Mies ei tarjoa tai kiitä

Olen ollut päälle kuukauden miehen kanssa, ja kiinnittänyt huomiota, ettei mies tarjoa koskaan mitään, vaan kumpikin maksaa omansa. No, kerran satuin tarjoamaan kahvit ja pullan hänelle ja yhdelle toiselle, hän ei tullut vastaan ollenkaan kuluissa (en kysynyt) ja ei edes kiittänyt. Hän on tarjonnut ruokaa, jos olen ollut hänen luonaan. Sitten jos ruokaa mennään tekee minun luokseni, kauppareissulla saan maksaa itse kaikki raaka-aineet. Mies valmistaa usein ruoan. Tuntuu vain oudolta, ettei kuluja jaeta. Yhdessä vaiheessa hän kävi koko ajan luonani syömässä, kunnes puhuin hänen luonaan käymisestä.

Tuntuu vain hassulta, että hän ei ole oppinut ilmeisesti jakamaan kuluja, ja tarjoamaan. Toki on tasa-arvoa, mutta itse tulen vastaan kuluissa, ja hän ei
161124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

En kattelis kiittämätöntä hyväksikäyttäjää. Pihiys on eräs vastenmielisempiä piirteitä. Kyllä molempien kuuluu osallistua samalla tavoin kuluihin, muutenhan hän syö sinun eväitäsi ts. alentaa omaa elintasoasi.

Äänestä
  • Mies tuntuu enemmän siltä, ettei puhtaasti tajua. Eniten tuntui pahalta se, ettei kiittänyt tarjotessani pullan ja kahvin ja antoi minun maksaa ne. Monelle miehelle on tärkeää, että itse pääsee tarjoamaan ja olisi varmaan noloa antaa naisen maksaa

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Mies tuntuu enemmän siltä, ettei puhtaasti tajua. Eniten tuntui pahalta se, ettei kiittänyt tarjotessani pullan ja kahvin ja antoi minun maksaa ne. Monelle miehelle on tärkeää, että itse pääsee tarjoamaan ja olisi varmaan noloa antaa naisen maksaa

    😅 Naiset: Yhyy yhyy. Halutaan tasa-arvoa.

    Myös naiset: Yhyy yhyy. Miksi joudun maksamaan tarjoamiani asioita itse.

    Mutta siinä olet oikeassa. Kiittää pitää osata. Ukko saunan taakse vain.

    Tuollainen ymmärtämättömyys on myös vastenmielistä. Joko se on tyhmyyttä tai täydellistä itsekkyyttä. Jokin on jäänyt nyt kasvussa kesken. Sulla menee vielä hermot, varaudu siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    😅 Naiset: Yhyy yhyy. Halutaan tasa-arvoa.

    Myös naiset: Yhyy yhyy. Miksi joudun maksamaan tarjoamiani asioita itse.

    Mutta siinä olet oikeassa. Kiittää pitää osata. Ukko saunan taakse vain.

    Samaa mieltä, kiittää pitää osata. Tuntuis paljon paremmalta tarjota

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tuollainen ymmärtämättömyys on myös vastenmielistä. Joko se on tyhmyyttä tai täydellistä itsekkyyttä. Jokin on jäänyt nyt kasvussa kesken. Sulla menee vielä hermot, varaudu siihen.

    Aivan varmasti menee hermot vielä

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Mies tuntuu enemmän siltä, ettei puhtaasti tajua. Eniten tuntui pahalta se, ettei kiittänyt tarjotessani pullan ja kahvin ja antoi minun maksaa ne. Monelle miehelle on tärkeää, että itse pääsee tarjoamaan ja olisi varmaan noloa antaa naisen maksaa

    Mitä jos miehen talous on kuralla ja sen takia joutuu venyttämään senttejään? Ennakoiden tulvia haasteita, kun tuet heikkenee jne.

    Äänestä

Tuolta mieheltä puuttu kaikista alkeellisimmat käytöstavat. Asia on tullut jo alkuvaiheessa selvästi ilmi.
Mikäli haluat jatkaa yhteisten asioiden (ruoka, ostokset jne - mihin liittyy Eurot) kanssakäyntiä, sinun on alettava opettamaan tapoja aivan nollasta.
Kuinka ihmeessä kukaan on kyennyt välttämään edes minimaalisten käytostapojen oppimista- se on iso arvoitus. Ehkä mies on elänyt yksin jossain komerossa, täysin erakoituneena ja poissa muista ihmisistä.

Joten päätettäväksesi jääkin, onko sinusta opettajaa kehittääksesi miehestä yhteiskunnan vaatimia minimaalisia tapoja. Se tulee viemään hyvin kauan, tässä tapauksessa.

Äänestä
  • Tilanteeseen saattaa vaikuttaa se, kun mies ei ole paljoa seurustellut. Viimeisin oli 3kk. Ja sitä ennen on ollut alle vuosi, ja on jo 40-vuotias. Ei ole ollut avoliitossa. Ärsyttävää, kun haluaisin valmiin miehen itselleni, enkä miettiä muita miesvaihtoehtoja

    Äänestä

Kyllä, ihan perusihmisyyteen
ja elämäntaitoihin kuuluu kiittäminen, kun joku auttaa sinua tai vaikka tarjoaa kahvit. Harvoin tapaa ihmisiä, joilta tämä taito puuttuu ja joka kerta se myös hämmästyttää, kun sellaiseen ihmiseen törmää.

Äänestä
  • Minä olen törmännyt muuttamaan ihmiseen, joilta tämä kiittämisen taito puuttuu, ja jopa puhelimella näprääminen vieraiden läsnäollessa on yleistä nuorilla aikuisilla.

    Äänestä

Miten asian ottaa puheeksi? Minusta olisi kiva, jos kiittäisit, kun saat jotain? Minusta olisi kiva, jos joskus tarjoaisit jotain? Kiva olisi, jos osallistuisit kuluihin? Tuntuu itselle niin vaikealta puhua rahasta ja asioiden jakamisesta, kun minulle se on niin itsestäänselvyys

Äänestä
  • Tilatessanne kahvia/ruokaa/mitä tahaansa muuta yhteisesti nautittua, sanot aina heti: ” eri laskut kiitos”. Ei muuta. Niin suoraviivaista.

    Saatuanne tilauksen, sinä kiität ja katsot tomppelia odottaen hänenkin kiittävän. Ehkä et voi tokaista: ”mitä sanotaan?”

    Samaa tyyliä voit käyttää muihinkin asioihin.”Tuo suklaa on maailman parasts” tai. ” kyllä nuo kukat ovat kauniita”. Ellei hän ymmärrä yskää, ehkä kannatta harventaa tapaamisia.

    Äänestä

Hän on joko todella rikas, todella köyhä, tai todella tyhmä ja röyhkeä. Tai sitten ei välitä.

Äänestä

Itsekäs ,eikä edes sitä tajuu.

Äänestä

No niin just naisena esiintyvä äijä, nämä on näitä jotka voi laittaa uuteen teknologiaan sun muuhun tonni kaupalla rahaa, mutta esimerkiksi naisen jääkahvi on liikaa. Ei jatkoon- materiaalia siis. Tuskin maltan odottaa lukea mitä kommentteja olet raivonnut ns tasa-arvokysymyksistä itsellesi. Pärsaukiset miehet on usein äkäisiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen ollut päälle kuukauden miehen kanssa, ja kiinnittänyt huomiota, ettei mies tarjoa koskaan mitään, vaan kumpikin maksaa omansa. No, kerran satuin tarjoamaan kahvit ja pullan hänelle ja yhdelle toiselle, hän ei tullut vastaan ollenkaan kuluissa (en kysynyt) ja ei edes kiittänyt. Hän on tarjonnut ruokaa, jos olen ollut hänen luonaan. Sitten jos ruokaa mennään tekee minun luokseni, kauppareissulla saan maksaa itse kaikki raaka-aineet. Mies valmistaa usein ruoan. Tuntuu vain oudolta, ettei kuluja jaeta. Yhdessä vaiheessa hän kävi koko ajan luonani syömässä, kunnes puhuin hänen luonaan käymisestä.

Tuntuu vain hassulta, että hän ei ole oppinut ilmeisesti jakamaan kuluja, ja tarjoamaan. Toki on tasa-arvoa, mutta itse tulen vastaan kuluissa, ja hän ei

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu