Elokapina touhuihin on mitta täynnä

Ryhmä syyttää ja sitoo törkeästi vähäisiä poliisivoimia tärkeimmiltä tehtävistä. Poliisik toimintaan on muutenkin annettu liian vähän määrärahoja. Ryhmä häiriköi työssäkäyviä mm. vaikuttavat kuljetusliikkeisiin kuuluvien yritysten toimintaan, takseihin ja estävät ihmisten kulkemista julkisilla siten, että koko kaupungin toiminta häiriintyy. Tätä ei tule sallia.

Ryhmän toiminta suuntautuu työssäkäyvien ihmisten häiriköimiseen. Tämän jälkeen he sitovat vielä valituksillaan turhaan poliisivoimia.

Poliisivoimia tarvitaan oikeisiin tehtäviin eikä leikkimiseen.

Niin kauan kuin ryhmien toimintaan liittyy lain rikkomista ja muiden kulkemisen estämistä heidän vaatimuksiinsa heille tulee asettaa merkittäviä sakkoja.

Järjestäkää vastamielenosoituksia siten, että mielenosoittajien oma kulkeminen töihin estyy jatkossa. Ehkä alkaa sen jälkeen kiinnostaa muidenkin työ ja toimeentuloa. Osalla ihmisistä palkka tulee kukkaroon kun toimeksianto toteutuu, ei automaattisesti kuin monilla muilla.
373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä idea. Nuo vastuuttomat sitovat poliisivoimia aivan liikaa pelleilyllään. Vaikka me ajasimme täällä hevoskärryillä, eikä olisi yhtään ainutta tehdasta tai autoa, he jatkaisivat edelleen, liian vähän tehty politiikkaansa. Mikään ei riitä, ei mikään.

Äänestä

Samaa mieltä. Paskasakkia jolle ei ole tilaa eikä tilausta. Poliisi pois paikalta. Kansalaiset hoitelee nuo.

Äänestä

Käykö noista kukaan töissä???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ryhmä syyttää ja sitoo törkeästi vähäisiä poliisivoimia tärkeimmiltä tehtävistä. Poliisik toimintaan on muutenkin annettu liian vähän määrärahoja. Ryhmä häiriköi työssäkäyviä mm. vaikuttavat kuljetusliikkeisiin kuuluvien yritysten toimintaan, takseihin ja estävät ihmisten kulkemista julkisilla siten, että koko kaupungin toiminta häiriintyy. Tätä ei tule sallia.

Ryhmän toiminta suuntautuu työssäkäyvien ihmisten häiriköimiseen. Tämän jälkeen he sitovat vielä valituksillaan turhaan poliisivoimia.

Poliisivoimia tarvitaan oikeisiin tehtäviin eikä leikkimiseen.

Niin kauan kuin ryhmien toimintaan liittyy lain rikkomista ja muiden kulkemisen estämistä heidän vaatimuksiinsa heille tulee asettaa merkittäviä sakkoja.

Järjestäkää vastamielenosoituksia siten, että mielenosoittajien oma kulkeminen töihin estyy jatkossa. Ehkä alkaa sen jälkeen kiinnostaa muidenkin työ ja toimeentuloa. Osalla ihmisistä palkka tulee kukkaroon kun toimeksianto toteutuu, ei automaattisesti kuin monilla muilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu