Tasa-arvolaki hinnoittelussa ja palveluissa

Hei!

Erään artikkelin mukaan:

"Elinkeinonharjoittajan käyttämä hinnoittelu ei saa perustua asiakkaan sukupuoleen. Esimerkiksi parturi- tai kampaamoyrittäjä voi tarjota asiakkailleen oman liikeideansa ja ammattiosaamisensa mukaista palvelua, mutta palvelujen hinnoittelu ei saa perustua asiakkaan sukupuoleen."

Kiinnostaisi tietää tarkemmin, että miten tasa-arvolakia sukupuolen ilmaisun perusteella sekä eri ammattien kohdalla pitäisi tulkita? Esimerkiksi hieronta-alalla tehtävä toimenpide vaatii enemmän fyysistä voimaa (energian käyttöä) miesten kohdalla, sillä miesten paino, kehonrakenne yms. pohjimmillaan eroaa naisista - voiko tässä tapauksessa miehille asettaa korkeamman hinnoittelun kuin naisille, niin ettei sitä tulkita ns. sukupuoli syrjintänä?
6350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei mitään ongelmaa. Parturi voi aivan rauhassa tarjota miesten hiustenleikkausta ja halutessaan voi nainenkin tilata sellaisen.

Äänestä

Nopealla googlauksella ei löytynyt kuin kiinteitä aikaperusteisia hintoja, eikä sukupuolista ollut mitään mainintaa.

Äänestä

Eiköhän ne hierottavat yleensä käänny ihan itse. 100kg lihaksikkaan miehen lihaksia paljn helpompi hieroa kuin 100kg läskin naisen, joutu käyttämään paljon voimaa että tehoaisia läskien läpi.

Minä kyllä mielelläni vaatisin nisten hieromisesta korkeamman hinnan tai en hieroisi ollenkaan kun esittävät perättömiä syytöksiä ahdistelusta missä tahansa. Taksikuskeillakin pitää olla kamerat turvanaan, sama hierojilla ja missä tahansa ammatissa, jopa aviopuolisolla.

Äänestä

Ei tällaisissa liiallisissa sukupuolierotteluissa ole mitään järkeä. Monesti on liian tarkasti erotettu kengissä, rannekelloissa tai muualla se että onko ne miehille vai naisille vaikka ulkoisesti ei mitään tunnistettavaa ole havaittavissa. Ei sitä tarvitse niin tarkasti ottaa vaan järkeä voi käyttää.

Äänestä
  • Joo, perehdypä joskus naisten- ja miestenvaatteiden peruskaavoihin. Ruumiin perusrakenne on melko erilainen miehillä ja naisilla. Käytätkö (oletan että olet nainen) miesten alushousuja? Pitäisikö se etuaukko mielestäsi kieltää 'syrjivänä'?

    Äänestä

  • Ei kukaan kiellä ostamasta ja köyttä'mästä toiselle sukupuolelle tarkoitetuja tuotteita, mutta itse en ole huomannut mitään naisten tuotteita mitä haluaisin käyttää, joskin naisten hajusteet yleensä paremman tuoksuisia kuin miesten.

    Naisten kellot yleensä pienempiä ja korumaisempia, kengät ja vaatteet epäkäytännöllisiä, eikä ainakaan minulla etuvarustus mahtuisi naisten pikkareihin. Miehet yleensäkjin valitsee tuotteet enemmän järkiperustein.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei!

Erään artikkelin mukaan:

"Elinkeinonharjoittajan käyttämä hinnoittelu ei saa perustua asiakkaan sukupuoleen. Esimerkiksi parturi- tai kampaamoyrittäjä voi tarjota asiakkailleen oman liikeideansa ja ammattiosaamisensa mukaista palvelua, mutta palvelujen hinnoittelu ei saa perustua asiakkaan sukupuoleen."

Kiinnostaisi tietää tarkemmin, että miten tasa-arvolakia sukupuolen ilmaisun perusteella sekä eri ammattien kohdalla pitäisi tulkita? Esimerkiksi hieronta-alalla tehtävä toimenpide vaatii enemmän fyysistä voimaa (energian käyttöä) miesten kohdalla, sillä miesten paino, kehonrakenne yms. pohjimmillaan eroaa naisista - voiko tässä tapauksessa miehille asettaa korkeamman hinnoittelun kuin naisille, niin ettei sitä tulkita ns. sukupuoli syrjintänä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu