Joten mikä estää ostamasta sähköautoa? Sähköautolla suurimmat kulut realisoituvat vasta vaihtohetkellä maksettavaksi. Arvonalenema on sähköautossa niin moninkertainen verrattuna polttikseen ettei sitä meinaa todeksi uskoa.
Sähköautolla ajo on vain 5-kertaa kalliimpaa kuin polttomoottorilla
4
61
Vastaukset
- Anonyymi
Tuo ei pidä paikkaansa enää. Tiedät sen itsekin.
- AnonyymiUUSI
Ja kun siten vaihtaa sen toiseen sähköautoon niin hups, senkin arvo oli sopivasti laskenut. Pösilö ei nyt ymmmärrä että hän julistaa sähköautoilun ilosanomaa.
Hinnat laskevat joten sähköauto sopii yhä useamman talouteen.
Ja sehän tässä nimenomaisesti onkin tarkoitus mutta kun pösilö ei ymmärrä mitä on tapahtumassa.
Seuraamus on että kukaan ei osta kohta polttista koska sen käyttökulut ovat niin jumalattomat ja se haisee pahalle. Ja sähköauton saa samalla rahalla tai jopa halvemmalla kuin polttiksen. HUPS!- AnonyymiUUSI
Tilanne on aivan päinvastoin. Sähköautojen myynti laskenut -40% tänä vuonna ja joillakin merkeillä vielä enemmän. Tulevaisuutta näillä sähköautoilla ei enää ole. Tehtaita suljetaan ja ihmisiä jää työttömäksi. Nythän aletaan taas panostaa polttomoottoreihin kuten olet varmaan uutisista lukenut.
Se 2035 kielto kumotaan vielä moneen kertaan, jos ei kumottaisi niin saksan, ranskan yms talous menis niin kuralle että se olisi kestämätöntä touhua. Kansa ei sähköautoja enää halua ja enää pärjää ne joilla tarjolla hyvät hybridit, bensat ja dieselit
Volvo tulee olemaan yksi merkki jota ei enää ole olemassa jossain kohtaa, tekivät päätöksen siirtyä täyssähköön nopeutetusti, tietää että tolla menolla konkurssi tulee. Joutuvat toki hekin päätöksen peruuttamaan kun sähköautoja ei haluta ostaa.
- AnonyymiUUSI
Onhan tuossa iso ero. Ei tarvitse ihmetellä miksi sähköautojen kauppa ei käy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25118429Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833135- 1232161
- 1911850
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341725Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2691403Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101272Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu821083- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959