Musiikilliset pilat eivät Haydnin musiikissa ole suinkaan pihvi vaan musiikin suola. Onkin harvinaista, että nero, jonka todellinen vakavuus kohdistuu yksilön ulkopuoliseen, teoreettiseen ja objektiiviseen, joka on ihmisluonnolle suorastaan yliluonnollista, Schopenhauerin mukaan, voi myös pilailla musiikissaan sen ollessa samanaikaisesti tavattoman syvällistä. Olen yrittänyt pohtia sitä kysymystä, ovatko Haydnin musiikissaan viljelemät pilat oikeasti hauskoja ja hupaisia, niin tällaisista hupaisista piloista, jotka saattavat todella huvittaa kuulijaa, tulee mieleen il distratto sinfonian kuuluisa finaali, jossa soittimet joutuvat virittämään uudelleen kesken osan ja tuloksena on hetkeksi aikaa kerrassaan sietämätön meteli, kuten orkesterimusiikkikirjassa kuvataan. Erään Lontoon sinfonian finaalissa kuullaan nopeita juoksutuksia ja niiden jälkeen seuraa koomisia intervallihyppyjä. Eräässä toisessa Lontoon sinfoniassa hitaan osan jälkipuoliskolla kuullaan diminuendon ja sitä seuraavan pienen tauon jälkeen fagotin epätavallisen voimakas töräytys, joka on tarkoitettu koomiseksi efektiksi. juuri tästä syystä haydn on saanut epiteetin "maan lapsi joka leikkii", Haydnin musiikin ollessa hänen aurinkoisen luonteensa mukaisesti raikasta ja hyväntuulista, mutta myös vakaviin ja jopa intohimoisiin kieliin koskettaessaan ylittää vakuuttavasti kaikki aikalaisensa ja johtaa suoraan Beethoveniin, on joku todennut.
Ovatko Haydnin musiikilliset pilat oikeasti huvittavia?
Anonyymi-ap
49936
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Niin no on hyvä tietty joo tietty "sooloilu" teosten aikana, mut tietty harmonia ja linjakkuus tärkiää säilyttää vae mitä vai ootko eri mielt?
Että teos on niinku yhtenäinen. Haydnin tuntien sen laajan musatuotannon niin en kovin usein törmännyt huonoihin teoksiin kun useissa hänen teoksissa on sitä mun kehumaa linjakkuutta.
Kyllähän se totta on mitä sanot, mutta käsittääkseni sellainen vakavasti otettava musiikin kuuntelija, joka tiedoitsee tai tiedostaa musiikin syvimmän olemuksen niin, että se koskettaa syvempiä sielullisia alueita ja mielen kerroksia ihmisessä tahdon liikkeiden heijastuessa hänellä puhtaan mielteen alueelle, josta tahto on poissa pelistä, kuten Schopenhauer niin kauniisti sanoo, ei enää tiedosta ymmärtääkseni musiikillisia huumorin pilkahduksia sinällään vaan on kokonaisvaltaisesti musiikin syvällisen vaikutuksen valtoihinsa ottama ja pilat menevät ohi kuuloelimien ja ymmärryksen, kun tiedoitsevasta on tullut tiedoitsemisen puhdas subjekti ja tahto on tungettu ulos tajunnasta ja kuulija on henkistyneessä olotilassa. Pinnallisemmalle kuuntelijalle pilat sen sijaan kertyovat jotakin mennessään tajuntaan ja saattavat huvittaa.
Ihmetyttää vain miten tahtomisesta erottautunut puhtaasti objektiiviseksi tullut musiikillinen äly, joka ei korkeammalla tietoisuuden asteella toimi tahdon kannustamana ja yllyttämänä tiedoitakseen vaikuttimien välittäjänä piloiksi nimitettyjen musiikillisten efektien suhdetta jo tajunnasta ulos tungettuun ja vain olioiden suhteita tiedostavaan tahtoon, joka on siis jo pois pelistä ideoiden käsittämisen edellytyksenä eksistoivan tiedoitsemisen puhtaan ja selvän subjektin tajunnasta, vaan operoi silti objektiivisuudestaan huolimatta myös subjektiivisten tajunnantasojen asteella saman aikaisesti korkeampien älyn toimintojen ohella, joka saattaa saada selityksensä siitä, että musiikilliset pilat on suunniteltu ja sommiteltu musiikilliseen kudokseen vasta teoksen säveltämisen jälkeen ellei jo ennen sitä, mikä ei tunnu erityisen todennäköiseltä vaihtoehdolta, mutta joka tapauksessa on selvää, ettei puhdas äly keksi niin triviaaleja efektejä toimiessaan korkeammalla tietoisuuden asteella ja tilassa.
niitä sanotaan "älynväläyksiksi" eli joku hieno yksityiskohta siellä sun täällä joka komistaa musateoksia uudelle tasolle jopa mikä on hieno extralisäjuttu musiikissa että voi operoida ja kikkailla yksityiskohdilla muuttamatta liikaa teoksen kokonaiskuvvaa. Neron älynleimaukset .
Se ei riitä vielä älynleimaukset vaan tunne on tärkeää myös. Tunteikkaat teokset on minulle ussein niin vaikea juttu, että koska kun oon yliherkkä ihminen niin mun on vaikea kuunnella niitä ja erityisesti se on erityisen henkisen lamaannuttavan koskettavaa jos olen vielä heikossa "hapessa", koska siis sellaiset tunteikkaat teokset saa aikaan minussa liikuttuneisuutta niin isossa mittakaavasuhtteessa että alkaa ahdistaa.
Sanoisin, että joku suuri ja sävelkieleltään sekä musiikilliseltaan ilmaisultaan kypsä sinfonia on kokonaisuudessaan se neronleimaus, joka saa alkunsa älyn toimiessa hetken aikaa tahdosta ja sen kaikkien aikeiden herruudesta irti tempautuen yksin ja omaehtoisesti, kyeten näin luomaan aitoa ja ollessaan yhteen tajuntaan keskitetty maailma mielteenä sen puhtaus on mitä suurin ja siitä tulee maailman kirkas kuvastin. Mutta musiikillisten pilojen keksiminen tietyissä tapauksissa, pilasta riippuen, on täysin tarkoituksellisen ajattelun tulosta, jossa äly ei ole puhdas, syystä, että tahto ohjaa älyn toimintaa tällaisten pilaefektien luomisessa sanellen tällä tavoin siis sen älyn teeman ja tavoitteen tahdosta irtisanoutuneen älyn omien päämäärien sijaan. objektivoitua tunnettahan neron äly yleensä on musiikkiin valanut, joten ilman puhdasta älyä ei synny aitoa ja suurta taidemusiikkia, sillä juuri tahto tekee aidon taiteen luomisen mahdottomaksi.
Orkesterimusiikki "kirjassa" kuvaillaan Haydnin 82. sinfonian finaalin sirkuskarhujen esityksen säestämiseen käytetyn posetiivin ääntä jäljittelevää jyrinäefektiä huvittavaksi, mutta syystä, että kyseinen efekti, joka on antanut sinfonialle sen nimen ja on orgaaninen osa sävellystä, sitä ei tämän vuoksi voi kutsua miksikään varsinaiseksi pilaksi sinfonian finaalia kannattelevana ja sille pontta antavana tärkeänä soinnillisena osatekijänä, joka yltyy osan edetessä valtavaan pauhuun patarummun tremolon tukemana lähes Beethovenin mittoihin yltävässä jyrinässään tuoden mieleen mielikuvitusta venyttämällä jopa tanssin apoteoosiksi kutsutun sinfonian kiihkeän loppuhuipennuksen bassojen osalta niin hurjaan menoon kuin Beethovenilla musiikki kiihtyykin.
Joillekin kuulijoille Haydnin ns. sammakkokvarteton finaalin bariolage-soittotekniikkaan perustuva yhtenäinen bariolage-ääni on tuonut mieleen sammakon kurnutusta muistuttavan äänen ja siitä kvartetto on saanut nimensä, mutta tuo ääniefekti on tärkeää temaattista ainesta teoksen osassa, eikä sitä siksi voida pitää minään pelkkänä pilana, vaikka se usein toistuukin ja on siksi myös varsin huvittava efekti, vaikka musiikki on syvällistä ja vakavaa sekä varsin henkistynyttä maanläheisistä assosiaatioistaan huolimatta.
Sitä mukaa kun Haydnin mestaruus syveni hänen dramaattiset kyvyt kasvoivat sanailee Alan Rich orkesterimusiikkikirjassa Tietoniekat sarjassa. Lontoolaista impressariota varten sävelletyt sinfoniat ovat kirjoittajan mukaan täynnä raakaa orkestraalista voimaa, rajuja fortissimo purkauksia, outoja ja hämäräselkoisia sointukulkuja. äkillisiä korostuksia odottamattomilta tahdinosilta jne.
kiitos taas kerran syvääluotaavista ja paljon tietoa kertovista postauksistasi!
Olkaa hyvä.
josef haydnillä on noita musateoksia niin paljon etten läheskään kaikkia muista joista tosin suurimman osan oon kuunnellut mut isoin osa haihtunu pois mielestä.
Haydnilta on myös kadonnut paljon mm. nukkeoopperoita, laulunäytelmiä, kuten Kumara piru ja muita teoksia ja alunalkaen säveltäjän nimiin pannuista noin 240 sinfoniastakin "vain" runsaat sata on aitoja. Mutta Suuri sinfoniamusiikki kirjasta löytyy kiinnostavia tiedonjyväsiä säveltäjämestarista. Tunnettu anekdoottihan kuuluu näin: Kun Haydn oli lähdössä Lontooseen, Mozart sanoi hänelle mm. että " Sinua ei ole luotu kulkemaan pitkin maailmaa. Sinä puhutkin niin vähän kieliä", johon Haydn vastasi:" Eivätkö kaikki osaa sitä kieltä, jota minä puhun". Suuri sinfoniamusiikki kirjassa Kai Maasaloa siteeratakseni totean, että Haydnilla musiikin kansanomaisuus ei merkitse halpahintaisuutta, vaan sitä, että sitä ymmärtävät kaikki. Haydnilla on syvä tunnepohja musiikissa. Haydnia voidaan pitää myös vallankumous miehenä, joka eksperimentoi rohkeasti kaikella uudella vaikuttaen romantikkoihin saakka mm. johtoaiheen alkumuodolla, sinfonian osien teemasukulaisuudella, käyrätorvikvartetin ja englannintorven käytöllä sinfoniassa.
englannintorven maininta oli sulta hieno pointti . Amen! Bingo. =)
Haydnhan käyttää kyseistä soitinta, altto-oboeta, Filosofi sinfoniassaan.
Oboe on hiano soitin. Se ei riitä että on akateemisesti (teknisesti) hyvä soittaja vaan pitää olla myös soitossa tunnetta vai mitä
Kaikki tuntevat tämän: Dvorak Humoreski Ges-duuri - Op 101_7 - Poco lento e crazioso.
Mutta mikä tuossa upeassa sävellyksessä on humoristista? Itse olen aina kokenut että kyseisen sävellyksen pohjavire on jollaintapaa surullinen tai haikea.
kiitos teoksen ja esittäjän&säveltäjän nimen esilletuonnista!
Etkö näe otsikkoa vai etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi? Humoreski ei automaattisesti ole luonteeltaan humoristinen sävellys sanan varsinaisessa merkityksessä.
kyllä näen ja kyl ossaan lukea ja ymmärän lukemani mut oon välillä keskittymiskyvytön ADHD ihmisrtyyppi
ADHD keskittymiskyvyn puute näkyy myös kirjoitusvirheinä usein =)
en ota vakavasti tätä ongelmaa.
Anteeksi vain ehkä hieman töykeä kysymykseni, jota ei ollut tarkoitettu sinulle, eikä muutenkaan olla oikeasti töykeä, mutta kieltämättä lievästi ottaen tunsin pientä hämmennystä, kun vastaaja mainitsi sellaisen säveltäjän, josta ei keskustelussa ollut lainkaan puhe, vaan papa Haydnista ja siksi esitin kysymyksen, jonka ilmeisesti oletit osoitetun sinulle.
Olen tässä mennä päivinä katsellut Monty Pythonin Flying circus sketsiryhmän koottuja tekeleitä ja niitä katsoessa sain ajatuksen että aivan kuten Monty Pythonitkin ovat parempia koska heidän sketsi-showssaan on animoituja osuuksia, niin ehkäpä J.Haydninkin työt olisivat olleet suositumpia jos J.Haydnkin olisi lisännyt teoksiinsa animoituja osuuksia.
Haydnhan oli jo eläissään suosituimpia säveltäjiä maassaan ja hänen maineensa kiiri ympäri Eurooppaa ja v. 1782 Amerikassakin esitettiin Haydnin sinfonia. Vieraillessaan britanniassa The Daily Cronicle kirjoitti." Rikkaampaa musiikillista nautintoa meillä tuskin milloinkaan on ollut". vaikka Händelkin oli ollut supersuosittu säveltäjä siellä. Haydnhan nimitettiin kunniatohtoriksikin, jossa aloitteentekijänä oli Haydnin eräs musiikinhistorioitsija ihailija, joka sepitti runoelman Haydnin englantiin saapumisen johdosta.
haydnin josehp teki paljon kirkkoklassista musaa myös.
joo ja oon kuullu myös hänen maineesta, että kiiri ympäri euroopan. Ja myös maailmanlaajuisesti sai huomiota.
Tämä on tositapaus Haydniin liittyen: Haydnille määrättiin nuorena kuorolaisena raipparangaistus kun tämä oli leikannut letin toveriltaan ja keisarinnakin totesi jotakin, että tämä poika ei osaa laulaa, vaan raakkuu kuin varis. Haydn erotettiin kuorosta äänenmurroksen takia. Myöhemmin kun Haydn oli maineensa huipulla, hän vieraili Schönbrunnissa keisarinnan vieraana, ja hän sanoi tällä tämän antaneen korvapuustia kun Haydn oli kiipeillyt rakennustelineillä johon Keisarinna vastasi:" Mutta rakas Haydn, ajatelkaa kuinka kauniin hedelmän se on kantanut ja ojensi tälle lahjan.
Hämmentää se, että sulho Rannan musiikin historian kirjan mukaan Haydn sieti mustasukkaista, pikkumaista ja riidanhaluista parturin tai peruukintekijän tytärtä, jonka oli ottanut vaimokseen, kymmeniä vuosia hilpeän luonteensa ja hyväsydämisyytensä ansiosta, vaikka sitten lopulta ottikin eron vaimostaan. Haydnin piti alun perin naida Kellerin nuorin tytär, mutta hän menikin luostariin nunnaksi.
Haydn olikin, vastoin kuin yleisesti luullaan, jonkinlainen, jos ei nyt aivan lapsinero, niin varhaiskypsä säveltäjä kuitenkin, sillä musikaalinen Haydnin perhe, jossa isä, vaunuseppä, soitti harppua ja äiti lauloi, esiintyi markkinoilla ja ravintoloissa, jossa esitettiin myös Joseph pojan säveltämiä lauluja. Minä kun luulin, että hän oppi säveltämään vasta paljon myöhemmin.
Haydnin taipumusta musiikilliseen kujeiluun ja piloihin voi juuri selittää se, että hän teki nuorenakin kepposia tovereilleen kuorossa.
mun kuvaamataidon ope inhosi mua ja antoi kait siksi arvosanan joka ei ollu todellisuutta kun moni oppilas kehui piirrustuksiani niin oon kuullu musantekijöillä kun opiskelleet musaa kouluissa että ollu vastaavia kokemuksia, mut haydnista en tiedä, mut kivaa kuulla tuollaista tietoa Haydnista että ollut kujeilija koulussa kun letin leikannut.
Haydn siis opiskeli musaa kovastikin nuorena okei. kertoo rakkaudesta tuo yks koskettava kirjoituksesi oi että sydämeen koskee mut hyvällä tavalla koskettaa kun kerroit tuon yhden jutun.
onmahdollista että pilailu koulussa &kuoroporukassa on johtanu biiseissään myös leikkimielisyyteen. Hyvinkin mahdollista.
mul on se eräs laajaulotteinen sampo passio levykokoelma jossa haydnia pääosin kun esittävät pääsiäisen aikaista kirkkoklassista musaa jossa haydnistä todetaan näin "älykkäästisävellettyjä haydnin teoksia joissa linjakkuus ja harmonia läsnä aina"
en saa mieleeni onko niissä kirkkoklassisissa teoksissa tuolla sampo passion levyllä(pääsiäisaiheinen levy) leikkimielisyyttä, hmm ehkä ei niissä kun kirkkoklassisiin ei kait niin paljoa semmosta "ujuteta" kun ne tehhään hieman "ryppyotsaisemmin".
Eivät ole sen ryppyotsaisempia, eivätkä yhtä syvällisiäkään kuin parhaat sinfoniat, otaksun, maanläheisessä ja miltei maailmallisessa luonteessaan Haydnille ominaista hilpeyttä ja huumoriakin joskus pulppuillen sinfonisuudestaan huolimatta varsinkaan kypsimpien messujen osalta, mutta saattavat synnyttää kuulijoissa hartaus mielialan, sillä sehän oli niiden tietoinen tavoite, kuten karummassa ja liturgiseen käyttöön ehkä sopivammassa varhaisemmassa messutyylissä ja halu saada aikaan tällainen hartausmielentila ei edellytä omaa tempautumista vaan vain asian objektiivista hallintaa.
Onko sinulla mitään arvausta siitä, miksei Haydnista ole milloinkaan kirjoitettu tai julkaistu suomenkielellä ainuttakaan elämäkertaa?
Eikö hän nauti säveltäjänä suomessa Mozartiin verrattavaa arvostusta? Vai onko hänellä liian laaja tuotanto yksiin kansiin?
Vai onko musiikin ymmärtämys suomessa kehnompaa kuin suuressa maailmassa ja säveltäjän yksittäisiä suurempiakaan teoksia ei suomessa osata arvostaa riittävästi vai eikö Haydnin elämäntarina ole kyllin mielenkiintoinen suomalaista lukijakuntaa ajatellen?
Vaikka säveltäjien biografioita luetaan nykyaikana suomessa vähemmän kuin ennen, sopii silti ihmetellä, miksi myöskään menneinä hyvinä aikoina ei Haydnista voinut lukea biografian muodossa suomenkielellä, mutta monista muista säveltäjistä sitäkin enemmän. Selitys saattaa piillä sivistystason ja taidemusiikin harrastajamäärän laskussakin.
Isot massat ei välttämättä kuuntele semmosta kunnianhimoisempaa musaa ja tää ei liity ainoostaan klassisen musagenreen. Syy on hyvin varmasti tuo. Toki musajutut on puhtaasti makuasia että mistä tykkää ja sitten mitä tullaan soittotaitoon, niin se ratkaisee livekeikkatilassa joka eroittaa jyvät akanoista oikeasti.
On kuitenkin selvää, että klassisen musan soitto vaatii enemmän musiikillista lahjakkuutta kuin esim punk- rokin soitto. En viitsi tietenkään kiistää faktoja.
Paras punk rock levy koko maailmalla vaikka annan sille 5/5 ja kun annan parhaalle klassisen musan levyllä myös 5/5 niin se kuitenkin tarkoittaa sitä, että se klassisen musan levy on kuitenkin parempi.
oisko syy tämä, että Haydn on monien mielestä persoonana jäänyt niin etäiseksi että hänestä ei kirijaa suomenkielellä? Jos syy on tuo, niin naurettavaa on koska meistä jokainen on oma luomus että ei ole mitään järkeä jos tuo olis syynä siihen mitä kysyit multa. Meillä ihmisillä on kummallinen tapa ajatella asioista että "viihteelliset" tai "jännittävät" tai "sattuu ja tapahtuu ihmistyypit" tai sosiaaliset ihmiset on niitä joist pittää kirjottaa kirjoja ja kaikki tylsät pitää unohtaa. Mä en ajattele noin, mut ehkä isot massat ajattelee noin. Se on eriarvoistavaa.
Osuit naulankantaan arvioissasi Haydnin suhteen mitä suomenkielellä julkaistun kirjan tai elämäkertateoksen puuttumiseen tulee kirjamarkkinoilta arvatessasi syyksi säveltäjän persoonan etäisyyttä, mutta lienee myös elämänvaiheiden tietynlainen tylsyys, värittömyys, tapahtumaköyhyys ja tasapaksuus eräänlaisia selittäviä tekijöitä ellei kyse ole elämänvaiheiden osittaisesta tuntemattomuuteen ja hämärän peittoon jäämisestäkin, eikä niistä ehkä tiedetä tarpeeksi. Mutta tämäkin väite lienee hölynpölyä ja on tuulesta temmattu siinä mielessä, että muilla ns. valtakielillä on kirjoitettu yllin kyllin Haydn kirjallisuutta, joka on jätetty suomentamatta tieteellisistä ansioistaan huolimatta. Valittujen Palojen eräässä numerossa, jossa oli pieni Haydn elämäkerta, kritisoitiin sellaista näkemystä, että Haydn olisi ollut joku vanha höpsö, joka tehtaili suuret määrät jokseenkin tavanomaista säveltaidetta ja todettiin, että Haydn ja hänen musiikkinsa ovat kestävämpää ainesta.
Mozart ja Beethoven lienevät suomessa Haydnia paljon suositumpia säveltäjiä mm. siitä päätellen, että heistä on saatavilla suomeksi useita elämäkertateoksia, kun papa on jäänyt tyystin heidän varjoonsa suuresta merkityksestään huolimatta musiikinhistoriassa useiden sävellysmuotojen tärkeänä kehittäjänä, joista mainittakoon mm. jousikvartetto, sinfonia, pianotrio, pianosonaatti, jousitrio, messu ja oratorio jne.
Asiaa itse tuntematta todetaan, että Hildesheimerin mukaan "Bachin elämä koostuu mm. opettavaisesta hölynpölystä", asiakirjoista, kuten työhakemuksista ja sen sellaisesta, eikä Hildesheimerin mukaan ihminen niistä paljastu. Haydnista on tietoa paljon enemmän ja ihmisenäkin hänestä syntynee kattavampi kuva.
säveltäjistä mozartti oli ihmisenä hieman mysteeri. Beethoven oli ihmisenä muistaakseni kärttyisä ja itsepäinen.
Tchaikovsky oli tunnettu kovana alkoholin suurkuluttajana ja oli taipuvainen maanis-depressiivisyyteen slaavilaisena ihmisluonteena.
Joo haydnista ei suomenkielellä tehtyä kirjaa mut olis jo aikakin.
Niinkin asian voi ilmaista. Tuntuu ehkä hämmästyttävältä suureksi Mozart faniksi itsenikin joskus kauan sitten mieltäneenä joidenkin käsitys siitä, että vaikka Haydnin musiikissa ei ole sitä' Mozartin suurimmille saavutuksille ominaista "transsendenssiä" tai Ashkenazyn sanoin transsendentaalista ydintä (mistä he voivatkaan sen tietää ja tajuta, kun luulin itse päässeeni siitä jyvälle lukiolaispoikana, suurimpana mitä ihmisenä voi kokea), niin joidenkin mielestä ihme kyllä, haydnin tuotanto on mukamas kokonaisuudessaan merkittävämpi kuin Mozartin, mutta makuasioista on hankala kiistellä. Mozartin luova urahan alkoi jo varsin nuorena ja siihen nähden hän ajoittain sävelsi tuolloinkin välillä jopa koskettavan kaunista, tyylikästä ja taidokastakin musiikkia, eikä haydn edes messutuotannollaan, kuten usein kuulee väitettävän, mene Mozartin saavutusten edelle kirkkomusiikissakaan, niin paljossa kuin jotkut Salzburgin ajan messut sormiharjoitusta vielä ovatkin, mutta esim. Dominicus messussakin Mozart nuoresta iästään huolimatta näyttää taitojaan esim. Benedictus osan ollessa erityisen koskettava.
Onkin sanottu, että musiikkiaan lukuun ottamatta Mozart jäi ihmisenä tunne elämältään lapsen tasolle johtuen hänen muusikoksi ja säveltäjäksi tähtäävästä isänsä kunnianhimoisesta ja kurinalaisesta kasvatuksesta, joka löi laimin lapsen normaalin kehityksen leikkeineen muiden saman ikäisten kanssa, jos olen oikein ymmärtänyt.
Mulle tuli kiva fiilis Haydnista eräänä päivänä, sen tieteellisempää analyysiä tällä kertaa tarjoamatta, jos joskus sellaiseen olen edes "syyllistynytkään" ironisesti ilmaistuna.
Vaikka houkutus olisi suuri spesifisempään ja eksaktimpaan kerrontaan Haydnin tuottamasta endorfiinihumalasta, sekä miellyttävästä lämmöntunteesta vatsan seudulla, harrastettuani papan musiikin kuuntelua paljon syvemminkin koettuna varsinkin lukioiässä, mutta parempi vähän kuin ei mitään, sillä tuntuisi epäreilulta jos tuntikausien sessio ei tuottaisi mitään hedelmää ja jopa etukäteen vähättelemiäni otaksuttavasti varhaisempia jousitriojakin kuunnellessa "tapahtui jotain" ( Hildesheimer).
mulla esim finlandian alku joka tuo mieleen horror eli kauhumusatyylin ja sitten finlandian se lauluosuus (jota useissa konserteissa vuosikauvet monet esittäneet) niin aiheuttaa iholleni ja kehoon kananlihaefektin ja hyvänolon tunteen.
Sibeliuksesta semmonen, että sä oot moittinut kovaan sävvyyn ja mä asetun puolitiehen siinä kritiikissä,mut en mä ainakaan kiistä sen ansioita eli viittaan lähinnä nyt finlandiaan ja muutamaan muuhun kuten karelia suite esim.
Ootko tietoinen siitä että joskus eräs tietty kuuluisa lähde kysyi hyvin isolta määrältä nykysäveltäjien mielestä maailman top20 parhaat säveltäjät niin tiiätkö mitä niin että kuules muuten Sibelius oli sijaluvulla 10 ja saarikosken kaija 15 sijaluvulla. Ja kyllä minusta se kertoo paljon koska mielipide kysyttiin nykysäveltäjiltä vai onko sulla tähän heittää joku vasta-argumentti??? Näin tämän kommentin ihan äskettäin kun erään kanssa juttelin musasta. Onko sitten mahdollisesti siten että nykysäveltäjien maku on osittain vähän niin ja näin että onko osa nykysäveltäjistä myös jopa liian elitistisiä maun suhtteen vai?
On tuolla klassisen musan ulkopuolella myös musateoksia jotka aiheuttaa koko kehoon hyvänolon tuntteen ja ihon menon kananlihalle. Esim yksi sellainen on celine Dionin my heart will go on tai vaikkapa queenin , melko uskovaishenkinen who wants to live forever.
mää siis eniten arvostan itse musantekijöiden&muusikoiden&säveltäjien sekä ammattimusakriitikoiden mielipiteitä ja en näe kansalaisten mielipiteitä musasta , sen hyvyydestä yhtä tärkeinä, koska perustan mielipidekantani tässä enemmän musan tieteellisen pohjaan, koska itse muusikot, etenkin hyvinkoulutetut ja myös osa vähemmän koulutetuista (jotka on kantapään kautta opiskelleet huippuneroiksi) , hyvinkoulutetut säveltäjät ja ammattimusakriitikot niin totta vie heillä on parempi käsitys musasta kuin jollakin "randomilla kansalaisella".
Sitten toki pitää muistaa se, että musakeskustelu on kuitenkin silti loppupelissä makuasia. Faktoja toki ei voi sivuuttaakaan. Joo. Mitä ajatuksia herättää sussa tää postaus ja tuo edellinen jonka ihan äsken myös kirjoitin?????
Finlandia on vielä aika kevyellä kädellä sävelletty ohjelmamusiikkia edustava sävelruno, mutta Sibelius itse piti sen teemoja ylhäältä annettuina, muttei jaksottaisuudestaan ja episodimaisuudestaan luonnollisestikaan johtuen ole lujaan klassiseen muotorakenteeseen valettu orkesteriteos epäsinfonisuudestaan juurikin johtuen, ilman kehittelyä ja varioimista jonomaisesti vuorottelevien eri tempoja edustavien osien myötä, joihin siirrytään lähes improvisatorisen rapsodisesti vaille aiheiden välistä syvän logiikan ja yhteenkuuluvuuden tuntua ja ikään kuin fantasiamaisesti välikkeinä toimivien vaskifanfaarien johdattamana. Tuukkasen meri sinfonian Myrsky osa on tehnyt paljon väkevämmän ja kohottavasti ylevämmän vaikutuksen orkesterin ja kuoron loihtimassa orkestraalisten ja vokaalisten voimien suuressa näytöksessä.
mitäh? Kyllä musta toi finlandia on ihan yhtenäinen teos. Mut joo sä näät asian noin. Okei =)
kun mä kuuntelen klassista niin yleensä se on fanny mendelhssonia, mozarttia, vivaldia, esim nuo ja taideklassiselta nostan esille todellisen velhon eli pierre henryn
haydnin musa on esim tuttua kun mulla on sampo passio ja yks toinen mittavan valtaisan suuri kirkkoklassista musaa sisältävä kokoelmalevy jossa eri esittäjien kirkkoklassisia teoksia. On mulla myös erikseen pari J.Haydnin levyä, jotka molemmat haydnin kokoelmia. Parhaimmillaan haydn muovaa kokonaisuuden loogiseksi kokonaisuudeksi jossa aina hieno harmonia ja tunnetaso. Koukkujakin osaa panna teoksiinsa.
kirkkoklassiselta puolelta nostan ehkä esille haydnin, bachin ja vivaldin.
eräs vivaldin levy jossa esittää orkesteri vivaldin musaa viulujen kautta + harppu. Levyn nimeä en muista. Tietokannasta pitäs levy löytyy, mut en ole huomannut kun kävin kerran discogsin sivulta ettimässä mutten jaksanu etsiä kun siellä discgogsissa on niin hiton paljon haydnin levyjä että mun pikkuhermoillani en jaksanu etsiä, kun oisin pannut tähän viestiini linkin jotta oisit voinu päästä tutustumaan kenties halutessas siihe levvyyn ja tota noh onhan se levy tuolla jossain kätköissäni komerossa mut en taida lähtee etsiin, mut ehkä jos vielä muutan mieleni niin kerron sen levyn nimen sulle. Siinä vivaldi on päässyt luovalle tasolle musantekoprosessissa.
Kirkkoklassisessakin on eroja kun jotkut tekee siinä genressä parempia kuin toiset. Sampo passio + se toinen mittavan iso kokoelma eri esittäjiä niin en saa mieleen kovin hyvin, mut kyl haydnin teokset eroittui parhaiten "massasta" ja vivaldi sekä bacchi ja oli siellä hieman tuntemattomiakin nimiä joista osalla teokset oli päteviä ja muutama yllätyskin oli joukossa että ihan minuun teki isonkin vaikutuksen muutaman teos jotka säveltäjinä ei niin tuttuja nimiä suhteessa haydniiin, bachiin ja vivaldiin.
Ja siis kirkkoklassinen musa joka on rakennemelodiamuodoltaan jo aika surumielistä , on semmosta musaa että se ei sovi minulla aina kaikkeen mielentilaan että pitää olla se tietty mielentila jolloin kuuntelen sitä.
Eikös Haydninkin kypsimmät messut ole karakteriltaan aika valoisia ja elämänmyönteisiä teoksia, joissa on suurta draaman tuntua ja rytmistä draivia ja energisyyttä, josta kuvastuu hänen lapsenomainen uskonsa kaikkivaltiaaseen, Nelson messun ollessa yleensä mainittu säveltäjänsä merkittävimmäksi teokseksi, jossa on karakteriltaan epätavallisen voimakasilmeinen ja dramaattinen Kyrie d mollissa, jossa patarummuilla on tärkeä tehtävä, mutta hänen nimiinsä on joskus merkitty myös eräitä epäaidoiksi todettuja tai sellaiseksi otaksuttuja sielunmessuja.
tarkoitatko tekstin muodossa valoisia ja elämänmyönteisiä?? Ei kyllä sä nyt tarkoitit melodiaa&sävellystä. Joo sekoitan ajatukseni ehkä nyt. Okei mä vaan ehkä muistan väärin. Kun yleensä mitä mä muistan kirkkoklassisia teoksia niin suurin osa on muistaakseni semmosta "nyyhkymusaa" jossa draamaa ja melankoliaa kerta kaikkiaan niin paljon, ettei ihan joka mielentilassa sovellu minulle.
Vaikka Hildesheimerin mukaan kirkkolatina ei latinankielisissä messuteksteissä useimmille uskoville ihmisille merkitse rukousta, niin uskontunnustuksen luovassa ilmaisussa Haydninkin messuissa kuvastuu itävaltalainen valoisa messuperinne, jonka hän on laajentanut ja valanut rakenteeltaan sinfonisiin mittoihin Lontoon sinfonioidensa perillisenä ja musiikki ulottuu tunneasteikoltaan koko inhimillistä tunnekirjoa käsittäväksi valoisista kielistä vakavia ja intohimoisia kieliä koskettaen, eikä siksi liene erityisen harrasta musiikkia paljon liturgiselle musiikille asetetun tyyli-ja muotorajoja käsittävän näköpiirin ylitse kohoten lähes huippudramaattisiin mittoihin kasvanutta suurta orkestraalisten ja vokaalisten voimien draamaa tarjoten ja romantiikan suurta ilmaisuvoimaa enteillen Beethovenissa ja tämän missa solemniksessa, jonka Agnus dein perinteestä poikkeavaa toteutusta on pidetty skandaalinomaisena, ja jonka pienenä alkuituna saattaa voida kuulla haydnin Patarumpumessun Agnus dein ja dona nobiksen vaikutuksen, jossa läöhes uhkaavasti kumisevat patarummun iskut johdattavat riemuitsevien trumpettifanfaarien myötä dona osaan, joka ei kuitenkaan vredä vertoja monille muille vastaaville Haydnin messujen osille joissa kuorojen polyfoninen käsittely pyhän cecilian messusta alkaen kiinnittää huomion.