Modernien autojen huollettavuudesta

Minkä ihmeen takia monista uusista autoista on tehty mekaanikon painajaisia? Laturin tai termostaatin vaihtamiseen menee korjaamolta puoli päivää, ja monessa muussakin tapauksissa kohteisiin pääsemisestä on tehty tarkoituksella tai tahattomasti hankalaa. Saat purkaa puolet moottorista, että pääset muutaman euron vikakohteeseen kiinni. Joissakin Nissaneissa ohjemanuaalin mukaan lämppärinmoottorin vaihtaminen on "kojelauta ulos" työ. Joissakin Stellantis-sukuisissa tuotteissa mittariston irrottaminen on myös kojelauta ulos- työ. Minkä ******n takia? Useimpiin autoihin lämppärinmoottorin vaihtaa kuitenkin puolessa tunnissa, joten minkä takia näitä vaikeutuksia tehdään?

Ennen autot suunniteltiin siten, että niitä pystyi myös huoltamaan tai korjaamaan suhteellisen helposti. Miksi tämä asia on kadonnut insinöörien mielestä nykyisin täydellisesti? Muutos alkoi tälle vuosituhannelle tullessa.

Toinen esimerkki on se, että vielä 20 vuotta sitten matkustajan airbagin pystyi vaihtamaan moniin autoihin erillisenä yksikkönään. Nykyisin se on aina integroitu kojelautaan, joten sen räjähtäminen vie käytännössä uudehkonkin auton lunastukseen. Aivan uusimmissa autoissa myös kaikki bagit räjähtävät yhdessä, mikä myös vie auton lunastukseen, vaikka itse peltivaurio ei kovin kummoinen olisikaan.

MIksi?
42570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Auton kokoaminen käy paljon nopeammin, kun isompia kokonasuuksia yhdistetään koriin. Kojelauta kokonaisena, eteen apurunko ripustuksineen, moottoreineen ja ja voimansiirtoineen, jne.

Äänestä

eipä ne entisajan autotkaan aina olleet huoltomiehen ihanuuksia. Alfassa piti moottori nostaa osittain pois paikoiltaan, että pääsi vaihtamaan jakopään hihnan ja siihen aikaan niitä sai vaihdella 60tkm välein pahimmillaan. Citikat olivat suoraan sanoen painajaismaisia järjestään. Paljon näitä on ollut aina.

Äänestä
  • On toki aina, mutta nykyisin tämä korjaamisen ja huoltamisen unohtaminen on aivan tarkoituksellista. Tai niitä ei suunnittelupöydällä mietitä yhtään. Haluaisin kuulla näitä insinöörejä asiasta henkilökohtaisesti.

    Hauskia kepposia myös on tehdä esim bemareihin tai audeihin heikkolaatuisia jakoketjuja, jotka asetetaan rintapeltiä vasten moottorin taakse, jotta tuollaisen vaihtaminen vaatii moottorin pois nostamisen. V10-TDI volkkareissa toisen lambda-anturin vaihto on moottori ylös ja ulos-työ. Nämä asiat olisi varmasti voinut suunnitella toisinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    On toki aina, mutta nykyisin tämä korjaamisen ja huoltamisen unohtaminen on aivan tarkoituksellista. Tai niitä ei suunnittelupöydällä mietitä yhtään. Haluaisin kuulla näitä insinöörejä asiasta henkilökohtaisesti.

    Hauskia kepposia myös on tehdä esim bemareihin tai audeihin heikkolaatuisia jakoketjuja, jotka asetetaan rintapeltiä vasten moottorin taakse, jotta tuollaisen vaihtaminen vaatii moottorin pois nostamisen. V10-TDI volkkareissa toisen lambda-anturin vaihto on moottori ylös ja ulos-työ. Nämä asiat olisi varmasti voinut suunnitella toisinkin.

    Niin, aina on ollut ja on edelleen. Sellaista se on, kyllä niitä varmasti mietitään suunnitellessa, mutta aina ei vaan onnistu saamaan optimaaliseen paikkaan.

    Äänestä

  • Moottorin nostaminen yksi helpommista mutta tosiaan moni asia työläs startti moottori voi olla ahtaasti kampitunnistin samaten öljyn huohotin imusarjan alla joka irrotettava lämmityslaitteen moottori pura koko kojelauta ulos ennen oli konehuoneessa tuuletin näkyvissä kolmella pultilla jakohihna /ketju kokopäivän homma ennen tunnin homma eli huoltamista ei juuri ajatella autot menee paaliin

    Äänestä

  • alfa ja citikka oi automyyjän painajainen....

    Äänestä

eikä siinä vielä kaikki...johonkin merkkiiin termostaan vaihtaminen kestää melkein päivän..."premium merkki". sitten on nämä kaksoiskytkimet kun tehoja on laitettu lisää..esim minun autoon maksaa 500€ ja tehokkaampaan malliin 2000€,.osassa automaattilaatikot porsii jo alle 200.00 ..lepovirrankulutus on suurta,laitat sitten käyntii alijännitteellä tai apuvirralla niin tuohoa voi autoosi tulla.
hybrideissä on omat vikansa ..suorasuihkokoneissa on hiilikertymät venttiileissä,imusarja irti ja pähkinäpuhallus..katalysaattori,erg,hiukkasloukku,adblue systeemit,osassa jää hehkutulpat kiinni ,katkeaa kun yrittää irroittaa,joissin merkeissä jää sytytystulpat kiinni kun vesi pääsee tulpankierteeseen...siis käytetyn ostaminen on arpapeliä jos et ota selvää sen tekniikasta varaosien hinnoista ja typpivioista..?

Äänestä

Tuskinpa yksikään autovalmistaja jaksaa suunnitella autoja suomalaiseen vanhojen romujen korjaamisen kulttuuriin.

Monissa muissa maissa auto on paalauskunnossa jo paljon ennen kuin lämppärin puhallin hajoaa. Tai sitten se myydään hulluille suomalaisille.

Äänestä

Sähköautoissa ei edes ole mitään noista ongelmahärpäkkeistä. Sen kun ajaa vaan, ei tarvii rassata.
Se mitä ei ole, ei voi mennä rikki eikä tarvii huoltaa.

Äänestä
  • Eikö sähköautossa ole edes lämmityslaitteessa puhallinmoottoria ? Putoaa tietysti range , jos sellainen olisi .

    Äänestä

Sähköviat kaikkein pahimpia oiskohan sähköautossa sähköjä taikka jotain ohjelmistoja ne kun tuppaa jumittamaan

Äänestä
  • Niin hauskalta kuin se kuulostaakin niin totuus on se että polttiksien sähköjärjesetelmät ovat paljon monimutkaisempia kuin sähköautojen.
    Johtuu siitä että polttiksissa on on valtava määrä teknologiaa jolla pidetään päästöt ja kulutus mahdollisimman pieninä.
    Sähköautossa millekään tuollaiselle ei ole tarvetta.

    Äänestä

Jos se menee lunastukseen, niin sitten vakuutusrahoilla toinen tilalle. :D

Äänestä

Ap puhuu polttomoottoriajan autoista. Eihän nykyaikaisissa autoissa ole kuin sähkömoottori ja virtakaapelia.

Äänestä
  • Ja läjä elektroniikkaa ym... kyllä noihinkin vikoja ilmestyy aikanaan ja nyt kun eletään sähköautoilun alkutaivalta, niin kehittymisen varaa on paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ja läjä elektroniikkaa ym... kyllä noihinkin vikoja ilmestyy aikanaan ja nyt kun eletään sähköautoilun alkutaivalta, niin kehittymisen varaa on paljon.

    Höpöhöpö taas. Sähköauto on vanhempi keksintö kuin polttis. Lisäksi sähköautoissa ei käytetä mitään sellaisia komponentteja joita ei olisi ollut yleisesti käytössä jo pitkään muissa konstruktioissa.
    On täysin lööperiä sanoa että sähköautossa olisi jotain nuorta ja kokeilematonta tekniikkaa. Vanhoja keksintöjä uudelleen pakattuna. Ei mitään sen kummempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Onhan niissä näitä invertterejä , konverttereita ja taajuusmuuttajia . Yli 10 000 € nuo yleensä maksavat , mutta onhan ne melko kestävää tekniikkaa .

    Äänestä

Ei auton valmistajaa kiinnosta kuka niitä korjaa.

Äänestä
  • Kyllä autonvalmistaja haluaa, että heidän tuotteitaan korjataan maahantuojien ja jälleenmyyjien organisaatioissa, koska sitä kautta saavat kauppaa merkkiosille ja dataa autojensa toiminnasta ja ongelmista joita sitten analysoidaan ja korjataan tuotantoon jne....

    Äänestä

Jos vaikka kertoisin avaajalle syyn miksi airbagit toimivat toisin kuin alkutaipaleella.
Niitä ollaan kehitetty huimasti paremmiksi ja ne suojaavat ihmistä monta kertaa paremmin kuin ennen. Ne on tehty vain suojaamaan ihmistä, ei siinä silloin ole kauheasti merkitystä meneekö auto lunastukseen vai ei ja sitä varten on vakuutukset.

Äänestä
  • Miksi se airbagi täytyy integroida siltikään osaksi kojelautaa? Koskako se on halvempi tehdä niin?

    Äänestä

"Ennen autot pystyi huoltamaan ja korjaamaan itse", oletko huomannut, että autot ovat nykyään paljon monimutkaisempia ja siihen on syynä mm. turvallisuusteknologia, mukavuusteknologia, päästöjen hallinta, tehojen ja moottorin toiminnan hallinta jne....
Olihan polkupyöräkin ennen helpompi itse korjata ja huoltaa, mutta meneppä nykyään itse vääntämään kilpapyöriä, saati sähköpyöriä.

Äänestä
  • ei näitä osaa kaikki korjaamot edes korjata...pitää hallita auton sähköpuoli ja tietotekniikka...näkyvät enimmäkseen yleismittarilla tutkivan johdotuksia sekä virtoja...vikojen paikantamine on aikaa vievää...esim start stop systeemissä on paljon kytkimiä ja releitä sekä tieto menee auton aivojen kautta...jarrtukin on nykyään yhteydessä auton aivoihin abs,ajonvakautus,luistonesto....sitten on diagnostiikka ja päivitys ohjelmat jotka on merkkiliikkeen hallinnassa...

    Äänestä

  • Kyllä, mutta osaatko selittää sen, että jos jotain pitää tehdä konehuoneessa, niin miksi asian A irroittaminen vaatii asian Y irrottamisen ensin, jotta pääsee asiaan A kiinni. Kyse voi olla mistä tahansa kannakkeesta tai muusta yksinkertaisesta asiasta, jonka olisi suunnittelypöydällä voinut tehdä toisinkin ilman lisäkustannuksia.

    Niin ja tähän päälle erikoistyökalut. Idea on kai, että auto viedään aina merkkiliikkeeseen, mutta vanhempahana tämä tekee ti-hommat mahdottomaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kyllä, mutta osaatko selittää sen, että jos jotain pitää tehdä konehuoneessa, niin miksi asian A irroittaminen vaatii asian Y irrottamisen ensin, jotta pääsee asiaan A kiinni. Kyse voi olla mistä tahansa kannakkeesta tai muusta yksinkertaisesta asiasta, jonka olisi suunnittelypöydällä voinut tehdä toisinkin ilman lisäkustannuksia.

    Niin ja tähän päälle erikoistyökalut. Idea on kai, että auto viedään aina merkkiliikkeeseen, mutta vanhempahana tämä tekee ti-hommat mahdottomaksi.

    Jonkin verran olen omaa -15 diiseliä huoltanut . Jakopään huollossa tarvi tappisarjan , maksoi 6 € . Muita erikoistyöjaluja en ole tarvinut .

    Äänestä

Kuulostaako väärältä? Sähköauton moottorissa öljyvuoto – Suomalaisten suosikkimerkin autot kutsuttiin takaisin pajalle

Äänestä
  • ne on näitä rikkaitten leluja.....jos varaa ostaa niin pitää ottaa huomioon että on myös varaa korjauttaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    ne on näitä rikkaitten leluja.....jos varaa ostaa niin pitää ottaa huomioon että on myös varaa korjauttaa...

    Oletko huomannut, että kaikki uudet autot ovat ensin ollut ”rikkaitten leluja” Tuskin koskaan köyhät ovat ostaneet autojaan uusina kaupasta..

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Oletko huomannut, että kaikki uudet autot ovat ensin ollut ”rikkaitten leluja” Tuskin koskaan köyhät ovat ostaneet autojaan uusina kaupasta..

    Näin se on aina ollut. Ei maailma ole muuttunut miksikään tässä suhteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Oletko huomannut, että kaikki uudet autot ovat ensin ollut ”rikkaitten leluja” Tuskin koskaan köyhät ovat ostaneet autojaan uusina kaupasta..

    eikä osta nyt käytettynä..parempi ajella tonnin polttiksella..

    Äänestä

Auton alustaan ja jarruihin liittyvät perusjutut eivät ole muuttuneet paljoakaan, pystyy tekemään myös itse.

Äänestä
  • Tuholais Sepon entisiä autoja on sitten myytävänä

    Äänestä

Oi niitä aikoja, kun ainoat vikakohteet olivat katkojanjärjet, virranjakajan kansi. tulpanjohdot, puola, tulpat, bensapumpun kalvo ja likainen kaasari. Jokamies osasi korjata nikottelevan auton.

Äänestä
  • Kun noita ei autossa ole niin eipä ne enää ole nikotelletkaan. Ei ole ikävä mitään noista ongelmapesistä joita ei enää ole ollut vuosikymmeniin autossa riesana.

    Äänestä

  • Parhaat autot tehtiin ysärillä, Kukaan ei jaksa venkuttaa kaasarien nikottelevein tai väljien läppien kanssa ja etsiä käyntihäiriötä jos muut perustoimet eivät auta. Ruiskut poistivat tämän.

    Mutta joo periaatteessa totta. Bensa ja kipinä äbäut oikeassa ajssa(kuten nykyäänkin toki), niin homma toimii. Nykypäivänä vaan on niin paljon enemmän vikakohteita.

    Äänestä

  • Ja niitä saikin rassata aika usein.

    Äänestä

"nykypäivänä vaan on niin paljon enemmän vikakohteita."

Jos elää pelon kautta. Itse olen joutunut avaamaan auton konepellin korjauksen takia viimeksi 90-luvulla. Sen jälkeen olen vain ajellut.
Nyt kun ajan sähköautolla niin sitä ei tarvitse edes käyttää huollossa. Maailma on mennyt autoijen suhteen parempaan suuntaan. Ei tarvitse olla näpit rasvassa joka viikonloppu niinkuin joskus vanhaan aikaan.

Äänestä

Bisness ja raha. Raha ratkaisee, eli rahan saaminen ratkaisee.

Äänestä
  • Oletko miettinyt sitä että Toyota pitää käyttää kalliissa huollossa 15.000km välein jotta takuu olisi voimassa? Muissa autoissa on tupla huoltoväli.
    Ja sähköautossa ei tuollaisia törkeitä rahastuksia ole lainkaan. Paitsi tietysti Toyotan sähköautoissa.

    Ei tarvitse olla kovinkaan fiksu nähdäkseen ketä vedätetään isolla kädellä,

    Äänestä

Katsokaa tästä miten saksalainen auto on ylivoimaisen helppo ja halpa myös silloin kun pitää vaihtaa esim. polttimo.

Saksalainen insinööri on ylivoimainen.

https://www.youtube.com/watch?v=nXCZ2v-nIF4

Äänestä

"Nykypäivänä vaan on niin paljon enemmän vikakohteita."

Omalla kohdalla totuus on kuitenkin niin että niiden vanhojen "hyvien" autojen kanssa joutui korjaushommiin useamman kerran vuodessa. Näiden uudempien kanssa ei ole tarvinnut liata käsiään kertaakaan.
Mites sen selität?

Äänestä

ennenvanhaan sanottiin että kylän tyhmin ajaa autolla jossa on isoin moottori...tänäpäivänä ajaa kylän tyhmin autolla jossa on eniten teknikkaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Minkä ihmeen takia monista uusista autoista on tehty mekaanikon painajaisia? Laturin tai termostaatin vaihtamiseen menee korjaamolta puoli päivää, ja monessa muussakin tapauksissa kohteisiin pääsemisestä on tehty tarkoituksella tai tahattomasti hankalaa. Saat purkaa puolet moottorista, että pääset muutaman euron vikakohteeseen kiinni. Joissakin Nissaneissa ohjemanuaalin mukaan lämppärinmoottorin vaihtaminen on "kojelauta ulos" työ. Joissakin Stellantis-sukuisissa tuotteissa mittariston irrottaminen on myös kojelauta ulos- työ. Minkä ******n takia? Useimpiin autoihin lämppärinmoottorin vaihtaa kuitenkin puolessa tunnissa, joten minkä takia näitä vaikeutuksia tehdään?

Ennen autot suunniteltiin siten, että niitä pystyi myös huoltamaan tai korjaamaan suhteellisen helposti. Miksi tämä asia on kadonnut insinöörien mielestä nykyisin täydellisesti? Muutos alkoi tälle vuosituhannelle tullessa.

Toinen esimerkki on se, että vielä 20 vuotta sitten matkustajan airbagin pystyi vaihtamaan moniin autoihin erillisenä yksikkönään. Nykyisin se on aina integroitu kojelautaan, joten sen räjähtäminen vie käytännössä uudehkonkin auton lunastukseen. Aivan uusimmissa autoissa myös kaikki bagit räjähtävät yhdessä, mikä myös vie auton lunastukseen, vaikka itse peltivaurio ei kovin kummoinen olisikaan.

MIksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu