Ukraina upotti Venäjän sukellusveneen Krimillä

Ukraina kertoo iskeneensä venäläiseen Rostov Don -sukellusveneeseen ja ilmatorjuntajärjestelmään Krimilla, uutisoi Reuters.

Ukrainan mukaan sukellusvene upposi lähellä Sevastopolin satamaa. Lisäksi maa kertoo vahingoittaneensa merkittävästi neljää Venäjän Triumf-ilmatorjuntajärjestelmän laukaisijaa perjantaina.

Ukraina on kertonut tehneensä iskuja Venäjän Rostovin ja Orjolin alueille lauantain vastaisena yönä 3. elokuuta. The Kyiv Independentin mukaan Rostovin alueen paikalliset ilmoittivat räjähdyksistä ja tulipalosta muun muassa Morozovskin lentotukikohdassa.
6205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Venäjä menettänyt yli 580 000 sotilasta kahden vuoden aikana

Venäjä on menettänyt 581 760 sotilasta siitä lähtien, kun se aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa 24. helmikuuta 2022. Näin arvioi Ukrainan asevoimien kenraali 3. elokuuta.

Raportin mukaan Venäjä on myös menettänyt 8 406 panssariajoneuvoa, 16 238 panssaroitua taisteluajoneuvoa, 21 926 ajoneuvoa ja polttoainesäiliötä. Lisäksi se on menettänyt 16 217 tykistöjärjestelmää, 1 135 monilaukaisurakettijärjestelmää, 908 ilmapuolustusjärjestelmää, 363 lentokonetta, 326 helikopteria, laivaa, droonia, 271 venettä ja yhden sukellusveneen.

Asiasta uutisoi Kiyv Independent.

Äänestä

Ukraina iski Venäjän lentotukikohtaan

Ukrainan kerrotaan tehneen yön aikana drooni-iskuja Venäjän Rostovin ja Orjolin alueille, Kyiv Independent raportoi.

Lehden mukaan Rostovin alueen paikalliset ilmoittivat räjähdyksistä ja tulipalosta muun muassa Morozovskin lentotukikohdassa. Tukikohta sijaitsee noin 180 kilometrin päässä Ukrainan rajasta.

Lisäksi polttoainesäiliöiden kerrottiin syttyneen tuleen Kamenskin alueella.

– Massiivisen droonihyökkäyksen seurauksena useat varastot Kamenskin ja Morozovskin alueella vaurioituivat, Rostovin alueen kuvernööri Vasili Golubev sanoi Telegram-kanavallaan.

Tietoja henkilövahingoista selvitetään.

Äänestä

Urpot pitänyt pinnalla sukellus venhettä?😂

Äänestä

Tosi hyvä että Venäjän menetyksistä idetään kirjaa, Ukrainan ei sitten tarvitsekaan pitää kirjaa kun kansalaiset ovat siinä maassa niin vähäpätöisessä arvossa?!

Tasapuolisuus?

Mitä se kenellekään antaisi, jos julkistaisi myös niitä omia tappiolukuja, sodissahan sitä ei koskaan oikeasti tehdä. Keskitytään vain siihen vastapuoleen. Ikään kuin se vaikuttaisi millään tavalla sodan kulkuun rintamalla, ehkä sillä on tarkoitus rauhoittaa kotirintamaa kestämään taloudellisten supistuksen tuottamia kärsimyksiä?

Tärkeintä sodissa on katsoa karttaa nyt, ja verrata karttaa kahdenviikon kuluttua siihen mitä viimeksi oli? Se kertoo jotain sotamenestyksestä, työssä jossa aina kuolee kymmeniätuhansia ihmisiä. Jos kuoleminen olisi jokin ongelma, ei kai sotia edes olisi?

Äänestä

Se sukellusvene meni näin huonoon kuntoon aikaisemmin.

https://pbs.twimg.com/media/GUD-pwqWUAA_Swl?format=jpg&name=900x900
Mutta ryssä tarvitsee sitä todella paljon ja se kunnostettiin telekalla ja oli valmis sotatoimiin.

Nyt se sai sitten lopullisen tuomion. Itku pääsi Putinilta, sukellusvenehenkilökunta huokaisi helpotuksesta.

Äänestä

Onpa muutama örkki vähempänä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ukraina kertoo iskeneensä venäläiseen Rostov Don -sukellusveneeseen ja ilmatorjuntajärjestelmään Krimilla, uutisoi Reuters.

Ukrainan mukaan sukellusvene upposi lähellä Sevastopolin satamaa. Lisäksi maa kertoo vahingoittaneensa merkittävästi neljää Venäjän Triumf-ilmatorjuntajärjestelmän laukaisijaa perjantaina.

Ukraina on kertonut tehneensä iskuja Venäjän Rostovin ja Orjolin alueille lauantain vastaisena yönä 3. elokuuta. The Kyiv Independentin mukaan Rostovin alueen paikalliset ilmoittivat räjähdyksistä ja tulipalosta muun muassa Morozovskin lentotukikohdassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu