ja aika monta niitä on elämäni aikana ollut. Mutta Bidenista pitää sanoa, että kyllä pitäisi mies pistää äkkiä vaihtoon.
Ei mulla muuta.
Ei mulla muuta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Suomessa Yhdysvaltojen presidentin merkityksen ylikorostus juontuu median kautta eli ylikorostamisen antama hyöty olisi vähintään sama jos media toistouutisoisi Jeesuksen tulemisesta. Miksi ja selitys. Suomen taloudessa velkarahalla elävän julkisensektorin osan yli äyräiden paisuminen vie kohti mallia missä kaakatetaan nokitaan hörritään tikulla sinne tänne eli laitetaan jo puuteria persevakoon tapana ei ole välttämätöntä jos tarpeelistakaan mutta yli äyräiden paisunut velkarahalla muhinoiva julkinensektori vie siihen suuntaan on välttämätöntä.
Ei Biden pysty enää toista kautta vetämään, mut jos ne saa sen läpi, niin Kauhia Harris ottaa sitten viran kesken kauden.
Jos heiltä ei nuorempia vaihtoehtoja löydy, niin Biden on monin verroin parempi vaihtoehto, kuin rikollinen sekoboltsi Trump.
Ei kyllä ole.
Niin, mitenkään ei minun elämääni ole vaikuttanut se, että kuka jenkeissä on pressana milloinkin ollut.
Trump on vähänkuin joku sarjakuvien hahmo.
muttnkohan tämä PÅride yhtä terroristinen järjöstö kuin Elokapina on?=
Reakanin Tähtien sota pilasi minun mielenrauhani.
Jatkossa sinua tulee kiinnostamaan USA:n pressa hyvinkin paljon: hän on myös sinun presidenttisi, kiitos DCA-sopimuksen joka liittää Suomen turvallisuuspoliittisesti käytännössä täysin USA:n määräysvallan alle.
Jatkossa Suomi saa käskynsä ja ohjeensa sieltä.