TE-toimistojen harjoittama ihmiskauppa

Anonyymi-ap

Työvoiman hyväksikäyttöön liittyvä ihmiskauppa viittaa tilanteeseen, jossa henkilö saatetaan tekemään työtä ilman, että hänellä on tosiasiallista mahdollisuutta kieltäytyä siitä tai lopettaa työn tekeminen ilman vakavia seurauksia.

Rajanveto lievän ja vakavan hyväksikäytön välillä on usein vaikeaa. Kun yleisimpiin hyväksikäytön muotoihin, kuten alipalkkaukseen ja ylityökorvausten maksamatta jättämiseen lisätään velkaantumista, rekrytointimaksuja, palkattomia harjoittelujaksoja, muuttuu tilanne vakavammaksi.

Suomessa esiin tulleissa vakavissa hyväksikäyttötapauksissa on useimmiten ollut kyse työntekijän riippuvaisen aseman tai turvattoman tilan hyväksi käyttämisestä sekä hänen erehdyttämisestään työn olosuhteista, asumisesta ja palkasta. Ihmiskaupparikoksen tunnistamiseen liittyen on hyvä huomioida, että tapauksiin ei aina liity fyysistä väkivaltaa tai vapaudenriistoa.

TE-toimiston toimesta työttömiä uhataan työttömyyskorvauksen sekä toimeentulotuen katkaisemisella, mikäli kieltäytyy palkattomasta työstä. Vakavat seuraukset siitä ovat mahdollisuus ostaa ruokaa ja seuraava vaihe on asunnottomuus, koska ei ole mahdollisuutta maksaa vuokraa. Se myös synnyttää luonnollisesti rikollisuutta, koska nälkä ajaa rehellisenkin ihmisen epätoivoisiin tekoihin.

12

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kannattaa muistaa myös ihmisoikeussopimus, jonka 4 artiklan 2. Ja 3. kohta kieltävät pakkotyön

      https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063#idm46111191647856

      Pakkotyö määritellään kansainvälisesti ja kansallisesti erilaisilla säädöksillä. Yksi keskeisistä asiakirjoista on Kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimus nro 29 pakkotyöstä, jossa pakkotyö määritellään seuraavasti:

      Pakkotyön määritelmä (ILO, sopimus nro 29):

      Pakkotyö tarkoittaa kaikenlaista työtä tai palvelusta, jota vaaditaan henkilöltä uhkaamalla häntä rangaistuksella ja johon kyseinen henkilö ei ole vapaaehtoisesti suostunut.

      Kyse on pakkotyöstä, mikäli työtöntä uhataan taloudellisella rangaistuksella eli työttömyyskorvauksen tai sosiaalituen menetyksellä, mikäli hän ei suostu palkattomaan työhön. Uhkaus kohdistuu suoraan mahdollisuuteen saada ruokaa ja yöpaikkaa.

    • Anonyymi

      Kannattaisiko itse hakea töitä ilman te toimiston olemassaoloa? Lähikaupat -firmat yms.

      • Anonyymi

        Kommentoit väärään ketjuun. Tässä oli kyse palkattoman pakkotyön laittomuudesta.

      • Anonyymi

        Niinhän täällä suurin osa tekee, vai voinko itse muuttua työpaikaksi sormia napsauttamalla?

        Työnantaja valitsee ja itse et voi siihen päätökseen enempää vaikuttaa, syyllistäminen on niin helvetin tyhmää käytöstä etten voi alkuunkaan ymmärtää idiotismia joka Suomessa vallitsee monen hyväosainen tyhmässä päässä.

        Rikkaus ja hyväosaisuus eivät ole synonyymejä älykkyydelle tai viisaudelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä ollenkaan teidän vuodatuksia. Syyllistäminen ? Väärä aihealue?
        Kun kysyy että kannattaisiko? (Huom kysymysmerkki).
        Teillä on jokin asennoitumisongelma tai muuten olette tuskastuneen kyllästyneitä ay:n ja yhteiskunnan osallisuuteen teidän työntekoon ja elämään. Myönnän että itseäkin tuskastuttaa ELY AVI TE TUKES ja tuhoton määrä kyttääjiä jotka kaiken lisäksi odottaa työn tulosta jotta voisi saada palkkansa.
        Sdp on ajanut yhteiskunnan vassareineen umpikujaan.

        Kaikki nuo laitokset luteineen voi hävittää.

        Kysymyksesi oli typerä ja aihepiirin ulkopuolinen, vailla mitään asiapohjaa.
        Vastaa sinä vuorostasi, kannattaisiko hampaat pestä?

    • Anonyymi

      Unohtamatta jygän parhaita veistoksia ja pekan ravia siinä vanan vedessä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Mitkä ne muuten on ne 2 sanaa?
        En voi uskoa että orpo puhuu ”ei kahta sanaa” mutta ei paljasta mitkä ne sanat olisi. Pääministerijä. Pääministelijä.

      • Anonyymi

        No joo Hesarin sontaa. Sääkarttojen väritys on wokerrusta. Se on jo paljastettu. Väri on väriä ja sitä käytetään milloin mitenkin. Ilmasto oli tosi punaista punahuulihallituksessa 🤣🤣😂😂🤣🤣

    • Anonyymi

      Uhkailu pitää tietenkin ilmoittaa poliisille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      631
      2723
    2. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      2150
    3. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      423
      2128
    4. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      83
      1829
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      20
      1759
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      67
      1560
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      128
      1332
    8. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      22
      1217
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      23
      1130
    10. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      60
      1076
    Aihe