Pettämisen merkkejä ilmassa

Anonyymi-ap

Vaimon käytös on sellaista, että on kymmeniä pettämisen merkkejä ilmassa useamman vuoden ajalta. En kuitenkaan saa kiinni pettämisestä.
Mikä käytös aiheuttaa vaimon käytöksen sellaiseksi, että minua syytetään mustasukkaiseksi kun epäilen vaimon pettäneen. Vaimo on etäinen. Whatsappissa laittaa suukkoja ja kertoo että on ikävä, mutta ikävä ei näy käytännössä läheisyytenä? Vaimo elää eri huoneissa ja olen kuin ilmaa hänelle. Seksi ei juurikaan kiinnosta häntä. Ainoastaan kun tulee joltakin ryyppyreissulta ja on silloin täysin estoton pari viikkoa. Puhelin oli aarre noin kaksi vuotta. Yhteiset suihkut ja saunat muuttui harvinaiseksi. Ei halua lähteä ulos kanssani, menee mieluummin kavereiden kanssa, teen melkein kaikki kotityöt ja hoidan lasten asiat. Pyykeistä vaimo kerran suuttui niin paljon, että vaimo hoitaa pyykit.
Vaimo ei puhu, ja jos puhuu, sanoo ettei näe mitään ongelmia.
Joskus olin työmatkalla ja laitoin rakastan viestin ja näin että vaimo oli myös Whatsappissa, mutta ei vastannut.
Aikaisemmin halusi orgasmeja sängyssä, nyt vain nopeasti nyt lusikassa kerran kuussa.
En tiedä mikä auttaa, olen kokeillut kaikkea. Kehuja yms auttanut häntä kaikella mahdollisella tavalla, enkä ole mielestäni tehnyt mitään sellaista, mistä hänen pitäisi olla minulle vihainen.
Menee nykyään eri aikaan nukkumaan kun aikaisemmin oli tärkeää mennä yhdessä.
Täällä on niitä pettämisen merkkejä lueteltu toisissa ketjuissa ja kyllä vaimon käytös osuu tosi moneen., melkein kaikkiin mitä ihmiset luettelee.

17

1202

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaihdevuodet menossa tai jo päättyneet.

      • Anonyymi

        Ei ole vielä edes alkaneet, hyvin säännöllinen rytmi


    • Anonyymi

      Jos hän haluaa kanssasi elää, niin haittaako se, jos huvia hakee muualta? Ihmiset on niin omistushaluisia.

    • Anonyymi

      Haittaahan se kun avioliittoon tulee paljon ongelmia sivutuotteena.

      • Anonyymi

        Mikä tässä oli ongelma?

        Et saa pyykätä alushousuja?


    • Anonyymi

      Yritä saada hänet puhumaan kanssasi. Kysy mitä hän halusiaisi ja mitä sinä haluat? Sitten näet haluaako hän panostaa suhteeseenne ja seksielämään. Onko vaimolla jokin harrastus tai ylitöitä yms, mitkä mahdollistaisi ihan oikean pettämisen ei pelkkää viestittelyä? Ymmärrän kyllä että monet pitävät viestittelykin tosi loukkaavana. Sekin voi rikkoa luottamuksen. Lopulta jos luottamusta ei ole ei suhdetta voi jatkaa.

      • Anonyymi

        Harrastuksia on kirjasto, kuntosali ja juoksu. Kaikki alkoivat samaan aikaan muutama vuosi sitten, kun vaimo kertoi haluttomuudesta. Tiedän, että ainakin kerran oli kuntosalilla 5h, kertoi että oli ollut myös kävelemässä. En tajunnut silloin kun kertoi, mutta nyt tajuan, että vaimonhan pitäisi olla huippukuntoinen, jos jaksaa liikkua 5h. Ehkä on lepuutellut jalkoja välillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harrastuksia on kirjasto, kuntosali ja juoksu. Kaikki alkoivat samaan aikaan muutama vuosi sitten, kun vaimo kertoi haluttomuudesta. Tiedän, että ainakin kerran oli kuntosalilla 5h, kertoi että oli ollut myös kävelemässä. En tajunnut silloin kun kertoi, mutta nyt tajuan, että vaimonhan pitäisi olla huippukuntoinen, jos jaksaa liikkua 5h. Ehkä on lepuutellut jalkoja välillä.

        Heikossa kunnossa lenkki vie pidempään.


    • Anonyymi

      Naista on lähes mahdotonta saada pettämisestä kiinni jos et osaa ajatuksia lukea itse jättäsin tossa vaiheessa jo pelkästään lasten takia petti tai ei teillä ei joka tapauksessa parisuhde toimi kun on mielummin puhelimella kun sun kanssa ja joka asiasta tulee riitaa tai vähintään sanomista lapset siitä eniten kärsii

    • Anonyymi

      Liippaa niin läheltä, että pakko vastata. Vähän yli 20v suhde kaatui, kun vaimo petti työkaverinsa kanssa. Vaihtoi työpaikkaa ja ihastui, puhui kivasta miehestä töissä häiritsevän usein. Oli oikein soitellut kitaraakin kahvikämpässä jalaulanut jollekkin naiselle hyvää syntymäpäivää. Ajatella, kova uros...:D Ennen kiinni jäämistä läheisyys loppui, seksi loppui, eri aikaan nukkumaan, uusia harrastuksia ja menoja, ei tullut töistä kotiin suoraan ja töihin oli myös aamulla kiire. Seuraavan päivän vaatteita valittiin tarkoin illalla peilin edessä.

      Aika klassinenkaava usein näissä ja merkkejä ei saisi sivuuttaa. Pitäisi saada toinen puhumaan ja huomaamaan mitä hyvää kotona on. Kiinnijäämisen jälkeen alkoi exällä masennus ja jonkin aikaa kestänyt anelu takaisin.
      Siivosin mimmin pois kotoa ja pääkopasta, lopetin oman sinisilmäisyyden ja asetin raamit mitä puolisolta vaadin ja mitä itse pystyn antaa. Löysin uuden ja jatkoin elämää. Vaihtamalla parani....

      • Anonyymi

        Sullakin vaan vieraat mielessä.


      • Anonyymi

        Voi silloi parantua kun tietää mitä elämäänsä haluaa ja mitä ei


      • Anonyymi

        Olen AP ja juuri noita samoja merkkejä.


    • Anonyymi

      No voin sanoa että hänellä rakastaja varmasti on!

      • Anonyymi

        Olisit hyvilläsi rakkaasi puolesta.


    • Anonyymi

      Wosu.

    • Anonyymi

      Täysin keksittyjä merkkejä esität.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      378
      1093
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1076
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      832
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      57
      749
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      99
      678
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      651
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      643
    8. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      638
    9. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      630
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      600
    Aihe