Miten 50-65 vuotiaat miehet ajattelette tästä, voisitteko avata hieman näkökulmia.
Meillä oli vasta tutustumis/ihastumis/rakastumisvaihe menossa, intiimistikin olimme ja voin sanoa että se homma toimi kyllä hyvin, mutta ei mitään puhetta yhteenmuutoista siis tai muusta vastaavasta "vakavasta". Kuitenkin siitä, että hän sanoi haluavansa todellakin pidemmän jutun kuin pari kuukautta ja toivoi siihen vakuutteluani. Se sai minut onneni kukkuloille ja hän puhui myös että haluaisi sitten esitellä minut perheelleen hieman myöhemmin.
Tästä keskustelusta saman viikon sisällä hän sanoi että ei ollakaan yhdessä ja vähintäänkin tauko tarvitaan. No toki aika tiiviisti ja nopeasti moni asia eteni. Meni kyllä tällä menetelmällä elämä sekaisin ja itkuahan on riittänyt ja itsesyytöksiä mitä tein väärin. Hyvä alku, huono loppu.
Mikä ihme siinä on, että parissa päivässä miehellä vetää liinat kiinni vaikka itse puhuu ensin muuta ja kuulostaa itsekin iloiselta ja onnelliselta. Keski-ikäisiä ollaan, että ei ihan eilisen teeren poikia mutta silti.
Menikö hän miesluolaan, sitoutumiskammo,?ahdistus? pelot ainakin mainitsi kun vaadin jotakin selitystä. Vieläkö keski-iässä ei uskalleta sanoa jos toinen ei olekaan "omanlainen" vaan mennään keksittyjen selitysten taakse. Hän sanoi että löydän vielä hyvän miehen, oliko tämä itsetuntoasia vai selittelyä.. kuitenkin ehdotti että kun olisi parempi aika, niin voinko ajatella että sitten yritämme uudelleen, eli olikohan nyt vain kuormitusta vai sekin "toivon antamista" ja selittelyä.
Voi kai sitä vain suoraankin sanoa ettei enää kiinnosta.
Meillä oli vasta tutustumis/ihastumis/rakastumisvaihe menossa, intiimistikin olimme ja voin sanoa että se homma toimi kyllä hyvin, mutta ei mitään puhetta yhteenmuutoista siis tai muusta vastaavasta "vakavasta". Kuitenkin siitä, että hän sanoi haluavansa todellakin pidemmän jutun kuin pari kuukautta ja toivoi siihen vakuutteluani. Se sai minut onneni kukkuloille ja hän puhui myös että haluaisi sitten esitellä minut perheelleen hieman myöhemmin.
Tästä keskustelusta saman viikon sisällä hän sanoi että ei ollakaan yhdessä ja vähintäänkin tauko tarvitaan. No toki aika tiiviisti ja nopeasti moni asia eteni. Meni kyllä tällä menetelmällä elämä sekaisin ja itkuahan on riittänyt ja itsesyytöksiä mitä tein väärin. Hyvä alku, huono loppu.
Mikä ihme siinä on, että parissa päivässä miehellä vetää liinat kiinni vaikka itse puhuu ensin muuta ja kuulostaa itsekin iloiselta ja onnelliselta. Keski-ikäisiä ollaan, että ei ihan eilisen teeren poikia mutta silti.
Menikö hän miesluolaan, sitoutumiskammo,?ahdistus? pelot ainakin mainitsi kun vaadin jotakin selitystä. Vieläkö keski-iässä ei uskalleta sanoa jos toinen ei olekaan "omanlainen" vaan mennään keksittyjen selitysten taakse. Hän sanoi että löydän vielä hyvän miehen, oliko tämä itsetuntoasia vai selittelyä.. kuitenkin ehdotti että kun olisi parempi aika, niin voinko ajatella että sitten yritämme uudelleen, eli olikohan nyt vain kuormitusta vai sekin "toivon antamista" ja selittelyä.
Voi kai sitä vain suoraankin sanoa ettei enää kiinnosta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En tiedä miestä mies mouhoat, mutta iästä tuli mieleen, että jos eaim yrität älyttää nuorempaa ja joidutkun itse älytetyksi, niin ei se denialismilla pelaa enää eteenpäin että minäpä tässä livun keisarina ilman vaatteita ylväästi vaan
Eipä sillä, että esim kolmekymppinen kukkakeppi niin wannabesitäjatätä ganstaaH ym ym ois sen Viksumpi näky pujopartoineen
Vanhusnaisen rakentama sättimistarinahan tämä on, sisältäen denialismia vaihdevuosia kohtaan.
Sinkun elo on huoletonta ja vapaata, ehkä koki stressiä siitä, että olitte liian aktiivisia, eikä ollut riittävästi sitä omaa aikaa, että olisi voinut vähän puhaltaa ja ottaa happea sisuksiinsa?
Kokematon suhteissa voi tehdä kokemattomuuttaan niin, että ei osaa irrottautua tilanteesta (hektisyys) ja sitten kokee tilanteen sen takia stressaavaksi (muutoksen sinkkuaikaan) ja uskon, että syyttää enempi tilanteesta itseään kuin toista.
Kyky puhua asioista niin, että luottamus toiseen kasvaa voisi tilannetta avata paremmaksi, mut jollei uskallus siihen riitä voi käydä niin kuin sinä nyt olet kokenut? Epävarmuus tilanteista tekee tilanteet kiusallisemmiksi.
Minulle parasta olisi pikkuhiljaa edetä yhdessä tuumin ja sit, ku alkaa tuntumaan tutummalta/ varmemmalta voi panoksia lisätä. Ei kannata heti hypätä syvään päätyyn? Eikä esittää mitään muuta kuin on, roolitukset eivät voi olla yliampuvia.
Lupaukset alussa on syytä unohtaa? Paitsi se, että haluaa olla reilu ja oikeudenmukainen toista kohtaan, minusta on hyvä mainita, että haluaa onnistua siinä suhteessa, mutta toivoo siihen myös toiselta malttia ja uskoa.
Sanoiko vielä lopuksi, että: 'haluatko, että soittelen joskus kyselläkseni kuulumisiasi?'- tunnen saman tyypin.