Yle-leikkaukset ei tarkoita alkuunkaan, että Yle-vero kansalaisilta pienenisi. Raha kerätään kuten ennenkin valtion kirstuun ja erotus nykyiseen ja tulevaa määrän Ylen budjettiin jää valtion kassaan käytettäväksi muihin menoihin. Tätähän tässä ei kerrottu selkeästi., vaan kansalaisille annettiin vääristynyt kuva, että maksu pienenee.
0Äänestä
Anonyymi00002
Lappu luukulle Ylelle, tuo olisi kenties parasta mitä suomalaisessa yhteiskunnassa on ikinä tapahtunut.
0Äänestä
Anonyymi00003
Rahojen poistaminen vähentää turhaa touhuamista. Rikkailla vasta kurjaa onkin. Veljeni vaimo joutuu aina plastiikkakirurgisiin leikkauksiin, kun alkaa haaveilemaan remontista (tai pahimmillaan alkaa itse tekemään remonttia). Se soittelu tutuille yleensä loppuu siihen, kun tulee uusi kauneusleikkausmetodi Losista Suomeen.
Ennen keinoina oli rahojen vieminen ja kirurgiset leikkaukset. Suoliston paskatehdas ja sen bakteerikoostumus vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn. Uusi keksintö on jääkaapin bakteeritehdas. Jauheliha on erittäin hyvä kasvualusta bakteereille, kun jauhelihan antaa vanhentua jääkaapissa. Syö pilaantunutta ruokaa, niin pystyy pysymään kotona rauhallisena. Vaikka muuten tapahtuisi vaikka mitä.
Jos ihmiset alkavat elämään liian terveinä ja liian onnellisina, niin esimerkiksi remontoimalla pystyisi tuhoamaan koko maailman kuukaudessa. Kommunismi on sitä, ettei ihminen saa tehdä remonttia. Kommunismilla pystytään myös vähentämään sähkölaitteiden käytön yleistymistä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat