Hallitus on päättänyt leikata sairauspäivärahoja. Tarkoitus on että se "kannustaa" ottamaan työtä vastaan. Kokoomus on siis keksinyt parannuskeinon syöpään ja silmäsairauksiin. Tuosta vain päivärahaa leikkaamalla ihmisten kasvaimet katoavat. Työnteko parantaa? Kuinka moni ihminen pääsee töihin kun rahaa virtsapussia letkuineen työhaastatteluun?
Hallitus parantaa sairaat tuosta vain
Anonyymi-ap
22235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Älä huoli, krapulan pystyy kyllä parantamaan, tai no ainakin ennalta ehkäisemään. Kun juo vähemmän pöytäviinaa ja kilijua, niin ei tuu krapulaakaan!
Ei kännissä olemiseen sairauspäivärahoja ole ennenkään saatu. Kännissä ollaan rokulissa eli ei rahaa tipu.
Kännissä voi olla myös töissä ainakin jos kuuluu alempaan yritysjohtoon.
Myös eduskunnassa voi olla kännissä töissä, valtiolla on oikein oma viinakaappikin.
Eikö Ay-liike vois maksaa? Ku on miljardi omaisuus.
Vois maksaa kun on verottomasti saanut tuon omaisuuden kikkaillakin.
Ei kuulu ay-liikkeen toimenkuvaan. Sairaista huolehtiminen kuuluu soste-alueille ja tätä kautta valtion rahoitettavia.
Ay-liike on jäsenistön etuja ajava liike ja jäsenet maksavat tuloistaan verot aivan samalla tavalla. Ay-liikettä koskevat samat veronmaksu velvollisuudet muuta sijoituksiin liittyvää toimintaa varten eli jos saa vuokratuloja omistamiensa kiinteistöjen vuokraamisesta verotetaan pääomatulojen mukaan. Tietenkään mitään tuotantoon liittyviä veroja ei voi olla koska ei ole mitään tuotantolaitoksiakaan ja ay-liikkeen työntekijät maksavat veroa siinä missä minkä tahansa muunkin yrityksen työntekijät.
Taas tämä valtiouskovainen tuulihattu ( avaaja ) puhuu sekavia.
Se että persu ei ymmärrä suomen kieltä ei ole mitään uutta.
Toistan Purran sanoin "menkää töihin menkää töihin". Tai muuten Purra ottaa sakset käteen ja leikkaa. Ei se että valehteli äänestäjilleen se on ihan pikkujuttu.
Poliisi on pamputtanut palstavasemmistolaisen pään rikki.
Oletkohan ymmärtänyt oikein tuon 1. sairauspäivän karenssin?
Siis kyse on vain niistä pikasairastumisista jotka esim. rakennusalalla ovat olleet iät ja ajat palkattomia.
Jos sulla on katetri tai kanyyli niin tuskin olet sairauslomalla vain yhtä päivää, tuo 1. päivän karenssi koskee vain yhden päivän sairastelua joihin kuuluuluu perinteisesti krapula, vitutus, laiskamato jne.
Jo kunnon flunssa kestää useamman päivän.
Tuo on eri asia. Kun olet pitkään sairaslomalla niin et saa enää muutaman kuukauden jälkeen sairausajan palkkaa vaan joudut sairaspäivärahalle (joka on ansiosidonnaisen suurusluokkaa).
Nyt Purra tahtoo leikata sairauspäivärahaa ja se koskee erityisesti heitä joilla on syöpä tai silmä ongelmia, jolloin ei luonnollisesti työnteko ole kerta kaikkiaan mahdollista.
Ajatuksena on se, että jos sairauspäivärahaa leikataan ihmiset palaavat töihin ts. kokoomuksen ja persujen mukaan ihmiset paranevat. Ei tarvi kirurgia kun leikkaa lompakosta.
Niin???
Jos työmatkat jää pois sekä mahdolliset työvaatekulut sekä ruuan tarve pienenee niin eikö ole ihan ok että korvauskin pienenee?
Sitten tuohon talouspuoleen yleensä.
Tarjolla on vaikka minkälaisia terveysvakuutuksia, miksei poukka ota niitä?
Lainoihin saa takaisinmaksuturvan.
Eli katse peiliin ja kysymys siellä näkyvälle henkilölle että miksi ei ole varautunut sairauteen?
ns. vapaiden suuntien seurakunnissa on rukoiltu, että hallitus hajoaisi ja tilalle tulisi järkevä, viisas ja inhimillinen hallitus
Ei leikkaa.
Kyllä leikkaa. Sairaat persuäänestäjät eivät vain ymmärrä että kohta joutuvat menemään kemoterapian sijaan työpaikalle oksentamaan verta.
Kun sairaita ei hoideta, kuolevat nopeammin pois kuluttamasta valtion rahoja. Kun ennaltaehkäisevä rokottaminen lopetetaan, niin heikkokuntoiset vanhukset sairastuvat herkemmin ja kuolevat pois. Hoitojonojen annetaan tahallaan venyä, niin sairaimmat kuolevat jonottaessa ja taas rahaa säästyy kokoomuksen ja persujen paskahankkeisiin kuten tunnin junaan ym.
Selkäsairaudet vähenevät kun korvaukset pienenee?
Pääosin pitkät sairauspäiväraha kaudet koskettavat syöpää sairastavia ja silmäsairauksia.
Kemoterapiajaksot voivat olla syöpää sairastavilla pitkiä.
Sairaudet paranevat silloin, kun sairauksien syntyjä syitä syviä aletaan ymmärtämään. Nythän noista tietämys ei ole järin syvää. Toki rokotellaan siinä toivossa, että tulevaisuus huomioisi myös rokottajien toiveet.
Mutta ei hätää. Kirurgit työskentelevät henkihieverissä korvatessaan suomalaisten niveliä keinosellaisilla. Ja mielenterveyden saralla on kymmenittäin lääkeaineita avittamassa nuortemme mieltä järjestykseen. Mutta urakka on vaikea, eikä lääkityskään ole helppo valinta.
Tällä haavaa asiantuntijamme keskittyvät lääkitsemään tulevaisuutta, koska nykyisyyden korjaaminen on osoittautunut perin hankalaksi. Mutta tulevaisuuskin ajan myötä muuttuu nykyisyydeksi ja sitten vaan leikellään ja vaihdellaan taas keinoniveliin. Mielenterveys on yhtä ongelmallinen sekin. Päätä ei kuitenkaan nivelten tavoin voi vaihtaa, joten sen kanssa on selviydyttävä pitempään.
Eihän sen noin pitänyt mennä, meidän terveydenhoitomme. Mutta menipä kuitenkin. Ei osattu paremmin. Nivelet enempää kuin pääkään eivät menneet suunnitelmien mukaisesti.