Tehokkain keino Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi olisi palkkojen alentaminen. Palkkoja alennettaisiin siten, että nettoansiot pysyisivät ennallaan. Eli tuloveroja alennettaisiin vastaavasti. Tämä johtaisi kilpailukyvyn paranemiseen, tuottavuuden paranemiseen ja ostovoiman paranemiseen. Hyvän kierteeseen.
Ajatus on ainakin SAK:n pojille aivan mahdoton. Suomen syvin lama 1990-luvulla aiheutui SAK:n poikien asenteesta, että heitä ei ole palkattu alentamaan palkkoja. Jo valmiiksi neuvoteltu yhteiskuntasopimus, jolla Suomen talous olisi saatu kuntoon, kaadettiin kahden liiton, Paperiliiton ja Metalliliiton johtajien uppiniskaisuuden takia. SAK oli hyväksynyt sopimuksen, mutta kaksi ay-päsmäriä eivät noudattaneet sitä. Suomen markka jouduttiin devalvoimaan ja valtava talouden alamäki ja tuhansien ihmisten henkilökohtainen konkurssi oli tosiasia. SAK:n poikien takia. Jälkiä korjaillaan edelleen.
Palkkoja pitäisi alentaa, että Suomen kilpailukyky tulisi ylivertaiseksi
30
423
Vastaukset
- Anonyymi
Palkanalennus johtaa verotulojen pienemiseen ja yksityisen kulutuskysynnän hiipumiseen,joka taas johtaa kotimarkkinoilla toimivien yritysten konkurssien lisääntymiseen. Eli työttömyys ainakin lisääntyy.
- Anonyymi
ALV korotus 25,5% tarkottaa käteen jäävän rahan vähennystä eli palkan laskua.
Varsin tehokas tapa laskea julkisen puolen ja muidenkin elintasoa.
Nyt kaikki elinkustannukset, palvelut, tuotteet ym kallistuu ei 1,5% vaan enemmän, koskee myös elintarvikkeita!! Oma parturikin nostaa koneajon 22€ sta 30€ syyskuun alusta, arvatkaa menenkö enää; ostin hiusten leikkuu koneen 19,90€ jatkossa kotona:)
Nähtäväksi jää kuinka ALV korotus vähentää kulutusta, pakollisista maksuista ei eroon pääse ja se on kova paikka monelle.
- Anonyymi
Porvaripoju ei oikein ymmärrä asioita, eikä ainakaan talouden dynamiikkaa.
- Anonyymi
Vihervasemmistolla ei talouspolitiikkaa olekaan.
- Anonyymi
Markkinatalous perustuu kuluttamiselle,joten jos tulot vähenee,niin menot myös vähenee.Jossakin se tulee näkymään.Toisen meno on toisen tulo.
- Anonyymi
Kuka haluaa vapaaehtoisesti pienentää tulojaan? julkisen puolen palkat maksetaan verotuloista ja lainarahalla,joten ????
- Anonyymi
Palkanalennuksesta tulisi pysyvä automaatti,joten ei kiitos.
- Anonyymi
Oma valuutta,markka.kurssimuutos ja vienti tilastot punaisena hehkuu!
Niin kuin ruotsi ja muut Pohjoismaat.
Ytimessä olo on tärkeä,,vai mitä lippolöppönen sanoin !- Anonyymi
Ruotsin kruunu on lähes roskavaluutta.
Ruotsissa on jo kauan puhuttu euroon siirtymisestä ja diskuteeraaminen vain kiihtyy.
- Anonyymi
Hyvä idea!! Aloitetaan ensimmäisenä Arkadianmäen suojatyöllistetyistä!!
- Anonyymi
Suomi nousuun ostovoimaa leikkaamalla ja veroja vähentämällä? Niinkö?
- Anonyymi
Eikun ostovoimaa lisäämällä ja veroja alentamalla. Tulonsiirtojen leikkaaminen vaikuttaa myös kuluttamiseen.
- Anonyymi
Suomesta puuttuu oikeasti osaamista eli tarjottavat tuotteet ja tuotevalikoima ei kiinnosta maailmalla. Liiketoiminta on kapea-alaista. Liikaa vanhan tekemisen varassa mennään. Palkkoja alentamalla taantuminen ja jälkeejääminen vain pahenee.
Suomi on aivan liikaa pienyritysvetoinen maa.- Anonyymi
Vuonna 2023 ulkomaankauppa oli 113,7 miljardia euroa. Jotain osataan tehdä.....
- Anonyymi
Ei myöskään 10% korotus palkkoihin ole kaikkee muuta kuin hyvä. Tulisi konkkia liukuhihnalta ja ravintolassa annoksen hinta nousisi 10e 15e
- Anonyymi
Tuolla 10-15€ saa hyvän lounaan nykyään monesta paikasta.
Varsinaiset "ruokalista" hinnat onkin pilvissä eikä edes 50€ takaa nälän lähtemistä.
Piskuisessa savolaiskylässä erehdyttiin paikalliseen kesäravintolaan Ehtooksi, siellä maksoi annos maltaita ja nälkään piti saada lisää paikallista roskaruokaa toisaalta joka auttoi:)
- Anonyymi
Avaajalta HIENO EHDOTUS ! Nyt kun jo 9000 leikkaukset on KaKon toimesta saatu aikaiseksi, voitaisiin "sisäistä devalvaatiota" vahvistaa juuri palkkoja alentamalla. Siihenhän on pyrittykin, aktiivisella MATUtuksella ja "työvoimapula" -kusetuksella.
Ehdotan reippaita palkan-alennuksia, jotta suomen (kusiaiset) saataisiin jälleen nousuun. A. Stubbin tulee ajaa nyt hallintorekisteri-asiat loppuun ja oikeisto-ylen on syytä luopua kokonaan palkkatieto julkistuksista. Näin ei häirittäisi "ahkerien" suomalaisten uurastusta.
Tuumasta toimeen , heti ja suomi nousuun ! - Anonyymi
yritysten omistajien ja johtajien läskikerros kuppaa firmojen duunareitten tuottamat rahat taskuunsa., Ei ihme ettei kilpailukykyä ole.
- Anonyymi
Alennetaan heti kaikkien kansanedustajien ja johtajien, hallitusten jäsenten ja omistajien ansioiden alentamisen jälkeen...
- Anonyymi
Miljonäärien mielestä suomalaisten palkat ovat liian korkeat.
Miljonääri johtajat valittavat samalla omia verojaan liian korkeiksi ja palkkojaan liian pieniksi.
Että näin.- Anonyymi
Suomessa ei ole työvoimapulaa koskaan ollutkaan.
On jatkuva pula halvasta työvoimasta.
- Anonyymi
Unkarissa on alhaiset palkat, meneekö unkarilaisilla hyvin? (ei mene)
Miksi suomalaiset työnantajat eivät siirrä tuotantoaan Unkariin? Esimerkiksi autotehtaan vaihetyöstä unkarilainen kuittaa 8,61 euroa tunnilta. - Anonyymi
Näin on jo aktiivisesti toimittukin, siis sopulien, mokun ja kuspiäiden osalta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18308908/suppea-tulo-eliitti-rohmusi-23-palkkapotista-!--valta-eliitti-tekee-kaikkensa-salatakseen-totuden#comment-128022812
t. haans.sea
PS. seuraa haansin kirjoituksia, niin et lankea porrrvarin ansaan ! - Anonyymi
Tehokkain keino Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi olisi palkkojen alentaminen. Palkkoja alennettaisiin siten, että nettoansiot pysyisivät ennallaan. Eli tuloveroja alennettaisiin vastaavasti. Tämä johtaisi kilpailukyvyn paranemiseen, tuottavuuden paranemiseen ja ostovoiman paranemiseen. Hyvän kierteeseen.
- Anonyymi
Veroja ei ole vara alentaa, koska verotuloilla katetaan julkisen sektorin kustannukset, ja yhteiskunnan tuet. Viimeksi mainittuja on tolkuton määrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veroja ei ole vara alentaa, koska verotuloilla katetaan julkisen sektorin kustannukset, ja yhteiskunnan tuet. Viimeksi mainittuja on tolkuton määrä.
Kuten edellä kerroin ja toisaallakin tällä palstalla, eu sopulin helpotus tule enää koskaan koittamaan, ellei KUSIAISTEN toimintaan puututa !
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18387521/kansalainen-lama-ei-tule-hellittamaan-ellei-kusiaissakkia-saada-kuriin--se-toimii-kuten----
Tällä hetkellä näyttää siltä, että kusiaisten toimintaan ei puututa vaan sopuleilta ja sohvaperunoilta leikataan!
Ikävää, että "demokratia" ei toimi suomessa, toisin kuin muualla euroopassa. Siitä pitävät juuri KUSIAISET huolta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18508745/lama-ja-suuri-kusetus-puskee-lapi-euro-vaalituloksessa-(haans)
t.. svt
- Anonyymi
10 euron tunti liksalla Suomi kuolee, yritykset on jo historiallisessa tilanteessa vrt ysärin lama.
Ei ole ostovoimaa nimeksikään, halpatyövoima on tuhonnut koko Suomen.- Anonyymi
Miksi 10€ tuntipalkalla suomi kuolisi?
Suurin osa kustannuksista alenisi tuon palkka-alen seurauksesta sillä jos ei ole varaa ostaa niin hinta pitää pudottaa sellaiseksi että on varaa ostaa.
Mitä enemmän ihmisillä on rahaa niin sitä korkeampia hintoja heiltä voidaan periä.
Itsellä on sijoitusasuntoja ja yhtiävastikkeita on korotettu kun huoltotoimet maksavat enemmän ja siivoukset maksavat enemmän, eli kaikki maksaa enemmän joten yhtiövastikkeita korotetaan joka johtaa vuokrien korotukseen.
- Anonyymi
Eihän sulla mitään hätää kun sijoitusasuntojakin.
Mutta niille kovat verot niin tasaa vähän köyhien edunsaantia.
Sitä varten rikkaat on että niiltä on mistä ottaa. Katsos tyhjästäpä on paha nyhjästä. - Anonyymi
Tulos / panos suhde ratkaisee.
Eli toiminnan tehokkuus joka puolestaan riippuu kaikkien tuotannontekijöiden tehokkaasta käyttämisestä.
Palkan alennus olisi kehno, kertaluontoinen ratkaisu joka heikentäisi tuottavuutta. Eikä sitä voisi käyttää loputtomiin.
Järkevä, hyvin organisoitu, niukkahäiriöinen toiminta kaikilla organisation tasoilla on avainasemassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1115785Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323877- 823322
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182936Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2481980Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871953- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81676Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui381665Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu861513