Putinin kaveri on suomalaisten vihervasureiden idoli.
Palstavasurit puolustelevat Venezuelan suurta johtajaa Maduroa
Anonyymi-ap
43222
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Maduro muistuttaa vassareita vanhoista hyvistä ajoista, kun murhattiin yli 100 000 000 ihmistä. Maduro ja Chavez on sentään ajaneet 7 000 000 ihmistä maanpakoon.
Taitaa länsimaiden talouspakotteet ajaa noita ihmisiä maanpakoon. Länsi varmaan vaatii että tuonnekkin pitää saada sellainen päättäjä joka puoliilmaiseksi antaa luonnonvarat niiden käyttöön. Ja joku Maduro jos ei tuohon suostu niin lisää talouspakotteita ja kansa kärsii köyhyydestä.
Köyhyydestä ne tulisi kärsimään vaikka päättäjä vaihtuisi mutta tuonjälkeen luonnonvarat olisi länsimaisten yritysten omaisuutta.
Venezuela romahti vasemmistohallinnon myötä.
"Kahdessatoista vuodessa Venezuela onnistui tuhlaamaan biljoonan dollarin öljytulot. Se vastaa kymmentä Yhdysvaltain toisen maailmansodan jälkeen Länsi-Euroopalle myöntämää Marshall-apupakettia."
Rakenteli tunnin junia turkuun ikäänkuin rahaa olisi rajattomasti.
Sinä se jaksat höpöttää noista mielikuvitusvihollisistasi yötä päivää.
Kuka ketjun aloittaja on?
Itsensä kanssa "keskusteleva" kahjo.
Isäsi?
Myös Putin on heidän idolinsa.
Persut ihailevat diktaattori Putinia ja nykyajan yltiökapitalistista Venäjää.
Noinhan nuo Kremlin ammattivalehtelijat väittävät!
Näin vasurina on vaikea päättää kenen kuvaa suutelisin ennen nukkumaan menoa:
Stalinin
Putinin
Maduron
Pol Potin
Maon
Suutelen varmuudeksi kaikkia.
Palstavasurit haluavat Suomestakin Venezuelan kaltaisen maan.
Valehtelee porvaritrolli huutelussaan.
Missähän näin on ilmennyt?
Tuon avaajan sekavassa mielessä.
Juuri näin.
Jos Venezuelassa olisi vallassa äärioikeisto, öyhöttäisivät palstavasurit päivästä toiseen Suomen persuista. Nyt kyse on heidän aatetovereistaan ja Putinin kaverista.
Putin on naZi.
Ei ole ihme että Li Andersson on Euroopan parlamentissa ryhmässä, jossa on Putinin kannattajia.
Muutama änkyrä joilla ei mitään merkitystä ko. ryhmässä.
niinhän sitä halutaan ihmisten uskovan, liekö totta, voiko politiikkoon luottaa
Kuten Li?
Purra on sanonut että Suomessa ei tarvittaisi vaaleja.
Purra haluaa Suomen diktaattoriksi.
Oisko Purra piilovasuri.
Vasurithan ovat esipersuja, sieltähän se suvaitsemattomuus kumpuaa.
joo, eipä palstavasureita ja palstapersuja erota mistään toisistaan
Kyllähän tuosta kokoomus ja työnantaja puoli hyötyy kun vassari duunarit tappelee oikeisto duunarien kanssa.
Moni ei käsitä että venäjä puolustaa perinteisiä perhearvoja vastustaen länsimaista woke kulttuuria....
Muuta Venäjälle perhearvojesi kanssa!
Putin on eronnut eli ei puolusta perinteisiä perhearvoja. Trump on myös eronnut ja pettänyt puolisoitaan, käyttänyt huoria, joten ei hänkään puolusta perinteisiä perhearvoja. Teot ratkaisee.
Persujen "perinteisiin perhearvoihin" kuuluu ainoastaan yksi asia: Homoja pitää potkia, paitsi jos ovat persuja.
Haa Marin on sanonut että Suomessa ei tarvittaisi täitä
Väsyttää tää oälolanpito
Lomani pito
Ohoho
Fasistit markkinoivat perhearvoja. Kuitenkin fasistijohtajat kuten Putin, elävät itse aivan toisin kuin perhearvojen mukaan.
Kyllähän Stubbidokin kannattaa homoliittoja ja muuta paskaa. Mutta itse elää terveiden perhearvojen mukaan. Pitäskö se siis tuomita.
Etkö tosiaan ymmärrä eroa
1. Tuomitsee homoilun mutta itse homoilee (Sebastian Tynkkynen)
2. Puolustaa homoilua mutta ei itse homoile (Li Andersson)
Suomikommarilla Tsekevaara teepaita päällä.
Karmeista karmein ukko tällä planeetalla.
Cheek oli tärkeä vapaustaistelija, koska USA yritti tehdä Kuuballe saman mitä Venäjä yrittää nyt Ukrainalle.
Suomen vasemmistolaiset ovat ihan lääpällään Venezuelan demokratiaan.
Ainakin siellä on vapaat vaalit ja demokraattisesti valittu presidentti. Mitään todisteita ei ole vaalivilpilstä. Ei siis yhtään todistetta ja myös suomalaiset ETYJ vaalitarkkailijat ovat olleet paikalla.
Putinistipersut ovat aivan lääpällään Venäjään, jossa kiteytyy kaikki mitä persut ihannevaltioltaan toivovat. Siellä ei ole woketusta eikä homotusta, ei LGBTQ-vouhotusta eikä Prideä, ei feminismiä eikä tasa-arvoa, ei vihervouhotusta eikä mamutusta, ei kulttuurimarxismia eikä suvakkeja, ei ihmisoikeuksia eikä ihmisarvoa.
Vain kristinusko, perinteiset perhearvot, konservatiivisuus ja kova kuri. Vain koti, uskonto ja isänmaa ja kaikki muu kiellettyä.
Sataprosenttisesti persujen arvojen mukainen ihanneyhteiskunta Venäjä!
Venäjä on kristittyjen ihannemaa, joka käy Pyhää sotaa rappeutuneita länsimaisia arvoja vastaan. Taistelee uljaasti länsimaista mätää ja mädätystä vastaan. Kaikenlainen homottaminen on tässä uskovien ihannevaltiossa lailla kielletty, kuten muukin länsimainen mätä.
Persujen Tavio tuomitsi juuri jyrkästi Pariisin olympialaisten avajaiset ja aivan samoin sanoin kuin teki Kremlin tiedottaja Peskov, onhan heillä yhteinen identtinen arvomaailma.