Ateistina ei juuri huvita kuunnella kirkkomusiikkia

Anonyymi-ap

Välillä ärsyttää se, kun into kuunnella kirkkomusiikkia laskee huomattavasti, kun huomaa olevansa ateisti, jolle totuus ja faktat tieteessä ja filosofiassa ovat kaikki kaikessa, eikä omatunto salli valheita jumalolentojen olemassaolon suhteen, joiden ylistämiseksi liturginen musiikki on sävelletty, mutta loistokkuutensa ja välistä syvällisyytensäkin vuoksi saattaa liikuttaa myös ateistia, kun ei pidä tekstin sanomaa totena, vaan ymmärtää sen vertauskuvallisuuden.
Die Schöpfungista olen totisesti haltioitunutkin lukioiässä ja myöhemminkin, mutta kun ajattelee tieteellisesti, niin hetkeksi ainakin alkaa vieroksumaan oratorion luomistarinaa ja tällaisia "Jumala sanoi: Tulkoon valkeus" fraaseja. Olen paljon kuunnellutkin messuja ja aistinut hartaan tunnelman, mutta alkaa tökkimään, kun ajattelee miten asiat tosiasiallisesti ovat ja kyse luomis tapahtumassakin on vain luonnonvalinnasta ja satunnaisesta muuntelusta.
Eläimet eivät osaa puhua ihmisten tuottamaa kieltä, joten on oletettava, että niille myös sana jumala on käsitteenä vieras eivätkä ne tunne siihen liitettyjä, joskin ihmisen mielikuvituksen tuottamia merkityksiä jostakin niin sanotusta kaikkivaltiaasta ja ihmisen käsityskyvyn ylittävästä korkeammasta voimasta, joka päättää ihmisten kohtaloista ja kaitselmuksesta, jonka tahtoa ei käy epäileminen. Musiikki itsessään on se korkeampi voima.

9

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuka nyt mitäkin jumalanaan pitää, joku luontoa, joku rakkauden tunnetta, joku kuviteltua henki olentoa tai kuviteltua partajeesusta pilven reunalla. Mulle se oli Mozart kokemus, joka ylitti suurimmat kuvitelmatkin. Mozartin matka Pragiin novellissa Eduard Mörike kirjoittaa mm. seuraavaa Don Juan kokemuksésta: Saamme kokea kuin meidät nostetaan pois tavanomaisestä minästä ja tuntuu kuin ääretön koskettaisi rintaa, täyttäisi sen ja tahtoisi riistää sielun pois. Tähän liittyy täydellinen taiteen kunnioitus ja ajatus, että saadaan nauttia jumalallisesta ihmeestä. Jonkun vadikka raamattu nimisen lasten satukirjan lukeminen, jota lapsellisuuden puuskassa tyhmyyttäni tuli joskus pentuna harrastettua ei ollut yhtikäs mitään lähes yliluonnollisiin ja ylimaallisiin Mozart kokemuksiin verrattuna, jotka saivat aikaan aivan ällistyttäviä reaktioita, joista olen joskua kertonutkin. tuolloin minulla ei ollut OCD.täkään jonka perusteella sain eläkkeen.

    • Anonyymi

      onks sulla Sampo passio joka uskovaisaiheista kirkkoklassista musaa? Minulla on myös eräs toinen mittavan suuri kirkkomusaa sisältävä levy, jonka nimeä en nyt muista.
      Niillä molemmilla on mm Haydnin teoksia ja bachin sekä monen muun jotka ei niin paljoa saaneet palstatilaa.

    • Anonyymi

      Et ymmärrä filosofiasta kyllä mitään.

      Otan osaa henkisen latistumisen johdosta.

      Yritä löytää se totuuden kysyminen uudsstaan. "Faktasi" voit heittää vittuun ihan heti aluksi.

      • Anonyymi

        Sinänsä esimerkkisi on oivallinen tapauskertomus ateismin kokemusta kaventavista voimista ja esteistä.

        Älkää vajotko moiseen, vaikka kulttuurin painostus onkin mahtavaa (banaalia).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinänsä esimerkkisi on oivallinen tapauskertomus ateismin kokemusta kaventavista voimista ja esteistä.

        Älkää vajotko moiseen, vaikka kulttuurin painostus onkin mahtavaa (banaalia).

        Kyllä korkeakulttuuri tarjoaa henkisimpiä kokemuksia kuin mitkään kansanmetafysiiikkaa edustavat systeemit.


      • Anonyymi

        Sinä ymmärrät vielä vähemmän filosofiasta ja Schopenhauerista. Evoluutio on faktaa, mutta tuhansia vuosia sitten kirjoitetut satukirjat eivät ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä ymmärrät vielä vähemmän filosofiasta ja Schopenhauerista. Evoluutio on faktaa, mutta tuhansia vuosia sitten kirjoitetut satukirjat eivät ole.

        evoluutio on faktaa, mut mie uskon ainakin henkimaailmaan(koska mulla on oma henk koht kokemus henkimaailmasta) mutten usko Jumalaan enkä siihe että jumala olis taikasauvasta luonu tän maailma ja huomio en ole sama henkilö joka lässyttää sinulle ja riidanhaluinen vaan oon se tyyppi joka noin 3-4 vuoden ajan sun kaa jutellu täällä paljon klassisen musan kentällä kun oon se henkilö joka kritisoinut sun ohella Jean sibeliuksen musaa joskaan en yhtä painavasti =)

        Mä siis uskon evoluutioteoriaan kuten alkuräjähdys mutten kokonaan "tyrmää" ei-tieteellisiä asioita kuten esim henkimaailma. Myös vaihtoehtohoidot niin uskon osaan niistä, en kaikkiin. Selvännäkijöista semmonen mielipide, että osa rehellisellä pohojalla, osa ei. Jotkut esim astrologian tulkitsijoina&opettajina ovat liian ilkeitä kun tuomitseva sävy. Sama ongelma joillaki uskovaisilla.

        Väite että uskonnot olis tappaneet maapallolla paljon ihmisiä ei pidä paikkaansa jos aletaan pohtiin syvällisemmin koska aidot uskovaiset ei tapa vaan ne jotka on tappaneet eivät ole todellisuudessa olleet uskovaisia vaikka on uskovaiseksi itsensä todenneet, mutta minusta eivät ole uskovaisia vaan pahuuden ihmisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä ymmärrät vielä vähemmän filosofiasta ja Schopenhauerista. Evoluutio on faktaa, mutta tuhansia vuosia sitten kirjoitetut satukirjat eivät ole.

        yllättävää että tuo kommentoija tulee sulle noin aggressiivisesti kirjotteleen. Ihmettelen tätä nykymenoa sosiaalisessa mediassa kun riidanhaluisuutta niin paljon eikä ymmärretä toisten näkökantoja. Mä ymmärrän kyllä toisten ihmisten eriäviä näkökantoja mutta silloin oon vihainen ja pettynyt jos aletaan riidellä ja minä en sua syytä kun et paljoo lähteny riitelylinjalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        yllättävää että tuo kommentoija tulee sulle noin aggressiivisesti kirjotteleen. Ihmettelen tätä nykymenoa sosiaalisessa mediassa kun riidanhaluisuutta niin paljon eikä ymmärretä toisten näkökantoja. Mä ymmärrän kyllä toisten ihmisten eriäviä näkökantoja mutta silloin oon vihainen ja pettynyt jos aletaan riidellä ja minä en sua syytä kun et paljoo lähteny riitelylinjalle.

        Totta onkin ettei mitään persoonallista jumalaa voikaan havaita aistien välittämän tiedon pohjalta objektiivisessa maailmassa ja empiirisessä todellisuudessa empiirisenä objektina eikä näin ollen myöskään mielteenä tiedoitsevan subjektin älyssä, sikäli kun kyseessä on vain ihmisen itsensä keksimä idea , vaikka emme loogisen empirismin omaksuman fenomenalistisen käsityksen mukaan pitäisikään jumalan olemassaoloa muuna kuin merkityksettömänä äänneyhdelmänä loukatessaan uuden analyysin paljastamia syvempiä loogisen syntaksin sääntöjä ja ollessaan verifioitavuuspostulaatin mukaan lauseena mieletön, vailla todeksi tai epätodeksi osoitettavuutta, kuten välittömiä aistivaikutelmia kuvaavat elementaarilauseet, jollei esim. näitä professori salmenhaaran yli-inhimillisiksi säveltäjäneroiksi kutsumia säveltäjiä sellaisiksi kutsuta.

        Kuuluisa kapellimestari Böhm sanoi polvistuvansa maahan jos tapaisi Mozartin ja filosofi Kierkegaard kutsui Mozartia korkeimmaksi olioksi ja olisi palvonut häntä perustamassaan lahkossa. Musiikin kustantaja Simrockilla oli tapana nostaa hattu päästään kuullessaan Mozartin nimen ja teologi Barth uskoi, että enkelit taivaassa ollessaan soittavat keskenään Mozartia ja hänen mukaansa "jumalakin" Kuuntelee heitä silloin erityisen mielellään. Josef Kripsin mukaan Mozart tulee taivaasta jne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9479
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      392
      4017
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2790
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2554
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      178
      2538
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1803
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1632
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe