Onneksi koulut alkaa kohta. Ja lisäksi työt tai työhön ohjaamiset.
Turhautuneiden kakaroiden liikkuminen ahtailla asuinalueilla johtaa joukon typerimmän kakaran tai teinin kiusaamiskehoitukseen. On heitelty pulloja ja kiviä ikkunoihin. Jopa kananmunia, jotka on viety kotijääkaapista ehkä muutenkin varattomalta yksinhuoltajaäidiltä.
Ja mihin tämä pelleily johtaa. Osa aikuisista uhreista alkaa inhota nuorisoa ja kantaa jopa jonkinlaista asetta mukanaan. Turhautumista ei voi perustella nuorison "pahoinvoinnilla" . Silloinhan voisivat pahoin myös aikuiset, mielialahäiriöiset, työttömät jne jne. Eikä löydy kuin harvalta kukkahattutädiltä ymmärrystä tällaisiin häiriköihin. Jotka on aina olleet lähinnä nuoria .

Vastaukset 13
Vanhimmat
Muuttakaa pitskuun se on paikka parempi Helsingissä. Talin golf kenttä aah köksä ja leila ääh. Sinne kannattaa muuttaa siellä asuu kaikki parhaat. Totta kai ja tietenkin newsec tarjoaa parhaimmat asunnot.
Talin asuinalueella on seurattu ulkonaisesti toimeentulevia ihmisiä , ilmeisesti ryöstöaikeissa, niin että sieltä on täytynyt muuttaa muualle, provinsseihin ja maakuntiin.
Mitenkäs toi Konala ? Se uus alue ? Onko rauhallinen ?
Tarkasti on iltapäivälehdet luettu.....
Kaikkihan eivät elä norsunluutorneissa, josta piipahtavat ulkona töihin ja kauppaan. Sitten äkkiä kotiin.
Niin siihen se lopulta menee ja että taloyhtiöt ympäröidään aidoin ulkopuolisilta.
Tosi monessa paikassa on jo valvontakamerat. Se oli ihan pakkotoimi täälläkin pientaloalueella. Onpa poliisikin sitten ottanut muistikortilleen todistettavia tapahtumia.
Vanhemmat ovat netissä yötäpäivää kirjoittelevat omiaan tuntemattomille ja feikkiseinille ympärimetsiä,ei ole aikaa nuorille,tapahtumiin samaten nukkuminen siellä tuntematon käsite,joten niin kaukana saavat ollakin lomalla levätään oma on mansikkaa muut mustikkaa.Tuntemattomat luulevat,että nettiin näkymättömiä viestejä,ettei vääriinkäsiin päätyisi,vaikka julkisuus on rehellistä kaikile.
Kännykät on kyllä pahin vitsaus. Ihan pienten lasten äiditkin keskittyvät lähinnä kännyköihinsä ja antavat lasten mennä ja "kokeilla rajojaan". Törkeetä !
Vanhemmat etsivät seuraa tuntemattomista,mitä kauempaa sen parempi.Toiset kertovat asiakkaita olevan paljon,mutta mitä sillä tiedolla kaukana tekisi ja loma-aikoina toisetkaan ei mikään väärissä käsissä vaan monien tiedossa.Useat kävelevät kännyä katsoen,joutuu väistämään no katuja kaivetaan päällyste viikon vanha toinen kaivaa montun kuka putoaa oma asia sitten jos ei katso eteensä,vaikka mediakin kiinnostuisi samaten koneiden avaaminen tietojen saamiseksi.
Pitäkää kakarat kuriin
Usein näiden häirikköpentujen vanhemmat on itse aivan samanlaisia.
Vanhemmat kulkevat kaupoissa ja tarinaa riittää.Netissä etsivät seuraa tuntemattomista mahdollisimman kaukaa,ettei tunnisteta siellä kaukana kyllä uutiset välittyy,mut omasta päästään keksittyjä unelmiaan suhteistaan ym.Hoidetaan omat asiat siellä ja muut hoitavat omansa tavallaan.Näkymättömille,joita ei tunne tiedätkö kenelle viestit lähetät,mikä asema ajassa vieläkö lapsellisuus hakee vertaistaan toki netissä vääriinkäsiin ei mene,kun käsiä ei ole kuin käyttäjillä.