Meillä on kolmen viikon ikäinen kovasti toivottu suloinen poika lapsi. Suunnitellessamme lasta mieheni sanoi useasti että tulee varmasti sietämään vauvan itkua, kun se on oma. Mieheni teki aloitteen perheen perustamiselle. Todellisuus ei vastannutkaan ilmeisesti miehen odotuksia,koska ei voi sietää pojan itkua yhtään vaan heti kun vauva rupeaa itkemään alkaa kiroilu ja mies ei siedä pitää vauvaa edes sylissä. Muutenkin välttelee vauvan hoitoa ja on kokoajan menossa. Olen todella loukkaantunut mieheni käytöksestä. Kun yritän puhua asiasta, niin tulee vaan riitaa. Onko muilla kertoa vastaavia kokemuksia? Ja kuinka jatkossa?
Vauvan itku
kyynel
178789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ei vastaakaan hänen kuvitelmiaan. Ole rauhallinen, hoida vauvaa, äläkä mene mukaan "riitelyyn". Anna hänelle tilaa selvitellä tunteitaan ja oloaan. Ajan kanssa voi helpottaa. Sinulta vaaditaan nyt paljon, kun olet vauvan kanssa "kahden" ja toinen etsii itseään ja paikkaansa tässä uudessa kolmen hengen perheessä. Älä painosta vaan anna hänen olla.
Yleensä tämä vaihe menee ohi. Viimeistään, kun lapsi alkaa todella ottaa kontaktia ympäristöön tai sanoo ekan kerran "isi", johan mies sulaa. Sinnikkyyttä. Ja jaksamista.
Jos miehesi on niin kultainen, että osallistuu perheen muihin vastuualueisiin niin homma on ok. Silloin suhde elää ja muuttuu päivä kerrallaan. Ja jos jaksat koita huomioida tätä isoa "lasta" myös. Eli mies on mies ja poika siellä sisällä vaikka onkin juuri tullut isäksi. Onnea vauvasta!
Mieheni on kyllä "sulaa vahaa" vauvan kanssa, kun tämä ei itke. Hän käy kyllä töissä ja tekee jonkin verran kotitöitäkin, mutta olen vaan niin pettynyt kun ei osallistu vauvan hoitoon edes vapaapäivinä, kun niin kovin lasta kuitenkin halusi. Tunnen itseni petetyksi tämän vuoksi. Annan kyllä hänelle tilaa harrastaa ja tavata ystäviä, mutta tuntuu että ne asiat menevät perheen edelle. No toivotaan että tämä on vaan väliaikaista.
Ei se äitikään nauti vauvan itkusta, mutta kun muuta vaihtoehtoa ei ole kuin kuunnella.
Jos muut asiat menevät perheen edelle tuonikäisen vauvan kanssa, niin herää! Sinullahan menee kaikki energia yösyöttöihin ja muutenkin miettiessä mitä vauvan kanssa kuuluu tehdä ja mikä on normaalia! Meilläkin mies "osti" kaveriaikaa itselleen, tuli töistä, saattoi imuroida ja tiskata, ja sitten totesi, että kyllä sinä nyt jo pärjäätkin loppuillan.
Kun lapsi oli vuosi 2 kk, isä sai tilaa harrastaa ja tavata kavereita 24/7.
Voi jestas!Mä olen lopullisen kyllästynyt tuohon miesten ikuiseen ymmärtämiseen ja paapomiseen!Vai pitäis antaa toisen etsiä itseään ja tunnustella tunteitaan, meneehän se ohi, kun lapsi sanoo eka kerran 'isi'-just joo-vieläkö pitäisi vuosi-pari yksin yhteistä lasta hoidella?!Lapsen hoitoon kuuluu myös itkujen kestäminen ja lasta hoidetaan yhdessä, kun se yhdessä tehtykin.Etsikööt itseä sitten, kun vauva on isompi, niin itsekin joudun tekemään.
Ja pitäisi vielä muka huomioida 'isoa lasta'-voi h-tti!!Salli mun nauraa.Minä en huomioisi noin lapsellista ukkoa lainkaan, sanoisin kylmän viileesti, kuinka asiat on, että itkua on vaan kestettävä. Lapsi ei ilkeyttään huuda. Pihtaisin seksiä viimeiseen asti ja muutenkin kiristäisin, niin kyllä taatusti hoitaisi lastaan ja kuuntelisi itkuakin.Kiroilisin kaiken päälle kunnolla ja lykkäisin vauvan ukon syliin.Siinä se on miehen hoidettava, missä minunkin!Mikä sisar hento kärsivällinen minä olisin, ja mies pääsisi kuin koira veräjästä.Ehei.
Jos miehille antaa jo alussa periksi (ja antaa niiden etsiä itseään), saa varmasti hoitaa lapsen yksinään ja kotityötkin siihen kaiken kunniaksi vielä. Sittenhän sitä voi marttyyrinä hymistellä, että miehet ne on ikuisia poikia ja muuta peetä.Mies etsii sitten itseään jossai kuppilassa, mutta minähän vain ymmärtäisin, jeejee.
Ja olen 2 kk:n ikäisen vauvan äiti ja puhun tällä kokemuksella.Mies hoitaa vauvaa, eikä livistä vastuustaan. Täytyy myöntää, että minussa on nostanut päätään pieni kotidiktaattori, mutta en salli miehen lusmuilua, koska minäkään en sitä tee...
Ei se ole äidinkään aina helppoa itkua kuunnella, mutta hänelle ei vaihtoehtoja anneta. Mitä siitä tulisi, jos molemmat etsisivät itseään, kun pitäisi lasta hoitaa? Ei äitiys ole juuri enempää sisäsyntyistä kuin isyyskään, isille vain jostain kumman syystä annetaan paljon enemmän anteeksi kuin äideille.
Kyllä se vastuu on yhtä lailla isän. Ja jos mies on vielä lapsi niin kuin epäilit, niin silloin olisi ollut häneltä fiksua jättää lapset tekemättä.
...suht tiukkapipolta idiootilta. Jatka samaan malliin vaan "kotidiktaattorina" niin tilastoihin saadaan taas yksi yh lisää...
Olen ihan samaa mieltä! Miksi pitäisi perheessä/parisuhteessa sietää noita miesten "etsikkoaikoja"? Ei naisillakaan sitä ylellisyyttä ole, elämäntilanteissahan PITÄSI KUMPPANEIDEN TUKEA TOINEN TOISIAAN, kun vaikeita/raskaita aikoja eletään...mutta näyttää siltä, että mies se lipeää vastuustaan - kuten tässäkin tapauksessa - ja jättää naisen omilleen. Ja sitten pitäsi tukea ja ymmärtää, vaikka miehen puolelta ei tukea herukaan.
Hohhoijaa, muut saavat ihan vapaasti toimia vaikka miestensä kotiorjina mutta meidän perheessä koti, lapset, vastuut jne. jaetaan yhdessä! Olen jo aikaa sitten päättänyt, että en ala raahaamaan miestä läpi elämän ja tekemään asiat hänen puolestaan ja hoitamaan kaiken yksin. Mihin sitten sitä tarvitseekaan, jos ei hänestä kumppaniksi ole??? Mieheni ei onneksi ole koskaan kuvitellut, että minusta tulisi hänelle se ilmainen piika ja kodinhoitaja. Yhdessä nyt eletään, yhdessä tehdään töitä perheemme eteen ja näin on hyvä molemmille. Ja hänen mielestään muuten "etsikkoaika" kuuluu sinkkuuteen, ENNEN parisuhdetta ja lapsia. Että silleen...
Olen kyllä samaa mieltä. Toki kumppaniaan tulee ymmärtää ja tukea, mutta samaa voidaan odottaa myös mieheltä. Mielestäni alkuperäisen kirjoittajan mies käyttäytyy itse kuin kärsimätön lapsi, joka ei osaa ottaa vastuutaan uudessa tilanteessa.
Vanha sanonta "on turha itkeä kun paskat on housussa" sopii hyvin tähän. Vauvan syntymän jälkeen ei ole se vaihe, kun vetäydytään syrjään tilanteesta kun se otus ei nyt käyttäydykkään niinkuin oli kuvitellut. Siinä vaiheessa kun vauva on tullut, hoidetaan tilanne parhaalla mahdollisella tavalla ja näitä aikuisten "kasvukipuja" selvitellään sitten myöhemmin paremmalla ajalla.
sä oot oikeestiihan vitun saatanan tyhmä akka!!
mies vielä itse kun vauvan itkun päälle huutaa ja pärrää.. jos voisitte aluksi sopia että mies lähtee pois huoneesta kun vauva itkee niin että molemmilla hermot säilyy ja sulla kanssa. eli mitä kauemman niin sitä parempi kunhan tontilla pysyy. kun vauva ei itke kannattaa hyödyntää tilanteet jotta isä saa silloin tutustua vauvaansa; sylitellä ja hoitaa, leikkiä. tehkää siis reilu työnjako vaikka ei se reilua ole jos toinen vaan on parkuvan nyytin kanssa.. pitkällä tähtäimellä voi kuitenkin olla että vauvan tullessa läheisemmäksi ja positiivisten kokemusten kautta iskä oppii sietämään parkuja, ja kun se vauva alkaa tuntua omalta niin ei se ehkä enää haittaakkaan..
jokainen tietää miten hellyyttävä on syövä vauva joten jos on tilanteita joissa vauva syö pullosta niin lykkää vaavi iskälle ja painu vaikka veskiin yllätyshädälle ja sitten jos homma sujuu anna jatkaa, seuraavalla kerralla mies voi ottaa syötön ihan vapaaehtoisesti ja siitä se suhde alkaa luontua.. kiintymys korvaa jossain vaiheessa ärsytyksen, nyt vauva ilmeisesti vielä niin vieras että mies ei oikein osaa suhtautua siihen epävarmuus uuden tulokkaan hoidossa vielä päälle.
toivottavasti löydät apua, tuo ylläoleva on erään ystäväni jekutus miehelleen joka kuitenkin oli vaan niin ulkopuolinen vauvan hoidossa ja pelkäsi ettei osaa ettei lopulta uskaltanut muuta kuin vaan ärtyä ja ajaa tilanteen hoidon vaimolleen! vauva tuntui sitten ihan vieraalta, synnytys oli jäänyt vielä kokematta kun oli reissussa ja vauva syntyi etukäteen ja reilusti...
Anteeksi mutta en todellakaan ymmärrä mitä ihmeen kaiken ymmärtäviä sosiaalitanttoja täällä pyörii. Kokemuksesta tiedän, että siinä vaiheessa kun on pieni lapsi kotona, ei äidillä riitä voimavaroja vielä käydä aikuista lasta huomioimaan ja kasvattamaan.
Mielestäni tuon äidin tulisi jonain iltana järjestää kahdenkeskinen tuokio isän kanssa, ja selittää hänelle, että tuollainen käytös ei yksinkertaisesti käy. Onhan nyt aikuisen miehen(kin) ymmärrettävä, että yksi vauva talossa riittää, ja että hänen tehtävänsä on tässä tilanteessa osoittaa vastuullisuutta ja aikuismaista käytöstä.
olen kuullut sanonnan:
älä kysy miksi minä vaan mitä minä voisin tehdä.
tätä käytetään meidän perheessä ja takuu varmasti toimii.silloin tällöin kun on yli väsynyt ja lipsahtaa nalkutuksen ja syyttelyn puolelle niin voin olla varma siitä että mies ei puhu eikä pukahda,kääntää selän.mutta heti kun keskustellaan ja mietitään mitä tilanteelle voisi tehdä ketään syyttelemättä mies on paljon puheliaampi ja riitakin selkiytyy kun etsii yhdessä kompromisseja.miehiä on jotka jostain syystä eivät yksinkertaisesti välitä,mutta miehesi kuullostaa kyllä siltä että ei hän hermoaisi jos hän ei välittäisi ja luulen että purkaa avuttomuuden tunnettaan kiroamalla.nyt vain niinkuin edellä jo mainittiin ottakaa vaikka väkisin yhteistä aikaa ja puikaa tämä asia.mutta "ihme" ei tapahdu hetkessä joten varaudu siihen että saatat joutua olemaan vieläkin kärsivällisempi.mutta vuosia on turha odottaa.en tarkoita sitä että sun pitäis olla se eheyttäjä mutta syytelläei kannata vaan kysyä suoraan mitä toinen haluaa.
Ihan pienen lapsen kohdalla viiden minuutin sylissäpito riittää yleensä rauhoittamaan hänet. Tai sitten kyse on perustarpeen vajeesta:
- nälkä
- vaipan vaihto
vanhemmalla lapsella myös:
- univaje => nukkumaan!
Kiroileminen ja "hylkääminen" ei ole hyvä juttu. Hetki sylissä riittää kyllä. Oma aika tuossa minullakin meni, vaikka lasten kanssa paljon olen ollut tekemisissä jo ennen aikuisikää. Väsymys on salakavala vieras myös aikuiselle. Muista myös antaa omaa aikaa miehellesi.
"Kun yritän puhua asiasta, niin tulee vaan riitaa."
Voi mennä pitkäänkin, mutta erimielisyyksistä pitää oppia puhumaan. Se onnistuukin, jos vain on tahtoa. (Tähänkin paksukalloon se 30 elinvuoden päästä upposi.)
Muistakaa hankkia myös yhteistä aikaa. Yhden lapsen kanssa se onnistuu helpommin. Myös sukulaiset/tutut/muut lapsenkaitsijaksi ja siten vapaailta vanhemmille, kun lapsi n. vuoden (aiemminkin, jos hoitaja on lapselle jo tuttu).
Itsellä oli sydän sykkyrällä, kun lapset olivat nourimman synnytyksen aikaan tutuilla hoidossa ja nuorempi oli vasta hieman yli vuoden. Hyvin meni kuitenkin. Lapset eivät vierastaneet lainkaan ja kaipauskin tuli vasta lasta hakiessa.
pomppasi, vai että 5 minuutin sylitys riittää...tai sitten on perustarpeen vajeko??? Just joo, perustarpeet on meillä huomioitu heti kun itku alkaa ja tänäänkin on kuunneltu melkein suoraa huutoa jo 4,5 tuntia...
Meillä se olen minä, äiti, joka ei kestä vauvan itkua. Korviin koskee ja migreeni iskee puolen tunnin kuluttua...Hermo on todella kireällä. Kun vauva on rauhallinen tai itku kestää alle puoli tuntia, kestän, mutta tätä jatkuvaa parkumista en.
Löytyisikös sulta neuvoa mikä perustarve meillä on tyydyttämättä?
Typerää paapoa miehiä tuolla tavalla! Anna aikaa miehellesi... Jahas, äitihän on kantanut lasta 9 kuukautta ja tuskalla ja vaivalla maailmaan saattanut, oletettavasti imettääkin vielä. Imetys on mahdottoman energiaa ja aikaa vievää puuhaa. Vielä pitäisi antaa miehelle aikaa. Eikös miehen pitäisi helvetin kiitollisena hoitaa itkukohtaukset ja antaa aikaa ja paapomista äidille.
Meillä oli itkevä vauva, joka itki ekat kolme kuukautta putkeen. Sitten helpotti, kun vaihdettiin toiseen korvikkeeseen. Ja kaikenlaista muuta kivaa oli siinä sivussa, kuten synnytysmasennusta etc. Meillä teki molemmilla tiukkaa itkun kuuntelu ja tehtiin joskus nopeitakin vaihtoja sylissäpitelyssä, kun kertakaikkiaan meni hermot.
Puhu miehesi kanssa tilanteesta, mitä tunteita itku hänessä herättää? Joo, kaikki miehethän rakastaa tota kysymystä...mutta kysy se silti. Ja kerro miltä susta suntuu kun vauva itkee. Ja miltä susta tuntuu kun mies kiroilee ja lähtee. Älä syyllistä miestäsi, koska haluathan kuitenkin jatkaa suhdettanne (OK, munkin teki mieli heittää äijä pihalle synnytyksen jälkeen, otti sen verran lujaa päähän. Hormonit on kiva juttu:). Ota mies vaikka mukaan seuraavaan neuvolaan ja puhu terkkarin kanssa vauvan itkusta ja kuinka pahalta susta tuntuu kuunnella sitä.
Vauvan itku herättää aikuisessa aina voimakkaan reaktion, se on sen tarkoituskin, että me osattais vastata vauvan tarpeisiin nopeasti. Voi olla ettei sun miehes vaan kestä sitä omaa avuttomuudentunnettaan kun aina sen itkun syy ei selviäkkään heti ja hän ei pysty tyydyttämään vauvan tarvetta. Pienen vauvan vanhemmat joutuu vaan oppimaan sen riittämättömyyden tunteen kanssa elämisen. Ja se sama tunne tulee jatkumaan myöhemminkin, kun lapsi kasvaa, hän on oma yksilönsä ja reagoi asioihin omalla tavallaan. Ehkä miehesi tuntee myös itsensä torjutuksi tms. kun vauva huutaa. Kysy häneltä ja hyväksy se miltä hänestä tuntuu, vaikket hyväksykään sitä miten hän toimii.
Kaks´plussassa oli pari vuotta sitten tosi hyvä artikkeli vauvan itkusta, käy kattomassa oisko teidän kirjastossa vanhoja vuosikertoja. Teki ainakin mulle itselleni tosi hyvää lukea ammattilaisen mietteitä vauvan itkusta ja vanhempien reaktioista siihen. Joku muukin tuntee joskus itsensä yhtä huonoksi kuin minäkin...
Kiitos kaikille vastanneille.Keskusteltiin viime viikolla näistä asioista ja kaikki on mennyt viikon ajan paremmin. Mies on viettänyt enemmän aikaa vauvan kanssa niin on varmempi että osaa poikaa hoitaa.