Rakastuin onnettomasti varattuun mieheen..

Anonyymi-ap

Minulla on ollut jo pitkään eräs asiakas, jonka kanssa synkkaa todella hyvin. Uskon, että kumpikin meistä tiedostaa tämän. Vasta sain tietää, että mies on varattu. Onneksi välillämme ei ollut ehtinyt tapahtunut mitään, eikä edes mitään noloja kömmähdyksiä. Eli tavallaan mitään ei ole menetetty.

Meillä oli taannoin miehen kanssaa eräs palaveri tämän miehen luona ja hänen naisystävänsä käväisi paikalla. En ehkä pystynyt kunnolla peittämään mieheltä pettymystäni, kun olimme kahden kesken.

Ollaan tunnettu jo pitkään, eikä mies ole kertaakaan puhunut tästä naisestaan. Aiemmin päättelin, että miehellä saattaa olla jokin mennyt suhde ja pitää naisen kanssa edelleen yhteyksiä. Mutta tämä totuus vihdoin selvisi palaverissa, että on ihan nykyinen suhde.

Kuvio on hankala, tullaan todella hyvin miehen kanssa juttuun. Mies flirttailee, saa minut nauramaan. Lisäksi tehdään tiivistä yhteistyötä. Tässä taannoin mies tiesi minun olevan eräässä paikassa, hän tuli oma-aloitteisesti sinne kanssani, en siis pyytänyt tms. Hän peukuttaa somessa ihan kaikkia juttuja ja seuraa kaikki stoorini. Kaiken lisäksi hän tiesi missä asun ja millainen autoni on, en siis ollut kertonut hänelle. Hän katsoo minua todella kauniisti, pitkään ja syvälle silmiin.

Olen melko varma, että mies tuntee myös enemmän kuin pelkkää työtoveruutta. Hän ei ole lainkaan pelimies. Harmi, itse en voi kuvitella mitään varatun kanssa. Ainoastaan siinä tapauksessa, jos hän itse olisi aloitteellinen ja hoitaisi asian tyylikkäästi. En ole varma pystyisinkö sittenkään.

Olen aika surullinen, en taaskaan löytänyt rakkautta. Uskon, että jotain olisi jo tapahtunut, jos mies olisi vapaa. Välillämme on tosi voimakas kemia.

4

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä tämän jutun juoni on? Haluatko, että huudamme joukolla kyllä mies on kiinnostunut sinusta?

      • Anonyymi

        Näiden juttujen kerrominen on turhaa. Puhuisit aloittaja vaikka jollekin läheiselle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näiden juttujen kerrominen on turhaa. Puhuisit aloittaja vaikka jollekin läheiselle.

        Bo, jo on typeriä kommentteja.. Kai sitä ihminen saa sydäntään purkaa.... Asia on aika arkaluontoinen edes läheiselle puhumiselle.. Eikä kaikilla ole edes ketään kelle puhua....


    • Anonyymi

      Noita ihastuksia tapahtuu. Miten voit rakastaa ihmistä, jonka kanssa et ole maannut? Kielletty hedelmä tekee tilanteesta mieltäsi kiehtovan ja draama siitä ettet varattua saa. Mieti jos olisit miehen nainen ja hän katsoisi toisia. Voitko luottaa tuollaiseen? Kyllä pelimies on, jos sinun kanssasi pitää vispilän kauppaa (tai kyllästynyt eukkoonsa). Miksei vapaat kiinnosta? Vähemmän draamaa ja todennäköisyys parempi parisuhteen onnistumiselle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3170
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2214
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1624
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      76
      1112
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      941
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      904
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      900
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      815
    10. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      8
      795
    Aihe