Aina sitä jaksetaan kauhistella, mutta kuten kaikessa muussa, on maailmanlopussa hyviäkin puolia. Jo Buddhalaisuudessa oli ajatus, että kuolema on parempi asiantila kuin elämä. Elämä on aina kärsimystä, se on brutaalia resursseista taistelemista syntymästä hautaan. Jos miettii vaikka eläimiä, jokainen niistä joutuu taistelemaan hengissä selviämiseksi ja värisemään nälissään talven yli. Nykyisin ne lisäksi joutuvat taistelemaan saasteiden ja ympäristömyrkkyjen kanssa. Ihmiset käyttävät valtaosan elämästään työssä ja toisen valtaosan älypuhelimen ääreen ahdistumalla. Harva enää on oikeasti onnellinen, jos on koskaan ollutkaan.
Maailmanloppu lopettaa tämän maailmantuskan meiltä ja kaikilta tulevilta sukupolvilta. Lisäksi se resetoi maapallon takaisin sen alkutilaan, jossa ainoat elävät olennot olivat bakteereja ja merileviä. Tämä on hyvä asia, koska elämä on nykyisin kehittynyt sellaiseksi, että eliöiden toimeentulo perustuu toistensa tappamiseen. Elämä tarvitsee uuden mahdollisuuden kehittyä paremmaksi, jonka se saa ainoastaan, jos aiheutetaan totaalinen maailmanloppu ja hävitys.
Lisäksi on otettava huomioon mahdollisuus, että maapallon elämä leviää muille planeetoille niitä tuhoamaan. Näinhän voisi ihan hyvin käydä. Maailmanloppu voi estää sen.
Maapallon tuhoaminen on moraalinen teko, kun elämä on luonteeltaan moraalitonta. Haluan nähdä planeetan savuavat raniot ennen kun riistän itseltäni hengen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.