Olen

Tässä kirjoittaa ihan tavallinen töissä käyvä 27 vuotias kauniiksi kehuttu nainen.
Ongelmani ei ole se ettenkö saisi miestä, jostain syystä minusta kiinnostuvat aina vain ääliöt, luuserit ja vanhat ukkelit.
KERTAAKAAN en ole saanut nuorta, terveen itsetunnon ja järjen omaavan nuoren miehen huomiota kiinnittymään itseeni.
Sellaista ei vaan tapahdu.
Jostakin syystä olen oikea ääliömagneetti.

Erityisen ihastuneita minusta ovat nelikymppiset ukkelit. Nuorille miehille tunnun olevan kuin ilmaa vaan.
Yhden kerran onnistuin saamaan suurin piirtein itseni ikäisen miehen kiinnostumaan itsestäni, mutta hänkin oli valehteleva vätys.

Eikä vika ole nyt itsessäni, vaan kyseessä on ihan oikeasti ääliöt miehet, ei minulla ole rima mitenkään korkealla.
En vaadi mitenkään "ihmeellistä" miestä, vaan ihan tavis kelpaa, mutta tuntuu ettei sellaisia olekaan kun törmään aina hankaliin tapauksiin.
Minusta on tullut jo niin arka miesten suhteen, että pelkään jokaista minusta kiinnostuvaa miestä jo etukäteen, että mikähän neurootikko tai perverssi tuokin taas on..
Ei oo helppoo ei..:(
8953
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meitä on siis muitakin! Olisin itse voinut kirjoittaa samoin. Olen kuin hunajaa vanhemmille ukoille ja onnettomille reppanoille, jotka tarvitsisivat ennemmin äitiä kuin tyttöystävää. Kunnollista suunnilleen samanikäistä vapaata miestä sen sijaan ei vain tunnu tulevan kohdalle. En odota että mies olisi rikas tai komea, kunhan olisi mukava ja rakastava. Vaan ei.

Äänestä

Olen sinua muutaman vuoden nuorempi ja itselläni on aika samanlaisia kokemuksia. Tosin kyllä ikäisenikin ensivaikutelmalta oikein hyvät tyypit minusta kiinnostuvat, mutta osoittautuvat pian kaikkea muuta kuin hyviksi tyypeiksi.

Vedän puoleeni esimerkiksi vain juoppoja, valehtelijoita ja väkivaltaisia miehiä. Ja sitten juuri noita mainitsemiasi vanhoja ukkoja. Jotenkin on tullut tunne, ettei enää edes kannata yrittää tutustua kehenkään, kun karu totuus kuitenkin paljastuu jossain vaiheessa. En siis enää edes usko, että voisin tavata tavallisen miehen. Ehkä pelkään liikaa, mutta parempi sekin, kuin kärsiä. Pahimmalta tuntuu oikeastaan se, kun ei enää voi luottaa omaan arvostelukykyynsä, kun se on jo tarpeeksi monta kertaa pettänyt...

Äänestä
  • Juuri tuo että ei uskalla oikein enää luottaa omaan arvostelukykyynsä... varmaan tuolla jossakin olisi mies minua varten mutta pelkää vain johtavansa itseään harhaan.

    Äänestä

  • Lou-Lou kirjoitti:

    Juuri tuo että ei uskalla oikein enää luottaa omaan arvostelukykyynsä... varmaan tuolla jossakin olisi mies minua varten mutta pelkää vain johtavansa itseään harhaan.

    ...on sentään kohtalotovereita. Tai eihän se mikään onni ole, että muillakin on tuollaisia kokemuksia, mutta ainakin tietää, ettei ole ainut.

    Omassa ystäväpiirissäni on enimmäkseen ihmisiä, jotka ovat vain ihastuneet, rakastuneet ja ovat edelleen onnellisesti yhdessä. Eivät he ole ikinä törmänneetkään mihinkään ihme tyyppeihin. Väkisinkin alkaa miettiä, että mikä itsessä on vikana, kun kaikenlaisia sekopäitä vain vetää puoleensa. Eihän se enää pelkkää sattumaakaan voi olla. En tietoisesti hae mitään renttuja ja kun ihastun, niin silloin tyyppi todellakin vaikuttaa loistavalta, mutta sitten käy kertomallani tavalla.

    Hyvää kesän jatkoa kaikille kanssasiskoille :)

    Äänestä

Huh, Huh! Vai että ääliöt, luuserit ja vanhat ukkelit... En kyllä yhtään ihmettele minkä takia terveen itsetunnon omaavat miehet eivät uskalla lähestyä sinua. Uskaltaisitko itse lähestyä ikäistäsi miestä joka puhuisi esimerkiksi 5 vuotta vanhemmista akoista ja siitä kuinka hän on tavannut vain tyhmiä naisia, jne.?

Nämä terveen itse tunnon omaavat miehet aistivat tuon kyynisen asenteesi eivätkä sen takia uskalla lähestyä sinua. Arkuus sinusta on varmaan hyvin kaukana. Niin ja miksei vika voisi olla sinussa, vaikka nämä miehet olisivatkin ääliöitä?

Äänestä

define nuori terveen itsetunnon ja järjen omaava nuori mies?

Äänestä

oon jo tällainen keski-ikäinen immeinen. Mulla kesti tuo vaihe koko "miehenmetsästys" ajan. En tiedä, mikä hemmetin retku-imuri olen, mutta: komeita miehiä, fiksuja miehiä, koulutettuja miehiä, joskus kaikki samassa paketissakin, muttamutta: kaikki! juoppoja tyyni. En sitten viittiny alkaa mitään, tiesin jo kotoa, mitä se juopon vaimona oleminen on. Jätin koko jutun.
Tietysti jouduin nielemään sanani,ei ikinä, erehdyin yhden kanssa naimisiin asti. Onneksi älysi pettää ja sain sen ulos huushollistani.
Etsimmekö alitajuisesti isää elämäämme, ja kun kokemus on alunperin huono, ei omakaan suhde voi onnistua. Voisiko olla näin?
Nyt elelen yksikseni, enkä edes ajattele uutta suhdetta enää, en uskalla. Jos vaika se retku-imuri toimii.
Ai joo, en ole mikään kapakkaruusu, kaikki tyypit on tavattu työssä, tuttujen luona tai opiskellessa, joskus toki baarissakin.

Äänestä
  • Voin miehenä (ja hieman katkerana) veikata mistä asia johtuu:

    Sinulla on ollut rankka/ongelmallinen nuoruus, joten et kelpuuta tavallista miestä rinnallesi (koska hänhän ei ole Mies), vaan haet miestä joka olisi kokenut vähän vastaavaa kuin sinä. Tämän takia olet törmännyt vain näihin juoppoihin, yms. ongelma tapauksiin...

    Menikö edes lähelle? :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ääliömagneetti=/ kirjoitti:

Tässä kirjoittaa ihan tavallinen töissä käyvä 27 vuotias kauniiksi kehuttu nainen.
Ongelmani ei ole se ettenkö saisi miestä, jostain syystä minusta kiinnostuvat aina vain ääliöt, luuserit ja vanhat ukkelit.
KERTAAKAAN en ole saanut nuorta, terveen itsetunnon ja järjen omaavan nuoren miehen huomiota kiinnittymään itseeni.
Sellaista ei vaan tapahdu.
Jostakin syystä olen oikea ääliömagneetti.

Erityisen ihastuneita minusta ovat nelikymppiset ukkelit. Nuorille miehille tunnun olevan kuin ilmaa vaan.
Yhden kerran onnistuin saamaan suurin piirtein itseni ikäisen miehen kiinnostumaan itsestäni, mutta hänkin oli valehteleva vätys.

Eikä vika ole nyt itsessäni, vaan kyseessä on ihan oikeasti ääliöt miehet, ei minulla ole rima mitenkään korkealla.
En vaadi mitenkään "ihmeellistä" miestä, vaan ihan tavis kelpaa, mutta tuntuu ettei sellaisia olekaan kun törmään aina hankaliin tapauksiin.
Minusta on tullut jo niin arka miesten suhteen, että pelkään jokaista minusta kiinnostuvaa miestä jo etukäteen, että mikähän neurootikko tai perverssi tuokin taas on..
Ei oo helppoo ei..:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu