Mietteitä...

Iltaa! Kirjoittelen tänne ekaa kertaa, mutta toivottavasti tämä "onnistuu".. 😬 Olen nyt seurustellut reilu 5vuotta, ja suurin osa siitä on ollut hyvää ja ihanaa! Kun tapasimme se oli jotain aivan erityistä mitä en osaa sen enempää selittää. Olen todella kiitollinen hänestä ja rakastan häntä, mutta jostain syystä on alkanut tuntumaan ettei suhteemme kauaa kestä. Olemme olleet etäisiä jo jonkin aikaa, mihin vähän kuin havahduin hetki sitten! Itse olen ollut todella väsynyt monesta eri syystä, ja mieheni kärsii ahdistuksesta. Ne ovat vieneet meiltä veromme! Itse olisin valmis vielä yrittämään kunnolla, mutta tuntuu ettei häntä enää edes kiinnosta. Se tulee esiin mm kun alan puhumaan asiasta. Joko mun tunteita vähätellään tai sitten sanotaan että kaikki on hyvin, vaikka näin ei voi olla. Olen ollut jotenkin todella surullinen siitä, että pelkään suhteen päättyvän. Tietenkään ketään ei voi eikä pidä "pakottaa" suhteeseen, enkä mä sitä haluaisikaan! Mietin vain että onko typerää mennä asioiden edelle ? Tuntuu pahalle se, että hän sanoo rakastavansa minua, mutta teot ovat tänä päivänä ihan eri...
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaipaat siis häneltä varmistusta teidän väliseen suhteeseenne. Miten se voisi vahvistua tämän kautta. Anteeksi kun kyselen tätä.
Hyvää yötä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Iltaa! Kirjoittelen tänne ekaa kertaa, mutta toivottavasti tämä "onnistuu".. 😬 Olen nyt seurustellut reilu 5vuotta, ja suurin osa siitä on ollut hyvää ja ihanaa! Kun tapasimme se oli jotain aivan erityistä mitä en osaa sen enempää selittää. Olen todella kiitollinen hänestä ja rakastan häntä, mutta jostain syystä on alkanut tuntumaan ettei suhteemme kauaa kestä. Olemme olleet etäisiä jo jonkin aikaa, mihin vähän kuin havahduin hetki sitten! Itse olen ollut todella väsynyt monesta eri syystä, ja mieheni kärsii ahdistuksesta. Ne ovat vieneet meiltä veromme! Itse olisin valmis vielä yrittämään kunnolla, mutta tuntuu ettei häntä enää edes kiinnosta. Se tulee esiin mm kun alan puhumaan asiasta. Joko mun tunteita vähätellään tai sitten sanotaan että kaikki on hyvin, vaikka näin ei voi olla. Olen ollut jotenkin todella surullinen siitä, että pelkään suhteen päättyvän. Tietenkään ketään ei voi eikä pidä "pakottaa" suhteeseen, enkä mä sitä haluaisikaan! Mietin vain että onko typerää mennä asioiden edelle ? Tuntuu pahalle se, että hän sanoo rakastavansa minua, mutta teot ovat tänä päivänä ihan eri...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu