Minua askarruttaa musiikintutkijoiden, historioitsijoiden ym. puheet siitä, neron tunnistaa vain siitä, että postimieskin on hänen musiikkinsa ymmärtänyt tai että väitteet siitä, että kansanomaisuus esim. Haydnilla merkitsee sitä, että kaikki ymmärtävät hänen musiikkiaan.
Hildesheimer esim. toteaa ajatusketjunsa päätteeksi, että jokainen ymmärtää Mozartia omalla tavallaan, mutta todellisuudessa Mozartia ei ymmärrä kukaan.
Mutta en minä tätä tarkoittanut. Tarkoitin sitä, että suurten nerojen musiikki voi olla niin syvällistä, että useimpien musiikin ymmärrys jää kuoreen eikä tavoita syvätasoja.
En minäkään voi sanoa ymmärtäväni tuosta vaan suurta musiikkia ja olen pystynyt siihen oikeastaan vain muutamia kertoja nuoruudessani siihen nähden kuinka paljon musiikkia on kaiken kaikkiaan kuunnellut, ja syvän meditatiivisen tilan tai jopa transsin saavuttaminen musiikkia kuuntelemalla vaatii kyllä melkoista keskittymistä
Eikö musiikillisen reseption tulisi perustua enemmän taikka vähemmän syviä tunneulottuvuuksia tarjoaviin emotionaalisiin kokemuksiin sen sijaan, että tyytyisimme vain temaattisen aineksen ja muotorakenteen hahmottamiseen soivan materian muodossa, jota voi pitää pintasipaisuna niistä syvyysulottuvuuksista ja siitä syvyysperspektiivistä, jota laadukas säveltaide edustaa parhaimmillaan? Tämä on vain musiikin syvästi nuorena kokeneen ihmisen puhetta.
Hildesheimer esim. toteaa ajatusketjunsa päätteeksi, että jokainen ymmärtää Mozartia omalla tavallaan, mutta todellisuudessa Mozartia ei ymmärrä kukaan.
Mutta en minä tätä tarkoittanut. Tarkoitin sitä, että suurten nerojen musiikki voi olla niin syvällistä, että useimpien musiikin ymmärrys jää kuoreen eikä tavoita syvätasoja.
En minäkään voi sanoa ymmärtäväni tuosta vaan suurta musiikkia ja olen pystynyt siihen oikeastaan vain muutamia kertoja nuoruudessani siihen nähden kuinka paljon musiikkia on kaiken kaikkiaan kuunnellut, ja syvän meditatiivisen tilan tai jopa transsin saavuttaminen musiikkia kuuntelemalla vaatii kyllä melkoista keskittymistä
Eikö musiikillisen reseption tulisi perustua enemmän taikka vähemmän syviä tunneulottuvuuksia tarjoaviin emotionaalisiin kokemuksiin sen sijaan, että tyytyisimme vain temaattisen aineksen ja muotorakenteen hahmottamiseen soivan materian muodossa, jota voi pitää pintasipaisuna niistä syvyysulottuvuuksista ja siitä syvyysperspektiivistä, jota laadukas säveltaide edustaa parhaimmillaan? Tämä on vain musiikin syvästi nuorena kokeneen ihmisen puhetta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Täsä ystävän neuvo(pidän sua ystävänä eli olen tämä henkilö joka jokusen vuojen täällä rupatellut sun kaa musasta esim täällä klassisella puolella ja ollaan kritisoitu pääosin Sibeliuksen musaa) että nettiystävänä neuvon että ole varovainen toki tuossa musafanituksessa, ettei mene yli jos ymmärrät mitä tarkoitan eli onkohan siinä sitten mitään vaaraa että jos tunnetasolla uppoutuu liikapaljon musan ihmeelliseen maailmaan että pian henkinen puoli alkaa siitä kärsiä?????????????
lisäys kommenttiini; mä itte pystyn vastaanottaan musaa aika paljon, mut kohtuus kaikessa ja raja mulla tulee vastaan toki
Kiitos neuvosta. Minulla musiikin tuottamat katharsikset nostivat ylös henkisen pahoinvoinnin suosta kun tilapäisesti tai hetkellisesti ahdistuin yo tutkintoa varten suoritetusta ylettömästä pänttäämisestä lukiolaisena 40 v. sitten, jolloin koin hurmioituneen ekstaattisia ja paratiisimaisia tiloja Haydnin Luomisesta ja ahdistuneisuus muuttui hyväksi oloksi. Ei pidä lukea liikaa kirjoja. Hildesheimerinkin mukaan Mozartinkin musiikki on hyvää tekevää lääkettä, kuten hän kirjoittaa Mozart kirjassaan. Ei mulla enää ole sellaista vastaanottokykyä kuin nuorena, että näitä syvällisiä klassikoita kykenisin pohjia myöten ymmärtämään, mutta Tuukkasesta ym. sain jonkun pienemmän katharsiksen ja nehän ovat hienoja kokemuksia. Emmä juuri musaa enää keskittyneesti kuuntele että pystyisin kokemaan jotain siellullisia elämyksiä.
mä oon pannu merkille että en pysty oikein lukemaan kovin vaikea-aiheisia kirjoja jkuten psykologia-aiheiset kirjat koska mun päätä alkaa ahdistaa semmoset aiheet. Politiikka on toinen aihe jota koetan välttää. Siksi aika usein luen joitain tosi rentoja ja vähän "aivot vapaalla" olevia kirjoja =), vaikka akateemisena ihmisenä mun tekis mieli aina lukea ns "älykkäitä kirjoja". Sama elokuvien kanssa = murhaa jos yrittää katsoa eli hädin tuskin pystyn katsoon yhtäkään leffaa alusta loppuhun. Vaikiaa on! Musan kanssa menee sujua paremmin. Se jotenkin rauhoittaa mua kun mä elän musiikista niin vahavasti.
Hyvä jutella sun kanssa koska et koskaan haasta riitaa etkä koskaan syyllisty mihinkään typeriin kommentteihin kuten jotku tällä palstalla kirijottaa vähemmän järkeviä ja saattavat kirijottaa myös aika nuivasti. Sä osaat kyllä sanoa takaisin kovasti ja hyvä niin, mut silti et koskaan lähde sille linjalle, että menet henkilökohtaisuuksiin. Mahtaa sulla olla suht hyvä itsehillintä? hyvä niin. Lisäksi aika kauan kun oon lukenu sun postauksia niin se on vertauskuvallisesti kuin lohivoileipä kylmän maidon kanssa tai suvisalaatti tai kasvislasagnette ja erityisesti kun lukee sun postauksia kylmän maidon ja lohivoileivän kanssa, niin nautinto vain korostuu =)
Tulee jotenkin itsekin älykkäämmäksi vielä kun lukkee sun älykkäitä viestejä.
Moi palataan juttusille!
No niin ja vaikka ahmisi kaiken maailmanmusiikit ja niin tuottaisi onnettomuuden tekijänoikeuksille, mitä se hyödyttäisi? Raamatussa tekijänoikeus loistaa pelastusta janoavalle.
jokainen ihminen meistä on omanlaisensa luomus ja tärkeintä on kaks asiaa; älä tapa äläkä kiusaa
musa on mulle kuin koko elämä. Oon itse näitä yksipuolisia ihmisiä että vain lähinnä pelkkä musa ja henkiset jutut eikä mitään muuta mut toki hoidan velvollisuudet mitä on minulla, mut kovin on aina ollu ykspuolista. Jokainen taaplaa täällä planeetalla omalla tyylillä.
ja kyl kuten avauspostaaja, oon ahminut tota musaa älyttömän paljon enkä oo genreuskovainen vaan kuuntelen esim räp-musaa ja oopperoita ja iha mitän tahansa maan ja taivaan väliltä. Tänään yksi mielenkiintoinen löytö eräs folk-artisti joka esittää folkkiansa moniulotteisilla musiikillisilla "juoksutuksilla" & "kuorrutuksilla".
mut kohtuus kaikessa, että liika on liikaa. Välillä vaan hianointa on sulkee kaikki laitteet ja olla hiljaisuudessa ja katsella luontoa . Erityisen lähellä sydäntä on pienet hyttyset.
Schopenhauer sanoo, että jos joku suuri henki, joku Shakespeare ottaisi uskon opit vakaumuksekseen, olisi se sama, jos jättiläinen vetäisi kääpiön kengän jalkaansa
"Floridan yliopiston tutkimus ehdottaa, että musiikin rytmit tarjoavat enemmän aivojen aktiivisuutta kuin mitkään muut tunnetut ärsykkeet. Nämä ovat musiikin pääasiallisia positiivisia vaikutuksia: Se vahvistaa oppimista ja muistia. Se säätelee stressiin liittyviä hormoneita. Se herättää miellyttäviä kokemuksia ja muistoja."
"Musiikki vähentää stressiä, ahdistuneisuutta, masennusta ja kipua.
Palauttaa elimistön ylikierroksilta normaalitilaan.
Laskee verenpainetta ja sydämen sykettä sekä vähentää stressihormoni kortisolin eritystä.
Kohentaa mielialaa ja aiheuttaa mielihyväkokemuksia.
Vahvistaa oppimista ja muistia".
juu tiiän oon lukenu musan hyödyistä . Totta mitä sanot.
Minun käsityksen ja nuoruuden musiikinkuunteluharrastuksen perusteella varsinkin suuria elämyksiä tuottaneet musiikin kuuntelusessiot saivat aikaan edellä kuvatun kaltaisia vaikutuksia, mutta kyllä musiikin kuuntelu silti pintapuolisemminkin tuottaa nautintoa.
Musiikillisilla neroilla säveltaide on viime kädessä heidän itsensä sitä ehkä kokonaan tiedostamattakaan Schopenhaueria mukaillen vain epänormaalin voimakkaasti kehittyneen älyn välikappale syvimpien tuntojen ja jopa koko kuulijan fyysisen olemuksen valtoihinsa ottavien "korkeimmanasteisten psykofyysisten tilojen" ( Maestro kirja) ilmaisemiseen ja välittämiseen kuulijalle yhtä totena kuin Hildesheimerin mukaan säveltäjänero on luomisaktin aikana ne itse kokenut, ja joista minulla ei ollut edes aavistustakaan ennen 16 v. ikää, jolloin tajusin kuinka fantastisen voimakkaan vaikutuksen säveltaiteen suurimmat saavutukset voivat todella tehdä sävelteosten pintakuoreen pysähtyvän kuuntelun sijaan, mutta vaikka mielestäni Mozartista tavoitin musiikin ytimen, niin tuntui siltä, että Beethovenin musiikin elämänvoimaa, tarmoa, energisyyttä ja positiivista elämänasennetta lisäävä ja ennen kuuntelusessiota koetun käsien tärinästä johtuneen lannistavan häpeäntunteen positiiviseksi elämäntunteeksi muuttanut vaikutus tuntui vielä seuraavana päivänäkin, ja pystyin tuossa umpinolossa tilanteessa läsnä olleen kaverinkin kohtaamaan kasvotusten valtavan myönteisesti asennoituen ja täysin nolon tapahtuman unohtaen ja musiikin avulla mielestä pois pyyhkien, kun jumppasalissa kohtasimme.