Tämä nykyhallitus joutaa romukoppaan

Orpon ja Purran, alamaisikseen hyväksymät RKP ja Kristilliset, hallitus, ei saa aikaan muuta kuin ikävyyksiä suomalaisille.

Kaikki asiat, mihin vain tämä hallitus tarttuu kiinni, tuottavat suomalaisille ikävyyksiä, tuskaa ja kuolemaa loppuiäksi.
Ja Lasten ja nuorten tulvaisuuden tämä hallitus heittää romukoppaan.

työttömät saava ikuisen leiman otsaansa.

Ruoan hinta ei muuta kuin nousee, vaikka puhutaan , milloin maltillisesta, milloin mistäkin hinnannoususta.
Sähkön hinta ei palaa enää entiselleen, päinvastoin.

Ja terveyttään eivät hallituksen orjiksi asettamat heikoilla olevat suomalaiset pysty enää hoitamaan.
Taudit mylläävät, hampaat tippuu ihmisten suusta, ja kuolleiden määrä vain lisääntyy.
Hautaustoimistoyrittäjät vain menestyvät.
Työntekijöistä, ilman oikeutta puolustaa etujaan työpaikoissa, tulee orjatyöläisiä.

Tämä fasistinen oikeistohallitus, koirasusihallitus, ei todellakaan saa muuta kuin pahaa aikaan.

Suomi ja suomalaiset on riistäjien käsissä.
389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikki USAN ja Ukrainan NATO NASSEN SYYTÄ

Äänestä

Sinäpä sen sanoit.
Ukrainan välineellistäminen sotaan, ilman kansanäänestystä, Natoon suomalaisten pakottaminen ja mitätöityneen, edelleen ilman lainvoimaa olevan, DCA- sopimuksen syytä.

Äänestä

Valtion velka kasvoi uuteen ennätykseen verrattuna brutto kansantuotteesseen!Hyvä natsit!Leikkauksia lisää!Työttömyys kasvaa ja konkurssit lisääntyy,pitäisikö leikata kulutuksesta lisää?Mitä sanoo nakkikioski ministeri "kuolasuu"Satonen?Leikattiinko liian vähän kun ei kulutus lopu kokonaan köyhiltä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Orpon ja Purran, alamaisikseen hyväksymät RKP ja Kristilliset, hallitus, ei saa aikaan muuta kuin ikävyyksiä suomalaisille.

Kaikki asiat, mihin vain tämä hallitus tarttuu kiinni, tuottavat suomalaisille ikävyyksiä, tuskaa ja kuolemaa loppuiäksi.
Ja Lasten ja nuorten tulvaisuuden tämä hallitus heittää romukoppaan.

työttömät saava ikuisen leiman otsaansa.

Ruoan hinta ei muuta kuin nousee, vaikka puhutaan , milloin maltillisesta, milloin mistäkin hinnannoususta.
Sähkön hinta ei palaa enää entiselleen, päinvastoin.

Ja terveyttään eivät hallituksen orjiksi asettamat heikoilla olevat suomalaiset pysty enää hoitamaan.
Taudit mylläävät, hampaat tippuu ihmisten suusta, ja kuolleiden määrä vain lisääntyy.
Hautaustoimistoyrittäjät vain menestyvät.
Työntekijöistä, ilman oikeutta puolustaa etujaan työpaikoissa, tulee orjatyöläisiä.

Tämä fasistinen oikeistohallitus, koirasusihallitus, ei todellakaan saa muuta kuin pahaa aikaan.

Suomi ja suomalaiset on riistäjien käsissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu