Olen jo 13-vuotiaasta tiennyt, etten koskaan halua naimisiin enkä saada lapsia. Ei vieläkään tunnu omalta jutulta (olen nyt 23-vuotias).
Aloin tekemään duunia jo 17-vuotiaana niin paljon kuin opintojen ohessa pystyin, jotta olisin taloudellisesti itsenäinen, ja samaa rataa jatkunut: sain säästettyä sen verran että sain asuntolainen, olen ostanut auton ja tilillä mukavasti rahaa.
Kun käyn miehen kanssa deitillä, maksan omat ruokani/leffalippuni/drinkkini itse. Enkä huomioi vaikka mies loukkaantuisi siitä.
En koskaan lainaa rahaa keneltäkään enkä kenellekään vieraalle, enkä oikeastaan edes kavereilleni.
Osaan venyttää penniä mutta vain tarpeen tullen, en siis kitsastele turhia. Ja jos sille päälle satun, kustannan koko seurueen juomat baarissa.
Kaksi seurustelusuhdettani kaatuivat luottamuksen puutteeseen (eka petti, toinen valehteli). Joten nyt suhtaudun todella skeptisesti kaikkeen, mitä toinen sanoo.
Ihme homma. Naisystäväni tykkävät mun asenteesta, mutta vaikken mikään bitch olekaan enkä korosta itsenäisyyttäni, miehet kaikkoaa viimeistään nähtyään mun auton ja asunnon. Siis ne alkaa änkyttää jotain sarjasta "liian hyvä mulle", "mun kämppä on ihan tunkio verrattuna tähän" jne. Siis vaikka osoitan olevani kiinnostunut heistä!
ja viimeksi just eräs korkeassa asemassa oleva mies (siis selkeästi varakkaampi kuin minä) pakitti ja lujaa, vaikka meillä oli monet kivat treffit sitä ennen.
Mitä helvettiä? Miksi???
Aloin tekemään duunia jo 17-vuotiaana niin paljon kuin opintojen ohessa pystyin, jotta olisin taloudellisesti itsenäinen, ja samaa rataa jatkunut: sain säästettyä sen verran että sain asuntolainen, olen ostanut auton ja tilillä mukavasti rahaa.
Kun käyn miehen kanssa deitillä, maksan omat ruokani/leffalippuni/drinkkini itse. Enkä huomioi vaikka mies loukkaantuisi siitä.
En koskaan lainaa rahaa keneltäkään enkä kenellekään vieraalle, enkä oikeastaan edes kavereilleni.
Osaan venyttää penniä mutta vain tarpeen tullen, en siis kitsastele turhia. Ja jos sille päälle satun, kustannan koko seurueen juomat baarissa.
Kaksi seurustelusuhdettani kaatuivat luottamuksen puutteeseen (eka petti, toinen valehteli). Joten nyt suhtaudun todella skeptisesti kaikkeen, mitä toinen sanoo.
Ihme homma. Naisystäväni tykkävät mun asenteesta, mutta vaikken mikään bitch olekaan enkä korosta itsenäisyyttäni, miehet kaikkoaa viimeistään nähtyään mun auton ja asunnon. Siis ne alkaa änkyttää jotain sarjasta "liian hyvä mulle", "mun kämppä on ihan tunkio verrattuna tähän" jne. Siis vaikka osoitan olevani kiinnostunut heistä!
ja viimeksi just eräs korkeassa asemassa oleva mies (siis selkeästi varakkaampi kuin minä) pakitti ja lujaa, vaikka meillä oli monet kivat treffit sitä ennen.
Mitä helvettiä? Miksi???
Vastaukset 83
Vanhimmat
Oisko siinä syy, minä en olisi jaksanut lähtenyt treffeille vaikka olisi kuinka hyvännäköinen eukko jos se ei halua perhettä myöhemmin.
riittääks toi syyksi. Eiväthän miehet vielä siinä vaiheessa, kun on parilla deitillä käyty, tiedä etten halua naimisiin ja lapsia.
Vaikeaa saada seuraa,ja syy on niinkin yksinkertainen,minulla on hyvät tulot.Olen perinyt rahaa,kesämökin yms.,se on miehille liikaa.Samoin se,että nautin elämästäni,eli en aio lähitulevaisuudessa perustaa perhettä.
Se on gaggapuhetta,että ihmiset juoksevat rahan perässä,eli saalistavat vai rahaa toiselta ihmiseltä.Kukaan mies ei tule lähellenikään enää sen jälkeen,kun he saavat selville millainen on elämäntilanteeni,omaisuuteni yms.Ulkonäössäni ei ole valittamista,enkä ole mikään feministi tai muuten mitenkään inhoa herättävä.Miehet eivät vain siedä itsenäisiä,hyvin toimeentulevia ja varakkaita naisia.
Ihanaa, kohtalotoveri! En siis riemuitse että sinullakin on vaikeaa, vaan tuntuu hiukan paremmalta tietää etten ole yksin tällaisessa tilanteessa. On se kuitenkin vaikeaa kun ainoat miehet jotka "uskaltautuu" juttusille ja muuhun pidempiaikaiseen on sellaisia jotka yrittää elää siivellä. Niitä siis raha kiehtoo enemmän kuin mun persoonallisuus.
Jos se ongelma on siinä millaiseksi raha on muuttanut teidät? Tunnen muutamia varakkaita lyylejä ja he ovat jollain tapaa ällöttäviä. Sellaisia itsekeskeisiä jne. kanoja. Ei heidän kanssaan ole mukavaa eikä heistä ole edes ystäväksi miehelle.
Rahaa on itsellänikin mutta ei mulla mikään luonne ole muuttunut ja mulla on hyviä ystäviä molemmista sukupuolista. Naisella alkaa niin helposti se elämä pyörimään oman navan ympärillä ja he eivät muuta ajattelekaan kuin shoppailua ja keskustelunaiheetkin koskevat vaatteita ja uusia huonekalua. Se ei ole miehen mielestä milenkiintoista.
Enpä usko että raha muuttaisi kaikkia ihmisiä, mielestäni koekreintaan jo ennestään kusipäiset muuttuu vielä pahemmaksi. Ja pahimmat on se, jotka saa sen rahan heti kerralla yllättäen. Tosin kuin ne, jotka itse sitä ansaitsee, ne ei muutu siitä huonommiksi ihmisiksi.
ei ainakaan itse ansaittu raha. mun mielestä pahimpia on esim. rikkaiden vanhempien lelityt lapset tai kusipäät, jotka saa rahaa -> ne vasta näyttää luonteensa heti! mutta selaiset jotka tekee paljon töitä (kuten ketjun aloitajakin?) ja ansaitse itse rahansa, eivät mielestäni muutu nokkaviksi tai koppaviksi tai mitään... ja tää kirjoittajakin jo mainitsi ettei se rahasta puhu.
Miksi? Tuot toistuvasti julki oman varallisuutesi. Miksi? Vähemmästäkin annat materialistisen kuvan itsestäsi.
olen siis taloudellisesti täysin itsenäinen, toisin kuin suurin osa tuntemistani naisista. He elävät ainakin osittain miestensä siivellä, ja näillä miehillä on siis varaa pompotellakin naisiaan miten sattu jos sille päälle sattuvat. Sitäkin olen kuullut, että minulla on liikaa rahaa ja siksi mun kanssa ei voi olla. Mutta kuinka loogista olisi tulla treffeille julkisilla vain siksi ettei mies saisi sätkyä mun autosta?
"olen siis taloudellisesti täysin itsenäinen, toisin kuin suurin osa tuntemistani naisista. He elävät ainakin osittain miestensä siivellä"
Parisuhde on kahden ihmisen kompromissi ja yhteenliittymä, jossa kumpikin tukee toista ja luottaa toiseen niin paljon, että uskaltaa olla riippuvainen toisesta.
Jos haluat elää itsenäistä ja riippumatonta elämää, parisuhde ei ole sinua varten, koska ilman tervettä riippuvuutta ei ole suhdettakaan. Jos heti annat ymmärtää, ettet tarvitse miestä, niin miksi oletat, että mies tarvitsisi sinua?
ymmärrän hyvin sen terveellisen riippuvuuden enkä välttele sitä, haluan jonkun joka rakastaisi mua ja olisi mulle rakas. mutta en siis saa olla samalla taloudellisesti toisesta riippumaton, edes suhteen alussa? enkä muutenkaan vahva, millään tavalla? pitäis varmaan esittää täyttä bimbokanaa, joka eksyy kahden puun väliin ilman miestä. sittenhän kaikki on hyvin, vai?
Otetaanpa uusiksi:
"Olen jo 13-vuotiaasta tiennyt, etten koskaan halua naimisiin enkä saada lapsia."
Useimmat miehet haluavat. Se lienee biologispohjaista ja keskeisin syy perustaa parisuhde.
"Aloin tekemään duunia jo 17-vuotiaana niin paljon kuin opintojen ohessa pystyin, jotta olisin taloudellisesti itsenäinen"
Monet fiksut miehet viis veisaavat taloudellisesta itsenäisyydestä. Sen sijaan he voivat arvostaa älyllistä ja luovaa itsenäisyyttä.
"sain säästettyä sen verran että sain asuntolainen, olen ostanut auton ja tilillä mukavasti rahaa."
Oletko miettinyt, että sinun kuvitelmasi tai käsityksesi onnesta ei välttämättä ole kovin yleinen?
"Kun käyn miehen kanssa deitillä, maksan omat ruokani/leffalippuni/drinkkini itse. Enkä huomioi vaikka mies loukkaantuisi siitä."
Jos mies avaa sinulle oven, niin pysähdytkö ja sanot, että haluat avata sen itse? Miksi sinun täytyy korostaa taloudellista itsenäisyyttäsi? Vaikuttaa siltä, että se on sinulle tärkeä asia. Ja se antaa sinusta pinnallisen kuvan, tahdoit tai et. Eikö ole aika tökeröä olla huomioimatta miehen tunteita, joka kuitenkin yrittää vain olla kohtelias sinua kohtaan?
"En koskaan lainaa rahaa keneltäkään enkä kenellekään vieraalle, enkä oikeastaan edes kavereilleni."
Taas tulee esiin se, että raha on se, joka merkitsee. Annat merkityksiä elämällesi rahan kautta.
"Osaan venyttää penniä mutta vain tarpeen tullen, en siis kitsastele turhia. Ja jos sille päälle satun, kustannan koko seurueen juomat baarissa."
Olet siis paitsi itsenäinen niin myös joviaali - rahankäytön suhteen. Haluaisitko Hollywoodiin?
"Kaksi seurustelusuhdettani kaatuivat luottamuksen puutteeseen (eka petti, toinen valehteli). Joten nyt suhtaudun todella skeptisesti kaikkeen, mitä toinen sanoo."
Miehiä on monenlaisia. Millaisia miehiä sinä vedät puoleesi arvoillasi ja asenteillasi?
"ja viimeksi just eräs korkeassa asemassa oleva mies (siis selkeästi varakkaampi kuin minä) pakitti ja lujaa, vaikka meillä oli monet kivat treffit sitä ennen."
Itse tarjoat selityksesi taloudellista itsenäisyyttäsi, mutta oletko varma, että se on toimiva selitys? On helpompi etsiä syy jostain ulkopuolisesta kuin omasta persoonasta.
"haluan jonkun joka rakastaisi mua ja olisi mulle rakas. mutta en siis saa olla samalla taloudellisesti toisesta riippumaton, edes suhteen alussa?"
Tuskin se miehiä häiritsee. Eri asia sitten on, miten tuot sen esiin. Jos käytät taloudellista itsenäisyyttäsi valtaa tai itsenäisyyttä osoittaaksesi, niin varmasti se kaikottaa miehet.
"enkä muutenkaan vahva, millään tavalla?"
Miehet tuskin vahvuuttasi pelkäävät. Vahvuus on turvallisuutta. Nykynaiset kuitenkin näyttävät helposti sekoittavan oikuttelun, itsekkyyden ja vahvuuden toisiinsa.
"pitäis varmaan esittää täyttä bimbokanaa"
Esittää? ;)
Helpointa on syyttäminen, ja mähän tässä joudun puolustautumaan.
Otetaanpa tosiaan uusiksi:
Parisuhteen perustaksi riittänee munikäisillä vaikkapa ihastuminen, yhteiset mielenkiinnot ja vastaavat, mutta en tunne enkä ole kuullutkaan yhdestäkään 23-vuotiaasta kundista, joka hinkuisi perhettä ja pentuja. Ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen, ja sehän on pitkä aika, tiedä vaikka itsekin olisin valmis siihen sitten.
älyä ja luovuutta minulta ei puutu, siitä olen täysin varma. jos ei nyt lasketa omaa mielipidettäni itsestäni, niin ehkäpä se, että molemmat exäni, kaveripiirini sekä deittini pitävät minua luovana, monipuolisena ja hauskana seurana, vakuuttaa?
Mistä ihmeestä sait kuvan siitä, että asuntolaina on käsitykseni onnesta? Pikemminkin pyrin seisomaan tukevasti vakaalla maalla enkä liihottele turhaan pilvilinnoissa.
Oven avaaminen on huono esimerkki. Se on kohteliaisuus, mutta esim. laskun maksamisesta saan mielestäni päättää ihan itse, koska nyt puhutaan jo rahallisesta panostuksesta. Oikeastaan se on hyvä keino zekata millainen mies on, miten käyttäytyy ko. tilanteessa.
Lainaisitko itse rahaa tutuille, jotka eivät ole palauttaneet vanhojakaan velkojaan? Entä jospa kaverisi ovatkin kavereitasi vain lainojan toivossa? Niinpä, minä ainakin tiedän ketkä ovat ystävyyteni arvoisia.
Hoolywoodiin? Ei ollut edes hauska. Takerruit epäolennaiseen asiaan. Tarkoitin sitä, etten ole kitsas, vaan osaan pitää hauskaakin. Enkä siis "pihtaa" rahojani.
Millaisia miehiä sinun mielestäsi voi vetää puoleensa nainen, joka tietää arvonsa ja uskaltaa olla oma itsensä, vaikka luonteensa olisikin ihailtaavmpi kuin monella miehellä?
Usko pois, etsin syitä omasta persoonastanikin, mutta ne ovat muualla. En ole tyly, tylsä, kusipää, idiootti, itsekeskeinen, fiksaantunut mihinkään, vaan suloinen, hauska, omaa kultaa kaipaava nuori nainen.
EN käytä taloudellista itsenäisyyttäni korostaakseni itseäni, enkä näyttele sitä. En kitsastele sillä, mutten salailekaan sitä: jos kysytään, vastaan rehellisesti. Enkä tyrkytä sitä parisuhteessakaan, varallisuuteni ei ole mikään lippu jolla pyrin ärsyttämään toisia.
En ole oikutteleva enkä itsekäs, ainakaan liian. Pidän puoliani, esitän mielipiteeni mutta en avaa suutani ellei minulla tosiaan ole asiaa. Ja minua ei muuten nähdä järjestämässä suu vaahdossa kohtausta jostain tai pitämässä mykkäkoulua jonkin olemattomat mukamas-ongelman takia.
ja se viimeinen "hauska" sutkautuksesi... Heh, right back at ya!
"En ole -- itsekeskeinen. -- EN käytä taloudellista itsenäisyyttäni korostaakseni itseäni."
Viestejäsi lukemalla saa täysin toisenlaisen kuvan.
ihan varmasti saat tietyn kuvan, jos haluat sellaisen saada.
ehkäpä miehiä pelottaa jaatus siitä, että haluan heiltä jotain, mitä ei rahalla saa? rakkautta, välittämistä, hellyyttä, seuraa jne?
onhan helppoa ostaa parit lahjat, maksaa parit laskut ja sit sanoo "mä oon velvollisuuteni tehnyt, mitä sä vielä halut?"
Suahan tässä vaan yritetään neuvoa. Helpointa on tietysti etsiä vikaa jostain muualta kuin itsestä. Ja vaikeaa vieläpä myöntää, että vika todella on itsessä.
Tässä nyt on vähän sellainen tilanne, että paska haisee menit sitten minne tahansa. Tietysti on mahdollista, että kaikki muut ihmiset haisevat paskalle, mutta todennäköisemmin...
Suahan tässä vaan yritetään neuvoa. Toki on helppoa etsiä syitä muualta kuin itsestä ja vaikeaa vieläpä myöntää vian todella ole itsessä. Minulla sen sijaan ei luulisi olevan mitään motiivia nähdä tekstisi tarkoituksella jonkinlaisena.
Tilanteesi taitaa vastata tilannetta, jossa paska haisee menit minne tahansa. Tietysti on mahdollista, että kaikki muut ihmiset haisevat, mutta todennäköisemmin...
miehet pelkäävät liian itsevarmoja naisia kukaan ei halua naista joka sanoo mitä haluaa eikä anna minkään tulla sen eteen ei edes oman kumppanin mielipiteet/toiveet, kuka sitä jaksaa? oman vaimon kanssa oli hiukan samanlaisia ongelmia "mua ei kukaan pompota" se oli päättäny elämänsä etukäteen mitä se meinaa tehdä ja meinasin jäädä jalkoihin kun mun toiveita ei noteerattu, mut nyt tilanne on jo muuttunut kun pistin kampoihin. yhteistä elämäähän tässä rakennetaan joten ei kaikki voi mennä "just niinkuin mä haluan"
siinä, ettei ole oikein olla superegoisti parisuhteessa. siihen en olekaan syyllistynyt. minusta kompromissi on yksi tärkeimpiä asioita parisuhteessa ja muutenkin ihmissuhteissa.
en tajua tätä: en ole ressukka, joka etsii kuumeisesti miestä pariutuakseen, vaan arvoni tunteva nuori nainen, joka haluaa välttää tulevaisuudessa riipuvuushelvettiä. se, että pärjään omillani ei tarkoita haluttomuutta ottaa huomioon toisen mielipiteitä ja ajatuksia.
Yrität siis sanoa, että minun kykyni tulla toimeen omillani sekä uskallukseni näyttää se (huom. jossakin vaiheessa, eikä ekoilla deiteillä), haiskahtaa? niinpä, kuten exäni sanoi: "kaikki on sun syytä" ja meni vetämään lisää viinaa. heh :)
Pakko kommentoida. Minä tunnen 23-vuotiaita ja nuorempiakin miehiä, jotka ovat ihan omasta tahdostaan perustaneet perheen, siis ruvenneet suostuttelemaan vaimoaan/avokkiaan lapsen hankintaan ja sitten onnellisesti lapsen saaneetkin. Eivät kaikki halua odottaa yli 30-vuotiaiksi, vaikka se nykyajan trendi kai onkin.
Minä en tunne kuin pari miestä jotka hinkuvat perheen perustamista tässä iässä. Siis tottakai heitäkin on, jotka haluavat nainimii ja/tai lapsia jo nyt, mutta heitä on todellakin vähemmän.
Asia selviää esim. kyselemällä tuttavapiiristä, yleensä 7/10 vastaa että odottaa vielä ainakin pari vuotta. Näin siis yleistämättä. Enkä tarkoita että kuuluisi odottaa yli kolmekymppiseksi, vaan monet heistä, joilta on kysytty, puhuvat iästä 26-29 väliltä.
Toivottavasti osasin selittää niin, ettei kukaan loukkaannu tai ymmärrä väärin (täällä kun tuntuu olevan sellaista liikkeellä paljon, valitettavasti.)
Et saa pakkeja, koska olet taloudellisesti (ja muutenkin) itsenäinen. Saat pakit, koska tuot asian korostetusti esille. Toisinaan jopa hyvien käytöstapojen vastaisesti (jos mies haluaa tarjota, ei ole kohteliasta kieltäytyä ainakaan suoralta kädeltä). Et saa pakkeja, koska sinulla on varallisuutta. Saat pakit, koska tuot asian korostetusti esille.
Kyse on siis asenteesta. Annat kuvan, jonka mukaan et tarvitse miestä mihinkään. Mies kyllä vaistoaa tämän hyvin nopeasti ja toimii toiveittesi mukaan (=häipyy). Lisäksi tunnut arvostavan materiaa hieman liikaa. Arvosi ja mielipiteesi paistavat kyllä läpi vähänkin älykkäämmälle keskustelijalle jo ihan arkijutuista puhuttaessa, etkä välttämättä itse tiedosta mitä viestität miehelle. Kenties kohdallaan olisi tietoinen asennemuutos?
Liiallisella itsenäisyydellä on sellainen kääntöpuoli, että kun ei tarvitse keneltäkään mitään, niin vastapuolelle tulee sellainen tunne ettei häntä tarvita mihinkään. Kuka haluaisi elää elämänsä liitossa, jossa ei tunne itseään tarpeelliseksi?
En usko että omillaan toimeentuleminen ja varallisuus karkoittaa miehiä pois, vaan sen liiallinen korostaminen (tahallinen tai tahaton). Itsekin olen avoliitossa itseäni paremmin ansaitsevan naisen kanssa, enkä ole mihinkään karannut, vaikka tuloeromme ovat vain kasvaneet koko ajan. Tosin meillä on nykyisin jo yhteinen lapsi ja yhteinen asuntolaina, joten tunnen itseni tarpeelliseksi paitsi kumppanina myös perheemme isänä.
Minä en tuo esille varallisuuttani,mutta kyllähän mies sen näkee,jos käymme mökilläni,ja hän on asunnollani,ja istuu autossani,tai kysyy työstäni ja palkastani.En minä halua valehdellakkaan hänelle,että kaikki on velaksi,kun näin ei ole.
Silti miehet eivät siedä naista,jolla on omaisuutta.Itsenäinenkin nainen kaipaa elämäänsä kumppania,sillä ei raha tuo onnea.Olen vain rahan suhteen itsenäinen,en muuten haluaisi olla yksinäinen.
Minä olen elellyt yh-työtön-opiskelija imagon alla jo kauan. peitän omaisuuteni. se on helppoa, koska en kovin paljon välitä siitä, mitä rahalla saa. Minulla on vanha auto, koska uuden ostamisessa ei olisi edes järkeä. Asunto on oma, mutta perheelleni melko pieni. Omaisuuteni olen pitänyt osakkeissa ja rahastoissa. Nyt tosin perin kiinteää omaisuutta, mitä en voi peitellä.
Uskoakseni asia on kumminkin enemmän niin, että köyhä, työtön jne...ei kelpaa tietyn tyyppisille ihmisille. Näistä tyypeistä minä en taas tykkää. Ystävät tietysti ajan kanssa näkevät, ettenihan köyhä olekaan. Ystävyydessä sillä ei ole merkitystä.
Minusta ei ole viisasta tuoda rahakkuuttaan korostetusti esiin. Vaikka itsellänikin on omaisuutta, viihdyn parhaiten vaatimattomien ihmisten kanssa. Raha-asioista jauhaminen on sitäpaitsi tylsää, ja niin on omaisuuden esiintuominenkin. Se on minusta sivistymätöntä.
Viisaat peittävät omaisuutensa ja elelevät tyytyväisinä vaatimatonta elämää. Vähemmän viisaat taas tuovat pienenkin omaisuutensa esille toisten kadehdittavaksi... Mielestäni kiinnostava ihminen on älykäs ja vaatimaton.
Kun itse mietin tyttöjen varallisuutta, niin saattaa tosiaan olla niin varallisuus pistää mietityttämään. Suhteen ei missään nimessä pitäisi olla minkäänlainen kilpailu, mutta jos toinen korostaa talouden merkitystä koko hommassa, niin syntyy ongelmi.
Perinteisesti mies on se enemmän tienaava parisuhteessa. Voi olla että monen miehen itsetunto ei kestä sitä että joutuu olemaan "saavana osapuolena". Faktaa on myös että useimmat naisetkaan eivät halua olla nettomaksajia, ja monet piikitelevät kyseisestä asiasta. Ikään kuin kyseenalaistavat toisen miehen miehisyyden. Sellaisen vallan väärinkäytön olemassaolokin voi olla pelottavaa. Entä sitten naisen perhe ja sukulaiset? Heidänkin hyväksyntä on miehelle tärkeää. Sukupuoliroolit istuvat syvällä alitajunassamme.
No jaa. Tuo ylläoleva vasta kuulostikin kyyniseltä. Jos jostakin todella välittää, niin kyseisiä ongelmia ei esiinny. Tunteet voittavat esteet.
Tunnenkohan mä sua? Ootsä suomenruotsalainen, pk-seudulta ja töissä vaatetusalalla?
Kilpailen ainoastaan duunipaikalla, ja sekin on onnistumisen edellytys. Parisuhde on taas ihan eri asia. Mutta minkäs teen, jos/kun mies huomaa itse tulojemme eron ja masentuu siitä? Eiks voisi olla vaan ylpeä, että olen hänen kanssaan rakkaudesta enkä rahasta?
Olen kyllä pk-seudulta muttn suomenruotalainen enkä vaatealalla.
että ne tavalliset miehet etsivät vastakappaleekseen myös sitä tavallista naista? Sellaista suloista naista, jolle voi tarjota vaikka lasillisen jossain kivalla terassilla ilman että nainen kokee sen jotenkin uhkana? Sellaista naista, jonka kanssa voi tuossa iässä vielä reissata vaikka reppu selässä maailmalla? Sellaista naista, joka ei ole päättänyt jo 23 vuoden iässä ettei halua koskaan lapsia, vaan on valmis jossain vaiheessa perustamaan perheenkin? Sellaista naista, jolle on aivan sama millä autonrämällä mies tulee häntä hakemaan, koska nainenhan rakastaa juuri MIESTÄ eikä materiaa? Sellaista naista, jonka kanssa voi pitää hauskaa ja hullutella, ilman että koko elämä olisi jo niin valmiiksi suunniteltu?
Viesteistäsi saa sen kuvan, että olet 23-vuotiaaksi kovin epäkypsä ja henkisesti kehittymätön. Lisäksi vaikutat oikealta supermaterialistilta, joka ei missään nimessä halua olla "heikko" (= taloudellisesti riippuvainen). Entä ne naiset, jotka elävät onnellisessa suhteessa ja "elävät miehen siivellä" hoitaessaan yhteisiä lapsia kotona? Eivät he ole heikkoja, vaan rohkeita, koska he uskaltavat luottaa toiseen ihmiseen ja yhteiseen tulevaisuuteen eivätkä pidä itseään "liian hyvänä"...
Juuri sitä vikaa!!!
1. Minua ei kiinnosta miehissä heidän tulonsa, autonsa eikä muu "mammona", vaan ainoastaan luonne ja se, pelaako yhteinen kemiamme.
2. Olen tullut niin pahasti loukatuksi ja nähnyt niin paljon paskaa tapahtuvan iille, jotka sokeasti luottivat toisiin, että haluan tulla toimeen omillanikin, JOS (huom. JOS) mies jostakin syystä ähtee tai jotain ikävää tapahtuu.
Missä näet epäkypsyyttä?
kymmenisen vuotta. Siihen mennessä olet ehkä tavannut jonkun sinulle sopivan miehen, saanut lapsia ja viettänyt vähemmän itsekeskeistä elämää.
Silloin sinulle varmaan selviää, että ei elämän "arvoa" voi mitata niin konkreettisesti kuin sinä parhaillaan teet. Ihmisen vahvuus lähtee jostain sisältä, ei pankkitilin saldosta. On pinnallista toitottaa ympäristölle, kuinka hyvin toimeentuleva on. Sitäpaitsi: harva ikäisesi ihminen on pelkästään omilla tuloillaan (kesätöistä?) tienannut niin paljon, että pystyy ostamaan omilla rahoillaan auton, asunnon jne. Monet opiskelevat ja elävät maksalaatikolla ja pinaattilätyillä. Ei kai sinulla vain ole varakkaat vanhemmat/sukulaiset, jotka ovat aina merkkipäivinä sponsoroineet pankkitiliäsi? Itse rahansa tienanneet nimittäin eivät yleensä kehuskele niillä...
Sitten kun elämänkokemusta karttuu, ajatusmaailma ja arvot muuttuvat kummasti. Elämää nähneet ihmiset osaavat olla suvaitsevia, voivat asettua toisen ihmisen asemaan ja viitata kintaalla sivuseikoille (esim. raha). He eivät mittaa arvoaan sen mukaan, tienaavatko niin ja niin paljon. Jos joku on hyvä tyyppi, hän on sitä ainakin minulle myös matti kukkarossa. Siivelläeläjät ovat luku erikseen.
Henkinen pääoma erottaa aina fiksut ihmiset materialistisista pintaliitäjistä.
"-- ei elämän "arvoa" voi mitata niin konkreettisesti kuin sinä parhaillaan teet. Ihmisen vahvuus lähtee jostain sisältä, ei pankkitilin saldosta. On pinnallista toitottaa ympäristölle, kuinka hyvin toimeentuleva on."
Oma vahvuuteni tulee vain ja ainoastaan uskosta omiin kykyihini, minkä olenkin todistanut itselleni esim. esimällä ja saamalla erilaisia töitä ja sopeutumalla vaikeisiinkin olosuhteisiin, joskus jopa pakottamalla itseni eteenpäin vaikkei kovinkaan moni olisi jaksanut siinä tilanteesa.
Joten: pankkitilini antaa vain pientä varmuutta huomisesta, siitä että esim. vaikka menettäisinkin työpaikkani, en jäisi tyhjän päälle. Arvoasteikossani raha on aika lailla häntäpäässä.
"Sitäpaitsi: harva ikäisesi ihminen on pelkästään omilla tuloillaan (kesätöistä?) tienannut niin paljon, että pystyy ostamaan omilla rahoillaan auton, asunnon jne. Monet opiskelevat ja elävät maksalaatikolla ja pinaattilätyillä. Ei kai sinulla vain ole varakkaat vanhemmat/sukulaiset, jotka ovat aina merkkipäivinä sponsoroineet pankkitiliäsi? Itse rahansa tienanneet nimittäin eivät yleensä kehuskele niillä..."
Tuo viimeinen lause kuulostaa katkeralta. Totuus on, että minä nimenomaan uskallan puhua rahoistani (huom. en siis kehuskele, vaan PUHUN), koska olen ne kaikki itse ansainnut. Vanhempani ovat sitä kaikille tuttua keskiluokkaa, joka ansaitsee mukavasti mutta ei kuitenkaan ostele jälkikasvulleen muuta kuin ruokaa ja koulukirjoja (btw, kustansin omat kirjani jo lukiossa).
Niin, olen siis tehnyt paljon duunia jo 17-vuotiaasta, mutta vain kesäduunista ei todellakaan ole kyse. Esim. lukioaikana minulla ei juurikaan ollut vapaa-aikaa, kaikki koulun ulkopuolinen aika meni harrastuksiin ja duuniin (kaupan kassa, blokkari baarissa, lehtijakelua, lipputiskillä istumista, siivoushommia) eli tein kaikkea mitä eteen tuli, ja siinä sivussa pistin rahaa tilille siinä kun kaverini joivat omat tulonsa tai tuhlasivat ne muuten.
Käytin siis rahaa sen verran kun tarvitsin, mutten tuhlaillut tarpeetomasti. Olen kyllä huomannut jo, että ko. ominaisuus on todella harvinaista ikäisilläni, ja monelta olenkin kuullut katkeraa kommenttia sarjasta "vanhempasi ovat kai kaiken maksaneet". Niin, ja tuli kuule sitä tonnikalaa ja pinaattilettuja vedettyä sen verran ettei ihan heti tee mieli. Joten on se opiskeljan arki koettu ihan kympillä.
Ai niin, hyväkuntoisen käytetyn auton saa jo 8000-15000 eurolla, joista ei tarvitse maksaa kuin 20-30 % käsirahan, loput voi maksaa erissä rahoituksella. Ja alle 29-vuotiaana tulee asuntolainantakaus valtiolta. En siis mikään kroisos ole, vaan osaan suunnitella hyvin.
"Sitten kun elämänkokemusta karttuu, ajatusmaailma ja arvot muuttuvat kummasti."
Sepä se. Yksi syy siihen, miksen halua jämähtää kotiin haisevien tenavien kanssa, vaan suoritin kunnialla koulutuksen loppuun (ei muuten oo helppoa, kun tekee ohessa paljon duunia), ja nyt haluan luoda uranpätkää (en siis ole kylmä tunteeton urabitch) ja matkustella, ja mietiä lapsia sitten kun todella haluan niitä enkä nyt, kun en pidä koko ajatuksesta.
Elämänkokemusta siis hankkimassa, edelleen.
"Henkinen pääoma erottaa aina fiksut ihmiset materialistisista pintaliitäjistä."
Tosin maallinen pääoma ei sulje pois henkistä pääomaa. Molemmat voi saada samassa paketissa. Mutta onhan niitäkin, joilla ei ole kumpaakaan, ja hehän haukkuvat kaikki kauniit tyhmiksi ja eteenpäin kiitäjät pyrkyreiksi...
Selittelet täällä vain omia tekemisisiäsi ja yrität vakuutella muille, kuinka hyvä ja menestyvä olet. Ja pönkittääksesi omaa huonoa itsetuntoasi yrität arvostella muita ja kehua itseäsi vielä enemmän.
Et kai vain luule, että olet ainoa koulutettu ihminen tällä palstalla? Ja et kai vain luule, että olet ainoa ihminen, joka on joskus mennyt läpi harmaan kiven saavuttaakseen jotain? Ja et kai luule, että kaikki täällä sinulle kirjoittaneet ovat kouluttamattomia tyhjätaskuja, jotka ovat sinulle kateellisia käytetystä autostasi?
Olet naurettava ja lapsellinen. Suorastaan säälin sinua.
Tiesitkö muuten, että on olemassa hyvinkin koulutettuja ihmisiä, jotka silti ovat mielellään jonkin aikaa kotosalla lastensa kanssa välittääkseen heille aitoja arvoja. Lapset eivät muuten ole mitään haisevia tenavia, vaan suloisia, pieniä aivan samanarvoisia yhteiskunnan jäseniä kuin sinun kaltaisesi omahyväiset kehuskelijat.
Etkö jo huomaa minkälaista palautetta saat? Sen sijaan, että viesti menisi sinullekin perille, jatkat itsesi kehumista.
En ole yhtään ihmeissäni, että et löydä sopivaa miestä itsellesi. Tai jos löydät, voin hyvin ymmärtää että he pettävät tai juovat. Elämä kanssasi on varmaan kovin vaikeaa - jos toinen osapuoli on niin vakuuttunut omasta kauneudestaan ja menestyksestään kuin sinä, niin yhteiselo voi olla todella vaikeaa.
Ja tuosta "vahvuudestasi" sen verran: ihmisen vahvuus kasvaa ja tulee esiin vasta siinä vaiheessa kun joutuu käymään oman jaksamisensa ja osaamisensa äärirajoilla. Älä tule jauhamaan soopaa jostain koulutuksestasi ja lehtien jakamisesta, elämässä tulee eteen paljon vaativampia tilanteita, joista sinulla ei ole vielä aavistustakaan. Keskustelemme asiasta aivan eri tasolla, viestini ei vain yksinkertaisesti mene perille kun sinulla ei ole vielä valmiuksia ymmärtää asioita.
Sinulla on mielipiteesi minusta ja voit pitää sen omaansi. Vastasin juuri sillä tavalla kuin olet ansainnutkin. En jaksa noteerata pikkunaisen kiukunpuuskia, olet todellakin lapsenkengissä. Kaikkea hyvää sulle.
Mitä pahaa siinä on, jos toinen sanoo menestyneensä omalla työllään? Jos joku kehuu itseään, niin miten se aina onnistutaankin kääntämään siten, että kyseessä onkin heikkous, ei vahvuus?
Ja jos joku ei halua lapsia ja haluaa keskittyä uraansa, niin so what? Kai sitä ihminen saa käyttää elämänsä siihen mihin lystää? Miksi kaikkien pitäisi elää tavalla, jonka itse näet parhaaksi?
Sinänsä huvittavaa on se, että sorrut itse juuri siihen, mistä alkuperäistä syytät, toisen ihmisen arvosteluun ja jopa suoranaiseen panetteluun.
tämä viestiketju, varsinkin alkuperäinen kirjoitus. Kysymyshän oli nimenomaan "Mitä vikaa?". Eli silloin alkuperäinen kirjoittaja pyytää (!!!) ottamaan kantaa. Jos ei sitten pokka kestä lukea vastauksia ja arvostelua, ei kannata edes kysyä!
Ja lueppa vielä viestini uudestaan, en ole missään vaiheessa edes maininnut sanaa "ura", siis en missään vaiheessa. En ole missään vaiheessa väittänyt, että olisi parempi hoitaa lapsia kuin luoda ura. On vain typerää jakaa (lähinnä) naiset koulutettuihin, menestyviin uranaisiin ja "haisevia tenavia" hoitaviin.
Enkä ole koskaan markkinoinut jotain elämäntyyliä toista paremmaksi. Muistutin vain siitä, että on olemassa korkeasti koulutettuja naisia, jotka pitävät tärkeänä ottaa itse vastuu omien lasten kasvatuksesta. Eikä heidän "jämähtämistään" pidä halveksua!
Sitäpaitsi sinä et muuten edes tiedä, olenko itse uranainen vai perheenäiti vai molempia. Kannattaa lukea viestit kunnolla ennenkuin alkaa tulkitsemaan sinne mitään ylimääräisiä.
Alkuperäinen kirjoittaja puhui tosiaankin naisista, jotka "jämähtävät kotiin hoitamaan haisevia tenavia". On hävytöntä ja törkeätä puhua lapsista "haisevina tenavina". Sellainen ihminen on todella säälittävä! Kyllä me kaikki ihmiset olemme samanarvoisia, myös lapset. Ei ole mikään ihme, ettei miestä löydy jos tuollaisella asenteella on liikkeellä.
Ja sinullakin näytti menevän ohi se, mitä tarkoitin henkisellä pääomalla ja elämänkokemuksella. Ei ura ja mammona ole kaikki kaikessa, on lapsellista jakaa naiset sen perusteella menestyjiin ja luusereihin ja samalla ihmetellä, että miksi miehet kaikkoavat ympäriltä.
Mitä sitten, jos ap. pyysikin mitä vikaa kysymyksellään kannanottoja? niitä annetaan aiheesta, tosin kuin sä teit. oikeesti, kuullostat ihan joltain onnettomalta yh-mammalta jota kismittää ku jollakin menee hyvin. mee itsees äläkä tuu takas niin teet ison palveluksen maailmalle.
"Mitä sitten, jos ap. pyysikin mitä vikaa kysymyksellään kannanottoja?"
Jotta yleensä saa mitä tilaa.
Tosin tässä tapauksessa olisi ollut kohteliasta jo alunperin ilmoittaa, että haluaa ainoastaan vastauksia, jotka tukevat alkuperäisen omaa käsitystä tilanteesta ja itsestään.
... todella asiallinen kannanotto onkin!
ja parasta onkin mitä sunkaltaiselle kitisijälle voi tarjota. kun et järkipuhetta tajua vaan alat vääntää omaa juttua ja haukut heti muut maanrakoon jos joku on eri mieltä kanssas. ei sun kaa jaksa väitellä, naputtele tänne mitä huvittaa ku ei sul näytä muutakaan tekemistä olevan ku kirjoitella sivujen pituisia tekstejä suu vaahdossa.
...luetunymmärtämiskyvyssäni ei ole mitään vikaa.
Mielestäni nimenomaan markkinoit perhe-elämän olevan ihmistä kasvattavaa ja tarjosit tätä alkuperäiselle ratkaisuksi hänen "ongelmiinsa". Tässä lainaus omasta tekstistäsi, jotta ei jää epäselväksi: "Siihen mennessä olet ehkä tavannut jonkun sinulle sopivan miehen, saanut lapsia ja viettänyt vähemmän itsekeskeistä elämää."
Kyseenalaistan väitteesi: kaikille perhe-elämä ei syystä tai toisesta tule kyseeseen.
En halveksu ketään, enkä ole tehnyt päätelmiä sinun asemastasi työ- tai perhe-elämässä. Voisitko osoittaa selvästi missä vaiheessa olen näin tehnyt?
Mielipiteitään saa toki esittää, mutta mikäli palautteesi on lähinnä tasoa "olet säälittävä, etkä saa ketään", kehoittaisin miettimään, mikä tarve itselläsi on näin kirjoittaa ja mahdollisesti pahoittaa jonkun mieli.
Elämän kokemusta ja henkistä pääomaakin on niin monenlaista. Maallinen mammona ei itselleni merkitse juuri mitään ja oma omaisuuteni on erittäin vähäistä. Toisaalta ymmärrrän, että joillekin se saattaa olla tärkeäkin juttu, eikä ei se tee heistä automaattisesti pinnallisia. Ketään en ole jaotellut luusereihin tai menestyjiin. Totesin vain, että jotkut valitsevat mieluummin uran kuin lapset ottamatta kantaa kummankaan vaihtoehdon paremmuuteen. Valitettava fakta on kuitenkin se, että _menestyäkseen_ työelämässä ihan tosissaan, naisen on todella vaikea jäädä kotiin vuosiksi.
Tottakai markkinoin perhe-elämän kasvattavuutta. Perhe-elämä nimittäin ON ihmistä kasvattavaa. Lapsia kasvattaessa nainen/mies joutuu joskus myös oman osaamisensa ja jaksamisensa äärirajoille, mikä sinänsä kasvattaa ihmistä henkisesti. Useimmissa tapauksissa liika itsekeskeisyys ja ehdottomuus karsiutuu. Mutta silti en ole puhunut missään vaiheessa uravastaisesti.
Viittasit siihen elämäntapaan, jonka minä itse näen parhaaksi. "Miksi kaikkien pitäisi elää tavalla, jonka itse näet parhaaksi?". Ai etkö tarkoittanutkaan minua?
Halveksumisella viittasin alkuperäiseen kirjoittajaan, joka viestissään puhuu "jämähtäneistä" naisista, jotka hoitavat "haisevia tenavia". Tämä on halveksuntaa. Samoin jaottelu luusereihin ja menestyjiin viittaa alkuperäiseen kirjoittajaan. Hän viittaa aikaisemmissa viesteissään mm. puunkuoren välissä eläviin naisiin, jotka elävät miestensä siivellä. Ja sinähän puolustit alkuperäisen kirjoittajan kannanottoja, vai ymmärsinkö kaikki väärin?
Sellainen ihminen, joka todella puhuu "haisevista tenavista" ON säälittävä eikä anna kovin kypsää kuvaa itsestään. Kyllä, hän on mielestäni todella säälittävä! Ko. kommentti loukkaa lasten ihmisarvoa ja loukkaa myös vanhempia.
Enkä todellakaan ihmettele, jos alkuperäisen kirjoittajan on vaikea löytää tuolla asenteella miestä. Ensinnäkin hyvin moni 23-vuotias mies voi kuitenkin jossain vaiheessa kuvitella saavansa niitä tenavia. Kovin lapsirakasta vaikutelmaa alkuperäisestä kirjoittajasta ei tämän perusteella tule. Toiseksi kovin itsekeskeisen ihmisen kanssa olo on vaikeaa, varsinkin jos elämä pyörii oman osaamisen ja mammonan ympärillä. En siis todellakaan ihmettele!
Ja kaikkein viimeiseksi: elämänkokemus ja elämykset eivät ole sama asia!
Kukaan ei voi pysyä järjenjuoksussasi mukana, kun tunnut itsekin sekoittavan eri kirjoittajien kommentit toisiinsa. Mikäli vastaat minun viestiini, niin voisitko selvästi ilmoittaa, mitkä kohdat ovat kommentteja minulle ja mitkä mahdollisesti jollekulle toiselle. Kommunikointi kun helpottuu huomattavasti, nääs.
Miksi perhe-elämä on niin kasvattavaa johonkin muunlaiseen elämään verrattuna? Jokainen meistä kuitenkin elää omaa elämäänsä ja on varmasti asiantuntija omissa asioissaan. Jos joku ei halua lapsia, niin so what? Itsensä kun voi pistää äärirajoille niin monella muullakin tavalla ja kasvaa henkisesti vaikka millaisiin mittoihin ilman lapsiakin.
Luet kuin piru raamattua "haisevista tenavista" ja "jämähtäneistä äideistä". Jäitä hattuun! Oleelliset pointtisi menevät ihan hukkaan tuollaisella meuhkaamisella.
Minä en varsinaisesti "puolusta" täällä kenenkään mielipiteitä, puolustan vain ihmisen oikeutta olla sellainen kuin on!
Jos olet kovin itsevarma ja "tiedät" mitä tahdot niin mies kyllä huomaa tämän tajuisesti tai alitajuisesti. Sitten kun selviää, että olet materialisti ja laskee 1 1 niin tulee sellainen olo että "tiedät mitä tahdot ja se on rahaa/materiaa". Koska miehellä ei ole antaa sitä sinulle mitä haluat, niin mies katoaa.
Mieti tältä pohjalta millainen on se mies joka sinun kanssasi suostuu yhteiseloon? Millainen on mies, joka materiantarpeestasi huolimatta suostuu olemaan kanssasi? vastaus: ne ovat niitä joita "ei haittaa" että saavat siitä varallisuudesta osansa. Tästä taas voi tulla oma ongelmansa.
Itse en ainakaan tahdo naista joka "tietää mitä tahtoo" ja kun katson ympärilleni ja huomaan että se mitä hän tahtoo on raha ja materia niin en taatusti soita takaisin. Ei kiitos.
Jos oikeasti tahdot miehen itsellesi etkä tunne olevasi materialisti niin muutamia ohjeita:
- Yritä tehdä miehestä "tarpeellinen", jos mies ei näe itseään tarpeelliseksi niin se katoaa.
- Anna miehen maksaa lasku, jos mies tätä tarjoaa. Ole toki valmis myös maksamaan oma osuutesi.
- Älä esittele omaisuuttasi ainakaan suhteen alkumetreillä: älä missään nimessä kerro palkkaasi, älä pistä treffeille päälle kalliimpia mahdollisia kuteita mitä kaupasta löysit, yms yms.
- Siis yleisestikin yritä näyttää että pärjäät ilman sitä rahaa ja materiaa ja voit tulla onnelliseksi myös ilman niitä.
Tuo raha ja materia on oikeasti todella iso miesten peloittaja. Olen pahoillani. :( Poikkeuksiakin voi hyvällä tuurilla löytyä, mutta harvassa taitaa olla.
"Olen jo 13-vuotiaasta tiennyt, etten koskaan halua naimisiin enkä saada lapsia. Ei vieläkään tunnu omalta jutulta (olen nyt 23-vuotias)."
Tässäkin on yksi mikä taatusti karkoittaa osan miehistä, jossain vaiheessa. Mutta tämän ei pitäisi ainakaan ihan ekoilla deiteillä vielä näkyä. Paitsi jos kerrot tämän. Jos olisin naisen kanssa ekoilla treffeillä ja nainen vakuttaisi kovin itsevarmalta ja sitten pläjäyttäisi: "en tahdo koskaan naimisiin enkä lapsia" niin toi on kyllä aika iso karkoite sekin. Kyllä siinä miettisi itsekin kahteen kertaan soittaako takaisin.
"Sitten kun selviää, että olet materialisti ja laskee 1 1 niin tulee sellainen olo että "tiedät mitä tahdot ja se on rahaa/materiaa". Koska miehellä ei ole antaa sitä sinulle mitä haluat, niin mies katoaa."
Mielenkiintoista. Minä en siis halua materiaa, vaan aidon, tunteisiin, rakkauteen ja luottamukseen perustuvan parisuhteen, mutta jos minulla sattu olemaan (itse ansaittua) omaisuutta, olen automaattisesti materialisti? MITEN ihmeessä miehet tekevät tuollaisen päätelmän? MITEN?
"Millainen on mies, joka materiantarpeestasi huolimatta suostuu olemaan kanssasi? vastaus: ne ovat niitä joita "ei haittaa" että saavat siitä varallisuudesta osansa."
Tuossa osuit napakymppiin. Juuri tuollainen olikin toinen mieheni, joten siitä syystä (plus viina) jätin hänet, kun ensin yritin vuoden saada suhdetta toimimaan. En haluakaan "elättejä" ja huomaan, jos tapailemani mies on sellainen.
Ihmettelen vain, onko enää "kunnollisia" miehiä, joiden itsetunto kestää sen, etä naisen tulot ovat samaa tasoa kuin hänen, eikä nainen ole hänen kanssaan rahasta tai yksinolemisen pelossa, vaan pärjää kyllä omillaankin, mutta haluaa olla juuri tämän miehen kanssa rakkaudesta?
"Yritä tehdä miehestä "tarpeellinen", jos mies ei näe itseään tarpeelliseksi niin se katoaa."
Haluan rakkautta, huolenpitoa (henkisellä tasolla enkä kukkapukettia kerran viikossa ja thats' it). Tunteehan mies itsensä tarpeelliseksi, jos haluan häneltä materian sijasta vain henkistä puolta?
"Älä esittele omaisuuttasi ainakaan suhteen alkumetreillä: älä missään nimessä kerro palkkaasi, älä pistä treffeille päälle kalliimpia mahdollisia kuteita mitä kaupasta löysit."
No fear. Minusta ei päällepäin huomaa, paljonko minulla on rahaa. Ja pidän muutenkin palkoista puhumista hiukan omituisena, ellei tyhmänä.
"Siis yleisestikin yritä näyttää että pärjäät ilman sitä rahaa ja materiaa ja voit tulla onnelliseksi myös ilman niitä."
Olenkin! Ei materia onnea tuo, mutta varmuutta huomisesta. ja arvostankin vain sitä, että pärjään omillani, enkä sitä, että palkkani olisi isompi kuin deittikaverini pomolla.
"Tuo raha ja materia on oikeasti todella iso miesten peloittaja. Olen pahoillani. :( Poikkeuksiakin voi hyvällä tuurilla löytyä, mutta harvassa taitaa olla."
Niinpä, valitettavasti olenkin huomannut jo samat asiat itse. Ei kauhean kiva tilanne :(
"Jos olisin naisen kanssa ekoilla treffeillä ja nainen vakuttaisi kovin itsevarmalta ja sitten pläjäyttäisi: "en tahdo koskaan naimisiin enkä lapsia" niin toi on kyllä aika iso karkoite sekin. Kyllä siinä miettisi itsekin kahteen kertaan soittaako takaisin."
Ehei, tuota ei kukaan tapailemistani miehistä edes tiedä! Pidän asian omanani ja se tulee esille jos on tullakseen vasta sitten kun suhde etenee vakavammaksi, eli seurustelutasolle. Ja totta on sekin, etten halua lapsia juuri nyt, kuten tuskin monikaan 23-vuotiaista miehistä, mutta tietysti saatan olla eri mieltä sanotaan viiden vuoden kuluttua. Olen vaan sattumoisin nähnyt pahimpien riitojen kumpuavan siitä, kun toinen hinkuu lasta (yleensä nainen) ja mies haluaa karata.
Viestisi ovat ristiriitaisia. Ensimmäisessä viestissä korostit rahaasi ja omaisuuttasi. Ymmärsin siitä, että mielestäsi miehet eivät kestä sitä, että olet taloudellisesti itsenäinen. Nyt sitten tässä viestissä kirjoitat:
"Minä en siis halua materiaa, vaan aidon, tunteisiin, rakkauteen ja luottamukseen perustuvan parisuhteen, mutta jos minulla sattu olemaan (itse ansaittua) omaisuutta, olen automaattisesti materialisti? MITEN ihmeessä miehet tekevät tuollaisen päätelmän? MITEN?"
Jos sinä korostat omaisuuttasi ja taloudellista itsenäisyyttäsi miehille, tokihan he luulevat sinua materialistiseksi. Jos taas et korosta rahavaroja, miksi miehet kaikkoaisivat sinun ympäriltäsi taloudellisen itsenäisyytesi vuoksi, kuten aikaisemmin viesteistäsi ymmärsin.
En nyt oikein ymmärrä, että millaisia signaaleja sinä miehille annat. Näissä kirjoittamissasi viesteissä korostuvat raha ja itsenäisyys.
Yksi juttu. Ekassa viestissäsi kirjoitit, että haluat treffeillä maksaa kaiken omasi itse. Toisaalta kirjoitit, että tarjoat herkästi ystävillesi baarissa. Mikset itse voi ottaa tarjouksia vastaan, jos kuitenkin annat niitä muille?
"Viestisi ovat ristiriitaisia. Ensimmäisessä viestissä korostit rahaasi ja omaisuuttasi. Nyt sitten tässä viestissä kirjoitat: "-- en siis halua materiaa, vaan aidon, tunteisiin, rakkauteen ja luottamukseen perustuvan parisuhteen-- "
Olet oikeassa, kirjoitin hiukan epselvästi. Pointtini siis on, että en haluakaan miehiltä rahaa enkä omaisuutta, vaan henkistä puolta parisuhteeseen. Minusta on loogista, että mies tuntisi itsensä tarpeelliseksi ja rakastetuksi, vaikkakin haluan häneltä "vain" välittämistä ja rakkautta enkä rahalla ostettavia asioita. (Korjatkaa ihmeessä, jos oletukseni on väärä.)
MUTTA se, että minulla on rahaa, tulee esille jossakin muodossa jossakin vaiheessa, en siis kailottele siitä, ja ongelma alkaakin, kun mies alkaa vertailla tulojamme tai esim. asuntojamme, tms ja tuntee itsensä huonommaksi (usein ilman järkevää syytä, näin ainkain mielestäni). Tai sitten yrittää päästä elämään siivellä (onneksi olen oppinut erottamaan sen jo alkuvaiheessa).
"Jos sinä korostat omaisuuttasi ja taloudellista itsenäisyyttäsi miehille, tokihan he luulevat sinua materialistiseksi. Jos taas et korosta rahavaroja, miksi miehet kaikkoaisivat sinun ympäriltäsi taloudellisen itsenäisyytesi vuoksi, kuten aikaisemmin viesteistäsi ymmärsin."
Okei, en siis korosta omaisuuttani, en edes puhu tyyliin: "mulla on oma auto ja oma asunto ja olen rikas". Ehei. Kuitenkin miehet huomaavat usein esim. juuri autostani, etten ole rahaton vaan päinvastoin, tai suhteen edettyä jo hiukan pidemmälle katselevat ymmällään miten kauniisti ja kalliisti asuntoni on sisustettu. Siihen kun yhdistetään pari kysymystä siitä, mikä on asemani yrityksessä, mitä tehtäviä teen jne, tyhmempikin tajuaa että rahaa on. Enkä halua valehdella vähättelemällä asemaani, teen rakasta duunia ja nautin siitä, olen onnellinen. Tekisin samaa pienemmälläkin palkalla, mutta kukapa pyytäisi saada palkanalennusta? :)
Olen tullut siihen päätelmään, että taidan vain vetää puoleeni joko hyväksikäyttäjiä tai itsestään epävarmoja miehiä. Näin ollen vika on siis minussa(kin).
" -- tarjoat herkästi ystävillesi baarissa. Mikset itse voi ottaa tarjouksia vastaan, jos kuitenkin annat niitä muille?"
Niinpä. Hyvä kysymys. Tuota en olekaan ajatellut itse. Olen kai rajoittanut ko. asian vain ystäväpiiriini, koska en kaivele lompakkoa heti kun ystäväni tarjoavat, mutta miesten suhteen tilanne on toinen. Kai sekin juontaa juurensa huonoista parisuhteista. Taitaa olla terapeutille asiaa tällä neidolla...
"Ehei, tuota ei kukaan tapailemistani miehistä edes tiedä! Pidän asian omanani ja se tulee esille jos on tullakseen vasta sitten kun suhde etenee vakavammaksi, eli seurustelutasolle. Ja totta on sekin, etten halua lapsia juuri nyt, kuten tuskin monikaan 23-vuotiaista miehistä, mutta tietysti saatan olla eri mieltä sanotaan viiden vuoden kuluttua."
En itsekään usko, että tämä on se miesten peloittaja tässä tapauksessa.
Jos itse olisin aivan rutiköyhä opiskelija ja alkaisin tapaamaan naistaan joka on hyvin itsenäinen ja hyvin toimeentuleva niin tuntisin kutistuvan suurinpiirtein hiiren kokoiseksi ja tahtoisin vajota maan alle. Miten voin tapailla naista jonka rinnalla tunnen itseni hiiren kokoiseksi? Veikkaan, että tämä reaktio tulee kaikilta miehiltä ihan alitajunnasta. Kuitenkin tuo aiheuttaa miehessä sen reaktion, että se hakee oman itsetuntonsa takaisin...ja senhän saa takaisin helposti. Jättämällä naisen. Veikkaanpa, että harva mies osaa käsitellä niitä tunteita niin että pääsee tuosta yli muulla tavalla. Paitsi ne jotka tahtovat varallisuudesta osansa.
Itseäni ainakin helpottaisi huomattavasti, jos olisin naista varakkaampi. Mutta jos sittenkin naisesta puhkuu kahta asiaa: itsenäisyys ja materialismi, niin kyllä sitä alkaa siinäkin kohtaa miettimään, että mihin minua sitten tarvitaan.
Mutta jokatapauksessa jos nyt jotain neuvoja pitäisi antaa niin veikkaan, että tuo helpottuu siinä kohtaa ainakin vähäsen jos mies on myös hyvin toimeentuleva.
Kokeile piilotella varojasi niin kauan, että saat miehen tykkäämään sinusta paljon. Ja kokeile iskeä vähän varakkaampia miehiä. En nyt keksi ainakaan tässä mitään muuta tähän hätään. :-/
Kyynikko(ko)?,
Tuskin ongelmasi miesten kanssa on rahasi ja omaisuutesi. Etenkään, jos et siitä kailottele kylillä. Ainahan niitäkin ukkoja löytyy, jotka haluavat naisensa olevan taloudellisesti riippuvaisia heistä, mutta varmasti meidän ikäpolvesta löytyy myös niitä, jotka eivät koe naisen taloudellista itsenäisyyttä ollenkaan pahana juttuna.
Vaikutat aika ehdottomalta ihmiseltä ainakin kirjoittaessasi. Sanotko ajatuksesi myös ääneen näin ehdottomina? Se saattaa pelottaa monia.
Pelkäätkö jotakin? Rakastumista? Sitä tunnetta, ettet ehkä pystykään kontrolloimaan kaikkea elämässäsi vaan olet emotionaalisesti riippuvainen toisesta? Jos se toinen vaikka pettää ja jättää?
Kovalla asenteellasi saatat pelottaa miehet ympäriltäsi, koska kukaan ei näe kuoresi alle sitä ihmistä, joka oikeasti olet. Olet maininnut sivulauseissa huonot kokemuksesi parisuhteissa. Löytyisikö sieltä vastaus esittämiisi kysymyksiin?
Voit miettiä vaikka loppuelämäsi, miksi miehet ovat sellaisia kuin ovat. Tosiasia kuitenkin on, että kaikki miehet eivät ole kuvaamasi kaltaisia. Älä sorru yleistyksiin! Omalla asenteellasi voit vaikuttaa siihen, millaisia ihmisiä tapaat.
Eikä se terapiakaan huono vaihtoehto ole. Itse opin ainakin siellä melkoisesti. Ja lakkasin tekemästä yleistyksiä ihmisistä. Juu, ja sitten löytyi sellainen mies, jonka kanssa on hyvä olla. =) Vaikka jossakin vaiheessa kyynisimmilläni pidin moista täytenä mahdottomuutena!
"Pelkäätkö -- ettet ehkä pystykään kontrolloimaan kaikkea elämässäsi vaan olet emotionaalisesti riippuvainen toisesta? Jos se toinen vaikka pettää ja jättää? Olet maininnut sivulauseissa huonot kokemuksesi parisuhteissa. Löytyisikö sieltä vastaus esittämiisi kysymyksiin?"
Jep, you've got the point! Olen siis tullut niin pahasti loukatuksi aikanani (sekä nähnyt samaatapahtuvan muille), että haluan taata itselleni ainakin asunnon ja toimeentulon. Mikä ei mielestäni estä miehiä rakastumasta minuun, enhän havittele heiltä rahaa.
Enkä pelkää kontrollin menettämistä, haluan rakastua. Se on ihana tunne. En vain halua ottaa ekaa vastaantulijaa, vaan saada miehen, joka ei säikähdä lujaa luonnettani eikä näe minua vain rahaongelmiensa ratkaisuna, siinä kaikki.
Kyynikko(ko)?,
ehkä sun vain pitää odottaa rauhassa, että löydät "arvoisesi" ihmisen, joka sinua sellaisena kunnioittaa kuin olet. Jos olet tyytyväinen itseesi, niin tuskinpa sinun kannattaa itseäsi lähteä tunkemaan johonkin sellaiseen muottiin, johon et tunnu mahtuvan.
Jotkut meistä tuntuvat aina helposti löytävän sen toisen rinnalleen. Toiset taas joutuvat etsimään pidempään. Toisaalta yleensä sellaiset suhteet sitten kestävätkin pidempään, jossa ollaan maltettu katsella pidempään ihan oikeasti itselle SOPIVAAA kumppania.
Itse ymmärrän pointtisi siitä, että haluat itse vastata omasta toimeentulostasi. En todellakaan näe siinä mitään ihmeellistä.
Oletko muuten kysynyt esimerkiksi ystäviltäsi, millaisena he näkevät sinun käytösesi miesten kanssa? Jos käyttäydyt huomaamattasi siten, miten et haluaisi? Itselläni oli ainakin jossakin välissä niin pahasti karvat pystyssä kaikkien miesten kanssa, että kaikki pitivät minua ihan hirveänä akkana. Kyyninen asenteeni näkyi satojen tai jopa tuhansien kilometrien päähän. ;) Onko sinulla miehiä ystävinä tai kavereina? Millainen on yleinen asenteesi miehiin?
Ehkä vanhat haavat edellisistä suhteistasi eivät ole vielä parantuneet? Itselleni kävi nimittäin niin, että kun omat haavat edellisistä suhteista paranivat, uskalsin taas olla vähän vähemmän kyynisempi ja toisaalta taas hyväksyin yksinäisyyteni, niin hupsista keikkaa, en enää ollutkaan yksin!
Olen kysynyt asiasta ystäviltänikin, osa on niin suorasukaisia että sanovat totuuden vaikka loukkaisivatkin, mutta kukaan heistä ei näe minua miestenvihaajana tai ylimielisenä, eikä kyllä kukaan uusikaan tuttavuus sellaiseksi minua määrittele.
Olen kuullut selaistakin että minulla on liikaa rahaa ollakseni normaali, mutta tarkempaa selitystä en saanut vaikka kysyinkin (tämän sanoi eräs mies, jota tapailin). Enkä ota vastaan muuta kuin perusteltua kritiikkiä.
Vanhojen suhteiden tuomat haavat (eli epäluottamus miehiin) ovat jo parantuneet, olen käsitellyt asian itseni kanssa ja se on todellakin menneen talven lumia (traumoja ei jäänyt, mutta tarvie tulla toimeen omillaan vahvistui).
Luulen, että juuri edellisistä suhteistani onkin tullut se palava halu varmistaa itselleen taloudellinen selvityminen, mikä on mielestäni ihan jees. Pahempaahan olisi, jos etsisin miestä ratkaisemaan ongelmani.
Ja nytkin pidän hauskaa, nautin elämästäni, enkä ole haku päällä epätoivoisesti. Alkuperäiseenkin viestiin sain idean, kun mietiskelin taas kerran pitkään, miksi ihmeessä ei tule vastaan sitä joka ei olisi rahan perään eikä säikähtäisi luonnettani.
Olen varmasti hankalakin joskus, mutta niinhän me kaikki. Ja huom. en todellakaan ole leimannut kaikkia miehiä sioiksi tai huonoiksi kahden exäni perusteella, eihän siinä ole mitään järkeä. Olen tavannut hyviä miehiä ja tiedän tapaavani tulevaisuudessakin.
Joskus vaan tuntuu niin epäreilulta ja ahdistavalta saada taas yksi "ei toiminut" -merkintä muistiin...
Tässä ketjussa aika moni on asennettasi pitänyt jotenkin "vääränä", mutta mielestäni siinä ei ole mitään vikaa! Ei naisen tarvitse olla mikään avuton hepsankeikka, jonka elämä on kiinni siitä, onko miestä vai ei. Ja mitä tarkoittaa "normaali"? Siis saadakseen parisuhteen, ihmisen pitäisi olla tietyn kaavan mukainen. AARGH!
Jos suhtautumisesi miehiin on kunnossa, eikä menneisyyskään paina, niin kaikki edellytykset kunnon suhteelle on olemassa. Voithan kokeilla vähän uusiakin ympyröitä, jos tuntuu, että ympärilläsi tuntuu pyörivän vain sellaisia tyyppejä, joille suhteen edellytyksenä tuntuu olevan naisen avuttomuus.
Itsekin mietin pitkään, että mikä ***vetti on vikana, kun parisuhderintamalla oli täysin kuollutta pitkään. :-/ Toisaalta kun sitten kaikkien "einarien" jälkeen todella tärppäsi, ei yhtään harmita, että jaksoin odottaa.
Tuli vielä sellainen vaihtoehto mieleen, että koska vaikutat niin itsevarmalta ja "olen elämäni jo suunnitellut" niin se voi olla myös yksi iso este suhteen onnistumiselle. Katsos kun siinä kohtaa kun se mies tulee kuvioihin niin se elämä tarvitsee suunnitella uudelleen niin, että se vastaa molempien tarpeita. Jos mies saa sellaisen kuvan ettet ole tällaiseen valmis niin eihän se sitten miestä kiinnosta.
Mies haluaa olla suhteessa myös jossain määrin "pomo". Jos annat kuvan, että "minä määrään, minä olen pomo" niin kyllä se peloittaisi ainakin minut aika nopeaa pois. Itseasiassa tuollaiset naiset ovat minusta niitä vähiten "haluttavia". Siksi puhuinkin aiemmin siitä että jos mies tahtoo maksaa laskun niin anna miehen maksaa se. Se on ainakin askel oikeaan suuntaan, mutta onhan sitä paljon muutakin.
Itse uskon, että pelkäät sitä, kun mies voi muuttaa elämäsi. Olet suunnitellut kaikki niin hyvin ja ei tarvita kuin yksi mies joka sekoittaa koko pakan uudelleen. Tämä taas voi heijastua käytökseesi jollain tavalla, kun olet miesten kanssa.
Ei se toimi siten, että päätät elämäsi ja tahdot vain miehen mukaan "rakastamaan ja hellimään". Jos olet jo täysin elämästäsi päättänyt niin kukaan mies ei halua tulla mukaan pelkästään SINUN ehdoillasi SINUN pomppupalloksi. Jotenkin sinusta sai sellaisenkin kuvan, että jos joskus sinun kanssasi pitäisi seurustella tai jopa asua yhdessä niin sinä päättäisit kaikesta ja miehen vain pitäisi tyytyä siihen mitä päätät. Jos mies ei suostu -> nalkutus, tappelu.
Minusta se muutos pitää aloittaa aina omasta itsestä. Itse omalla käytöksellään sen päättää millaisia miehiä tahtoo vetää puoleensa. Kuitenkin, jos omasta mielestä ei itsessä ole mitään vikaa niin muuttuminen voi olla melko hankalaa.
Tämä on nyt mennyt vähän syyttelyksi ja kaikki tuntuvat löytävän vikaa sinusta. Tämä syyttely tottakai tekee sen, että toinen menee helposti puolustuskannalle mikä on ihan ymmärrettävää. Itse kuitenkin en todellakaan tahdo syytellä vaan auttaa. Jokainen saa päättää oikeasti itse mitä tahtoo ja millaisen elämän elää. Jos olet sitä mieltä, että minä en ymmärrä mitään mistä puhun niin se on täysin sinun oikeutesi ja voit jopa olla täysin oikeassakin siitä etten ymmärrä mistä puhun. Tulkitse puheeni miten tulkitset. Sinä vain kysyit mikä mättää, kun ei saa miehiä ja minä vastasin niin rehellisesti kuin miehenä osasin.
Toivon vain, että lukisit ajatuksella mitä ihmiset ovat tänne kirjoittaneet ja teet niiden perusteella omat tulkintasi. Jos sittenkin olet sitä mieltä etteivät muut ymmärrä mistä puhutaan niin se on ihan ok.
Viestisi on niitäharvempia asiallisia ja olen samoilla linjoilla kanssasi, sinulta on tullut asiallisia neuvoja.
Ehkäpä pelkäänkin miehen sekoittavan elämän siksi, että tähän asti he ovat sekoittaneet sen huonolla tavalla.
En siis tyrkytä OLEN AINA OIKEASSA -asennetta, koska en ole aina oikeassa. Minun suustani kuulee kyllä lauseen "olen väärässä, anteeksi", muttei aiheetta. En siis pyytele anteeksi jos toinen on sika (näin kärjistettynä).
Ehkäpä seuraavan kerran annan miehen maksaa, ja tulenpaikalle julkisilla enkä päästä häntä asuntooni ihan heti... Katsellaan, josko tepsii.
Mutta kiitos sinulle hyvistä kirjoituksista, harva mies latelee noin fiksua tekstiä! :)
Tuo "einarit" -juttu oli hauska, kiitos piristyksestä :)
Ja nyt jaksan kyllä taas olla jonkin aikaa murehtimatta aihetta. Ihana lukea ihmisistä, joilla on ollut samanlainen tilanne, he ymmärtävät parhaiten :)
Minä suosittelen sinulle nyt asenteen tarkistusta. Jotenkin sinun viesteistäsi tulee koko ajan ilmi miehiä jotenkin alentava tai halveksiva asenne. Minäkään en tahdo syytellä, mutta asenteesi luultavasti paistaa läpi puheissakin, jos se tulee ilmi tekstistäkin noin selvästi:
"...harva mies latelee noin fiksua tekstiä! :)"
Oma tilanteeni ei nyt ehkä aivan samanlainen ole ollut, mutta pahoja ongelmia elämässäni miesten kanssa olen kuitenkin kärsinyt. Olen köyhä kuin kirkon rotta! ;-D Omat ongelmani liittyivät ehkä ennemminkin siihen, että joillekin miehille ongelmaksi muodostui uravalintani ja "älykkyyteni". Koin, että mut yritettiin tunkea johonkin bimbo-muottiin, johon nyt en vain sattunut sopimaan.
Prosessoin ajatuksiani seuraavasti:
a) Hyväksyin itseni sellaisena kuin olen. Luonteeni on mikä on.
b) Lakkasin tekemästä yleistyksiä: miehet sitä ja miehet tätä. Sitten sitä yllättäen alkoikin näkemään niitä muunkinlaisia ihmisiä!
Ihmisen omat ennakkoluulot kummasti toteuttavat aina itseään. Itse ainakin huomaamattani ajauduin aina vääränlaiseen seuraan ja sain taas lisää vahvistuksiani ennakkoluuloilleni.
Ainoa keino ratkaista tämänkaltaiset ongelmat on katsoa peiliin. Tällä mä en tarkoita sitä, että sinussa itsessäsi olisi jotain vikaa, en todellakaan! Vikaa löytyy ehkä toimintamalleista, joita huomaamattasi toteutat. Itse jouduin käsittelemään asioita n. puolitoista vuotta ennen kuin uskalsin kohdata ne oikeat ongelmani. Ja se oli aivan helvetin rankkaa aikaa.
Karu tosiasia on, että ihmiset sun ympärillä ei muutu. Sä voit joko yrittää vaihtaa "ympyröitä" tai muuttaa omia toimintamallejasi.
Ihmeellistä. Te ette tajua ihan kaikkea. Mä luin kaikki aloittajan viestit, mukaan lukien vastaukset kommentteihin, ja tajusin, että te olette vain takertuneet hänen kirjoittamiinsa sanohin, yksityiskohtiin, ja paisutelleet niitä tajuttomiin mittoihin.
Esim. aloittaja vastasi pikkumaisen, eiku siis pikkunaisen kysymyksiin "mistäs sait rahat, et kai vanhemmiltasi", kertomalla siitä miten hyvin hän suunnitteli, eli käytetty auto ja asuntolaina voivat hyvinkin olla mahdollisia, niin mitäs tämä kypsänoloinen nainen vastaa? "Minua ei käytetty autosi kiinnosta". Uskomattoman lapsellista tekstiä... Miksi kysyt ja sitten suutut? Johtuneeko siitä, että vastaus oli järkevä, uskottava ja loistava ratkaisuna?
Ja aloittajalle: rentoudu välillä, älä tee enempää kuin sun tarvii.
Ai niin, enkä mä ainakaan huomannu mitään miehiä halventavia juttuja. (Johtuuko siitä että olen mies?) Olisin vain hyvilläni jos nainen laittaisi vähän kampoihin aina välillä, sitä kivempi sitä olis valloittaa. Liian helppoja nakkeja, jotka haluaa perheen ja lapsia ja sitoutumista ja ovat kuin tarjottimella, on liikaa muutenkin. pelinainen, sanon minä ;)
näköjään kaikki. Mutta siitähän sitten otat vaimon itsellesi. Oma eukkoni tienaa kyllä hyvin, mutta ei ole koskaan kehuskellut noin rahoillaan. Ja turha muuten kehuskellakaan kun käykin sitten ilmi, että kaikki onkin pankin rahoilla velaksi ostettu, siitä ei alkuperäisessä ollut mitään mainintaa.
saamastani huomiosta. Mutta jos lainailet pätkiä tekstistäni, niin lainaa vain sellaista, mitä olen kirjoittanut, kiitos! Ja huomaan, että sinäkään et ymmärtänyt tekstini sisältöä.
Olen perustellut tuolla jo pariinkin kertaan, miksi kirjoittaja on minusta säälittävä. Ihmisiä ei voi luetella menestyviin ykkösnaisiin ja luusereihin kotiäiteihin. Ja vaikka se jotain kuinka ärsyttäisi, takerrun edelleen tuohon ilmaisuun "haisevista tenavista". Jos menee tuollaisia typeryyksiä lapsista kirjoittelemaan, täytyy myös laskea sen varaan, että vastauksia tulee. Piste.
Ja olen yrittänyt useaan kertaan saada sitä menemään perille, että elämää ja menestystä ei voi mitata noin konkreettisesti. Jostain helvetin syystä jotkut lukijat eivät sitä tajua, mutta näinhän elämässä aina käy. Jotkut asiat täytyy kokea, ennen kuin tietää, mistä puhuu. Ja iän karttuessa ajatusmaailmakin muuttuu kummasti.
Ja muistutan vielä siitä, että tämä on keskustelupalsta, ei mielistelypalsta. Jos kysyy jotain, vastauksiakin tulee. Kuten aiemmin tuolla jo sanottiin, sitä saa mitä tilaa. Eikä pelkästään aina mieluisia vastauksia. Mielipiteitä on erilaisia, minäkin aion edelleenkin JATKOSSAKIN ottaa kantaa asioihin, sopi se sitten muille tai ei.
Jos jollakin vielä vituttaa, niin siitä vain kommenttia tänne päin. Aivan sydämen kyllyydestä! Yritän vastailla aina kun jaksan, tosin minullakin on lapsia JA töitä, niin en ehkä ehdi joka helvetin piipitykseen vastailla.
Mies olen minäkin ja minusta aloittajan viesteissä paistaa omahyväisyys ja itsekeskeisyys läpi. Sanot, ettemme saisi takertua hänen puheisiinsa. No, mihinkä sitten pitäisi takertua? Hän kysyi neuvoa, että mikä mättää. Me olemme kertoneet, mikä mättää. Jos neuvot eivät kelpaa, niin ei voi mitään. Kannattaako niitä neuvoja kuitenkaan kysyä, jos ei ole halukas niitä ottamaan vastaan?
Minä olen ihan riittävästi ollut tekemisissä ns. itsenäisten naisten kanssa. Käytännössä itseään itsenäisiksi nimittävät ovat usein olleet itsekkäitä ja täysin joustamattomia monissa asioissa. Parisuhde on joustamista. Jos tuota ei ymmärrä, ei ole ihme, jos suhteet menevät perseelleen. Nykyinen vaimoni oli erittäin itsenäinen, kun aloitimme seurustelun. Hän ei vain pitänyt siitä meteliä. Itsenäinen hän on vieläkin, muttei pelkää myöntää, että on huomattavasti onnellisempi minun kanssani kuin oli yksin. Minusta tuossa on parisuhteen perusta, ei siinä, että pystyy itse hankkimaan itselleen auton, asunnon ja veneen.
minäkin olen yrittänyt koko ajan saada menemään alkuperäisen kirjoittajan tajuntaan.
Itsenäisyys tarkoittaa nimittäin aivan muuta kuin taloudellinen riippumattomuus. Itsenäisyys on eräänlaista suvereenisuutta eri elämäntilanteissa, joita ei sen myötä tarvitse kokea uhkana.
Ja nimenomaan tätä suvereenisuutta minä tarkoitan henkisellä pääomalla, joka kasvaa tottakai myös koulutuksen, mutta ennenkaikkea elämänkokemuksen myötä. Henkinen pääoma ei ole pelkkää älykkyyttä tai koulutusta! Suvereeni ihminen pystyy luottamaan toiseen ihmiseen, mikä on parisuhteen perusta. Hänen ei tarvitse toitottaa olevansa taloudellisesti riippumaton, eikä hän koe olevansa "puun kuoren välissä" eläessään "miehensä siivellä" (lainaukset alkuperäisen viesteistä).
Taloudellisen riippumattomuuden voi saavuttaa ahkeruudella ja periksiantamattomuudella, mutta ensimmäinen duuni valmistumisen jälkeen, asuntolaina ja käyttöluotolla ostettu auto eivät ole mitään itsenäisyyden merkkejä. On lapsellista pitää itseään parempana ihmisenä ja halveksia muita, eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Erittäin lapsellista on myös pitää itseään kauniina, liian hyvänä jollekin ja tulla sitä tänne toitottamaan.
Itsenäinen nainen on sitä edelleenkin myös parisuhteessa, kuten myös Tanen tapauksessa. Koska sellaisella naisella on tarpeeksi henkistä kanttia olla joustava ja ottaa vastuuta muista ihmisistä kokematta sitä uhkana. Ei todellista itsenäisyyttä menetetä parisuhteessa.
Jos "itsenäisyys" ja oman arvon tunto perustuu vain ensimmäiseen duuniin ja (velaksi ostettuun) materiaan, on elämässä vielä paljon opittavaa.
Omasta mielestäni on ...gröhöm... mielenkiintoista (?), että ihminen, joka väittää vastustavansa ihmisten kategorisointia luusereihin/menestyjiin on itse haukkumassa toista säälittäväksi.
Omasta mielestäni henkinen pääoma kasvaa parhaiten sillä, että hyväksyy sekä omat että muiden puutteet. Silloin sitä pystyy elämän ottamaan jotenkin rennommin ja tulee paremmin toimeen erilaisten ihmisten ja näkemysten kanssa. Kun ei meitä kaikkia kuitenkaan samasta muotista ole tehty! Onneksi! =)
Jos tosissaan täällä on ihmisiä, jotka haluaisivat neuvoa toista, niin luulisi tyylin olevan hieman erilainen kuin "oot lapsellinen". Miten tällainen kommentti voi auttaa ketään mitenkään eteenpäin? Tuollaisella kommentilla saa korkeintaan ihmisen defenssimekanismit pintaan: "ei vois vähempää kiinnostaa!"
Omasta mielestäni on ...gröhöm... mielenkiintoista (?), että ihminen, joka väittää vastustavansa ihmisten kategorisointia luusereihin/menestyjiin on itse haukkumassa toista säälittäväksi.
Omasta mielestäni henkinen pääoma kasvaa parhaiten sillä, että hyväksyy sekä omat että muiden puutteet. Silloin sitä pystyy elämän ottamaan jotenkin rennommin ja tulee paremmin toimeen erilaisten ihmisten ja näkemysten kanssa. Kun ei meitä kaikkia kuitenkaan samasta muotista ole tehty! Onneksi! =)
Jos tosissaan täällä on ihmisiä, jotka haluaisivat neuvoa toista, niin luulisi tyylin olevan hieman erilainen kuin "oot lapsellinen". Miten tällainen kommentti voi auttaa ketään mitenkään eteenpäin? Tuollaisella kommentilla saa korkeintaan ihmisen defenssimekanismit pintaan: "ei vois vähempää kiinnostaa!"
... ja sinä väitit minun lukevan "haisevia tenavia" kuin piru raamattua. Itse kuitenkin takerrut aina tuohon sanaan säälittävä, vaikka olen sen sinulle jo pariinkin otteeseen selittänyt, että (vielä kerran!) sellainen ihminen on säälittävä ja lapsellinen, joka halveksuu kotiäitejä ja niitä haisevia tenavia. Joko menee perille?
Ja tuon lapsellisenkin olen perustellut jo pariin otteeseen. Tämä on minun näkemykseni asiasta, luulisi sinullekin jo riittävän. Eikö sinulla juolahda enää mitään uutta mieleen? Haluatko sähköpostiosoitteeni, että voit jatkaa keskustelua tästä samasta asiasta? Voin selittää sen sinulle vielä viidennenkin(?) kerran.
Asiallinen keskustelu perustuu eri näkemyksiin, kritiikkiäkin voi tulla. Minä en esim. haistattele kenellekään tai hauku ketään vaikkapa kusipääksi. Mutta jos joku on mielestäni säälittävä tai lapsellinen, sanon sen kyllä. Keskustelu on silti aivan asiallista. Alkuperäinen kysyjä KYSYI nimenomaan, että "missä vikaa".
Minun kannanotoistani on näköjään tullut sinulle aivan henkilökohtainen ongelma. Valitan syvästi! Mutta mitäpä jos sinäkin esittäisit jotain rakentavaa etkä aina vain kyyläisi minun vastauksiani voidaksesi kommentoida/kritisoida niitä?
Säälittävää tuollainen lapsellinen vainoaminen.
Vai että menee jo vainoamisen puolelle, hui kauhistus. Rentoudu nyt vähän, hyvä ihminen!
sinunkin yrittää rauhoittua ja harkita jatkoa niille terapiakäynneille..
Näissä keskusteluissa kannattaa aina muistaa, että _tarkoituksellinen_ provoilun mahdollisuus on aina olemassa! ;)
Adios!
tää olikin joku kilpailu.. Hyvää päivänjatkoa sullekin. :)
Jospa ne miehet joita olet tavannut haluavat lopulta kuitenkin naimisiin ja lapsia, niin sinä et ole se oikea.
Lueskelin tuossa ketjua läpi ja heräsi muutama ajatus.
Ensimmäisenä tulin ajatelleetksi, että jos tulostelisit nämä kaikki viestit, sekä omat, että muut ja lukisit ne kuukauden parin päästä uudelleen, niin ehkä voisit löytää jotakin vastauksia myös omien tekstiesi pohjalta.
Toisaalta korostit hyvin voimakkaasti tulleesi loukatuksi aiemmin ja myös taloudellista itsenäisyyttä. Tämän pohjalta nostin ajatuksissani esille asian "rakastuminen" eikö siitä paljon puhuta, että kun rakastuu, niin on valmis tekemään mitä tahansa toisen eteen, hakemaan kuun taivaalta, eli valmis "luopumaan kaikesta".
Ehkä sisimmässäsi pelkäät riippuvuutta myös tunnetasolla, koska rakkaushan on juuri vahva tunneiden riippuvuussuhde. Jos siis olet todella rakastunut, niin silloin olet täysin kiinni toisessa, omat tunteesi peilautuvat toisen kautta.
paikallaan. Vai ovatko kaikki muut väärässä?
Kyynikko haki kysymyksillä ainoastaan tukea omille mielipiteilleen eikä ota kuuleviin korviinsa tai näkeviin silmiinsä niistä eriäviä kommentteja.
Tyhmää kysyä ja sitten haukkua kaikki vastaajat.
Kuulostaa epäkohteliaalta: "en huomioi vaikka toinen loukkaantuisi", "ne alkaa änkyttää", "mitä helvettiä". Mahtipontiselta: "jos sille päälle satun, kustannan koko seurueen juomat".
Ja entäs tämä: "nyt suhtaudun todella skeptisesti kaikkeen mitä toinen sanoo"..
Ei varmaankaan kovin miestä vetoava asenne..
inhimillisyys? Koet olevasi kaikkien muiden yläpuolella. Kyllä minäkin loukkaannuin siitä miten puhut lapsista ja kotiäideistä. Koen tekeväni arvokasta työtä enkä ole mitenkään tyhmä. Toivottavasti kaltaisesi ihmiset eivät saa lapsia jos et kerran osaa arvostaa niitä.
Minä tahdon lapsia, parin kolmen vuoden sisään. Samoin kuin tahdon naimisiin.
Ja minä olen sen verta ykksinkertainen tapaus että jos nainen sanoo ei niin se sitten on ei. Minä en jaksa alkaa muuttaamaan häntä mieleissekseni Siinä suurin turn off, ja jotenki mulla on sellainen "kyky" kysellä ja ottaa asiat puheeksi
Lainailen rahaa jos joku pyytää, enkä juuri kysele perään, mut en lainaa enää toista kertaa edellisten jatkoks.
Minä olen joskus pyörinyt tuollaisen tytön kanssa. tai no hän oli silloin 18 vuotta mut ihan hyvin voisin kuvitella hänet kirjoittamassa tuollaista tekstiä. Hänessäkään ei ollut mitään muuta vikaa kuin että hän oli mielestäni itsekäs kusipää joka ajatteli lähinnä vain itseään.
Minun käyttötarkoitukseni olikin yht'äkkiä olla pr-mies, ja auton kuljettaja.
Entäs kun sulla on jo tuo kaikki, niin voisitko jättää sen ja lähteä mun mukana jonnekin ei minnekään kasvattamaan hevosia tai edes asumaan maalle...
kaikenkaikkiaan, minä en ainakaan kaipaa kaltaistasi yksilöä rinnalleni. Siis olishan se hienoa jos vaimo pärjäis, mutta entä perhe ja lapset. Minä en halua mihinkään hedonistiseen parisuhteeseen.
Parempi olla villi ja vapaa kuin villi ja sidottu
Mulle pari suhde merkitsee elämän muutosta. ja uutta suuntaa, mulla on vielä haaveita ja toiveita, jos alkaisin pyöriä sun kaa niin miten niille kävis?
Minä olen myös nuori nainen joka on päättänyt etten halua naimisiin enkä lapsia. Olenko siis nyt joku uhka naisille jotka haluavat perheen kun he niin kiivaasti ovat minulle päätään asiasta aukomassa joka paikassa ja periaatteeni lyttäämässä omilla argumenteillaan. Minä sallin heille heidän elämäntyylinsä enkä sano siitä mitään, miksi heillä on oikeus sanoa että minun elämäntyylini on väärä ja "itsekäs"?
Siinä ei ole mitään itsekästä tai lapsellista jos ei lapsia hanki. Itsekästä on se kun hankkii lapsia välittämättä onko oma elämäntilanne/rahatilanne/oma persoona äitinä sopiva lapsen hankkimiseen. Esim. alkoholistien ja narkkareiden lapset tai psyykkisesti sairaiden. Jos ihminen kokee ettei ole hyvä äitinä, eikö ole fiksumpaa jättää lapset tekemättä kuin tehdä ne ja lapset saavat silloin kärsiä?
Mikä on siinä että ihmiset kiihtyvät (suorastaan raivoistuvat)niin suunnattomasti jos nainen ilmoittaa ettei lapsia hanki? Moni mies ajattelee samalla tavalla, mikseivät he saa kuulla periaatteistaan jokaiselta vastaantulijalta? Onko naisella VELVOLLISUUS tehdä lapsia vain siksi koska on nainen? Minusta ei. Jokaiselle suotakoon (OIKEASTI!) sellainen elämä kuin kukin haluaa. Miksi minun pitäisi hankkia lapset ja mennä naimisiin vain jotta muut saisivat mielenrauhan? Syitä siihen miksi nainen( tai yhtälailla mies) ei halua lapsia on monia. Niitä tuskin on itsekkyys ja lapsellisuus, jokaisella on omat syynsä. Mutta tämä ei ole sellainen asia että sen vain "päättää", sen tietää jo pienestä asti. Kuten lapsia haluavat tietävät että tulevat tekemään lapsia.... Sitä vain tuntuu kanssaihmisten olevan vaikea ymmärtää.
Naiset jotka sanovat että "jos et halua lapsia niin et kelpaa kenellekään miehelle" ovat itse harvinaisen kypsymättömiä. Suhteen ensisijainen tarkoitus tulisi olla rakkaus kumppaniin, ei lasten siitos. Sillä, (uskokaa tai älkää ovi sattua myös juuri teidän omalle kohdallenne) vaikka kuinka olisi päätetty että lapsia hankitaan, voi käydä niin että selviää ettei toinen esim voikaan saada lapsia. Tekö sitten äkkiä heitätte kumppanin menemään ja uutta etsimään sillä elämän takoitushan oli vain jatkaa sukua, hällä väliä kenen kanssa? Toivottavasti ette. PArin keskenäinen suhde kun on se paras pohja onnelliselle lapsuudellekin. Ei pidä olla niin kärkäs omissa mielipiteissään, pilkka voi sattua omaan nilkkaan. Minä en ainakaan ottaisi miestä (vaikka lapsia haluaisinkin) jolle tärkein olisi lapsien hankkiminen. HAluaisin silti miehen joka on kanssanioska haluaa olla MINUN kanssani loppuelämänsä, vaikka jostain syystä lapsia ei tulisikaan.
Pyydän vain, suvaitsevaisuutta ihmiset ja etenkin naiset....
Mistä sait päähäsi, että kovinkaan moni olisi halveksinut tai haukkunut alkuperäistä siksi, ettei hän halua lapsia? Minusta vastaukset kertovat ihan toista tarinaa. Niissähän korostuu se, että alkuperäinen toi varallisuuttaan ja itsenäisyyttään ehkä liikaakin esille. Lapsiin on takertunut aika harva - siis sillä tavalla takertunut, että pitäisi alkuperäistä uhkana. Selvää on kuitenkin se, että perheen haluava mies ei kauaa katsele naista, joka ei koskaan lapsia hanki. Ei se kuitenkaan ole uhkana pitämistä, vaan ihan tosiasioiden tunnustamista. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, ei kannata jatkaa suhdetta. Näin se vaan on.
parempi, ettei hankikaan lapsia, jos on noin tiukka ja joustamaton persoona (joka tuntuu silti kovasti hakevan hyväksyntää?).
Tosin miehetkin toi asenne voi pelottaa tiehensä..
siis kuka täällä on väittänyt, että kaikien naisten pitäisi saada lapsia? Pari miestä sanoi ettei kiinnosta jos muija ei halua koskaan saada lapisa. Eikös tämäkin pitäisi sallia miehille, eli jos he haluavat lapsia niin mitä siitä nipottamaan? Kyllä minäkin haluan sitten joskus mutta en vielä. Ja jos muija sanoo heti että ei niin ei minuakaan kiinnosta.