Elokapina on parasta mitä maailmassa on 2000-luvulla tapahtunut

Toivottavasti toiminta laajenee myös pienemmille paikkakunnille, joissa on paljon vanhoilla saastuttavilla pakoputkirotteloilla käryyttäviä persuja, jotka on syytä saada pysäytettyä ennen kuin maapallo tuhoutuu lopullisesti.
42252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Älä unta näe, senkin soijahippi!

Äänestä
  • Kun eloapinat pysäyttää Länsiväylän, niin bensan ja dieselin käyttö lisääntyy, luulin että perussuomalainen sisäministeri saisi asiat kuntoon mutta samaa pelleilyä kun ennenkin? Seuraavissa vaaleissa äänestän aivan muita.

    Äänestä

Täytyy olla aika aivokuollut idiootti, jos kuvittelee Elokapinan vaikuttavan mihinkään paskankaan vertaa. Elokapina on vain aivottoman typerää räyhäämistä ja sen vaikutus ihmisiin on tasan nolla.

Ja noiden typerien keloapinoiden mielenosoitus lisää saastuttamista.

Lisäksi vaikka jokainen maailman auto muuttuisi sähköautoiksi niin se ei ilmastonmuutosta pysäytä eikä edes hidasta. Päinvastoin sähköautojen valmistus tuottaa valtavasti päästöjä, joten uusien sähköautojen valtava myynti nopeuttaisi ilmastonmuutosta. Lisäksi henkilöautojen osuus ihmisen tuottamista päästöistä on alle 10%. Rakennusten lämmittäminen tuottaa yli 4 kertaa enemmän päästöjä kuin henkilöautot yhteensä. Itse asiassa pelkästään pk-seudun kerrostaloasuntojen lämmitys saastuttaa enemmän kuin koko Suomen henkilöautot.

Äänestä
  • Itse asiassa noiden aivokuolleiden keloapinoiden mielenosoitukset saavat ihmiset siirtämään kaikki investoinnit vihreään siirtymään kauemmas tulevaisuuteen. Tai peruuttamaan ne kokonaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Itse asiassa noiden aivokuolleiden keloapinoiden mielenosoitukset saavat ihmiset siirtämään kaikki investoinnit vihreään siirtymään kauemmas tulevaisuuteen. Tai peruuttamaan ne kokonaan.

    Eivät ihmiset terroristien vaatimuksiin suostu

    Äänestä

  • Syyhän sekin on olla tekemättä mitään, että ei se kuitenkaan mitään vaikuta eikä muidenkaan pitäisi tehdä mitään, että typerää on.

    Otsonikato muuten aikanaan pysäytettiin ja tilanne on korjaantumassa.

    Jättimäiset kaatopaikat alkavat kierrätyksen vuoksi olla meillä historiaa.

    Kiitos niille, jotka tekavät.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Syyhän sekin on olla tekemättä mitään, että ei se kuitenkaan mitään vaikuta eikä muidenkaan pitäisi tehdä mitään, että typerää on.

    Otsonikato muuten aikanaan pysäytettiin ja tilanne on korjaantumassa.

    Jättimäiset kaatopaikat alkavat kierrätyksen vuoksi olla meillä historiaa.

    Kiitos niille, jotka tekavät.

    Ja mielisairaiden keloapinoiden tempaukset eivät auta ympäristöä paskankaan vertaa.

    Äänestä

Menisivät Kiinaan tai Intiaan istuksimaan liikenteen tukoiksi, siellä olis enemmän tehoa.

Äänestä

Kannatetaan jo pelkästään alueellisen tasa-arvon vuoksi.

Äänestä

Tie helvettiin on kivetetty hyvillä aikeilla

Äänestä

Elokapinan kannattaisi jalostautua puolueeksi asti. Olisi globaali globaaleja ongelmia ratkova nuorten puolue. Heidän puolue, kenellä on vielä elämä edessä.

Äänestä
  • Taitavat löytää itsensä vielä leipäjonosta.
    Rajalain käsittely tarvitsi Punaisen viivan vasemmalla puolen "sumuverhoa", niin rupusakki komennettiin kadulle.
    Helsingin poliisi osoitti ensimmäisen kerran, miten viranomaisten tulee menetellä tällaisen markinaalipoppoon kanssa heidän rikkoessa lakia, mutta sakkolaput jäi vielä jakamatta.

    Äänestä

Upeaa kansalaisaktivismia! Hyvä että rikkaat ja nimekkäätkin, fiksut aikuiset, tukevat nuoria.

Äänestä

Jos olisin yhtään nuorempi, niin osallistuisin minäkin.

Mies 54v.

Äänestä
  • Toivottavasti vievät tulevan eläkkeesi

    Äänestä

Apinalauma irti Helsingissä.

Äänestä
  • Persut karanneet Korkeasaaresta.

    Äänestä

Piiperöpuolue on pahinta mitä maailmassa on tapahtunut 1900-luvulla. Onneksi on itse toiminnallaan aiheuttanut suosion hiipumisen.

Äänestä

Espoossahan ja Stadin keskustassahan niitä persuja vasta asuukin…hehhehhehheh…
Varsinkin Etu-Töölössä ja Westendissä…

Äänestä

Syön popcorneja ja juon kylmää kaljaa. Seuraa touhua.

Äänestä

Miksi huutavat alas valkoinen ylivalta. Miten se liittyy luonnonsuojeluun.

Äänestä

  • En tiedä. Ilmastonmuutos ja sen korjaaminen on valkoisen ylivallan käsissä. Working on it. Mutta, se pitäisi nyt sitten ilmeisesti luovuttaa jonnekin. Minne? Mitä ne sen jälkeen huutaa?

    Äänestä

Elokapina on ekoterroristijärjestö joka tulis kieltää pikaisesti! Ei tuollaisia rikkaiden mukuloita jotka on kaiken saaneet helpolla ja jotka ei elämästä mitään ymmärrä, tulisi antaa tukkia liikennettä! Entä jos joku ambulanssi tai paloauto tulee niin tukkivatkon niidenkin tien??

Äänestä
  • Mitä väliä jos on ambulanssi tai palokunta. Ajaa yli ja kaapii kyytiin jämät.

    Äänestä

Toivottavasti valtiokin alkaa tukemaan tuollaista ympäristönmyönteistä toimintaa.

Äänestä
  • Valtio tukemaan vallankumouksellisia 😅🤣

    Äänestä

Alas valkoinen ylivalta. Mitä haluavat tilalle.

Äänestä

Eloapinat eivät ole saaneet pysäytettyä ilmastonmuutosta, eivätkä edes ole saaneet sitä hidastettua, Missä mättää?

Äänestä
  • Dieselpersuilla on vielä pieni ylivoima, mutta se kyllä murenee ja persut saadaan kävelyhommiin!

    Äänestä

Pieni kommunisti pilkistää aina näistä. *rauhan marssista*....

Äänestä

Oletko ikinä käynyt metsässä tai nähnyt oikeaa elävää lehmää tai lammasta maaseudulla?

Viherhörhöille aivan ufojuttu. Ne telttailevatkin pääkaupungin valtateillä, jossa ei ole hyttysiä kiusana ja Mc Donaldseja on 100 metrin säteellä!

Äänestä

Mitä enemmän nuo räyhäävät ja istuvat teillä, sitä enemmän täytyy alkaa ajaa ja varsinkin polttomoottoriautolla.
Pidän se joutokäynnilläkin tästä lähtien ja poltan bensaa niin paljon kuin lompakko antaa myöten.
Roskasakkia tuollaiset. Eri tavalla sivistysvaltioissa asioihin vaikutetaan, eivät taida tajuta sitä.

Äänestä
  • Eihän se sähköautokaan mikään ekologinen ole kun koko elinkaari huomioidaan.

    Oletteko huomanneet, että esim. yhtään festari ym. paikkaa ei ole huomioitu mielenosoituksilla. Kävettenkö tämä porukka paikalle liikkuu. Muun saasteen lisäksi on melusaaste ha se roska ja jätemäärä kuntapahtuma loppuu. Missä silloin on elokapina? Ei ainakaan siivoamassa törkyä.

    Äänestä

Ennaltamisen pitää aloittaa Helsingistä. Maamme suurimmasta saastuttajasta.
Kadut hiedalle, kerrostalorähjät alas. Niiden paikalle puupeltoa. Kaikki kadut kävelykaduiksi. City-maasturit pois kaupunkialueelta. Lisää polkupyöriä.
Viemäriverkoston voisivtukkia. Istuttaa sukupuuttoon kuolevia vesikasveja.
Siellä pitää tehdä sama mitä maaseudulla vaaditaan tehtäväksi.
Sitäpaitsi Helsinki on suurempi katastrofi ympäristölle kuin jokin pieni keskisuomalainen maatalouspitäjä.

Äänestä
  • Samaa mieltä, kadut mukulakiville.

    Äänestä

Entä ihmisten lihaa syövät lemmikit. Eivätkö ne aiheuta päästöjä ollenkaan

Äänestä

Yrittikö joku eloapina päästä auton alle ja siten päästä loikkeen marttyyriksi. Joukkopsykoosin ilmentymiä

Äänestä

Elokapina ajaa rikkaan eliitin ilmastolla rahastamis agendaa. Voiko naivimpaa enää olla? Laihat ja köyhät ituhipit hankkivat itselleen rikosrekisterin ja maksavat sakkoja jotta voivat istua tiellä muka "ilmastonmuutos toimien vuoksi".
Koko ilmastonmuutos hysteria on pelkkää rahastusta ja kusetusta. Milloin te Toopet oikein tajuatte tämän asian?

Äänestä
  • Eivät ne tajua!

    Äänestä

Vxttu mä vihaan noita hippejä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toivottavasti toiminta laajenee myös pienemmille paikkakunnille, joissa on paljon vanhoilla saastuttavilla pakoputkirotteloilla käryyttäviä persuja, jotka on syytä saada pysäytettyä ennen kuin maapallo tuhoutuu lopullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu