Iranissa ainakin kaksikymmentä ihmistä on pidätetty epäiltynä osallisuudesta Hamas-johtajan Ismail Haniyyan murhaan, kertoo New York Times.
Pidätettyjen joukossa on muun muassa Iranin tiedustelu-upseereja, sotilasvirkamiehiä ja Teheranissa sijaitsevan majatalon työntekijöitä. Heidän epäillään osallistuneen räjähdeiskuun, joka tappoi Haniyaan keskiviikkona Teheranissa.
New York Timesin selvityksen mukaan räjähde oli viety Haniyyan majapaikkaan etukäteen.
Iran ja äärijärjestö Hamas ovat syyttäneet iskusta Israelia.
Omat surmasivat Hamas-johtajan Ismail Haniyyan
16
254
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä kun islamistit tappaa jo toisiaankaankin.
- Anonyymi
Kyllä ne shiiat ja sunnit on aina toisiansa tappaneet, ne on vääräuskoisia toisilleen. Niiden laki sanoo että vääräuskoinen tulee tappaa aina tavatessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne shiiat ja sunnit on aina toisiansa tappaneet, ne on vääräuskoisia toisilleen. Niiden laki sanoo että vääräuskoinen tulee tappaa aina tavatessa.
Joo, ei ne voi yhdistää voimiaan Israelia vastaan.
Koko jan heti ovat tappaneet toisiaankin mutta se kuka Hanijan surmasi on asia erikseen.
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Yhteistyötä tuo räjähteen asettaminen on ollut. 😺
Siltä vaikuttaa.
”Pidätettyjen joukossa on muun muassa Iranin tiedustelu-upseereja, sotilasvirkamiehiä ja Teheranissa sijaitsevan majatalon työntekijöitä. ” Anonyymi kirjoitti:
Siltä vaikuttaa.
”Pidätettyjen joukossa on muun muassa Iranin tiedustelu-upseereja, sotilasvirkamiehiä ja Teheranissa sijaitsevan majatalon työntekijöitä. ”Jep. Hölmöä, että hieno residenssi on käännetty majataloksi. 😺
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Jep. Hölmöä, että hieno residenssi on käännetty majataloksi. 😺
Totta.
- Anonyymi
Islam ja kommonismi, molemmat ovat terroristeja.
- Anonyymi
Kivun niukasti tästä uutisoidaan.
- Anonyymi
Ismail Haniyyalta jäi 2,3 miljardin euron omaisuus.
Sopii vain kysyä mistä se on peräisin.- Anonyymi
Ryöstivät kansalle tarkoitetut kehitysapu rahat.
- Anonyymi
Terrorismilla rikastuu. Senhän ovat todistaneet kymmenet terroristijohtajat. Mm Jasser Arafatista tuli miljonääri muutamassa vuodessa ja Mahmud Abbas on jo ohittanut hänet rikkauden suhteen.
Ja täällä itketään sitä, kuink köyhiä palestiinalaiset ovat.
Tietysti, koska johtajat varastavat suurimman osan avustuksista.
- Anonyymi
Ainakin Iran on pidättänyt suuren määrän omaa porukkaa eri laitoksista.
- Anonyymi
Niin on, omat koirat purivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2361825- 1861591
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä451202Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50932- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30741Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21730- 38727
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23702Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627