Kansan Uutiset osuvat taas asian ytimeen

Totean nyt ihan ensin, että oikeastaan kannatan kyllä käännytyslakia, mutta kun tiedän, että siihen sisältyy monia ongelmia, tunnen siitä ristiriitaa. Onneksi en ole poliitikko, minun ei tarvitse pakosti löytää ratkaisua ja vielä yrittää perustella sitä myös itselleni.

Kansan Uutiset, pieni mutta laadukas puoluelehti, nostaa kirjoituksessaan esille taas kerran sen, mikä tässä on oleellista:

https://www.ku.fi/artikkeli/5029984-kansallinen-turvallisuus-on-sanapari-jolla-nyt-halutaan-tukahduttaa-kritiikki-sen-nimissa-voi-nyt-tehda-mita-tahansa

Diktatuurit ovat tavanneet syntyä poikkeuslakien avulla ja poikkeuslait on saatettu voimaan uhkakuvia lietsomalla. Herman Göring totesi Nürnbergin prosessin aikana, muistaakseni haastattelijalle vankilassa, että minkä tahansa kansan saa valtaansa sillä keinolla: pelottelulla ja poikkeuslailla. Natseille ratkaiseva hetki oli Valtiopäivätalon palo, joka nykytiedon mukaan ei sittenkään ollut natsien itsensä sytytyttämä, vaan onnekas sattuma, joka välittömästi hyödynnettiin. Sen herättämässä pelossa ja suuttumuksessa parlamentti hyväksyi erityisoikeudet uudelle kanslerille Hitlerille, joka alkoi välittömästi käyttää niitä ja vuodessa muut puolueet olivat lakanneet olemasta (osa kai säilytettiin kulisseina miehitettyinä natseilla) ja maa oli siirtynyt valtaan, josta muodostui osalle saksalaisia todella hirmuinen. Sodan koitettua kyllä kaikille muillekin.

Chilessä sotilasjuntta pommitti presidentin palatsia ja tappoi maan vasemmistolaisen presidentin. Kymmeniä tuhansia pidätettiin, vähintään toista tuhatta tapettiin ja kymmeniä tuhansia kidutettiin. Kansalle ja koko maailmalle hirmutekoja seliteltiin kommunismin uhalla.

Maahanmuuton uhalla on nykyisessä Euroopassa noussut valtaan mm Unkarin Orban. Hänen hallintonsa ei ole ollut verinen, mutta diktatorinen kyllä, sillä poliittisille vastustajille tehty jäynä on selvästi auttanut Fideziä pysymään vallassa. Maa ei ole mikä taloudellinen menestystarina.

Kaikkien sellaisten lakien, joihin sisältyy mahdollisuus loukata ihmisoikeuksia, kanssa tulee olla varovainen. Ne sisältävät hirvittäviä uhkia kansanvallalle, vaikka juuri sillä hetkellä, kun ne saatetaan voimaan, kansa itse niitä haluaisi. Siinä voi lyhyestä ilosta tulla pitkä itku.

Ja on tässä myös se ihan oikea inhimillinen puoli. Ymmärrän oikein hyvin itse pakolaisena maahamme saapuneen Razmiyarin kannan. Kyllä meidän tulee auttaa hädänalaisia, tulivat he mitä kautta tahansa. Tosin se, että Venäjä voi järjestää heistäkin vyöryn, on se ongelma tässä. Onneksi en ole asemassa, jossa pitäisi ottaa tähän varma kanta tai löytää ratkaisu, joka toimisi kaikissa tilanteissa oikein.

Razmyar on rohkea poliitikko ja arvostan suuresti sitä, että hän avoimesti kertoo kantansa tässäkin asiassa. Ja se kanta on sellainen, että se on edes jotenkin otettava huomioon. Razmyarin kanssa olen usein ollut samaa mieltä, tässäkin olen osittain, vaikka kannatankin mahdollisuutta torjua järjestetty pakolaisaalto jo rajalla.

Poliitikkojen välillä keskustelu on ollut aika asiallista, mutta tapansa mukaan kommenttiosioissa on syydetty silkkaa roskaa ja lietsottu avointa vihaa, aivan kuin vihanhallintaongelmaisten päiväkodin hiekkalaatikolla.

Kun kyse on vaikeasta, mutta tärkeästä aiheesta, on keskustelu tärkeää. Asiallinen keskustelu, jonka avulla voisimme löytää mahdollisimman oikean ratkaisun.

Kuis on, höpönassut, yritettäiskö edes, taas kerran?
11148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Epärelevanteilla rinnastuksilla voidaan saada relevantitkin argumentit epärelevanteilta kuullostamaan. Mot.

Äänestä

Suomen tarve ottaa vastaan pakolaisia, pienenisi suuresti, jos Suomi ilmoittaisi Suomen sisäisen humanitäärisen kriisin, eli eläkeläisköyhiksi tehtyjen, noihin täysin samoihin kerjuuttamisjonoihin, eli humanitäärisen avun piiriin, maahanmuuttajien ja pakolaisten kanssa pakottamisen.

Erittäin tekopyhästi, kaksilla rattaisilla ajelevat päättäjät, pitävät eläkeäläisväestöä äärimmäiseen köyhyyteen pakotettuina, humanitäärisen avun varassa, mutta eivät ole tunnustaneet tätä virallisesti, eivätkä ole myöntäneet, eläkeläisväestölle siellä humanitäärisen avun piirissä, niitä samoja taloudellisia oikeuksia ja etuuksia, tukia ym jotka maahanmuuttajille ja pakolaisille, ovat myöntäneet. Sehän on mitä suurinta eriarvoistamista ja yhdenvertaisuuden vastaista, taloudellista väkivaltaa, kun haavoittuvimmissa asemissa olevista kansalaisista on kyse.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18537003/ylen-pakkokirjautumisesta-repesi-alakka#comment-130022443

Ilmeisesti EK-yleisradio hyötyy myös, eläkeläisköyhien vihaignoroinnista, ja eriarvoisten humanitäärisen hätätilan aseman vaientamisesta ja oikeuksien puuttumisesta uutisoimatta jättämisestä, kun tuota ongelmaa ei siellä uutisissa näy, eikä siitä saa keskustella, teippiä vetävät heti suiden eteen jos yritämme.

Äänestä
  • Suomessa on liian suuret eläkkeet. Tarvitaan eläkekatto 500e/kk.

    Äänestä

Poikkeuslaki tarvitaan siksi ettei sitä tarvitsisi koskaan soveltaa. Suuri ja mahtaileva sikamainen naapuri kyttää kyllä meidän jokaisen liikkeen ja mielialat, ihan parhaaseen KGB-tyyliin. Eli annetaan sille sitä selkeää tietoa ihan suosiolla ennakkoon.

Mutta kiville menee heidän yritys taas, vaikka tulisivat tällä kertaa ilman paperineilikoita ja soittokuntaa.

Äänestä

Miten KU selittää euroedustajiensa putinisoitumisen? Viittaan ryhmään johon he liittyivät.

Äänestä
  • Jos poistetaan Putinilta pakotteet ehdolla että Venäjä lopettaa pakolaispelin, niin putinoituminen olisi hyvä asia. Tosiasia on että Ukrainasta ei välitä kukaan oikeasti.

    Äänestä

Kumartaako kommarit yhä Kremliin refleksinomaisesti? Syvälle on propaganda syöpynyt, kuin Pavlovin koirille.
Lienee sitten jäänyt huomaamatta että siellä kuviteltu kommunismi on vaihtunut todelliseen fasismiin.

Äänestä

Onko Kansan "uutisilla" ja Taudinkantajalla jotakin oleellista eroa, muuta kuin tahto tapella vaikka keskenään?

Äänestä

Yksi kuudesta oli lukemisen arvoinen. Tuohan oli jo yllättävän hyvin. Jatketaan.

Äänestä

Valtiovalta ja korruptiopoliitikot, pitävän eläkeläisköyhimmiksi tekemään vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita, paarialuokkana jopa humanitäärisen avuun pariin, kerjuuttamisjonoihin pakottaessaan, nimittäisin siellä jonottavilla pakolaisilla ja maahanmuuttajilla, on virallinen humanitäärisen avunsaajan asema eli status ja siten paremmat tuet ja etuudet Kelasta ja valtiolta, etuudet ja tuet, joita haavoittuvimmille köyhimmiksi tehdyille vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille ei ole, eli eläkeläisköyhimät ovat humanitäärisen avun piiriin pakotettuja, eriarvoistettua paarialuokkaa sielläkin.

Koettavatko korruptiopoliitikot jotenkin nostaa maahanmuuttajien itsetuntoa sillä, että pieksevät oman kansan eläkeläisväestön heikoimmassa asemassa olevia, heitä huonompaan asemaan, samoissa kerjuuttamisjonoissa, saman humanitäärisen avun piirissä ?

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18538882/humanitaarinen-kriisi-kotimaassa-elakelaiskoyhyys-hatatila#comment-129997307

Nyt ja äkkiä eläkeläisten liitot ja järjestöt, vaatimaan humanitäärisen avunsaajien virallista asemaa ja statusta Suomen eteen ilmaiseksi töitä tehneille, eläkeläisköyhiksi tehdyille vanhuksille, pitkäaikaissairaille ja vammaisille.

Äänestä
  • Eläkkeet tulisi poistaa. Jokainen säästäköön vanhuuspäiviä varten itse varallisuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Totean nyt ihan ensin, että oikeastaan kannatan kyllä käännytyslakia, mutta kun tiedän, että siihen sisältyy monia ongelmia, tunnen siitä ristiriitaa. Onneksi en ole poliitikko, minun ei tarvitse pakosti löytää ratkaisua ja vielä yrittää perustella sitä myös itselleni.

Kansan Uutiset, pieni mutta laadukas puoluelehti, nostaa kirjoituksessaan esille taas kerran sen, mikä tässä on oleellista:

https://www.ku.fi/artikkeli/5029984-kansallinen-turvallisuus-on-sanapari-jolla-nyt-halutaan-tukahduttaa-kritiikki-sen-nimissa-voi-nyt-tehda-mita-tahansa

Diktatuurit ovat tavanneet syntyä poikkeuslakien avulla ja poikkeuslait on saatettu voimaan uhkakuvia lietsomalla. Herman Göring totesi Nürnbergin prosessin aikana, muistaakseni haastattelijalle vankilassa, että minkä tahansa kansan saa valtaansa sillä keinolla: pelottelulla ja poikkeuslailla. Natseille ratkaiseva hetki oli Valtiopäivätalon palo, joka nykytiedon mukaan ei sittenkään ollut natsien itsensä sytytyttämä, vaan onnekas sattuma, joka välittömästi hyödynnettiin. Sen herättämässä pelossa ja suuttumuksessa parlamentti hyväksyi erityisoikeudet uudelle kanslerille Hitlerille, joka alkoi välittömästi käyttää niitä ja vuodessa muut puolueet olivat lakanneet olemasta (osa kai säilytettiin kulisseina miehitettyinä natseilla) ja maa oli siirtynyt valtaan, josta muodostui osalle saksalaisia todella hirmuinen. Sodan koitettua kyllä kaikille muillekin.

Chilessä sotilasjuntta pommitti presidentin palatsia ja tappoi maan vasemmistolaisen presidentin. Kymmeniä tuhansia pidätettiin, vähintään toista tuhatta tapettiin ja kymmeniä tuhansia kidutettiin. Kansalle ja koko maailmalle hirmutekoja seliteltiin kommunismin uhalla.

Maahanmuuton uhalla on nykyisessä Euroopassa noussut valtaan mm Unkarin Orban. Hänen hallintonsa ei ole ollut verinen, mutta diktatorinen kyllä, sillä poliittisille vastustajille tehty jäynä on selvästi auttanut Fideziä pysymään vallassa. Maa ei ole mikä taloudellinen menestystarina.

Kaikkien sellaisten lakien, joihin sisältyy mahdollisuus loukata ihmisoikeuksia, kanssa tulee olla varovainen. Ne sisältävät hirvittäviä uhkia kansanvallalle, vaikka juuri sillä hetkellä, kun ne saatetaan voimaan, kansa itse niitä haluaisi. Siinä voi lyhyestä ilosta tulla pitkä itku.

Ja on tässä myös se ihan oikea inhimillinen puoli. Ymmärrän oikein hyvin itse pakolaisena maahamme saapuneen Razmiyarin kannan. Kyllä meidän tulee auttaa hädänalaisia, tulivat he mitä kautta tahansa. Tosin se, että Venäjä voi järjestää heistäkin vyöryn, on se ongelma tässä. Onneksi en ole asemassa, jossa pitäisi ottaa tähän varma kanta tai löytää ratkaisu, joka toimisi kaikissa tilanteissa oikein.

Razmyar on rohkea poliitikko ja arvostan suuresti sitä, että hän avoimesti kertoo kantansa tässäkin asiassa. Ja se kanta on sellainen, että se on edes jotenkin otettava huomioon. Razmyarin kanssa olen usein ollut samaa mieltä, tässäkin olen osittain, vaikka kannatankin mahdollisuutta torjua järjestetty pakolaisaalto jo rajalla.

Poliitikkojen välillä keskustelu on ollut aika asiallista, mutta tapansa mukaan kommenttiosioissa on syydetty silkkaa roskaa ja lietsottu avointa vihaa, aivan kuin vihanhallintaongelmaisten päiväkodin hiekkalaatikolla.

Kun kyse on vaikeasta, mutta tärkeästä aiheesta, on keskustelu tärkeää. Asiallinen keskustelu, jonka avulla voisimme löytää mahdollisimman oikean ratkaisun.

Kuis on, höpönassut, yritettäiskö edes, taas kerran?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu