Heippa! On nyt päässyt käymään niin että olen löytänyt itseni tilanteesta jossa olen parisuhteessa suurimman luokan yrmyn kanssa. Aluksi jotenkin oudosti kai se viehätti että reaktiot olivat kaikkeen kylmänviileitä mutta kuuden vuoden jälkeen olen huomannut että alkaa jo tympäistä jatkuva apatia. Esimerkkejä:
Toin kaupasta yllärinä korvapuustit, miehen suosikkeja. Halusin yllättää iloisesti. Ekat kommentit oli että miksi ostan turhaa, miksi ostin vain 2 kun oli törkeää etten ostanut lapselle omaa vaan ajattelin että annetaan omista. Toin hänelle myös Colan jonka itse pyysi ja kun otin esiin itselle ottamani energiajuoman suuttui etten ollut hänelle ostanut sellaista.
Kun lähdetään jonnekin ja laittaudun niin hän ei koskaan sano omasta aloitteesta mitään että vau ootpa kaunis, vasta kysyttyäni sanoo turhautuneena että joojoo on hyvä.
Ainut milloin spontaanisti kehuu on joskus tekemääni ruokaa tai jos olen ahkerasti esim pyykännyt tms.
Kun ajan auton parkkiin ajan sen väärään kohtaan ja vinoon. Kun syön jääkaapista esim juustoa paljaaltaan niin se on turhaa mussuttamista ja tuhlausta. Haluaisin syödä useammin lohta tms kalaa mutta joka kerta asiasta pitää ensin riidellä. Olen kotona pienten lasten kanssa mutta minun pitäisi tiskata käsin helposti tiskattavia astioita eikä laittaa koneeseen.
Sanoo että rakastaa joka päivä mutta siihen ilo alkaa ja loppuu, muulloin tuntuu että olen vain vaiva, rasite joka ei osaa mitään, on tyhmä ja laiska ja ruma josta ei ole mitään muuta kuin huonoa sanottavaa .
Masentaa ajatella että tätäkö on luvassa loppu elämä, voiko ihmiset muuttua ja tulla onnellisemmaksi?
Toin kaupasta yllärinä korvapuustit, miehen suosikkeja. Halusin yllättää iloisesti. Ekat kommentit oli että miksi ostan turhaa, miksi ostin vain 2 kun oli törkeää etten ostanut lapselle omaa vaan ajattelin että annetaan omista. Toin hänelle myös Colan jonka itse pyysi ja kun otin esiin itselle ottamani energiajuoman suuttui etten ollut hänelle ostanut sellaista.
Kun lähdetään jonnekin ja laittaudun niin hän ei koskaan sano omasta aloitteesta mitään että vau ootpa kaunis, vasta kysyttyäni sanoo turhautuneena että joojoo on hyvä.
Ainut milloin spontaanisti kehuu on joskus tekemääni ruokaa tai jos olen ahkerasti esim pyykännyt tms.
Kun ajan auton parkkiin ajan sen väärään kohtaan ja vinoon. Kun syön jääkaapista esim juustoa paljaaltaan niin se on turhaa mussuttamista ja tuhlausta. Haluaisin syödä useammin lohta tms kalaa mutta joka kerta asiasta pitää ensin riidellä. Olen kotona pienten lasten kanssa mutta minun pitäisi tiskata käsin helposti tiskattavia astioita eikä laittaa koneeseen.
Sanoo että rakastaa joka päivä mutta siihen ilo alkaa ja loppuu, muulloin tuntuu että olen vain vaiva, rasite joka ei osaa mitään, on tyhmä ja laiska ja ruma josta ei ole mitään muuta kuin huonoa sanottavaa .
Masentaa ajatella että tätäkö on luvassa loppu elämä, voiko ihmiset muuttua ja tulla onnellisemmaksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Haluaisin mennä Amman halattavaksi
Kiitosta tästä :D
Enpä tiedä tota, mutta kotiäidit ilmeisesti on tylsiä monenkin mielestä. Kuitenkin kotona on oltava. Ehdota miehellesi, jos läheiset työhön.
Se mitä se vastaa siihen, kertoo teidän jatkosta.
Kyllä tiedän että töihin saan mennä milloin vaan ja tiedän myös kokemuksesta sen etten töissä käyvänä ollut hänen mielestään yhtään kehuttavampi ihminen.