Eka luokalle tulee lapsia, jotka uskovat joulupukkiin. Miten aikuisten ja opettajien tulee suhtautua heihin? Saako heille kertoa totuuden vai ei?
Lopultahan tuo usko jää pois lähes kaikilta tavalla tai toisella. Tunnen vain yhden yli 70-vuotiaan, joka uskoo joulupukkiin.
Lopultahan tuo usko jää pois lähes kaikilta tavalla tai toisella. Tunnen vain yhden yli 70-vuotiaan, joka uskoo joulupukkiin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
”Saako heille kertoa totuuden vai ei?”
Muistan joulun kolmivuotiaana kun tunnistin pukin isän työkaveriksi. Minusta joulupukkiin uskova ekaluokkalainen pitää ohjata kouluterveydenhoidon piiriin.
Miksi noin vetisesti? On toivoton tapaus, joten suoraan eläkkeelle!
Älkää vain sanoko, ettei Joulupukki ole totta! Olen 68v. ja olen tähän asti uskonut pukkiin. Hirveästi olen uhrannutkin pukinkonttiin. Ainaski viis miljoonaa. Se on paljon enemmän kuin kirkollisveroon.
Kyllähän jumalienkin olemattomuuden saa sanoa, joten miksei myös joulupukin?
Joulupukin sanoma keskittyy yhteisöllisyyteen ja rakkauteen. Hän edustaa hyvän tahdon, ystävällisyyden ja antamisen henkeä, joka on keskeinen osa joulun juhlaa. Joulupukki muistuttaa meitä siitä, että jouluna on tärkeää jakaa iloa ja rakkautta perheen, ystävien ja jopa tuntemattomien kanssa. Eipä juuri poikkea Jeesuksen sanomasta. Lahjat myös kasvattavat rakkauteen. Ja pukki on aina ihme pienille lapsille. Jännittävää.
kouluun tulee oppilas jonka vanhemmat uskovat jumalaan 🤣