Ystäväkö?

Tapasin viime syksynä ihanan naisellisen naisen työn merkeissä. Pikkuhiljaa huomasin ihastuneeni häneen.
Huomasin sen myös hänestä että hänelläkin alkaa olla tunteita minua kohtaan.
Eräänä päivänä hän sitten soitti ja ehdotti baarireissua. Tavattiin ja sitten baarissa minä hölmö en tajunnut mitä hänellä oli mielessä. Hän pyöri mun ja jonkun vieraan miehen kanssa eikä osannut oikein päättää. Lopulta tilanne meni siihen et menivät baarin vessaan yht aikaa ja näkihän sen naamasta mitä siellä tehtiin. No se reissu loppui mun osalta siihen eikä oltu yhteydessä moneen viikkoon.
En kuitenkaan saanut mielestäni tapausta enkä naista. Nyt ollaan taas nähty muttei tapailtu siinä mielessä. Edelleen olen hänestä erittäin kiinnostunut ja hän on antanut ymmärtää että myös hän olisi kiinnostunut. Aina välillä muistuu baari mieleen, en kuitenkaan siitä ole hänelle katkera.
Näinköhän tämä koskaan etenee vai pitäisköhän pitää vaan ystävyyssuhteena. Parasta olis vissiin kun pystys unohtaa koko likan.
1454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Likka tahtoi sut baariin, mutta tapas siellä kiinnostavamman miehen.Ja valitsi sen.
Älä anna sen käyttää sua noin törkeesti hyväksi. Olet sille joku varamies, tai jotain, sellainen, joka otetaan kaapista paremman puutteessa.
Oikeita, rakastavia naisiakin on olemassa,jotka ei kohtele miehiä miten sattuu.
Unohda ja etsi uusi, tämä likka ei ole minkään arvoinen, vaikka on kuinka nätti katella ja naisellinen. Silkkoa sisältä hän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hurlumhei kirjoitti:

Tapasin viime syksynä ihanan naisellisen naisen työn merkeissä. Pikkuhiljaa huomasin ihastuneeni häneen.
Huomasin sen myös hänestä että hänelläkin alkaa olla tunteita minua kohtaan.
Eräänä päivänä hän sitten soitti ja ehdotti baarireissua. Tavattiin ja sitten baarissa minä hölmö en tajunnut mitä hänellä oli mielessä. Hän pyöri mun ja jonkun vieraan miehen kanssa eikä osannut oikein päättää. Lopulta tilanne meni siihen et menivät baarin vessaan yht aikaa ja näkihän sen naamasta mitä siellä tehtiin. No se reissu loppui mun osalta siihen eikä oltu yhteydessä moneen viikkoon.
En kuitenkaan saanut mielestäni tapausta enkä naista. Nyt ollaan taas nähty muttei tapailtu siinä mielessä. Edelleen olen hänestä erittäin kiinnostunut ja hän on antanut ymmärtää että myös hän olisi kiinnostunut. Aina välillä muistuu baari mieleen, en kuitenkaan siitä ole hänelle katkera.
Näinköhän tämä koskaan etenee vai pitäisköhän pitää vaan ystävyyssuhteena. Parasta olis vissiin kun pystys unohtaa koko likan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu