Kissa toi saaliinsa näytille

Pienehkön linnun oli saanut napattua ja vaikutti itseensä hyvin tyytyväiseltä.
Alustavassa tarkastelussa lintu havaittiin hengissä olevaksi ja ryhdyin kiikuttamaan sitä turvaan. Lintu itse arvioi tilannettaan, nosti hiukan roikkuvan siiven kohdalleen ja päätti lähteä ihan omaan turvapaikkaan ylemmän kerroksen ikkunalaudalle.
Kissa oli sitä mieltä, että pieleen meni, sillä esitelty saalis pääsi karkuun, mutta kerroin sille, ettei niitä ole tarkoitus syödä ja ne pitää jättää rauhaan.
Kissa ilmoitti olevansa hiukan tyytymätön annettuun rajoitukseen, mutta vaikutti hyväksyvän sen pienen nurinan jölkeen.
Muutaman tunnin kuluttua se kiikutti kasvimaalta hengettömän myyrän ja sai runsaasti kehuja.

28

433

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ehkä kissasi ajatteli, että olet kylläinen, joten lintuateria ei siksi maittanut. Tapettua myyrää sen sijaan tuotiin vain näytille 😸

    • Anonyymi

      Kisut on kyllä fiksuja. Ymmärtävät paljon enemmän mitä yleisesti luullaan. Meillä on aina neuvoteltu asioista eikä ole mitään ongelmia tullut.

      xLiner

      • Joo, naureksivat viiksiinsä, kun saavat höynäytettyä vanhaa akkaa. :oD


      • Ai Linerikin on vielä palstalla :) Luulin sinun nostaneen kytkintä.


      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Joo, naureksivat viiksiinsä, kun saavat höynäytettyä vanhaa akkaa. :oD

        Ei tarvitse höynäytellä, kun palvelu pelaa ensiluokkaisesti muutenkin 😄

        xLiner


      • Anonyymi
        Palstakamu kirjoitti:

        Ai Linerikin on vielä palstalla :) Luulin sinun nostaneen kytkintä.

        Täällä näköjään taas... Vaan nytpä täytyy lähteä ansaitsemaan pomolle rahaa.

        xLiner


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse höynäytellä, kun palvelu pelaa ensiluokkaisesti muutenkin 😄

        xLiner

        Kusevt sun kukkien juurelle ja hihittelevät, kun ostelet uusia. Järsivät johtoja ja muuta pientä jäynää. Sit ovat niin ihania kun annat sapuskaa ja silität. :oD


      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Kusevt sun kukkien juurelle ja hihittelevät, kun ostelet uusia. Järsivät johtoja ja muuta pientä jäynää. Sit ovat niin ihania kun annat sapuskaa ja silität. :oD

        Kissakämpässä voi olla vain syötäviä myrkyttömiä rehuja. Pellettilaatikolla käyvät. Jos alkavat muualle pissimään se on merkki jostain vaivasta. Eläinlääkärille sitte tutkimuksiin. Kisut on terveinä siistejä. Enemmän sulta roiskuu kun käyt kusella ☝️

        Eikä kissat ole jyrsijöitä, hönö! 😁

        xLiner


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kissakämpässä voi olla vain syötäviä myrkyttömiä rehuja. Pellettilaatikolla käyvät. Jos alkavat muualle pissimään se on merkki jostain vaivasta. Eläinlääkärille sitte tutkimuksiin. Kisut on terveinä siistejä. Enemmän sulta roiskuu kun käyt kusella ☝️

        Eikä kissat ole jyrsijöitä, hönö! 😁

        xLiner

        Kato nyt miten helppo sä olet...😁

        Luulottelet tietäväsi mitä ne tekee sun selän takana. 😁


      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Kato nyt miten helppo sä olet...😁

        Luulottelet tietäväsi mitä ne tekee sun selän takana. 😁

        Minä olen. Kisuset saavat pyörittää mua ihan mielensä mukaan.

        Ihmiset sitten ovatkin sellaisia puonsilmiä, ettei ole yhtään luottamista. Muuta kuin siihen ettei ole luottamista.

        xLiner


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen. Kisuset saavat pyörittää mua ihan mielensä mukaan.

        Ihmiset sitten ovatkin sellaisia puonsilmiä, ettei ole yhtään luottamista. Muuta kuin siihen ettei ole luottamista.

        xLiner

        Kissat onkin mulkkuja tietoisesti. 😄

        Siksi mäkin oon kissaihminen. 😁

        https://youtu.be/8drqBdA4qJI?si=MmqU0EY2KHxFF2Xc

        Oon mulkku sanomalla sen. Koitan näyttääkin sen ulospäin. 😄


      • Anonyymi
        Disseisback kirjoitti:

        Kissat onkin mulkkuja tietoisesti. 😄

        Siksi mäkin oon kissaihminen. 😁

        https://youtu.be/8drqBdA4qJI?si=MmqU0EY2KHxFF2Xc

        Oon mulkku sanomalla sen. Koitan näyttääkin sen ulospäin. 😄

        Kissat ovat vain rehellisiä.

        Koirat ovat mielistelijöitä.

        Toi mulkun näyttäminen jäi vähän vaivaamaan 😜

        xLiner


      • Oho, lähti muumina. 😁


    • Kissasi on ahkera ja pitää huolta reviiristään. Kissojen näytille tuomat saaliit ovat aina todiste kissan urheudesta ja metsästystaidoista. Ainakin omasta mielestään kissat ovat kehunsa ansainneet (silitysten ja rapsutuksien kanssa).
      Voimme olla eri mieltä siitä, mitä kannattaa metsästää ja mitkä jättää metsästämättä. Kissat eivät yleensä tee eroa liikkuvan kohteen kohdalla. Kaikki käy.
      Toivottavasti teidän kahden välinen keskustlu auttoi ja se tulevaisuudssa jättää linnut rauhaan.

    • Anonyymi

      Meillä oksennettiin tänään joku pieni eläin matolle. Veikkaan hiirenpoikasta. Pakko oli sekin yrittää syödä, vaikka hampaita 0. Maksoi muuten pari tonnia hampaidenpoisto. Pakko, koska niin huonossa kunnossa.

      • Anonyymi

        Ettei ollut päästäinen? Se on sen verran myrkyllinen, että kissa sen kyllä oksentaa, vaikka olisi kokonaisena syönytkin. Tunnet päästäisen suiposta kuonosta.
        Serkkupoika taannoin istahti heinäpellolla ojan penkalle kahvittelemaan. Sattui perseen alle päästäinen, joka puri perseeseen. Oli kuulemma saatananmoisen kipeä...


    • Anonyymi

      Myyrätkin on mukavia :). Ei niitä saa lahdata ;(. Ne on muutes punkkien levittäjiä. Elelen punkkialttiilla alueella ja se täytyy sanoa että jäniksiä näkyy harvoin. Ehkä punkit tai ketut ovat tehneet niistä selvää 🤔.

    • Anonyymi

      Sukulaiseni maalaiskissa toi kerran ylpeänä ison rotan talon eteiseen... josta sukulainen nappasi rotan käteensä, huudahti "hyi olkoon" ja lennätti sen vinhatusti ulos. Tästä kissa loukkaantui niin, ettei tullut kotiin viikkoon 😼(pysytteli tilan muissa rakennuksissa)

      - Sheena

    • Eläimet on vieläkin eläimiä ja ottavat ja leikkivät ruualla myös kantavat saaliin huolehtivalle myös muinoin kissani metsästi minulle lihapullan ja kun olin nukahtanut sohvalle kantoi minulle saaliin jalkojen juurelle ja säikähdin todella paljon.

      Yhden ainoan kerran kun matto oli nurin kävin kusasemaan siihen ja sen jälkeen pissi ympäriinsä. Se ei ollut mukavaa, luovuttiin ja siitä tuli maatiaiskissa

      • Anonyymi

        Kissa otti susta mallia 😁

        xLiner


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kissa otti susta mallia 😁

        xLiner

        Noh tottakai taas oli kirjoitusvirhe eli kävi kusaisemaan siihen mattoon.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kissa otti susta mallia 😁

        xLiner

        Kannattaisi oppia ymmärtämään sisältöä loogiseen muotoon, eikä niin kirjaimellisesti kaikkea ymmärtää väärin tahallaan🙃


    • Anonyymi

      Kyllähän kotikissa ymmärtää ihmispuheen jo nuorena. Naapuriin tuli kissanpentu ja se tuli meille pihalla vierailulle. Oli vähän aran oloinen, joten sanoin sille, että tule vain, minähän tykkään kissoista. Heti tuli rapsuteltavaksi ja silitettäväksi eikä epäillyt eneää hetkeäkään. Siis jo heti pentuna ymmärsi kaiken!

    • Täällä on hiukan kiireitä, mutta tässä jatkoraportti:

      Kissa piti isälleni eilen seuraa makaamalla lattialla hänen tuolinsa edessä.
      Myöhemmin kunkuljin ohi, niin kissa oli siirtynyt laatikkoonsa nukkumaan.
      Totesin, että "Jaa, kissa ei olekaan enää tuossa" ja osoitin lattiaa.
      Meni 5 sekuntia ja kissa vaihtoi paikkansa takaisin siihen lattialle.

      Rontti teeskentelee nukkuvansa ja kuuntelee kaiken mitä sanon.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2632
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      330
      2335
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      34
      2059
    4. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      47
      1696
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1665
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1539
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      43
      1419
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1399
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1345
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1136
    Aihe