Mietin tässä vain, että eräs henkilö on kiinnostunut minusta. Hän on sen sanonut, ja olemme tavanneet muutaman kerran. Ongelmana on vain, että hän on entiseni kaveri. Voisin olla kiinnostunutkin hänestä, mutta vaivaa, kun on kerran ns. "sääntö": kavereiden entisiä tai kavereiden ihastuksia ei yritetä. Tapasimme ensimmäiset kerrat jo silloin kun seurustelin tämän entiseni kanssa. Sitä kautta tavallaan olen häneen tutustunutkin. Silloin tosin ei emme olleet muuta kuin kavereita, emmekä nähneetkään, ellei entinen poikaystäväni ollut siinä myös. Silloin en edes ajatellut, että hän joskus voisi ihastua minuun. Tästä minun ja entiseni erosta on aikaa kuitenkin melkein vuosi. Mutta mietin tässä vain, että onko se aivan kamalan väärin tutustua tähän poikaan ja edes ajatella voisiko jutusta tulla enemmän kuin kaveruusjuttu.
En tiedä tietääkö entiseni, että hänen kaverinsa on ihastunut minuun. Olemme kuitenkin entiseni kanssa ihan ok väleissä ja olemme nähneet kolmestaankin joskus ihan juttelu/kuulumistenvaihto -mielessä.
Mutta kommentoikaapa ja miettikään onko se väärin jos meille tulisi jotain muutakin kuin kaveruutta?
En tiedä tietääkö entiseni, että hänen kaverinsa on ihastunut minuun. Olemme kuitenkin entiseni kanssa ihan ok väleissä ja olemme nähneet kolmestaankin joskus ihan juttelu/kuulumistenvaihto -mielessä.
Mutta kommentoikaapa ja miettikään onko se väärin jos meille tulisi jotain muutakin kuin kaveruutta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei kannata jättää mahdollisesti mahtavaakin ihmissuhdetta väliin -tämä on teidän elämänne ja sitä on vain yksi annettu jokaiselle. Saatatte saada sellaisen onnen, kun tutustutte toisiinne lähemmin, mitä monet ihmiset etsivät pitkään ja kaikki eivät edes löydä. Jälkeenpäin ei myöskään tarvitse miettiä että mitä jos silloin joskus olisin... ei ne kaverit mihinkään lähde, omassa ystäväpiirissä on tapahtunut vastaavaa.
Mulla on just sama ongelma. Tilannetta vaikeuttaa vielä se, että samasta kaveripiiristä on yksi mies kovin rakastunut minuun. Viikonlopun juhlissa alkoi tapahtua tämän uuden ihastuksen ja minun välillä - ja niin eksäni kuin tämä rakastunut tapaus olivat läsnä. Lopulta onneksi jäljellä olimme vain minä ja Hän, mutta hän kertoo epäilevänsä, miten suhteemme onnistuisi, koska nämä mutkat ovat matkassa. Lukisipa hänkin tällaisia palstoja ;)