole avain tasapainoiseen suhteeseen).

Älkää tehkö anteeksiannosta elämäntehtävää - vaan pettämisen todellisten syiden löytymisestä ja ongelmien hoitamisesta.

Äänestä

Puhut todellakin asiaa. Tiedän sen koska itse olen pettänyt, mutta suhteeni jatkuu. Helpolla en ole päässyt ja se onkin oikeasti ainoa tapa jatkaa. Myös heti ero tyyli varmaan toimii. Mutta niinkuin sanot jokainen tavallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miserable kirjoitti:

Uskottomuus parisuhteessa on valitettavan yleistä. Itse tein sen virheen, etten pistänyt heti peliä poikki kun vaimo tunnusti. Enkä pistänyt toisenkaan kerran jälkeen. Olin liian kiltti ja tavallaan hyväksyin hänen katumuksensa. Luottamus oli mennyt, mutta rakkaus ei. Kun vaimo tunnusti kolmannen kerran jouduimme molemmat heräämään todellisuuteen. Parisuhde oli pitkään ollut yhtä tuskaa, varsinkin minulle. Vaimo oli sulkenut minut tunteidensa ulkopuolelle väkisin. Hänen tunne-elämänsä oli todella sekaisin.

Käynnistimme asumuseron ja ensimmäistä kertaa olemme voineet keskustella asioista kypsästi. Vaimo hakeutui terapiaan ja minä taas omille tahoilleni hakemaan itsenäisyyttä sekä jämäkkyyttä tunteisiimme. Tajusin, etten voi laskea pettämiskertoja, vaan katsoa kokonaisuutena, ettei ensimmäistä kertaa heti selvitetty. Ei terapiaa - asia vain lakaistiin pöydän alle.

Hyvinkin vakavista uskottomuustoilailuista voi selvitä, mutta se vaatii perusteellista elämänmuutosta. Totuus on, että usein huomaa jos toisella on salaisuuksia. Salaisuudet kasvavat ja taakka nousee liian suureksi. Tunne-elämältään tasapainoton voi tehdä silloin täysin käsittämättömiäkin ratkaisuja. Kuten omani - alkujaan herkkä, kiltti ja toisista välittävä - ihminen.

Voin vielä jatkaa suhdetta ehkä aikanaan jos tunteita vielä molemmilla on, mutta tällä kertaa teot puhuvat. Kaikki on aloitettava alusta - ehkä jopa mentävä uudestaan naimisiin symboliksi uudelle alulle. Paikkakuntaa vaihdetaan. Ehkä työpaikkojakin. Käytävä terapiassa selvittämässä, miten saada vahvuutta tunne-elämään. Ehkä apua masennukseen. On myös ymmärrettävä, onko itsessä ollut jotain joka on alunperin vienyt suhdetta huonoon suuntaan.

Neuvoni petetyille on: laittakaa suhteenne HETI poikki, vaikka toinen katuisi. En tarkoita lopullista katkaisemista vaan aikalisää. Jos pettäjä pääsee liian helpolla, se ei ehkä herätä häntä todellisuuteen ja vaikeuksia on edessä.

Toiset tietenkin jättävät toisen heti kun joutuvat petetyiksi. Mutta kenenkään ratkaisuja ei voi tuomita. Vain itse tietää tilanteen ja omat tunteensa.
---
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu