Istuminen ulkona ja sen tarjoamat mahdollisuudet

Kesällä on ulkoajat. Silloin voi olla ulkona. Aukeilla paikoilla voi tuulla. Silloin ei ole sääskiä. Jos on penkki voi istumisen suorittaa lähes missä tahansa. Kuitenkaan toisten pihalle ei saa mennä istumaan ilman lupaa. Samoin on myös erilaisia muita alueita kuten teollisuusalueet, yksityisalueet, satamat ja puolustusvoimien alueet, joissa ei saa istua. Koska monetkaan eivät tunne niitä koskevia erityisiä määräyksiä ja ohjeistuksia, joita em. alueilla istuminen vaatii.
Mukana kannettavan penkin voi saada kaupasta. Osa penkkejä on monitoimipenkkejä, jotka tarjoavat useita istuma-asentoja pystystä uneen tarvittavaan asentoon asti. Kesällä voi myös nukkua ulkona. Mutta tämä vaatii erityistä huolellisuutta.
Joten eipä sitten muuta kuin jokainen istumaan sinne ulos. Ahkeralla säästämisellä ihminen voi hankkia itselleen penkin, jolla voi toteuttaa istumista. Jos on kiikarit ja paikka on valittu hyvin voi tarkkailla ympäristöä. Makuupussi taas mahdollistaa nukkumisen, sääskiverkko rauhaisan unen ja pressu suojaa sateelta.
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt on oikea aika olla luonnon helmassa. Nukkua voi vaikka pakettiautossa.

Äänestä
  • Tai hotellissa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kesällä on ulkoajat. Silloin voi olla ulkona. Aukeilla paikoilla voi tuulla. Silloin ei ole sääskiä. Jos on penkki voi istumisen suorittaa lähes missä tahansa. Kuitenkaan toisten pihalle ei saa mennä istumaan ilman lupaa. Samoin on myös erilaisia muita alueita kuten teollisuusalueet, yksityisalueet, satamat ja puolustusvoimien alueet, joissa ei saa istua. Koska monetkaan eivät tunne niitä koskevia erityisiä määräyksiä ja ohjeistuksia, joita em. alueilla istuminen vaatii.
Mukana kannettavan penkin voi saada kaupasta. Osa penkkejä on monitoimipenkkejä, jotka tarjoavat useita istuma-asentoja pystystä uneen tarvittavaan asentoon asti. Kesällä voi myös nukkua ulkona. Mutta tämä vaatii erityistä huolellisuutta.
Joten eipä sitten muuta kuin jokainen istumaan sinne ulos. Ahkeralla säästämisellä ihminen voi hankkia itselleen penkin, jolla voi toteuttaa istumista. Jos on kiikarit ja paikka on valittu hyvin voi tarkkailla ympäristöä. Makuupussi taas mahdollistaa nukkumisen, sääskiverkko rauhaisan unen ja pressu suojaa sateelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu