Fysioterapiassa

Kävin fysioterapiassa kipeän niveleni takia. Nuori (n. 27 v.) kaunis fysioterapeutti ja minä miehenä jo iäkkäämpi. Toki hyvässä fysiikassa. Heti alussa huomasin kuinka tämä nainen jännitti sympaattisesti. Katsoi koko ajan silmiini. Haki koko ajan oikeita sanoja miten jonkin asian raflaavasti sanoa. Jos olisi edes ollut iäkkäämpi, olisin varmasti kysynyt treffeille. Jäi vähän hämmentynyt olo, että mitä olisin menettänyt, jos häneltä olisin kysynyt illan tekemisiään? Sen verran oli molemmin puolin latausta terapian aikana.

Tietysti tämä iän ikuinen vanhempi mies, nuori nainen keissi. Niin se vaan joskus on. Kun oman ikäiseni naiset eivät miestä kaipaa.
12655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vielä lisään. Millaista on ja miten liika yrittäminen näkyy? Onko liika yrittäminen sitä, että avaa keskustelua vieraan naisen kanssa? Vai sitä, mistä yrittää kehitellä jutun juurta? Vai että ymmärtää vetäytyä kun huomaa, ettei nainen syystä tai toisesta ole sillä tuulella, et ole hänen makuunsa tms? Jotenkinhan sitä pitää itseään tyrkylle laittaa. Jos on hiljakseen, niin eikö ihmiset ajattele, että haluaa olla omissa ajatuksissaan yksin. Kunnioittavat hänen yksityisyyttään. Eikö nämä pahat miehet niitä naisia saa? Sanovat suoraan mitä ajattelevat, hyvällä itsetunnolla varustettuja.

Äänestä

Entä sitten liian vähäinen yrittäminen? Miten se näkyy ja tuottaako tulosta, epäilen. Harvassa on miehet, jotka joutuvat juoksemaan karkuun villien naisten jahdatessa! On tämä vaikeaa.

Äänestä

Aloittajalle jos on kotisivut niin yleensä löytyy palaute kanava niin laita palutetta ja kysy siellä kahville

Äänestä
  • Vaikka ilmassa olisikin ollut jännitteitä, niin ikäeromme on/olisi ollut liikaa. Ei siitä mitään pysyvämpää olisi kehittynyt. Enkä oikein enää tällä iällä halua lähteä mihinkään seikkailuihin. Vaikka kuinka vapaa mies olenkin. Tietty ajatuksia herätti ja antoi mukavan säväyksen tylsään arkeeni. Jäi kaikesta huolimatta kaivelemaan kun en kysynyt. Silläpä olisi tämäkin selvinnyt kertalaakista. Pitää rohkeasti ottaa tilanteesta koppi ja aukaista suunsa.

    Äänestä

Olisi sinunkin aika kasvaa aikuiseksi. Ja antaa nuorten, kauniidenkin, naisten keskittyä työhönsä.

Äänestä

Hyvähän se on jos itsetunto on noin hyvä, sekin voi kyllä välillä ampua hieman yli. Kannattaa muistaa, että myös fysioterapeutin luona käy paljon asiakkaita, monia urheilijoitakin. Aika hyvännäköinen pitäisi olla, että oikeasti jäisi muka tällaisen ammattilaisen mieleen.

Äänestä
  • Mistähän sitten johtuu, että hän koko terapia-ajan jännitti ja ikään kuin hämillään? Jotain siinä oli ja nyt harmittaa, kun ei löytynyt rohkeutta ottaa asiasta selvää. Täytyy ottaa opiksi, virheistä oppii. Nyt rohkeutta kehiin ja kysyä siinä tilanteessa heti, kun seuraavan kerran on vastaava tilanne naisen kanssa. Oli se sitten missä vaan. Ei ole rikollista toimintaa ja tuskin edes seksuaalista häirintää jos pyytää kahville.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mistähän sitten johtuu, että hän koko terapia-ajan jännitti ja ikään kuin hämillään? Jotain siinä oli ja nyt harmittaa, kun ei löytynyt rohkeutta ottaa asiasta selvää. Täytyy ottaa opiksi, virheistä oppii. Nyt rohkeutta kehiin ja kysyä siinä tilanteessa heti, kun seuraavan kerran on vastaava tilanne naisen kanssa. Oli se sitten missä vaan. Ei ole rikollista toimintaa ja tuskin edes seksuaalista häirintää jos pyytää kahville.

    Eipä sitä voi mitenkään tietää vaikkapa millainen päivä taisella oli ollut ja mitä aiemminnoli tapahtunut. Kaikki ihmisen reaktiot ja tunnetilat eivät aina liity juuri siihen kysessä olevaan hetkeen. Sä saatoit olemuksellasi vaikka muistuttaa häntä jostsin, hyvästä tai pahasta. Tai ehkä luit hänet väärin, eikä hän ollut lainkaan jännittynyt tai hämmentynyt. Ehkä hän oli vaikka rakastunut tai ihastunut ja mietti aivan eri henkilöä. Tai ehkä hän oli juuri saanut jotain uutisia, jotka vaikuttavat häneen noin. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka, eivätkä ne läheskään kaikki liity mitenkään sinuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Voihan se niinkin olla. Olisi pitänyt kysyä! Nyt vaivaa mokoma asia mieltäni. Tulin juuri Tinder treffeiltä. Nainen oli saman ikäinen kuin minä. Hän sanoi yhdessä vaiheessa, että tarvitsen nuoremman naisen. Minun on hyvin hankala löytää sopivan ikäistä naista. On liian nuoria, joita tapaan harrastuksessani. Sitten liian ehkä vanhoja. Ehkä minulle oikean ikäiset ovat kaikki varattuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eipä sitä voi mitenkään tietää vaikkapa millainen päivä taisella oli ollut ja mitä aiemminnoli tapahtunut. Kaikki ihmisen reaktiot ja tunnetilat eivät aina liity juuri siihen kysessä olevaan hetkeen. Sä saatoit olemuksellasi vaikka muistuttaa häntä jostsin, hyvästä tai pahasta. Tai ehkä luit hänet väärin, eikä hän ollut lainkaan jännittynyt tai hämmentynyt. Ehkä hän oli vaikka rakastunut tai ihastunut ja mietti aivan eri henkilöä. Tai ehkä hän oli juuri saanut jotain uutisia, jotka vaikuttavat häneen noin. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka, eivätkä ne läheskään kaikki liity mitenkään sinuun.

    Kyllä hän jännittyneen oloinen oli lähes varmasti. Havainnoin sen, koska itsekin olen tai olen ollut jännittäjä. Sen aisti. Mistä hämmentynyt, sitä en tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyllä hän jännittyneen oloinen oli lähes varmasti. Havainnoin sen, koska itsekin olen tai olen ollut jännittäjä. Sen aisti. Mistä hämmentynyt, sitä en tiedä.

    Ei noita kukaan voi vieraasta ihmisestä varmaksi sanoa. Me ihmiset olemme keskenämme niin kovin erilaisia. Et sä vii tietää, jos hän vaikka pelkäsi, eikä jännittänyt tavalla miten sä sen tulkitsit. Ihan yhtä mahdollinen oletus on, että hänellä oli vaikka hyvin huonoja kokemuksia jostakusta kaltsasestasi ja sikdi häntä hieman jännitti ja hirvittikin. Jos tuo olisi ollut se tilanne, niin silloin oli ehdottomasti plussaa, että et kysellyt kahville. Ehkä häntä ei enää seuraava samantyyppinen asiakas hirvitä niin paljoa. Ei näitä voi varmaksi tietää.

    Äänestä

Kukaan ei ole vielä osannut vastata, miltä se liika yrittäminen siellä kilometrin päässä näyttää!? Taitaa olla pelkkä klisee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kävin fysioterapiassa kipeän niveleni takia. Nuori (n. 27 v.) kaunis fysioterapeutti ja minä miehenä jo iäkkäämpi. Toki hyvässä fysiikassa. Heti alussa huomasin kuinka tämä nainen jännitti sympaattisesti. Katsoi koko ajan silmiini. Haki koko ajan oikeita sanoja miten jonkin asian raflaavasti sanoa. Jos olisi edes ollut iäkkäämpi, olisin varmasti kysynyt treffeille. Jäi vähän hämmentynyt olo, että mitä olisin menettänyt, jos häneltä olisin kysynyt illan tekemisiään? Sen verran oli molemmin puolin latausta terapian aikana.

Tietysti tämä iän ikuinen vanhempi mies, nuori nainen keissi. Niin se vaan joskus on. Kun oman ikäiseni naiset eivät miestä kaipaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu