Ilm. 13:7 Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.''
Sota loppuu ... EU ja Israel tuhotaan
Anonyymi-ap
10174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voi Elli-Noora, kun kaikki on samassa veneessä
Jumala on luonut maailman ja myös saatanan, joka on ”tämän maailman kuningas”. Nähtävästi saatanan toimet kuuluvat Jumalan ennalta määräämään suunnitelmaan, koska muutoinhan Jumala kaikkivaltiaana olisi tuhonnut saatanan heti kun saatana asettui vastustamaan Jumalan tahtoa. Miksi Jumala antoi näin tapahtua? Miksi Jumala salli saatanan vietellä Adamin ja Eevan syntiin ja sitä kautta salli synnin tulla maailmaan kaikkine seurauksineen. Näitä seurauksia käsittelen tässäkin luvussa.
Jos siis Jumala on kaiken ennalta määrännyt toteutumaan, se tarkoittaa, että Jumala korjaa asian viimeisen tuomion yhteydessä eikä rankaise ikuisella päättymättömällä kidutuksella ihmisiä sellaisesta, jonka Jumala itse on aiheuttanut.
Kristus kuoli kaikkien puolesta, niin hyvien kuin pahojen. Pahat eivät vain ymmärrä tätä. Ymmärtämättömyydenkö vuoksi heidän pitäisi kitua ikuisesti tulijärvessä? Ei Paavalikaan ymmärtänyt, että hän teki suurta vääryyttä Kristukselle ja kristikunnalle, mutta mitä teki Kristus – käännytti pakolla Paavalin.
Joh 11:41 … Jeesus loi silmänsä ylös ja sanoi: ”Isä, minä kiitän sinua, että olet minua kuullut. 42 Minä kyllä tiesin, että sinä minua aina kuulet…

ISLAMIN TAVOITE EI TULE KOSKAAN TOTEUTUMAAN KOSKA SE LUOMUS ON VAIN IHMISEN LUOMAA HÖMPPÄÄ JA VAILINAISTA ELÄMÄÄ KAIKKI
sen takia näitten kulku on piilossa olevaa kaavutettua elämää palanmatkaa
Tuot väärää ja Raamatun vastaista evankeliumia, joka on kirottu. Lue Raamatun loppulehdeltä, niin toivottavasti ymmärrät.
Ok nyt kaikki tiedä Islam ei halua Gaza sota loppu
Entä Ukraina sota sekin Islam -Entä nato ja Venäjä no sekin Islam
en tiesin että Islam noin vahva
Se pirujen valta ei kestä kauan, kun Jeesus tulee, ja tuhoaa hyökkääjät Israelin vuorille, ja näyttää kuka on HERRA.
Ihminen kehittyy kaikkea koneeseensa ottamalla mietintään ja siitä funtsien löytää luojansa luomuksen ja armon
KUOLEMA ON YKSI ARMON LAHJOISTA IKUISELLA TAIPALEELLA
Joo MITEN SYNTYMÄ JA KUOLEMA SOPIVAT KOHILLEEN
ISLAMIN KIVILÄJÄLLÄ EI SIIPIÄ LÖYVY KOSKA SE ON HETI ALKUJAAN HENGETÖ MAA AINESTA VAIN
Kävisit sinäkin töitä, ettei tarvitsisi yöaikaan hourailla.
Tuoko sinun mieleesi tuli keskellä yötä? Nukkuminen voisi tehdä terää.