Moi, olen tässä miettinyt näitä koulutuksen turhuuksia minulla on 3 poikaa ja yksi heistä luki konetekniikan insinööriksi, ammatillisen koulutuksen jälkeen
. Toinen on linja-autokuskina ja kolmas on lähihoitaja tämä insinööri teki opintolainaa 4 vuotisen koulunsa aikana opintoihinsa 30000euroa plus me vanhemmat auttoimme tulotonta opiskelijaa lisäksi parhaamme mukaan nyt poika on ollut 5 vuotta työ elämässä ja on juuri saamassa opintolainansa maksuun ja voi alkaa miettiä elämää eteen päin ja hankkia itselleen asunnon Poika tienaa käteensä vain 1900 euroa kuussa koulutuksestaan huolimatta ja on aina töissä vapaa ajallaankin joutuu hoitamaan puhelin keskusteluja työ asiassa. Molemmat nuoremmat veljet tienaavat monta sataa euroa kussa käteensä enemmän ja ovat pian jo asuntonsa maksaneet, kun ei ole tarvinnut opiskella ja ovat saaneet tienata tämänkin ajan itselleen ja maksaa asunoitaan, eikä opiskelua. Vapaatakin heillä on enemmän eikä tarvitse jatkuvasti stressata työ asioilla vapaalla. Teimme vanhempina virheen, kun koulutimme vanhimman poikamme, koska suomen maassa ei koulutusta arvosteta, vaan teetetään järjettömän vaativia töitä ihan nolla palkalla, jonka saa ihan mistä vain kepulihommasta. Aikanaan isäni sanoi, että insinöörin lähtöpaikka on kolmanneksen hyvän duunarinpalkkaa korkeampi, nyt se on kolmanneksen kepuli duunarien palkkaa pienempi. Eikös nyt jotain tarvis tehdä korkeakoulujen käyneidennpalkoille, vai rohmuaako vanhat jermut kermat kakun päältä jolla saadaan keskiarvo palkat näyttämään ihan parturia mitkä ei ole lähelläkään todellisuutta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Itsekin aikanaan opiskelin koneinssin paperit mutta työskentelen kuitenkin saman alan duunarina kun onneksi siihenkin on koulutus. Kovasti ovat yrittäneet minuakin "ylentää" mutta voin kokemuksesta sanoa että ei mitään järkeä tehdä vaativampaa työtä samalla rahalla. Sanohan pojalle että unohtaa nuo hommat ja hakeutuu ihan normaali työmaa-hommiin niin saa jokseenkin hyvät lisät eikä tarvitse ressata turhan päiten. Valitettavasti firmat vain hakevat mahdollisimman halpaa työvoimaa jolla voidaan täyttää muodolliset vaatimukset.
vanhin poikanne on tosi tossukka. Tunnustakaa se oikeasti. C´ moon. Hän sössii itse asiansa. Ei yhteiskunta. Insinööri josta ei tullut kuitenkaan mitään vaikka mahdollisuudet oli lautasella tarjolla.
tuosta lähtee
https://duunitori.fi/palkat/konesuunnittelija
Kyllä se todellisuus on toisinpäin. Korkeakoulutettujen palkat ovat nousseet reilusti ja duunarien polkeneet paikallaan tai jopa laskeneet. Koulutetuilla on varaa rakentaa omakotitaloja ja kesämökkejä. Mutta duunari ei pysty ostamaan isoista kaupungeista edes asuntoa. Pienemmissä kaupungeissa on kyllä pilkkahintaan asuntoja. Mutta ostaminen olisi järjetöntö kun sitä ei saa myytyä jos tarvis on. Mutta kulut juoksee.
Olen duunarinakin nähnyt miten suuriksi elintasoerot ovat kasvaneet. Duunari repii hulluna työmaalla mutta käteen ei jää juuri mitään. Eikä bussikuski tai lähihoitajakaan saa kuin sen 3000€ bruttona kuussa jos saa lisiä. Ei se ole nykyään todellakaan paljoa. Ilman lisiä se jäisi nettona kuussa tosiaan siihen 1900€ mikä on nykyään aivan paska palkka.
ylitöitä paiskimalla toki tienestit paranee. Sen hintana on muun elämän kuihtuminen jos aina on duunissa. Perhe-elämä sellaisesta kärsii ja oma terveys hajoaa. Toki duunarialoilla on eroja. On joitakin duunarihommia joissa on kohtuullisen hyvät palkat ammattitason tekijälle. Sen sijaan tehdastyö ja bussin ajaminen ei kovin leveää leipää tuo pöytään,
Insinöörien ylitarjonta. Kiitos inssiliiton. 10000 aloituspaikkaa, 5000 insinööriä valmistuu ja jotain töitä löytää 2000 insinööriä per vuosi. Tampereen tamk kouluttaa insinöörejä kortistoon tai sitten Tes minimi töihin vieden amiksien duunit
Se niin riippuu alueesta missä asuu.
Esim. pohjoissuomessa on huutava pula sähköinsseistä, automatio insseistä, ja normioloissa rakennusinsseistä.
Itsellä on 3 lasta, no aikuisiahan he nyt ovat mutta kaikilla insiin paperit.
Vanhiin toimii yrittäjänä ja 2 nuorinta tavallisina työntekijöinä.
Sen verran on työpaikkoja tarjolla että pystyivät valitsemaan työpaikan.
Minulla ja lasteni äidillä oli vain 2 asteen koulutus ja kaikki lapset insinörejä.