Kirkkolaitos on suurten muutosten kourissa

Satojentuhansien ihmisten eroaminen kirkosta viime vuosina on merkki siitä, että kirkkolaitos on suurten muutosten kourissa. Yleistyvä ajatus on, että kirkko on tullut tiensä päähän. Onko ilmiö hyvä vai paha? Sanooko Raamattu asiasta mitään? Onko luterilainen uskonto saanut aikaan hyvää vai huonoa?

Yhteiskunnallisena laitoksena kirkko on ollut eräs valtion koneiston osa jo noin 900 vuotta. Ennen luterilaisuutta Suomea hallitsi katolinen uskonto noin 400 vuoden ajan. Pitkä kirkollisuus onkin kehittänyt Suomeen omanlaisensa kulttuurimuodon. – Mutta ennen kirkollisuuttakin on Suomessa ollut kristinuskoa, ehkä jopa 600 luvulta alkaen. –

Katolisesta kirkosta erkaantunut luterilaisuus on ollut n. 500 vuotta mukana ihmisten elämässä syntymästä kuolemaan asti. Kirkko on ollut eräänlainen yhteiskunnan omatunto. Nykyään on todettava, että asia on mennyt päälaelleen: yhteiskunta on nyt kirkon omatunto. Kirkko kuuntelee kansan ääntä ja tekee opeilleen muutokset maailmanäänten mukaisesti.
44373
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Uskonto on tunkeutunut kaikkialle yhteiskuntaan. Kouluissa opetetaan edelleen tunnustuksellista kristinuskontoa ja luterilaisia virsiä. Valtiopäivät avataan ”Jumala ompi linnamme” –virrellä ja luterilaisekumeenisella jumalanpalveluksella. Siihen osallistuvat myös katolisen- ja ortodoksikirkon piispat.
Armeijan luterilainen sotilaspappijärjestelmä siunaa puolustusvoimien työtä. Kirkko on myös hoitanut lähes yksinoikeudella hautaustoimen. Ristejä täynnä olevat hautausmaat ovat tunnusmerkki luterilaisesta uskonnosta. Noin 70 % Suomen kansasta kastetaan edelleen jo sylilapsina kirkon jäseniksi.

Mutta onko kirkko saanut edellä mainituilla toimillaan ja sakramenteillaan sekä kirkonmenoillaan aikaan ihmissielujen pelastumista? Tämä onkin vakava kysymys!
Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat? Kyllä! ”Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämää, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät!” Matt. 7:14. Portti on ahdas, mutta avoin!

1Äänestä
  • Evlut kirkko on menetetty saatanalle!

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Evlut kirkko on menetetty saatanalle!

    Ihmiset tulee järkiinsä ja luopuvat Jumaluskosta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ihmiset tulee järkiinsä ja luopuvat Jumaluskosta.

    Ei ole järkevää valita Paholaista ja Helvettiä

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ei ole järkevää valita Paholaista ja Helvettiä

    Kun edes yrittäisitte erottaa, että mikähän olisi sitä jumaluskoa, ja mikä helvettiin uskomista, jos paholaisellekin palvotaan synnillä itse Jumalaa kirottuna uhrina, kun koitetaan välttää helvetti. Kyllä ihmisillä on sitten pieni pää!!!

    Äänestä

Moskeijat tulee kohta Eurooppaan, ja alkaa käännytys.

Äänestä
  • Ei kiitos. En aio kääntyä muslimiksi enkä suosittele muillekaan.

    1Äänestä

  • Niitä on kuule jo kymmeniä tuhansia Euroopassa. Suomessakin satoja.

    1Äänestä

  • Eivät he ainakaan Suomessa ole ketään kääntäneet heidän uskoonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niitä on kuule jo kymmeniä tuhansia Euroopassa. Suomessakin satoja.

    Mietipä asiaa uudelleen: Maallistuminen on ihan tieteellisesti todettu asia. Yhä useammalle eurooppalaiselle uskonnolla on ei ole lankaan, tai yhä vähemmän merkitystä.

    Miten islami, tai joku muu uskonto voisi silloin nousta määräävään asemaan?

    Ja pitäähän myös muistaa, että moni tänne uskovana muuttanut, maallistuu ihan niin kuin kantaväestö.

    Paras tapa varmistaa, ettei mikään uskonto pääse määräämään, on tukea ja kannustaa uskonnottomia järjestöjä, joko maksamalla jäsenmaksun (muutama kymppi vuodessa) tai tulla mukaan järjestöjen toimintaan, omien voimien ja aikaresurssiensa mukaisesti. Sekä Vapaa-ajattelijain liitto että Humanistiliitto puolustavat uskonnottomien etuja.

    2Äänestä

Satojen vuosien qikana on taikauskoon tuhlattu järjetön määrä työtä ja rahaa.

Pelkästään epäjumalanpalvontarakennusten rakentaminen on nyt syytä korvata köyhälle kansalle realisoimalla kirkon omaisuus ja pistettävä rahat valtion kassan pohjan peitoksi.

Lisäksi papit ja saarnamiehet jatketusta petoksesta leivättömän pöydän ääreen ja vastaamaan tekosistaan koko omaiseuudellaan. Kirkkovaltuustot samoin.

1Äänestä

Tässä tärkeä Raamatun kohta:

”Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen.” Luukas 15:10. 1933/38

Äänestä
  • Hyvä kohta. Sitä tarvitaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hyvä kohta. Sitä tarvitaan.

    Tuo ei toimi, joten ei sitä tarvita.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Tuo ei toimi, joten ei sitä tarvita.

    Nälvitkö Timon uskoakin taas tänään?

    Äänestä

Yhteiskunnassamme Voimistuva maallistuminen alkoi herätysliikkeiden pitkäjänteisen toiminnan seurauksena.
Liikket keksivät jopa omia raamattujaan, joilla pääasiassa ovat saaneet osoitettua kaiken uskonnollisen toiminnan olevan irti Jeesuksen opetuksista.
Raamatun Sanoja käytetään ihmisten eriarvoistamiseen sekä uskonnollisen ja maallisen vallan tavoitteluun, vaikka molemmat Vanha ja Uusi testamentti osoittavat millaiseen veriseen sekasotkuun touhu johtaa.

Äänestä
  • Taitaa asia olla toisinpäin.

    1Äänestä

  • Sinulla ei näytä olevan mitään käsitystä yhtään mistään.

    2Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Taitaa asia olla toisinpäin.

    Tarkoitatko, ettei palstallakin nähty Kirkon arvostelu ole johtanut ihmisten silmien avautumiseen kaikenlaisen uskonnollisuuden vahingollisuudesta?

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sinulla ei näytä olevan mitään käsitystä yhtään mistään.

    Kiitos, saan siis liittyä teidän muiden mitään mistään tietämättömien joukkoon.
    Vai pitääkö minunkin aloittaa teidän tapaanne toisten ihmisten synnillisyyden ruotiminen palstalla luulemalla kelvatakseni uskovaksi ihmiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tarkoitatko, ettei palstallakin nähty Kirkon arvostelu ole johtanut ihmisten silmien avautumiseen kaikenlaisen uskonnollisuuden vahingollisuudesta?

    noinko hellarit luulee?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    noinko hellarit luulee?

    Sitä minä tiedä en mitä luulevat, itse en hellareista tiedä tuon taivaallista.
    Historian ja nykyisen maailmantilanteen, sekä palstan aitojen uskovien kirjoitusten valossa kaikenlainen uskonnollisuus näyttäytyy erittäin vahingollisena ja vaarallisena ihmiskunnan olemassaololle sekä ihmisoikeuksille.

    Äänestä

Danielin kirja kertoo 2300 vuotta lännessä vallitsee väärä palvelus 323 ekr - 1975 jkr.
Jumalattomuus oli tuon ajan voitolla ja levitti tuhoa. Totuus oli sorrettu maan rakoon.
Pyhäkkö oli maan tasalla.

Mutta Pyhä Valvojaenkeli on vannonut. Sen jälkeen PYHÄKKÖ NOUSEE TAAS JA OIKEA PALVELUS SEKÄ TOTUUS. Mutta jumalaton palvelus siirtyy toiseksi 2300 vuoden ajaksi itään. Auringon nousuun.

Islam saa Imaami Mahdin
Kristityt Profeetta Isan
Juutalaiset Elian.

Totuus on tuleva voimalla Mahdin ansiosta jälleen selkeäksi. Hänen kauttaan esim. Ilmestyskirjasta tullee selkeää eikä sinetöityä.

Tarkoitan. Jos temppeli nousee jälleen Israeliin niin tapahtuu uusi käänne. Silloin juuri tuo temppeli on kaiken juuri ja perusta. Siihen tulee perustumaan myös kristinusko omalla tavallaan.

Monia muita seikkoja en osaa raamatusta nyt esiin nostaa. Sekin on sanottu TULEE HETKI JOLLOIN ISÄNTÄ SULKEE OVEN.

Äänestä
  • Palstan Uudestisyntyneiden Jeesuksen seuraajien sanallisesta hengellisyydestä päätellen ovi on sulkeutunut aivan kaikilta jo aikaa sitten.

    Äänestä

  • Juu ja se Jahven Jerusalemin temppeli oli Saatanalla, Jeesuksen sanoin Raamatusta, jossa uhrattiin lapsia Baal-jumalalle Moolokilla. Ja opissa nyt Jeesus Kristuksen nimeen kirottuna kiroukseksi (Gal.3:13) tosi Jumalana (Augsburgin tunnustus). Jukolavita - raketilla kuuhun! !!

    Äänestä

Kysytkin vielä, että sanooko Raamattu mitään, jossa on ilmestyskirja, kun alkaa sota taivaassa (luku 12)?!

Äänestä
  • Lisäystä - voi jukolavita tätä teidän päiden pienuutta!

    Äänestä

  • Olettaisi Hornettien voittavan tämän taivaallisen ilmataistelun.
    T. Lentomekaanikko.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olettaisi Hornettien voittavan tämän taivaallisen ilmataistelun.
    T. Lentomekaanikko.

    Todennäköisesti niillä se ainakin aloitetaan - siltä näyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Todennäköisesti niillä se ainakin aloitetaan - siltä näyttää.

    Mutta todellisuudessahan niidenkin malli on vain plagioitu Raamatusta enkeleiltä, kuten kaikki muukin - pistelevät skorpionitkin haarniskoineen ja naiskasvoineen olivat rokotekamppanjan henkilökuntaa työpukuineen ja kidasta tulta syöksevät olennot tykkejä ja kranaatinheittimiä tai mitä ne nyt onkaan. Leiviskän kokoiset rakeet on sitten saatu ihan aidosti niskaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Raamatussa on oikein osuva kuvaus lentokoneista 'sen aikaisin silmin'.

    Hesekiel:

    1:12 Ja ne kulkivat suoraan eteenpäin. Minne henki vaati kulkemaan, sinne ne kulkivat. Kulkiessaan ne eivät kääntyneet.
    1:13 Ja olentojen hahmo oli näöltänsä kuin tuliset hiilet (moottori siivissä), jotka paloivat tulisoihtujen näköisinä. Tulta liekehti olentojen välissä, ja tuli hohti, ja tulesta lähti salamoita.
    1:14 Ja olennot kiitivät edestakaisin ja olivat nähdä kuin salamanleimaus.
    1:15 Mutta kun minä katselin olentoja, niin katso: yksi pyörä oli maassa olentojen kohdalla, kunkin niiden neljän etupuolella.
    1:16 Pyörät olivat näöltään ja teoltaan niinkuin krysoliitti, ja niillä neljällä oli sama muoto, ja ne olivat näöltään ja teoltaan, kuin olisi ollut sisäkkäin pyörä pyörässä.
    1:17 Ne kulkivat neljään eri suuntaansa, kun kulkivat.
    1:18 Kulkiessaan ne eivät kääntyneet. Ja niiden kehät olivat korkeat ja peljättävät; ja niiden kehät olivat täynnä silmiä (ikkunat) yltympäri, niissä neljässä.
    1:19 Ja kun olennot kulkivat, kulkivat pyörät niiden ohella; ja kun olennot kohosivat ylös maasta, kohosivat myös pyörät.
    1:20 Minne henki vaati kulkemaan, sinne ne kulkivat - minne vain henki kulkemaan vaati. Ja pyörät kohosivat samalla kuin nekin, sillä olentojen henki oli pyörissä (pyörät liikkuivat, ei ymmärretty moottoria)
    1:21 Kun olennot kulkivat, kulkivat nämäkin; kun ne seisoivat, seisoivat nämäkin; kun ne kohosivat ylös maasta, kohosivat pyörät samalla kuin nekin, sillä olentojen henki oli pyörissä.
    1:22 Ja olentojen päitten ylle hahmottui taivaanvahvuus, niinkuin peljättävä kristalli, kaartuen ylös niiden päitten ylitse. (ohjaamo)
    1:23 Ja taivaanvahvuuden alla oli niillä siivet suorina, toisen siipi toisen siipeä kohti. Kullakin oli kaksi, jotka sitä peittivät - kaksi, jotka peittivät sen ruumista.
    1:24 Ja minä kuulin niiden siipien kohinan niinkuin paljojen vetten kohinan, niinkuin Kaikkivaltiaan jylinän, kun ne kulkivat; pauhinan ääni oli niinkuin sotaleirin pauhu. Kun ne seisoivat, laskivat ne siipensä alas.

    Äänestä

Kirkkolaitos on suurten muutosten kourissa.

Lisää homopappeja,lisää pridea,lisää vasemmisto paskaa ja kaikkea trans ja mitä niitä on lgbth ja nais pappeja,lisää vain niin tuhoutuu koko lutkalaistos !
On mennyt vähään aikaan uskon suuta paskaksi,demoni on kirkossa !
Hyvin on saatana tehnyt työnsä !

1Äänestä
  • Mutta jos se 'Isän tahto' on heissäkin, mitä Jeesus opetti, kun sanoi taivasten valtakunnan olevan meissä ja meidän ympärillämme, Jumalan valtakunnan ollessa sisällisesti meissä?

    Miten sinä oikein päätät, ettei se ole heissä?!

    Yhden ryhmän satavarmasti tiedän keissä se ei ainakaan ole - uskovaisissa, jotka itsekin kertovat olevansa läpikotaisin pahoja ja syntisiä.

    Äänestä

  • Homotaipumuksen omaava voi olla pappina, mutta ei homosuhteita harjoittava.
    Taipumus voi olla tiedossa, mutta kristityn ei tule homostella, varsinkaan papin, jonka tulisi opettaa Raamatullisesti, elää esimerkillisesti ja pitää arvossa kristillistä miehen ja naisen välistä avioliittoa parisuhteen muotona ja olla kaikenlaista haureutta vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mutta jos se 'Isän tahto' on heissäkin, mitä Jeesus opetti, kun sanoi taivasten valtakunnan olevan meissä ja meidän ympärillämme, Jumalan valtakunnan ollessa sisällisesti meissä?

    Miten sinä oikein päätät, ettei se ole heissä?!

    Yhden ryhmän satavarmasti tiedän keissä se ei ainakaan ole - uskovaisissa, jotka itsekin kertovat olevansa läpikotaisin pahoja ja syntisiä.

    Ja kun kirkkokin vielä löytää tuon Jeesuksen opetuksen, niin on kirkkolaitoksessakin silloin 'Isän tahto'.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Homotaipumuksen omaava voi olla pappina, mutta ei homosuhteita harjoittava.
    Taipumus voi olla tiedossa, mutta kristityn ei tule homostella, varsinkaan papin, jonka tulisi opettaa Raamatullisesti, elää esimerkillisesti ja pitää arvossa kristillistä miehen ja naisen välistä avioliittoa parisuhteen muotona ja olla kaikenlaista haureutta vastaan.

    Mutta Luojalle kiitos - se kristinuskon Jumala onkin Jeesuksen sanoin Saatana, joten tällaiset jutut voidaan unohtaa, kun kirkko on löytänyt sen Jeesuksen opettaman 'Isän tahdon'.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mutta Luojalle kiitos - se kristinuskon Jumala onkin Jeesuksen sanoin Saatana, joten tällaiset jutut voidaan unohtaa, kun kirkko on löytänyt sen Jeesuksen opettaman 'Isän tahdon'.

    Tämä on siis Jeesuksen opetuksista:

    Matteuksen evankeliumi:

    !7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon."

    Kristinuskon Jumala Paavalin opilla asuu tulivuoren sisällä nimeltä Jahve, uhrikulttijumala, tämä ei ole Jeesuksen puhuma taivaallinen isä, koska juutalaisten Jumala asuu tuless ja on Raamatun Saatana Jeesuksenkin sanoin (Joh.8).

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Taasko sinä tunget tuota tulivuorijumalaasi palstalle?
    Eiköhän se ala jo riittämään.

    1Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Taasko sinä tunget tuota tulivuorijumalaasi palstalle?
    Eiköhän se ala jo riittämään.

    Ei se ole minun Jumalani vaan IHAN VIRALLISESTI IHMISSYÖNTIRIITTIÄ MYÖTEN TEIDÄN JUMALANNE.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei se ole minun Jumalani vaan IHAN VIRALLISESTI IHMISSYÖNTIRIITTIÄ MYÖTEN TEIDÄN JUMALANNE.

    Minä olen syytön siihen, jos te ette erota Saatanaa Jumalasta tiedon perusteella, jos kumpaakin kutsutaan Jumalaksi, kun Saatana esiintyy Jeesuksen sanoin lammasten vastteissa, ja vie teidän sielunne Raamatunkin mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Minä olen syytön siihen, jos te ette erota Saatanaa Jumalasta tiedon perusteella, jos kumpaakin kutsutaan Jumalaksi, kun Saatana esiintyy Jeesuksen sanoin lammasten vastteissa, ja vie teidän sielunne Raamatunkin mukaan.

    Voit päästä eroon noista harhakuvitelmistasi

    Äänestä

Ennen kirkollisuutta Suomen alueella on vallinnut kalevalainen shamanismi huom huom!

KTS

Äänestä
  • Niin, sitä keikautettiin henkiin uskominen kokolailla ympäri, kun ryhdyttiinkin uskomaan ihmisuhraukseen.

    Äänestä

NINHÄN TUOSSA ON KÄYNYT, MUUTENHAN SE OLISI MENNYT TÄYDESTÄ, KUIN HARRIN TARINA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Satojentuhansien ihmisten eroaminen kirkosta viime vuosina on merkki siitä, että kirkkolaitos on suurten muutosten kourissa. Yleistyvä ajatus on, että kirkko on tullut tiensä päähän. Onko ilmiö hyvä vai paha? Sanooko Raamattu asiasta mitään? Onko luterilainen uskonto saanut aikaan hyvää vai huonoa?

Yhteiskunnallisena laitoksena kirkko on ollut eräs valtion koneiston osa jo noin 900 vuotta. Ennen luterilaisuutta Suomea hallitsi katolinen uskonto noin 400 vuoden ajan. Pitkä kirkollisuus onkin kehittänyt Suomeen omanlaisensa kulttuurimuodon. – Mutta ennen kirkollisuuttakin on Suomessa ollut kristinuskoa, ehkä jopa 600 luvulta alkaen. –

Katolisesta kirkosta erkaantunut luterilaisuus on ollut n. 500 vuotta mukana ihmisten elämässä syntymästä kuolemaan asti. Kirkko on ollut eräänlainen yhteiskunnan omatunto. Nykyään on todettava, että asia on mennyt päälaelleen: yhteiskunta on nyt kirkon omatunto. Kirkko kuuntelee kansan ääntä ja tekee opeilleen muutokset maailmanäänten mukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu