"Jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua. "

‭Johannes 5:31-47 FB38‬
[31] Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä. [32] On toinen, joka todistaa minusta, ja minä tiedän, että se todistus, jonka hän minusta todistaa, on pätevä. [33] Te lähetitte lähettiläät Johanneksen luo, ja hän todisti sen, mikä totta on. [34] Mutta minä en ota ihmiseltä todistusta, vaan puhun tämän, että te pelastuisitte. [35] Hän oli palava ja loistava lamppu, mutta te tahdoitte ainoastaan hetken iloitella hänen valossansa. [36] Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt. [37] Ja Isä, joka on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa, [38] eikä teillä ole hänen sanaansa teissä pysyväisenä; sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt. [39] Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; [40] ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. [41] En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; [42] mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne. [43] Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan. [44] Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala? [45] Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne. [46] Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. [47] Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"

https://bible.com/bible/365/jhn.5.31-47.FB38
28230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kyllä, Jeesus opetti Moosesta ja muita profeettoja.

1Äänestä
  • Vai niin. Kaikkea voi luulla.

    Äänestä

Fariseukset olivat jo tehneet Rooman kanssa liiton ja saaneet paljon lahjoja kuten Paavali kansalaisuuden. He olivat eliittiä ja aristokratia.

Mutta Jeesus oli kansan Messias se voideltu.
Hänen jälkeensä ei kansalle ole toista.

Muhammed (saas) tuli pyhiä ja jaloja varten mutta kansaa ei yhtä paljon huomioi ja lahjo kuin Jeesus. Sharia Laki perustaa pyhien turvaa.
Mutta nykyisin yritetään tehdä sunnasta koko kansaa koskevaa lakia. Saa nähdä onnistuuko.

Mooses ja jopa Elia olivat myös eliitin ja jalon aristokratian miehiä. He eivät kyenneet kansaa pelastamaan autiomaassa. Yksin Jeesus tässä maailmassa on tarkoitettu kansojen opettamiseen ja kastamiseen.

Vallankumous toi kansalle hyvän aseman monen koukeron kautta. Oli jopa valistuneet yksinvaltiaat, jotka ajoi kansan asiaa.
Nyt on 2100 alkaen jälleen keisarius ja monarkia pääsemässä jaloilleen. Kansa ajautuu Jumalan valtakunnan alamaisiksi tai kulkee tuhoon lopulta.

On tehty 10 päinen Ravana peto joka kyllä on Sharian vastaisesti pyhiä vastaan seuraavan 500 vuoden aikana. Pyhiä salaa tuhotaan ilman että kukaan auttaa. Tämä on Ramajanaan kirjattu.

Äänestä
  • Kansa nousee Messiaan avulla valtakuntaa vastaan. Tätä ei ole ennalta ilmoitettu raamatussa, vaan Intian eeppokset ainoastaan vihjaa tämän.
    Mutta kykenikö Jeesus vuonna 70 pelastamaan hänkään koko kansaa tai 200-luvun vainoissa kristikuntaa joka tuhottiin sukupuuttoon.

    Mitä kannatti kansan nousta Valtakuntaa vastaan?
    Se oli hyvin tuhoisa orjakapina jossa miljoonien kävi huonosti.

    Kansa sai ahdingojen kautta mitä tahtoi eli vaurautta. Ja hyvinvointia. Nyt on kansan puolella Ravana, Antikristus ja ties keitä, mutta vääjäämättä kuljetaan kohden Teokratian ohjaamaa monarkiaa. Ei liian nopeasti jotta Kansa ei huomaa, vaan 2100 alkaen vasta.

    Messias Johtaja Aleksanteri Suuri eli Valtakunta ja aristokratia

    Messias Voideltu Jeesus Kristus eli Kansa ja köyhät.

    Sota : KANSA VASTAAN VALTAKUNTA on ikävää ahdingoa monesta syystä johtuen.

    Äänestä

Jos te ette erota tarinadta edes juutalaisen lisäytä Mooseksesta Jeesuksen suuhun, jonka syntiopin vastustamisesta hänet surmattiin, kun sanoi Mooseksen Jumalaa RAAMATUSSA Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi, niin mitä teidän voidaan olettaa ylipäätään ymmärtävän Raamatusta?!

Äänestä
  • Totuus on Koraanin mukaan se joka käytetään luomisessa ja sen jälkeen tuhotaan. Totuus ei ole enää tänä päivänä tärkeä teema kun kirkkokin jo luopui raamatusta. Se on teemana keskikastia. Sijoilla 6-9.

    Mutta sulla on ehkä tarkoitus luoda kirja tai jotakin muuta. Mooseksen aikaan tosiaan Synti tuli kuninkaaksi kun taas Jeesuksen aikana oli Vanhurskaus Kuningas. Lutherista 1500 alkoi Intian ajama Armon kuninkuus.

    Tarkoitan että vilkaise myös Koraania. Se kertoo totuuden roolista maailmassa totuuden. Totuuden avulla voi luoda mutta tuhoutuu sen jälkeen ne jotka totuudessa loivat. Jopa kunnia kuuluu ja menee muille. Totuus ei saa luomuksistaan kunniaa, vaan YKSIN JUMALAA tulee kunnioittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Totuus on Koraanin mukaan se joka käytetään luomisessa ja sen jälkeen tuhotaan. Totuus ei ole enää tänä päivänä tärkeä teema kun kirkkokin jo luopui raamatusta. Se on teemana keskikastia. Sijoilla 6-9.

    Mutta sulla on ehkä tarkoitus luoda kirja tai jotakin muuta. Mooseksen aikaan tosiaan Synti tuli kuninkaaksi kun taas Jeesuksen aikana oli Vanhurskaus Kuningas. Lutherista 1500 alkoi Intian ajama Armon kuninkuus.

    Tarkoitan että vilkaise myös Koraania. Se kertoo totuuden roolista maailmassa totuuden. Totuuden avulla voi luoda mutta tuhoutuu sen jälkeen ne jotka totuudessa loivat. Jopa kunnia kuuluu ja menee muille. Totuus ei saa luomuksistaan kunniaa, vaan YKSIN JUMALAA tulee kunnioittaa.

    Ei auta islam, ei Koraani, ei mikään seemiläisyyteen - siis juutalaisuuteen
    - perustuva uskonto, ei edes Jehovan todistajat.

    Eikö nyt, tanan kele, mene edes pienet peruspalikat järkeen:

    KAIKKIEN JUUTALAISUUTEEN PERUSTUVIEN USKONTOJEN JUMALA ON RAAMATUN SAATANA.

    Raamatun mukaan ja arkeologisin todistein.

    Nimimerkillä 'ylen väsynyt'

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Todellisuudessa koko uskontokentällä on vain mitätön määrä peruspalikoita, mutta kun teidän päänne on manipuloitu niin, että saa kokoajan pelätä, että se irtoo kierteiltään, kun kääntelette sitä miljoonin hyttyslahkoin ja muurahaisjoukoin.

    Mitähän jos aloittaisitte koko ajattelunne alusta.

    VAIKKA SANOTAAN SANA 'JUMALA,' SE EI OLE VIELÄ JUMALA - SE ON VAIN SANA.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mikähän sitten voisi olla Jumala?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mikähän sitten voisi olla Jumala?

    Jos esitän kysymyksen 'Mikä on auto?' tai 'Mikä on polkupyörä?', niin saan välittömästi sata oikeaa vastausta, mutta kun puhutaan Raamatusta, uskonnosta, niin on välittömästi miljoona mielipidettä. Ja jos on miljoona mielipidettä, ei todellisuudessa edes tiedetä mistään mitään.

    Mikä on Jumala?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sen voimme faktana tietää, että se ei ainakaan ole Raamatun Saatana, joka nyt esiintyy Jumalan nimisenä niin kristinuskossa, islamissa kuin Jehovan todistajilla ja tuhansissa ellei kymmenissä tuhansissa näiden lahkoissa ja lajeissa, mikä on vääristänyt miljardien ihmisten ajatusmaailman.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eikä se edes ole uskonto-ongelma, vaan ihmisten aivotoiminnan ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Eikä se edes ole uskonto-ongelma, vaan ihmisten aivotoiminnan ongelma.

    On aivan käsittämätöntä se tuhon laajuus minkä juutalaiset ovat onnistuneet tekemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei auta islam, ei Koraani, ei mikään seemiläisyyteen - siis juutalaisuuteen
    - perustuva uskonto, ei edes Jehovan todistajat.

    Eikö nyt, tanan kele, mene edes pienet peruspalikat järkeen:

    KAIKKIEN JUUTALAISUUTEEN PERUSTUVIEN USKONTOJEN JUMALA ON RAAMATUN SAATANA.

    Raamatun mukaan ja arkeologisin todistein.

    Nimimerkillä 'ylen väsynyt'

    Joo, tarkoitin juuri sitä että puhutte totuutta. Mutta varoitin että Totuus on kyllä teille itsellenne luomisvoiman veroinen asia mutta kaikille muille se on yhtä tyhjän kanssa.

    Kunnia menee yksin Jumalalle vaikka loisitte totuuden avulla uuden kvasaarin tai galaksin. Ette saisi kunniaa vaan teiltä ryöstetettäisiin koko luomanne galaksi. Ja sen jälkeen kiltisti ylistetään Jumalaa.

    Haluan omasta kokemuksesta kehottaa teitä kiittämään, ylistämään, rukoilemaan, palvomaan yhtä ainoaa ELÄVÄÄ JUMALAA.

    Sillä mikään totuuden paljastaminen ei kanna hedelmää. Vaan yksin Jumalan palvominen. Ja mikä tuo Jumala on :

    1. Kristityt kehottaa ikuisesti ottamaan selvää hänen ominaisuuksista.

    2. Koraani kehottaa kumartamaan muiden mukana niin kuin muutkin tekevät.

    Olen ylistyksen enkä totuuden kannalla.
    Tosin Lohikäärme ja Itä vainoo kaikkia jotka uskovat ja ovat kuuliaisia. On vaikea enää uskoa kun Isäntä kohta sulkee oven.

    Unohda tuo saatana tuputus. Se ei johda mihinkään hyvään. Nykyiset valtarakenteet ja uskonnot pitävät pintansa ikuisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Puhuuko tässä mielestäsi Jumala?

    5.Mooseksen kirja:

    "4:10 mitä tapahtui sinä päivänä, jona seisoit HERRA SINUN JUMALASI, edessä Hoorebilla, kun Herra sanoi minulle: 'Kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani, että he oppisivat PELKÄÄMÄÄN minua, niin kauan kuin elävät maan päällä, ja opettaisivat lapsensakin siihen'.

    4:11 Ja te astuitte esille ja jäitte seisomaan VUOREN JUURELLE JA VUORI PALOI TULENA, joka loimusi sisimpään taivaaseen asti pimeyden ja synkkien pilvien keskellä.

    4:12 Ja HERRA PUHUI TEILLE TULEN KESKELTÄ. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen. Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne KYMMENEN KÄSKYSANAA; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun."

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tässä esiintyy nyt Mooseksen Jumala - niin juutalaisuuden, siihen perustuvan kristinuskon, kuin myös islamin sekä Jehovan todistajien ja näiden kaikkien alalahkojen.

    Matteuksen evankeliumi, 7. luku, Jeesus sanoo, että on kaksi tietä, joista toinen vie kadotukseen ja toinen elämään, hän lupaa opastaa tien elämään ja takaisin paratiisiin, jossa voittaja saa syödä elämän puusta salattua mannaa (ilm.2:7).

    Jos se puu kasvaisi tuolla ja olisi määränpää minne Jeesus lupasi opastaa tien, se puu - kuten kaikki paratiisin puut - olisivst palaneet hiillokseksi, jota Jumala kohentelisi hiilihangolla teitä odotellessa tulen liekkeihin.

    Tuosta tulee helvettiin hiilet, ja paikkaa kutsutaan helvetiksi eikä taivaaksi uskonnossa, ja paikan isäntä on todellisuudessa Saatana, vaikka sitä kutsuttaisiin Jumalaksi.

    Juutalaiset teki teille källin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Minusta Jeesuksen sanoin - Tie, totuus ja elämä - se TOTUUS on aika oleellinen asia Raamatusta uskontoa ajatellen, että viekö se tie helvettiin vai Jeesuksen lupaamaan paratiisiin takaisin.

    Jeesuksen sanat tiestä, jonka hän lupasi opastaa:

    Ilmestyskirja:

    "2:7 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa.'"

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Minusta Jeesuksen sanoin - Tie, totuus ja elämä - se TOTUUS on aika oleellinen asia Raamatusta uskontoa ajatellen, että viekö se tie helvettiin vai Jeesuksen lupaamaan paratiisiin takaisin.

    Liberaaliteologit eivät pidä Moosesta historiallisena henkilönä, joten Jeesus varmaan valehteli sanoessaan:
    ""Jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua. "

    Edelleen - mitäpä jos ryhtyisitte ajattelemaan tämän uskontoasia uudelleen ihan alusta?!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Minusta Jeesuksen sanoin - Tie, totuus ja elämä - se TOTUUS on aika oleellinen asia Raamatusta uskontoa ajatellen, että viekö se tie helvettiin vai Jeesuksen lupaamaan paratiisiin takaisin.

    Totuus puuttuu.

    Jeesus valehteli, että uskovia seuraa merkit: parantavat sairaat panemalla kädet heidän päälleen, voivat juoda kuolettavaa ja muuta sellaista.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Mitä se sinua huolettaa. Ethän sinä usko Jumalaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mitä se sinua huolettaa. Ethän sinä usko Jumalaan?

    Oli kyse Jeesuksen totuudesta. Raamattu. Se onkin valetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Liberaaliteologit eivät pidä Moosesta historiallisena henkilönä, joten Jeesus varmaan valehteli sanoessaan:
    ""Jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua. "

    Jeesus ei sano Raamatussa sanaakaan - otetaanpa kopioiden vielä tähän se, että miten evankeliumit on luotu:

    !Kristillisistä lähteistä tärkeimmät Jeesusta koskevat kirjoitukset ovat evankeliumit. Evankeliumien kirjoittajia ei tunneta ja varsinkin synoptisten evankeliumien alkuperäisistä lähteistä on useita teorioita. Jeesukselta ei tunneta omia kirjoituksia, eikä ole varmuutta siitä, missä määrin evankeliumien kuvaukset olisivat peräisin Jeesuksen tunteneilta ihmisiltä.

    Evankeliumit eivät ole varsinaista historiankirjoitusta, vaan ”ilosanomia” joiden tarkoitus on synnyttää ja vahvistaa uskoa Jeesukseen vapahtajana[85]. Evankeliumien luotettavuus historiallisena lähteenä on kyseenalaistettu kautta vuosisatojen. Jo varhaiskirkon aikana ei-kristityt Kelsos ja Porfyrios arvostelivat terävästi evankeliumeja. Kristinuskon tullessa ainoaksi sallituksi uskonnoksi 380 Porfyrioksen teos kiellettiin useaan kertaan.[22]"

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesus

    Evankeliumeihin on kirjoitettu mitä on - ja ennen kaikkea sitä mitä Paavali edusti, juutalaista syntioppia. On suoranainen ihme, että sieltä kuitenkin löytyy myös vastakkaista opetusta Jeesukselta, joka surmattiin juutalaisten syntiopin vastustamisesta.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Totuus puuttuu.

    Jeesus valehteli, että uskovia seuraa merkit: parantavat sairaat panemalla kädet heidän päälleen, voivat juoda kuolettavaa ja muuta sellaista.

    Mistä sinä olet löytänyt Jeesuksen seuraajia? Miksi toistuvasti syytät Jeesusta siitä, jos nämä Paavalin uskovat käyttävät häntä teurastettuna uhrilampaana jopa tosi Jumalana oman pahan tekonsa puolesta?

    Tuo tapasi puhua Jeesuksesta, on äärimmäisen vastenmielinen.

    Miksi et rehellisesti puhu uskovaisille, että missä on heidän kykynsä, jonka Jeesus lupasi opettaa, vaan syytät Jeesusta valehtelijaksi, kun Jeesuksella on koko kristinuskon ja uskovaisten opissa vain teurastetun uhrilampaan osa tosi Jumalana?

    Olisiko sinun mielestäsi heillä oikeuks tämän lisäksi saada vielä ihmeidenteko kykykin Jeesuksen seuraajina, koska Jeesusta syytät, jonka Luojajumala juuri suojasi pahalta tiedolta (1.Moos.3:22).

    Osoitat tuolla tavalla puhua ääretöntä tyhmyyttä., mikä ilmaisee, että et ole koko jutusta ymmärtänyt sen enempää kuin sika satelliitista.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Oli kyse Jeesuksen totuudesta. Raamattu. Se onkin valetta.

    Vain sinun mielestäsi!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mistä sinä olet löytänyt Jeesuksen seuraajia? Miksi toistuvasti syytät Jeesusta siitä, jos nämä Paavalin uskovat käyttävät häntä teurastettuna uhrilampaana jopa tosi Jumalana oman pahan tekonsa puolesta?

    Tuo tapasi puhua Jeesuksesta, on äärimmäisen vastenmielinen.

    Miksi et rehellisesti puhu uskovaisille, että missä on heidän kykynsä, jonka Jeesus lupasi opettaa, vaan syytät Jeesusta valehtelijaksi, kun Jeesuksella on koko kristinuskon ja uskovaisten opissa vain teurastetun uhrilampaan osa tosi Jumalana?

    Olisiko sinun mielestäsi heillä oikeuks tämän lisäksi saada vielä ihmeidenteko kykykin Jeesuksen seuraajina, koska Jeesusta syytät, jonka Luojajumala juuri suojasi pahalta tiedolta (1.Moos.3:22).

    Osoitat tuolla tavalla puhua ääretöntä tyhmyyttä., mikä ilmaisee, että et ole koko jutusta ymmärtänyt sen enempää kuin sika satelliitista.

    Ja kun sotkijajengi pelmahtaa paikalle hämmentämään, niin voikin haudata kaikki yritykset totuuden etsintään.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ja kun sotkijajengi pelmahtaa paikalle hämmentämään, niin voikin haudata kaikki yritykset totuuden etsintään.

    Mutta totuus on jo esillä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

‭Johannes 5:31-47 FB38‬
[31] Jos minä itsestäni todistan, ei minun todistukseni ole pätevä. [32] On toinen, joka todistaa minusta, ja minä tiedän, että se todistus, jonka hän minusta todistaa, on pätevä. [33] Te lähetitte lähettiläät Johanneksen luo, ja hän todisti sen, mikä totta on. [34] Mutta minä en ota ihmiseltä todistusta, vaan puhun tämän, että te pelastuisitte. [35] Hän oli palava ja loistava lamppu, mutta te tahdoitte ainoastaan hetken iloitella hänen valossansa. [36] Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt. [37] Ja Isä, joka on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa, [38] eikä teillä ole hänen sanaansa teissä pysyväisenä; sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt. [39] Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; [40] ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän. [41] En minä ota vastaan kunniaa ihmisiltä; [42] mutta minä tunnen teidät, ettei teillä ole Jumalan rakkautta itsessänne. [43] Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan. [44] Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala? [45] Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne. [46] Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. [47] Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?"

https://bible.com/bible/365/jhn.5.31-47.FB38

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu