Luther neuvoo, millä tavoin julkisen hallinnon sekä kirkon saarnaajien tulisi suhtautua juutalaisiin. Juuri tämä kolmas osuus on se, jossa Luther antaa käytännön ohjeita toimenpiteistä. Hän nimittää toimenpiteitä ”ankaran armeliaisuuden”-keinoiksi, jonka avulla edes jotkut juutalaiset voisivat ehkä pelastua tulesta ja liekeistä. Ohjeet ovat seuraavat:
• Synagogat on poltettava tai muilla keinoin tuhottava
• Juutalaisten kodit on hävitettävä
• Heidän hengelliset kirjansa on takavarikoitava
• Juutalaisten rabbien opetus on kiellettävä
• Juutalaisille ei saa tarjota turvaa matkalle (liikkumavapauden estäminen)
• Juutalaisten koronkiskonta on kiellettävä
• Heidät on pakotettava ruumiilliseen työhön
• Ensisijaisesti juutalaiset olisi kuitenkin karkotettava kristittyjen keskuudesta, se on paras tapa irtisanoutua juutalaisten harjoittamasta pilkasta. Ellei kristitty aktiivisesti vastusta juutalaisten viljelemää herjaa, ovat he itsekin osasyyllisiä jumalanpilkkaan.
Niin, miten meidän olisi meneteltävä, vaikkakin me juutalaisilta polttaisimme heidän synagoogansa, kieltäisimme heitä julkisesti ylistämästä ja rukoilemasta Jumalaa, opettamasta, Jumalan nimeä lausumasta j.n.e., sillä kuitenkaan he eivät luopuisi sitä salaisesti tekemästä. Ja koska me tiedämme, että he tekevät sitä salaisesti, niin se on yhtä paljon kuin he tekisivät sitä julkisesti. Sillä mitä tiedetään salaisesti tapahtuvan ja siedettävän, sehän ei enää ole salaista, ja omatuntomme on sen vuoksi yhtä hyvin Jumalan edessä syyllinen. Aivan niin, siitä meidän on itseämme varottava. Minun mielestäni asia on kuitenkin näin: jos mieli meidän jäädä juutalaisten jumalanpilkasta vapaaksi eikä tulla siihen osallisiksi, niin meidän on pysyttävä erillämme ja heidät on karkoitettava pois maastamme. Muuttakoot he isänmaahansa, niin heidän ei enää tarvitse meistä Jumalalle huutaa ja valehdella, että me muka pidämme heitä vankeina, emmekä mekään valittaa, että he meitä paheillaan ja nylkemisellään rasittavat. Tämä on lähin ja paras neuvo, joka tässä tapauksessa turvaa molemmat osapuolet.
Kananmuistisia virkistän taas.
54
409
Vastaukset
- Anonyymi
Ei tarvitse kiittää eikä kirota sitten siellä.
Vihtahousu voi raiskata nukkuessasi Torren henkiruumiissa.- Anonyymi
Torre on btm jonka miehekäs Saatana syrjäyttää ihan vilkaisemalla vain hetkisen hänen ruumistaan.
- Anonyymi
Israelin ihannoijat!
🎃- Anonyymi
Israelin ihannoitsijat ehkä parempi taivutusmuoto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelin ihannoitsijat ehkä parempi taivutusmuoto.
Ja taipuneita 180° ne tosiaankin ovat Hitler katastrofinsa jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israelin ihannoitsijat ehkä parempi taivutusmuoto.
ihannoija-muodossa ei ole mitään vikaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ihannoija-muodossa ei ole mitään vikaa
Suosin sanaa ihannoitsijat.
Mustuttaa uskovaisten noituudesta koskien ei heteroseksuaalista toimintaa vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosin sanaa ihannoitsijat.
Mustuttaa uskovaisten noituudesta koskien ei heteroseksuaalista toimintaa vastaan.Onko aloittaja siteerannut Lutherin kirjoituksia vai onko tuo omaa keksintöä ja tuotantoa.
No se ja sama, mutta Juutalisesta väestöstä ei ole ollut ikinä haittaa eikä ongelmia, ei meillä Suomessa eikä missään muussakaan maan osassa, minne he ovat asettuneet asumaan. Juutalainen väestö on ahkeraa veronsa maksavaa kansaa, jota ei kenenkään ei meillä Suomessa missään muuallakaan ole tarvinnut pelätä, kuten eräitä muita haahamme tulleita heimoja ja kansojen edustajia. Siis en ymmärrä, miksi Juutalaista kansaa vihataan niin paljon? Taikka toisaalta ymmärränkin, kysehän on siitä siitä, koska Jumalan teot ja lupaukset tulevat Juutalaisessa kansassa ilmi. Joista yksi Jumalan lupaus täyttyy koko ajan silmiemme edessä. Hän Jumala, kokoaa ja palauttaa Israelin kansaa omaan haahansa hurjalla puolen miljoonan henkilön vuosivauhdilla. Siis mahtuuko pieneen uudenmaan kokoiseen plänttiin kaikki Israel maailmalta ja mikä on Jumalan suunnitelma kansansa tilan tarpeen suhteen, jää nähtäväksi. Todella mielenkiintoisia Jumalan aikoja ja asioita saamme olla näkemässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko aloittaja siteerannut Lutherin kirjoituksia vai onko tuo omaa keksintöä ja tuotantoa.
No se ja sama, mutta Juutalisesta väestöstä ei ole ollut ikinä haittaa eikä ongelmia, ei meillä Suomessa eikä missään muussakaan maan osassa, minne he ovat asettuneet asumaan. Juutalainen väestö on ahkeraa veronsa maksavaa kansaa, jota ei kenenkään ei meillä Suomessa missään muuallakaan ole tarvinnut pelätä, kuten eräitä muita haahamme tulleita heimoja ja kansojen edustajia. Siis en ymmärrä, miksi Juutalaista kansaa vihataan niin paljon? Taikka toisaalta ymmärränkin, kysehän on siitä siitä, koska Jumalan teot ja lupaukset tulevat Juutalaisessa kansassa ilmi. Joista yksi Jumalan lupaus täyttyy koko ajan silmiemme edessä. Hän Jumala, kokoaa ja palauttaa Israelin kansaa omaan haahansa hurjalla puolen miljoonan henkilön vuosivauhdilla. Siis mahtuuko pieneen uudenmaan kokoiseen plänttiin kaikki Israel maailmalta ja mikä on Jumalan suunnitelma kansansa tilan tarpeen suhteen, jää nähtäväksi. Todella mielenkiintoisia Jumalan aikoja ja asioita saamme olla näkemässä.Oppi-Isänne Luther vihasi Juutalaisia luettuaan kirjoitukset Jeesuksesta ja kristityistä muutoinkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko aloittaja siteerannut Lutherin kirjoituksia vai onko tuo omaa keksintöä ja tuotantoa.
No se ja sama, mutta Juutalisesta väestöstä ei ole ollut ikinä haittaa eikä ongelmia, ei meillä Suomessa eikä missään muussakaan maan osassa, minne he ovat asettuneet asumaan. Juutalainen väestö on ahkeraa veronsa maksavaa kansaa, jota ei kenenkään ei meillä Suomessa missään muuallakaan ole tarvinnut pelätä, kuten eräitä muita haahamme tulleita heimoja ja kansojen edustajia. Siis en ymmärrä, miksi Juutalaista kansaa vihataan niin paljon? Taikka toisaalta ymmärränkin, kysehän on siitä siitä, koska Jumalan teot ja lupaukset tulevat Juutalaisessa kansassa ilmi. Joista yksi Jumalan lupaus täyttyy koko ajan silmiemme edessä. Hän Jumala, kokoaa ja palauttaa Israelin kansaa omaan haahansa hurjalla puolen miljoonan henkilön vuosivauhdilla. Siis mahtuuko pieneen uudenmaan kokoiseen plänttiin kaikki Israel maailmalta ja mikä on Jumalan suunnitelma kansansa tilan tarpeen suhteen, jää nähtäväksi. Todella mielenkiintoisia Jumalan aikoja ja asioita saamme olla näkemässä.Kaipaatko Lutherin todistettavasti itsensä kirjoittamia teoksia juutalaisista muuttaaksesi harhaista ymmärrystäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oppi-Isänne Luther vihasi Juutalaisia luettuaan kirjoitukset Jeesuksesta ja kristityistä muutoinkin.
Eikä ketään hämmästytä tämä 'juutalaisviha', kun heidän oppi-isänsä luterilaisuus on juuri juutalaisen tekemää kristinuskoa?! Kummallinen juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taipuneita 180° ne tosiaankin ovat Hitler katastrofinsa jälkeen.
Onko luvattu maa hukassa.Se löytyy Ilmestyskirjassa osoite sille ILM.11
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oppi-Isänne Luther vihasi Juutalaisia luettuaan kirjoitukset Jeesuksesta ja kristityistä muutoinkin.
Lutteri on kuollut jo 1500- luvulla PELKKÄÄ LAVASTETTUA PROPAKANDAAAAAA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä ketään hämmästytä tämä 'juutalaisviha', kun heidän oppi-isänsä luterilaisuus on juuri juutalaisen tekemää kristinuskoa?! Kummallinen juttu.
Jeesus oli juutalainen.
- Anonyymi
Tämä selviää, kun laitatte raamattu hakuun 'ryövärien luola' ja luette tarkkaan vastauksen, jonka saatte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lutteri on kuollut jo 1500- luvulla PELKKÄÄ LAVASTETTUA PROPAKANDAAAAAA.
Nimi kirjoitetasn LUTHER ja PROPAGANDA g-kirjaimella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaipaatko Lutherin todistettavasti itsensä kirjoittamia teoksia juutalaisista muuttaaksesi harhaista ymmärrystäsi.
Kun ymmärrys on harhainen, ei se auta, kuten ei täällä koetun mukaan mikään totuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä ketään hämmästytä tämä 'juutalaisviha', kun heidän oppi-isänsä luterilaisuus on juuri juutalaisen tekemää kristinuskoa?! Kummallinen juttu.
Jos tajuat uskovaisten aivotoiminnan järjettömyyden, et itse hämmästele.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tajuat uskovaisten aivotoiminnan järjettömyyden, et itse hämmästele.
Niinpä - totta, kun äly ja järki puuttuvat kokonaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä - totta, kun äly ja järki puuttuvat kokonaan.
Tuskinpa, mutta tuo kommenttisi ainakin edusti täydellistä älyn ja järjen puutetta.
Miksi kirjoitat aivot narikassa?
- Anonyymi
Kiitos - siinä on nyt luettelo NIISTÄ AINOISTA KEINOISTA, kun juutalaiset pystyisi Lutherin sanoin voittamaan - muuten he kaikessa röyhkeydessään ja älykkyydessään tekevät ihan mitä haluavat.
Tuo Lutherin vuodatus on ollut (viittaus häneltä Esterin kirjan juonittelevaan Mordokaihin) ylistyslaulu heidän korvilleen, muuten Lutherilta olisi lähtenyt pää harteilta.- Anonyymi
Mutta - kuinka ollakaan, niin koko kristinusko kuin siihen perustuva luterilaisuus on juuri juutalaisten tekemää. Mitä Luther Raamatusta oivalsi, mitä te ette edes ymmärrä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta - kuinka ollakaan, niin koko kristinusko kuin siihen perustuva luterilaisuus on juuri juutalaisten tekemää. Mitä Luther Raamatusta oivalsi, mitä te ette edes ymmärrä?
Mitä oli se, mitä hän ei teille totuutena juutalaisista pystynyt 500 vuotta sanomaan - muuta kuin pukemaan sen tuohon rajuun aloitustekstiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä oli se, mitä hän ei teille totuutena juutalaisista pystynyt 500 vuotta sanomaan - muuta kuin pukemaan sen tuohon rajuun aloitustekstiin?
Kun kyse on juutalaisen tekemästä uskonnosta, niin kyllä minä pysähtyisin vakavasti miettimään, koska Luther takuuvarmasti tunsi Raamatun kuin omat taskunsa.
Anonyymi kirjoitti:
Mitä oli se, mitä hän ei teille totuutena juutalaisista pystynyt 500 vuotta sanomaan - muuta kuin pukemaan sen tuohon rajuun aloitustekstiin?
Lutherhan ylisti raamattua sen kun kerkisi, se oli Jumalan ilmoitusta ja totta joka sanalta. Juutalaisten vika oli se että eivät uskoneet Jeesukseen ja kääntyneet kristityiksi kaikista Lutherin yrityksistä ja katolisen kirkon virheiden puhdistamisesta huolimatta. Voiko joku olla niin sivistymätön ettei Lutheria sen vertaa tunne? Rasismi on rasismia myös Lutherilla ja siinä häneltä kyllä jäivät Jeesuksen opetukset kuulematta.
Lutheria natsit eivät suotta ihailleet, vanhana hän itse sitten päätyi monin verran katolisen kirkon erheitä suurempiin. Luterilaisilta kirkoiltakin kesti meidän aikoihimme asti ennen kuin Lutherin antisemitistinen pöty tunnustettiin siksi mitä se oli. Kannatusta mille tahansa p-lle löytyy tietysti joka paikasta, missä tunkio haisee sinne aina jonkun mieli tekee kierimään.- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Lutherhan ylisti raamattua sen kun kerkisi, se oli Jumalan ilmoitusta ja totta joka sanalta. Juutalaisten vika oli se että eivät uskoneet Jeesukseen ja kääntyneet kristityiksi kaikista Lutherin yrityksistä ja katolisen kirkon virheiden puhdistamisesta huolimatta. Voiko joku olla niin sivistymätön ettei Lutheria sen vertaa tunne? Rasismi on rasismia myös Lutherilla ja siinä häneltä kyllä jäivät Jeesuksen opetukset kuulematta.
Lutheria natsit eivät suotta ihailleet, vanhana hän itse sitten päätyi monin verran katolisen kirkon erheitä suurempiin. Luterilaisilta kirkoiltakin kesti meidän aikoihimme asti ennen kuin Lutherin antisemitistinen pöty tunnustettiin siksi mitä se oli. Kannatusta mille tahansa p-lle löytyy tietysti joka paikasta, missä tunkio haisee sinne aina jonkun mieli tekee kierimään.Ja juutalainen yrittää selitttää mustaa valkoiseksi, mutta sillä erolla, että juutalaisten kuuluisa älykkyys puuttuu.
Anonyymi kirjoitti:
Ja juutalainen yrittää selitttää mustaa valkoiseksi, mutta sillä erolla, että juutalaisten kuuluisa älykkyys puuttuu.
Et vissiin tiedä Lutherista tai muustakaan kun hänen rasistiosionsa? Jokainen antisemiitti jonka tiedän uskoo omaan jeesukseensa, tosin kukaan muu ei tehnyt hänestä pikkulapsen tasoista, ja ihailee omaa einsteiniaan nimi ja keksitty syy saattaa vaihdella.
- Anonyymi
kristityt oli luotu tuhoamaan rooman , luterilaiset oli luotu tuhoamaan heidät 🤣
- Anonyymi
Joo ei italiaa kukaan tuhonnut ole suosittu matkailumaa.Siis italia oli sen ajan hallitsija alue ja Kreikan kulttuuria myös.Egyptin juutalaiset jäi sinne suurin osa vain pieni osa lähti sieltä siinailla rakentamaan kultapatsasta.

Italia ei ole Rooma eivätkä kristityt tuhonneet Roman imperiumia vaan pääsivät valtaan kun imperiumin pohja jo oli murtunut. Kohta joku väittää että on kristinuskon syy ettemme enää ole metsästäjäkeräilijöitä.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Italia ei ole Rooma eivätkä kristityt tuhonneet Roman imperiumia vaan pääsivät valtaan kun imperiumin pohja jo oli murtunut. Kohta joku väittää että on kristinuskon syy ettemme enää ole metsästäjäkeräilijöitä.
Onnistunut kaappaus oli lopullinen syy.
Juutalaiset ohjailivat Flaviniuksen keisarien sukua hyväksymään kristinuskonnon dominoivaksi aivopesu järjestelmäksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnistunut kaappaus oli lopullinen syy.
Juutalaiset ohjailivat Flaviniuksen keisarien sukua hyväksymään kristinuskonnon dominoivaksi aivopesu järjestelmäksi.Vallankaappaus.
Anonyymi kirjoitti:
Onnistunut kaappaus oli lopullinen syy.
Juutalaiset ohjailivat Flaviniuksen keisarien sukua hyväksymään kristinuskonnon dominoivaksi aivopesu järjestelmäksi.Höpön löpön.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Höpön löpön.
Ne kirjoittivat Raamattua Roomassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne kirjoittivat Raamattua Roomassa.
Niinpä - keisari Konstantinus Suuri vaati kolminaisuusopin kristinuskoon vuonna 325, ja sanotaan ensimmäiseksi kristityksi keisariksi. Hän palvoi Auringonjumala Sol Invictusta kuolemaansa asti, ja piispa Huovinen kirjoitti kolumnissaan, että Kristus on uusi nimi pakanshallitsija Sol Invictukselle. Todellisuudessa sillä ei ole mitään tekemistä sen enempää nimen 'Jeesus' kanssa, kuin hänen opetustensakaan.
Anonyymi kirjoitti:
Ne kirjoittivat Raamattua Roomassa.
Kristittyjen raamatusta UT:sta tiedä mutta juutalainen raamattu ja Israel ja Juuda olivat oli jo ennen kuin Roomaa kaupunkinakaan oli.
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Kristittyjen raamatusta UT:sta tiedä mutta juutalainen raamattu ja Israel ja Juuda olivat oli jo ennen kuin Roomaa kaupunkinakaan oli.
Niinpä ja Israelilaisilla oli Israelin Jumala ja Juudan juutalaisilla oli Jahve Jumala, jolle oli kuningas Salomo rakentanut Jerusalemin temppelin.
Tosin Judealaiset olivatkin laittaneet temppelin Isrselin Jumalan nimiin - mistä UT:n mukaan Jeesuksen hihat paloivat, sanoessaan
'kirjoitettu on', kun riehui temppelissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä ja Israelilaisilla oli Israelin Jumala ja Juudan juutalaisilla oli Jahve Jumala, jolle oli kuningas Salomo rakentanut Jerusalemin temppelin.
Tosin Judealaiset olivatkin laittaneet temppelin Isrselin Jumalan nimiin - mistä UT:n mukaan Jeesuksen hihat paloivat, sanoessaan
'kirjoitettu on', kun riehui temppelissä.Israelin Jumalahan kielsi viattoman veren vuodattamisen, ja sanoi uhrikulttia iljetykseksi. Oli pääsiäinen, happamattoman leivän juhl, ja määrä uhrata esikoispojat ja karjan urospuolet, ellei ollut maksanut papeille lunastusmaksua hengen säästämisestä.
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä ja Israelilaisilla oli Israelin Jumala ja Juudan juutalaisilla oli Jahve Jumala, jolle oli kuningas Salomo rakentanut Jerusalemin temppelin.
Tosin Judealaiset olivatkin laittaneet temppelin Isrselin Jumalan nimiin - mistä UT:n mukaan Jeesuksen hihat paloivat, sanoessaan
'kirjoitettu on', kun riehui temppelissä.Koko Israelin kansalla oli yksi ja sama Jumala kansan synnystä tähän päivään, JHWH. Temppeli oli hänen nimellään ja hänen käskystään rakennettu sekä ensimmäinen , että eksiilin jälkeen rakennettu toinen temppeli, se jossa Jeesus UT:ssa väitetysti kävi .
Ensimmäisen temppelin rakentajasta ei ole varmaa tietoa, hepr. raamatun mukaan se oli Salomo mutta varmuutta ei Salomon itsensä olemassa olostakaan ole.
Molemmat olemassa olleet temppelit olivat ainoin jumalan, eli JHWH:n nimissä, hänen joka oli antanut sekä temppelin rakentamismääräyksen että lain ja ohjeet uhreista. Ensimmäisen temppelinaikaan monet israelilaiset kaikissa heimoissa palvoivat yhä niitä "epäjumalia" joita kaananilaisina olivat palvoneet ennen kuin eriytyivät omaksi kansakseen.
Jeesuksen hihat paloivat siitä kun häntä ei tunnustettu JHWH:n lupaamaksi messiaaksi, mutta hänhän jo Johanneksen evankeliumin kirjoitusaikaan oli nousut erään uuden uskonnon ei vain messiaaksi vaan jumalan pojaksi.- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Kristittyjen raamatusta UT:sta tiedä mutta juutalainen raamattu ja Israel ja Juuda olivat oli jo ennen kuin Roomaa kaupunkinakaan oli.
VAI ET TIEDÄ!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
VAI ET TIEDÄ!
ei se kai tiedä
- Anonyymi
LUVATTU MAA HUKASSA.
- Anonyymi
Siinain vuorella on muslimit ne siellä miehittää turha syytellä syyttömiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinain vuorella on muslimit ne siellä miehittää turha syytellä syyttömiä.
Juutalaiset karkoittivat Palestiinalaiset vuoden 1948 sodissa ja jälkeen muissakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset karkoittivat Palestiinalaiset vuoden 1948 sodissa ja jälkeen muissakin.
Niinpä - maa-alue oli palestiinalaisten.
- Anonyymi
Luvatun maan kristinuskolle voisi kuvitella olevan Afrikassa, missä on kristinusko ensimmäisenä julistettu viralliseksi valtiouskonnoksi, ja on ollut kuningas Salomon hovin aluetta - kristinuskon Jumalahsn on Jahve, kuningas Salomon Jumala, jolle hän rakensi Jerusalemin temppelin.

Kyseessä siis on Etiopia ja Aksumin kuningaskunta. Kummallista, että sitä ei löydy ollenkaan kristinuskon historiasivulta. Sehän on kaiken perustana kuitenkin Jerusalemin temppelillä.

Jerusalemissa oli temppeli jo ennen Aksumissa esiin kaivettua, kumma vaan ettei tutkimus tätäkään ymmärrä . Toisaalta, eihän se ymmärrä ettei ole materiaakaan joten minkään esiin kaivaminen ei ole mahdollista: ei ole mitä kaivaa eikä ole kaivajiakaan.
- Anonyymi
Luther ei ole Jumala. Hän kuten kaikki muutkin kansan kirjan oppineet pitivät juutalaisia Jeesuksen murhaajina. Luther luopui, aurinko kiertää maata, käsityksestä, ennen maallista oppineistoa. Joten hän pystyi järkevöittämään käsityksiään ja muuttamaan niitä. Hän toi Jeesuksen sovitustyön arvoonsa. Hän järisytti kirkon laitosmaisuutta ja pappisvaltaa. Hän toi eliittien kirkon lähemmäs tavallisia ihmisiä.
- Anonyymi
Järkevöitetty käsitys perustuu ihan vain Raamattuun: Jeesuksen sanoin juutalaisten Jumala on Saatana (Koh.8), mikä on myös arkeologisin löydöksin vahvistunut.
Kyseessä on Baal-jumala, jolle kristinuskossa Jeesus uhrataan kirottuna tosi Jumalana, opettamanaan Israelin Jumalana ja taivasten valtakunnan isänä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järkevöitetty käsitys perustuu ihan vain Raamattuun: Jeesuksen sanoin juutalaisten Jumala on Saatana (Koh.8), mikä on myös arkeologisin löydöksin vahvistunut.
Kyseessä on Baal-jumala, jolle kristinuskossa Jeesus uhrataan kirottuna tosi Jumalana, opettamanaan Israelin Jumalana ja taivasten valtakunnan isänä.Ja tällä opilla te sovitatte vain itsenne helvettiin - sen Luther kertoi.
- Anonyymi
Millä aiot kumota Israelin Jumalan sanat, kun hän kieltää viattoman veren vuodattamisen, ja sanoo uhrikulttia iljetykseksi, mihin kristinuskon ristin uhrikulttipalvonta perustuu?

Pyhät ehtoolliset, olkoon vain nykytulkinta sitten vertauskuvauksellinen. 🤢👀🤮🤧
Anonyymi kirjoitti:
Järkevöitetty käsitys perustuu ihan vain Raamattuun: Jeesuksen sanoin juutalaisten Jumala on Saatana (Koh.8), mikä on myös arkeologisin löydöksin vahvistunut.
Kyseessä on Baal-jumala, jolle kristinuskossa Jeesus uhrataan kirottuna tosi Jumalana, opettamanaan Israelin Jumalana ja taivasten valtakunnan isänä.Mistä saatanan jäännökset löytyivät?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2512294- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471349Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647