Ammattiliittojen käynnistettävä rasismin vastaista koulutusta työpaikoilla kursseilaan

Anonyymi-ap

Hallitus on vaatinut, että rasismin vastaiseen kampanjaan käydään toden teolla käsiksi. Näkisin, että ammattiliitot ovat keskeinen sellainen organisaatio, joilla on kyky järjestää rasismin vastaista koulutusta ja näin siis eheytettäisiin suomalaisia työmarkkinoita. Maahanmuuttohan on ainoa toivomme selvitä tulevista haasteista, joten on päivän selvää, että myös ammattiliitot osallistuvat työsyrjinnän ja rasismin poistamiseen kaikin mahdollisin keinoin ja yksi tapa on ay:n järjestämät kurssitukset. Palkkarettelöinnin sijaan, jollaisella on uhiteltu, käytettäisiin tämäkin aika rasismin vastaiseen koulutukseen. Ay-liikkeellä jos kellä on siihen parhaat resurssit ja tilatkin.

Tämä voimallinen toiminta ja vastaanottavainen asenne ammattiliitoissa vahvistaisi ulkomaalaisen maahanmuuttaja luottamusta sinivalkoiseen suomeen tasa-arvoisena yhteiskuntana, joka pitää huolta jokaiseta eikä hylkää ketään ja varsinkin, kun nyt tarvitsemme lisää myös väkeä. Eihän talouskasvu voi käynnistyä ilman lisäväkeä, tämä tietää Eero Heinäluomakin Brysselissä..

Eero on suomalaisen työelämän uskomaton pioneeri, avasihan hän rajat vuonna 2006 maahanmuuttajille ja tämän jälkeinen aikakausi on ollut uskomatonta nousukautta, paitsi Eerolle itselleen ja Jutalle, myös suomalaiselle elinkeinoelämälle ja kansantaloudelle. Tällä tiellä meidän on syytä jatkaa.

Tätä pyyteetöntä rasismin vastaista työtä on nykyinen hallituksemmekin nyt ajamassa voimallisesti ja tästä näyttönä on jo aikaan saatu ratkaisu marjanpoimijoista, joita tiettävästi on tulossa maahamme. Ilman näitä moni suomalainen jäisi paitsi tärkeistä vitamiineista ja flavonoideista.

13

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jokainen aito "demari" vastustaa nyt rasismia ja nyt oikeastaan käydään pientä kisaa PERSUJEN kanssa, kumpi on mamu-myönteisempi. Persuthan ovat tässä kokoomuksen lanseeraamassa kampanjassa myös mukana, "täysin rinnoin" eikä "demarin" siis passaa jäädä kakkoseksi !

      t. haans.sea

    • Anonyymi

      Jokainen "sosiaalidemokratiaa " kunniottava AY-jäsen suorastaan VAATII rasismin vastaisia kursseja ay-liikkeen toimesta , eikö totta. Entä "vasrurit", mitä mieltä olette ?

      K. haans.sea

    • Anonyymi

      On hienoa, että nyt me "sosiaalidemokraatit" sekä perussuomalaiset olemme aidosti löytäneet toisemme, maahanmuutto-kysymyksissä ja sen tärkeydessä !
      Kaikki siis samalle kurssille !

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Rasismista päästään liimaamalla postimerkki n...rin perseeseen ja lentokoneeseen ja meren yllä luukku auki.

    • Anonyymi

      RKP:n Adlercreuz tilaisuuksiin puhujaksi, kertomaan, miksi vuosittain tarvitaan peräti yli 40 000 matua !
      Ja tietenkin: Mistä RAHAT ja kuka lopulta maksaa !

      t. haans

      • Anonyymi

        Vai että vaatii ropeli lisää matuja, no miksi sulkevat sitten rajoa. Itäralata tuli vaatimattomat 11300 matua , miksi tuo raja näissä oloissa piti sulkea ? Meillähän on, kuten "demarikin" laulaa, se huutava työvoimapula??? entä vasuri, koetko että on pulaa ....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että vaatii ropeli lisää matuja, no miksi sulkevat sitten rajoa. Itäralata tuli vaatimattomat 11300 matua , miksi tuo raja näissä oloissa piti sulkea ? Meillähän on, kuten "demarikin" laulaa, se huutava työvoimapula??? entä vasuri, koetko että on pulaa ....

        " .. Itäralata tuli vaatimattomat 11300 matua "

        nyt persu, vähän paussia juomiseen, älä ota enää enempää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " .. Itäralata tuli vaatimattomat 11300 matua "

        nyt persu, vähän paussia juomiseen, älä ota enää enempää

        aivan , vain siis 1130 eli yksi nolla liikaa, muualta eli lännestä 72 000

        Ilmankos, itäraja oli kiireesti tukittava , lähinnä oikeiston silmänkääntötemppuna, mututushan tuli länsirajan kautta !!!


    • Anonyymi

      Ay-aktiivit syyllistyvät rasismiin sen laajassa merkityksessään, kun haukkuvat lakon aikana töihin menijöitä rikkureiksi, maalittavat liittoon kuuluvia ja tekevät koiruuksia ja uhkailevat, ellei tee niinkuin ammattiosaston pomomies, Hakaniemen marionetti sanoo.

      Useimmat heistä ovat sosialistidemareita. Häpeä SDP! Rasismi pois!

    • Anonyymi

      Hämmästelen, miksi eliitti-"demari" tässä ei tässä tilanteessa tule avoimesti porrrvarin tueksi "rasismi"-kampanjassa ?

      Mitä luulet, miksi niin "demari"-koira kuin "vasurikin" nyt luuraa piilossa ?

      k. haans

      • Anonyymi

        Ei tullut kutsukorttia. Se oli hallituksen sisäinen juttu.
        Ja persuthan sen sai ihan perseelleen.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      168
      11561
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8142
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6046
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      166
      4997
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      22
      4766
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      40
      4401
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      107
      4303
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      104
      3688
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3290
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1791
    Aihe