onko irtosuhteet rakentavia?

enkä pidä ollenkaan pahana. Tuttu ja rakas ihminen, mutta ei jää riesaksi kotiin roikkumaan.

Olen nainen, naimisissa 10v. Ennen aviolittoa muutama pitempi seurustelusuhde, joiden välissä joitain lyhyitä tuttavuuksia - ei ihan yhden illan hoitoja, mutta eipä juuri sen pitempiäkään. Ei niistä oikeastaan ollut mihinkään, tuli lähinnä testattua omaa iskukykyä ja kelpoisuutta, eli onnistui kyllä. Lyhyissä suhteissa seksi ei ollut mistään kotoisin, teknistä suorittamista, koska olen ujo ja vieraan ihmisen kanssa pelottaa, jännittää, vierastaa, oudoksuttaa niin paljon ettei siitä nauti ihan niin vapautuneesti kuin vakikumppanin kanssa, joka tietää ja osaa tahdit ja kuviot. Eihän sitä tutun kumppanin kanssa joka kertaa sitä samaa tehdä, mutta tuttuja juttuja silti. Joskus kun työkaverien kanssa lähdettin baariin, yritin tätä kundeille selittää, ettei naisen kannalta ole kiva napata ensimmäistä innokasta ja alkaa sekstaamaan - kyllä ensin pitäisi jonkun verran tutustua ja tunnustella että pääsisi tuntumaan, kiinnostaako lähempi kanssakäyminen. On varsin todennäköistä, ettei uusi kumppani eka kerralla minua ekstaasiin vie. Tämä oli tajuntaa avartava kokemus kollegalleni, emme siis toisiamme baarissa katselleet vaan hän ihmetteli, kun annoin eräälle tyypille pakit. Mieskollega ihmetteli, mikäs minua vaivaa, kun olen kuulemma puutteessa ja silti jätin väliin. No, en tykännyt sen tyypin kourista, oli liian kovakourainen. Sellainen ei lupaa hyvää jatkoa kun ollaan kahden.